#HUPS

Jahas. Hetken se oma väri ehti sentään olla päässä. Tuomio oli kuitenkin selvä… Ei jatkoon, palataan asiaan vaikka seuraavalla vuosikymmenellä. Onneksi tukka-ahdistuksen iskiessä kylpyhuoneen kaapista löytyi ylimääräiseksi jäänyt paketti hiusväriä.

Jos jokin omassa ulkonäössä nyppivä ja omaan minäkuvaan sopimaton asia on näinkin helposti korjattavissa, olen valmis sietämään suihkuhuoneessa pussi päässä kököttämisen ja kemikaalihuurut.

Nimimerkillä takaisin värjäyskierteessä eikä harmita (vielä) yhtään.

14 kommenttia artikkeliin “#HUPS

  1. Hieno on! Vaikka sun oma värikin oli tosi hyvännäköinen. Tässä painin saman ongelman kanssa -värjätäkö vai antaako oman värin olla, kun sen olen vihdoin saanut kasvatettua esille… 😀 

    • Oma värini ei edes ollut niin hirveä kuin ounastelin, kuudennella luokalla otin ensimmäiset raidat ja nyt ensimmäistä kertaa sen jälkeen oli aika lailla koko tukka omalla värillä eli kovin tarkkaa muistikuvaa ns. omasta väristä ei edes ollut. 

      Edellisestä kerrasta on siis kolmetoista vuotta (?!), joten seuraavaankin voi mennä tovi – ehjä siis kannattaisi harkita pari kertaa ennen kuin värjää, mutta enhän minä mitään harkinnut. :,D

      Mutta kun on vuosia ajatellut itsensä ihmisenä, jolla on vähän erikoisemman / kirkkaamman väriset hiukset, tuntui että ikää tuli 20 vuotta lisää tuon harmaanruskean oman värin kanssa…

  2. Pakko sanoa et se muinoinen kirkkaan sininen polkka oli kuumin ja siistein hiustyyli jonka oon nähny! Siis se näytti niin törkeen lkfdsjgojldfvöp. Mutta, tajuan että sininen on väreistä ankarin ja homepäästä harva tykkää (tai siihen loppu omat kokeiluni sinisen kanssa teininä….) ja onhan nää punasen sävyt aika jeheees myös.

    Oli vaan pakko sanoa että aina kun nään niitä kuvia missä sulla on ne siniset hiukset ja punaset huulet niin vähän huokailen miten upea kuva ja mimmi 🙂

    Ja vielä kerran. Tämä on myös täydellinen väri ja kuuma ilmestys 😀 😀 ettei jää mittää väärinkäsityksiä.

    • Homepäästä todellakin harva tykkää. Hahha. 😀

      Se sininen oli kyllä aika sähäkkä. Jos tämä värjäys ei olisi tullut niin paniikkinappulareaktiona ja jos olisin joutunut väriostoksille, olisin ehkä päätynyt jopa johonkin sinisävyyn. Tosin ne vaativat kyllä kokemukseni mukaan pohjalle blondauksen, mikä on aika myrkkyä luonnostaan kuivalle ja karheahkolle hiukselleni. 

      Joten ei siis mitään väärinkäsityksiä, kaikki kuumuuskehut, menneistä tai olevista lookeista otetaan aina ilolla vastaan. 😉

      • MUTTA on punasävyjäkin vaikea ylläpitää, tosin itseäni ei haittaa esim. kirkkaanpunaisen haalistuminen Muumien Alisan hiusvärin tyyppiseksi ratkaisuksi.

        Punasävyjen kanssa oma juurikasvuni näyttää myös erityisen karulta – sekin ilmeisesti vaihtelee hiusväristä riippuen tosi paljon.

    • Kiitos!

      On muuten yksi lempparineuleistani, pehmeä, lötkö, sopivan lämmin, mutta viileä ja kiva printtikin, mutta nukkaantuu ihan sairaasti – siksi se onkin siirretty luottovaatteeksi mökille/kotiin/partioon tms.

    • Kiittää hän, oli onneksi sikäli varma valinta että joskus polkkatukakkaudella oli samaa väriä päässä, sen jälkeen olikin melkein vuoden värjäystauko. 😀

Vastaa käyttäjälle Lillypad (Ei varmistettu) Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *