Töissä tänään… Kollega kipeänä, tupa yhtä vaille täynnä ja oma kroppa edelleen toipumassa taudista. 

Jäi tilanteen hallinnan nimissä lisäkoulutus välistä ja keskityttiin niin sanotusti ydintehtäviin. Kuten vessavahinkojen selvittelyyn, uneen, ruokaan ja perusturvallisuuteen. 

Kun optimoi työtehonsa, tunsi itsensä hetkittäin sänkyjen avaukseen tai puuronjakoon erikoistuneeksi robotiksi: kymmenelle ensimmäiselle puurokauhallinen ja maitoluraus, sitten leipiin levite ja leikkeet. Tahdissa mars! Kaappi auki, sänky alas, peitto, tyyny, peitto tyyny, kaappi auki, sänky alas…

Lisättiin pakettiin vielä vesisade (kuravaatesota), liian lennokkaat leluvasarat (kuhmu), lapset, joiden peruspuheääni on puolihuuto (kaikkia sattui loppupäivästä korviin tai päähän) sekä pari tyypiä, joilla oli rutiinit ja säännöt hukassa vapaiden jäljiltä tai ajatukset vaan muualla.
Lähdin sitten kohti kauppaa (patonkia ja skumppaa!) sekä kotia (juustokakkua ja vieraita!).

Polkaisin pyörän käyntiin ja klikkasin musat päälle. Sattumanvarainen ensimmäinen biisi* hykerrytti, ehkä vähän liikaakin.

Kysymys kuuluu: Niin kauan kun överieeppiset tuuribiisit jaksavat huvittaa, tarkoittaako se sitä, että nollautumiskyky vielä tallella? Vai enteileekö kenties salakavalaa hermoromahdusta?

* Kuuntele TÄÄLLÄ