MAINIO PONIT

Vaviskoot Tuomas Veturi!

Nyt Kuutin mielen sopukat ja pienen fanittajan sydämen täyttävät Mainio Ponit eli paremmin tunnetulla kauppanimikkeellään muutaman vuoden tauon jälkeen uudelleen pinnalle nousseet My Little Ponyt. (Ovat Tuomas ja kaverit silti edelleen kivoja ja mieluisia leikeissä, mutta ponit ovat selvästi kovimmassa huudossa.) 

Mutsin vanhat ponit ovat päässeet leikkeihin upouuden Twilight Sparklen kavereiksi, vaikka ne eivät aiemmin kiinnostaneet paljoakaan. Ihmeellinen on tuo lastensarjojen mielikuvitusta ruokkiva voima – niin kauan kun leikkitaitoja pidetään yllä katsomisen ohella. 

Poneja on puseroissa ja sukissakin, joskin ponikuoseja löytyy kauppojen valikoimista lähinnä mekoista, röyhelöhihaisista t-paidoista ja piparkakkureunaisista ”tyttöjen” sukista. On ilmeisen haastavaa tykätä mainioista poneista, jos sattuu olemaan pikkupoika… Enkä tiedä olisiko aikuisena bronynakaan sen helpompaa. 

Itselleni My Little Ponyt ovat tuttuja oman lapsuuteni piirrosarjan kautta, jonka suomidubbien pahimmistosta näen edelleen painajaisia (auts), vaikka sarja olisi konseptina saattanutkin kiinnostaa aikanaan. Ponilelujakin mahtui lapsuuteeni kahdesta kolmeen ”sukupolvea” paksumpirakenteisista retroponeista pitkäkoipisiin prinsessaotuksiin.

Uusimman sarjan dubbaukset eivät ole aivan niin kauheat, vaikka paljon rasittavan korkeaa kikatusta ja kimitystä sisältävätkin. Englanniksi puhuttuna sarja on kuitenkin paljon siedettävämpi, ilmeisesti jopa kolmevuotiaan mielestä, sillä hän pyytää toisinaan saada katsoa sarjaa englanniksi.

Löytyykö sieltä ruutujen takaa entisiä tai nykyisiä ponifanien sukupolvia?

 

Viikon televisiovinkkeinä siis My Little Pony lapsille ja Bronies-dokumentti aikuisille. Molemmat löytyvät muun muassa netflixistä. 

 

12 kommenttia artikkeliin “MAINIO PONIT

  1. Sekäettä. Meillä tosin huo-matta-vasti kovemmassa huudossa ovat Dusty ja Salama kavereineen. Niitä sitten löytyykin joka saamarin härpäkkeessä ja vaatteessa ja ne pitäisi saada aina päälle. Äiti huokaa mutta toteaa samaan hengenvetoon, että ikimuistoiset synttäribileet – täältä tullaan. Onpahan helppo keksiä kakku plus koristeet.

    • Meillä on Salamaa kavereineen onneksi vaan muutamissa kierrätettyinä saaduissa vaatteissa, jotka menevät hyvin mökkirönttyskäytössä tms. Koska äidin vieno mielipide sattuu olemaan, että ne ovat kauheita. :DD

      Mutta positiivisen ajattelun voima ja helpot synttärijuhlateemat kunniaan. 😉

      • Tiätkö, ei se mielipide täällä ole kovin eri, mutta minkäs teet kun lapsi vaan rakastaa noita. Onneksi sinne sekaan on saatu ujutttua Batmanit, Turtlesit ja Avengersit, ne äitikin voi hyväksyä paremmin.

  2. annat kattoa niitä englanniks, seuraavaks huomaat, että muksu leikkii niitä jaksoja uudestaan läpi englanniks ja siitä vielä vähän eteenpäin ja mukelo puhuu jo täyttä englantia! Been there done that.. Ja vieläkään ei tiietä mikä on hammaspeikko englanniks, mut pupun papanat on bunny droppings, vaikka mummi sanoki bunny shit, mut shit on ruma sana..

    • En mäkään itse asiassa tiedä, mikä on hammaspeikko englanniksi. 😀
      Mutta juu, ei tuosta enkuksi katsomisesta ainakaan haittaa ole!

  3. *Huutonaurua!*

    Postasin tuon saman biisin taannoin tänne Lilyn blogiini koska en sen takia saanut yöllä nukuttua. Se kappale on niin kamala että vie yöunetkin. Hyrrrr… Taas menee kylmiä väreitä. 

    • Musikaalisesti monilahjattomallekin tuottaa tuskaa, joten suhtaudun vahvalla empatialla kaikkiin musiikillisesti kykenevämpiin, jotka joutuvat altistumaan tuolle. Hrrrrr.

  4. Meillä katsotaan melkein kaikkia sarjoja englanniksi. Tytön puheessa on selkeästi enkkunuotti. 🙂

    Poneista ei olla vielä kiinnostuttu, omat ponini annoin ystävälle joka tuunasi niitä harrastuksekseen. Itse en lämmennyt alkuperäissarjalle niin paljoa mutta teiniponeista kertovaa My Little Pony Tales-sarjaa katsoin VHS:ltä alituiseen. Pitääkin etsiä sarjaa käsiinsä, vai kuuluuko tää niihin ”aika kultaa muistot” -osioon? 

Vastaa käyttäjälle phocahispida Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *