Keväisiä tuulia pururadoille ja punttisalille

Ulkona paistaa aurinko, talon katolta valuu lumia alas rymisten ja räystäistä lirisee vettä. Pian kadut sulavat, lenkillä tarkenee taas ilman pipoa ja salillekin on vähemmän hengenvaarallista polkea.

Valon määrä lisääntyy, pimeäjumitus ja -väsymys vähenevät, mikä vähentää liikkeelle lähtemisen kynnystä. Vaikka urheilun jälkeen onkin pääsääntöisesti parempi olo, on talvikaudella arkiaskareidenkin aikaan saaminen välillä nihkeää, saati sitten ylimääräisien aktiviteettien kuten urheilun – se on joinain päivinä lähes tuskaisen vaikeaa. Pian ulkomaailma aukeaa kohta ihan eri tavalla; Lapsen kanssa on mukavampaa touhuta pihalla ja jopa koiran kanssa on helpompi juosta, kun tämä ei poista lumikokkareita tassuistaan sadan metrin välein.

Kevät näkyy myös vaatekaupoissa ja -kuvastoissa. Sekä siistimpien vaatteiden että hikoilukuteiden osalta. Omat treenivaatevarastoni ovat kelvollisessa kunnossa, kiitos parin viimeisen liikunnallisesti aktiivisemman vuoden, joiden aikana olen hankkinut pari uutta toppia, yhdet salihousut ja urheiluliivit, joilla korvasin kiinnikkeistään hajonneet edeltäjänsä. Oikean kokoista juoksutakkia en vieläkään omista ja mikäli juoksentelutahti jatkuu nykyisellään, miehen siskolta käytettyinä pitkäaikaislainaan saadut lenkkarit täytynee korvata ennemmin tai myöhemmin. Ja jumppamatto sekä käsipainotkin ovat ostoslistalla… tai jälleen ensi vuonna joululahjatoivekirjeessä, heh.

En pidä itseäni välineurheilijana, paitsi hyvien urheiluliivien osalta. Puutelistaa olisi kuitenkin tarkoitus lyhentää vähitellen ja ehkä sortua myös johonkin tarkkaan harkittuun urheiluvaate-hömppäostokseen… Eikös ihmisellä voi olla enemmänkin kuin kolme urheilutoppia – ainakin jos ne ovat ihanan läntikkäitä tai karkkivärisiä?

 

Kollaaseissa urheiluvaatteita Ellokselta ja H&M:ltä

4 kommenttia artikkeliin “Keväisiä tuulia pururadoille ja punttisalille

  1. Urheilukamat… Miten ne näyttääkin tänä keväänä NÄIN hyviltä? Tuntuu, että voisin melkein elää niissä. Selitän urheiluvaatteiden osteluni sillä, että toisaalta käytän niitä joka päivä, ja elämä on helpompaa, kun pyykkipäivän voi pitää vain kerran viikossa.
    http://fitterforlife.wordpress.com

    • Mulla on kestokriisi urheiluliivien kanssa – tartten tukea, mutten raaski ostaa toisia. Ne pitää siis jättää hikisiksi/huuhtaista ja toivoa, ettei tartteisi lähteä seuraavana päivänä märissä liiveissä pakkaseen. 😀

      Että jos enempi kuin 2-4krt viikossa liikkuisin, hamstraisin varmaan enemmänkin urheilukamoja ihan siksi, ettei tartteisi pyykätä koko ajan!

  2. Minusta nuo treenivaatteet ovat tänä keväänä jo vähän turhan läntikkäitä, varsinkin housut! 😀 Väreistä kyllä tykkään mutta ennemmin kirkkaista ja yksinkertaisista sellaisista. Kevään tuloa en malta minäkään odottaa… tulis jo niin pääsis kunnolla juoksemaan ja jopa rullaluistelemaan kuivilla teillä!

    • Haha joo mäkin haluan kyllä urheiluhousuni istuvina, MUSTINA ja säätönauhallisina. Topit/t-paidat saa sitten olla kreisejä senkin edestä. 😀

      Kevät, tule jo!

       

Vastaa käyttäjälle phocahispida Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *