Kuinka kesyttää kiukkulohikäärme?

Nyt on taas menossa yksi niistä surullisen kuuluisista vaiheista. Kun koulutyösuma on saatu päätökseen, olisi kiva touhuta lapsen kanssa kaikenlaista. Ainakin noin teoriassa. Mutta yhteiset koti-illat ovat valitettavasti menneet pitkälti lapsen kirkumisen ja kiukkuamisen kuunteluun lyhyemmissä tahi pidemmissä pätkissä.

Ainut hyvä puoli tässä on se, että oma stressitaso on tällä hetkellä minimissään, sillä olen kahden elämänvaiheen välisessä leppoisanturvallisessa suvannossa, jossa oma pinna kestää tavallistakin paremmin lapsen kuohahduksia.

Kysehän ei ole siitä, että jokin asia painaisi lasta pidemmän aikaa vaan jokin näennäisen merkityksetön pettymys saa aikaan koko aamun, päivän tai illan kestävän huonon tuulen; Ensin saadaan kohtaus siitä, ettei saa katsoa Pikku Prinsessaa tabletilta ja sitten siirretään kiukun kohde patterikäyttöisiin leluvetureihin, jotka liikkuvat liian hitaasti. Sen jälkeen päähän ottavat likaiset vaatteet, joita ei haluttaisi ottaa pois päältä ja vaihtaa puhtaita tilalle. Aihe vaihtuu, kiukku pysyy.

Eilen oli pakko viedä lapsi hetkeksi sateeseen retkeilemään, jos kylmä kevätsade hieman viilentäisi höyrypään tunteita – ennen kuin tämä alkaisi syöstä tulta tai vaihtoehtoisesti äiti löytäisi itsestään karjuvan lohikäärmeensä. Rämmimme metsässä, tutkimme valko- ja sinivuokkoja, söimme tuoreimman ja uusimman näköisiä ketunleipiä, annoimme kotiloiden ja kastematojen mönkiä kämmenillämme ja keitimme kotona vielä hiirenkorvateetä. Tuulettumisen rauhoittava vaikutus kesti tosin vain puolisen tuntia ennen seuraavia ylikierroksia… Aina yhtä palkitsevaa!

Tänään tarkoituksenamme olisi suunnata Helsinkiin tekemään jotain mukavaa yhdessä, mutta saa nähdä, viitsinkö lähteä jokaisesta asiasta täysille kierroksille kiihtyvän lapsen kanssa minnekään. Päiväunille menostakin tuli puolen tunnin taistelu, jonka aikana takavarikoitiin parit lelut ja joka päättyi vasta kiukun pihalla karjumiseen (lapsen puolelta) ja ”pullan leipomiseen”. 

Kyseinen konsti on välillä toiminut huonon tuulen karkoittajana, sillä vihainen Kuutti – eikä moni muukaan tuntemani lapsi, halua välttämättä päreensä poltettuaan tulla syliin tai ottaa silityksiä vastaan, mutta leikin kautta kosketuksella rauhoittaminen saattaa toimia. Olen lisännyt tavalliseen pullaleikkiin huonoina päivinä vielä niin sanotun kiukunpoistovaivauksen, jonka tarkoituksena on pyöritellä ja puhallella paha mieli pois, etteivät valmiit pullat maistu ikäviltä ja kitkeriltä.

Pullan leipominen

Ensin sekoitetaan aineet eli pyöritellään kämmenillä selällään makaavan lapsen keskivartaloa pehmeästi. Sitten kaulitaan eli rullataan yhdellä tai kahdella käsivarrella lapsen yli kevyesti. Taikinalevyyn silitellään kämmenillä öljyä. Päälle ripoitellaan sokeria hipsutellen raajat ja keskivartalo läpi ja humpsautellaan kanelia kaikkialle. Pullataikinalevy rullataan kierittämällä lasta kyljeltä toiselle. Korvapuustit leikataan irti rullasta kopauttelemalla kämmensyrjällä kevyesti rullaa. Pullat paistetaan laskemalla kädet tai osa omasta yläkropasta lapsen päälle ja pitämällä uunin hurinaa. Valmiita pullia puhalletaan ja niistä haukataan leikisti tai esimerkiksi pyryttämällä lapsen vatsaa.

 

Olisiko teillä jakaa jotain kiukun selättämisen kullanarvoisia konsteja?

12 kommenttia artikkeliin “Kuinka kesyttää kiukkulohikäärme?

  1. Tää saattaa olla ihan tuttu juttu kaikille muille paitsi mulle mutta meillä on viime aikoina toiminut parhaiten koko jutun lyöminen hassutteluksi. Että kun lapsen kiukku repeää raivoksi alan esim. hyppiä tasajalkaa ja heilutella käsiä ja jodlata. Useimmiten lapsi hämmentyy niin että ainakin hiljenee ja sitten äkkiä huomio johonkin uuteen asiaan. Tämä on tietty vaikeampaa julkisella paikalla tai/ja jos oma turhautuminen on maksimissa, tosin silloinkin pakotan itseni nykyään tekemään päätöksen että vaikka kuinka vituttaisi niin annan olla.

    (Ahahahaa, tämä mun vakaa nykyään tarkoittaa siis noin viikkoa, ja koko tämän mittakaavan raivokkuus on kestänyt noin kuukauden, eli saa nähdä kuinka paljon kolmen kuukauden tai puolen vuoden päästä jaksan jodlata.)

    • Läskiksi vaan! Toi on niin mun motto kaikessa muussakin, joten miksen sitä tajunnut tässäkin yhteydessä. (Laadukasta pulleroläppää – so not!)

      Mut pitäisi oikeasti kokeilla ja muahan ei siis haittaisi alkaa esittää Herra Harakkaa vaikka Kiasman edustallakaan, koska lastentarhanopettaja… ;D

      Toivotaan, että teillä tulisi taas sellainen zen-kausi tähän väliin niin ehtisi ladata pinnaa, päreitä ja muita tykötarpeita itselleen varastoon. 🙂

  2. Me kiskotaan ärrimörri ulos navasta tai korvasta ja heitetään yhdessä ovenraosta niin pitkälle kuin jaksetaan. Nelivuotias alkaa jo joskus itse ehdottaa tätä, kun tajuaa olevansa huonolla tuulella. 

    Mut kiitti pullavinkistä! Menee käyttöön.

  3. Hei, luen näitä mielenkiinnolla! Meillä on ollut pitkän aikaa vain kiukkuisia isoja lapsia, joihin tepsii lähinnä (riittävän) lempeä huumori, asiallinen keskustelu tai rauhaan jättäminen. Mutta nyt tuo päiväkoti-ikäinenkin alkaa ottaa ikäkauteensa kuuluvia kierroksia oikein huolella. Joten mulle tekee ihan hyvää palautella mieleen kaikki absurdeimmatkin kiukuntaltutusmetodit. Toistaiseksi kuopus on päässyt hermoromahduksistaan yli aika kevyillä huumorijipoilla. Pullanleivontakonsti kuulostaa mielettömän hyvältä monella tapaa!

     

     

     

    • Lempeyttä kaivattaisiin täällä lisää kiukkupäivien sietämiseen ja niiden selättämiseen. Mutta merkittävä kokemus on ollut se, että miten fiksusti lapsen kiukusta yli autettuaan – absurdeilla keinoilla eli tai ei, tulee oikeasti tosi voittajafiilis ja tuntee itsensä ainakin hetkellisesti täyspäiseksi ja jopa aika kykeneväksi vanhemmaksi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *