Kokovartalopuudutus

  
Alakulokauteni ajankohta on vuosien mittaan siirtynyt. Ei voine puhua masennuksesta, eikä edes masentuneisuudesta, mutta mieltä puuduttavasta ja kehoa hyydyttävästä kiinnostuksen puutteesta yleismaallisesti kaikkea kohtaan kylläkin.

Vuosittainen kierto on sama… Ensin lisääntynyt valo huumaa ja kiihdyttää kehoa; Ihanaa, töistä pääsee lähtemään päivänvalon aikaan, pikapuoliin polkemaan aamullakin ei-pilkkopimeässä. Arjen pyörityksen oheen putkahtaa projektia projektin päälle; Yhteisötaidetta ja uusia työmuotoja duuniin, remonttihommia ja pihasuunnitelmia kotiin.

Hetken päästä seinä nousee vastaan; Ei tästä maalauksesta tullutkaan hääviä. Sisäkasvitkin kuolevat (taas), joten miksi pistää tikkua ristiin pihan eteen? Mitä sitä läskinä ja kömpelönä lähtemään nöyryyttämään itseään uuden liikuntalajin pariin?

Loppuu usko ja itseluottamus, ne välineet, joita kaivattaisiin inspiraation ja energian kantoraketeiksi, jotta päästäisiin edes hieman vakaammin kiertoradalle tai sen yli.

Kun päivät venyvät, töistä tarttuu flunssaa ja vatsatautia, treenikaveri toisensa jälkeen jättää lystin kesken ennen kuin on alkuunkaan päästy, millään elämän saralla ei tule huippuhetkiä tai onnistumisen kokemuksia. 

Silloinkin se kovasti odotettu kevätaurinko jatkaa porotustaan. Paljastaa likaiset ikkunat, selluliittiset reidet, siveltimenkarvat kuivaneessa maalissa, tummat silmänaluset, pölyt ja kaiken muun rikkinäisen ja keskeneräisen.

Ei ole uusia alkuja, on vain vanhojen ratkaisujen tuottamia jatkumoja. Ja siihen, sekä omaan riittämättömyyteen ja vähäisyyteen sopeutuminen, keväisen energiaryöpyn jälkimainingeissa, on ollut viime päivinä ja viikkoina melko raskasta. Taas, tänäkin keväänä.

2 kommenttia artikkeliin “Kokovartalopuudutus

  1. Onneksi kohta on kuitenkin kesä, jolloin voi hyvällä omallatunnolla siirtää niitä projekteja sinne harmaisiin sadepäiviin ja niinä harmaina sadepäivinä taas keksiä jotain muuta mielekkäämpää tekemistä. Kohta on taas syksy, eikä likaisia ikkunoita huomaa kukaan ja perunoita saa kaupastakin kun oman pottumaan valtasi voikukat.
    Suunnittelu ja haaveilu on kuitenkin ihan jees. Mulla on jo piit-kä lista tekemättömiä asioita, kun mun vapaus työelämästä koittaa. Voi olla, että jaksan nauttia työttömyydestä tasan kesän ajan ja voi hitto jos se koulupaikka ei napsahdakaan kohdalle. Sitten en tiedä mitä tehdä. Varmaan syysmasista odotellessa tässä 😀

    • Mä käyn sitten vastavuoroisesti keksimässä jotain tsemppaavaa, jos syksymasennus iskee! Vaikka liittyen siihen, että kyllästyä ehtii tässä elämässä vielä monta kertaa ja nykyhallituksen aikaan uudelleenkouluttautuminen on lainsuojattomaksi heittäytymistä tai… ööh, ehkä sana on paremmin hallussa sitten syksyllä tosiaan.

Vastaa käyttäjälle Amma Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *