Se raskaampi kuriositeettihuomautus


Saako joskus väsyä tappelemaan tuulimyllyjä tai ”hyvää tarkoittavia” kanssaihmisiä vastaan? Sanoa hieman kierrellen ja kaarrellen, ettei viitsi tuoda kehoaan kovin avoimesti framille julkiseen tilaan, koska ei jaksa teeskennellä olevansa huomaamatta selän takana puoliääneen heitettyjä kommentteja tai korostetun ylipitkiä katseita?

Saako toisinaan ottaa vapaapäivän, vetää ylleen sen sosiaalisesti hyväksyttävän kuoren, jonka alla oma keho saa juuri ja juuri luvan olemassaololleen: mustan, löysän ja muodottoman?

Niin mikä vaate edellä olevasta kuvauksesta tuleekaan mieleen? Me paheksumme kilvan ajatusta siitä, että haluttavaksi koettu naiskeho tulisi kätkeä toisen kulttuurin tapojen vuoksi, mutta syyllistämme samalla länsimaisten pukeutumisidoleiden jalanjäljissä itseään vähäisesti verhoavia tyttöjä ja naisia näihin kohdistuvasta seksuaalisesta ahdistelusta ja raiskauksista. 

Ja ellei länsimainen naisen keho täytä lähes mahdottomia seksikkyyskriteereitä, viedään siltä sosiaalinen oikeutus kantaa näitä pikkuruisia hepeneitä. Tuolloin omaa kehoaan kuuluukin hävetä, pukeutua säkkiin, välttää julkisesti syömistä ja jollottaa kovaan ääneen, miten tälle sietämättömän epämuodostuneelle keholleen koettaa koko ajan tehdä jotain tai ainakin ymmärtää kärsiä siitä joka ikisenä hereilläolon tuntinaan.

Kun kiskoo töihin päällensä tutun (teema-asu päivä eli ei) ja nousee bussiin kuullakseen hädin tuskin yläasteikäisen tytön kommentoivan pilkallisesti jotain siitä, miten toivoo tuon tanssisalin olevan alakerroksessa (läski!). Kun kollega kysyy, miten kaikesta tuosta liikunnasta huolimatta voinkin olla näin raskasrakenteinen (läski!). Kun shortsikeleillä vastapäätä istuva nainen tuijottaa junassa kymmenen minuutin ajan lähes tauotta minipöksyjen lahkeesta penkille leviäviä sisäreisiä, nenänvarsi kurtussa ja suupielelet ylähuulta ruttuun nykien, kuin täynnä olevista rasvasoluista erittyisi erityisen luotaantyöntävää hajua… sitä miettii, että miksi täytyy uida virtaa vastaan.

Kaupasta tullessa vanhempi kansalainen pysähtyy kohdalle, syödessämme lapseni kanssa berliininmunkkeja, kysyen silmiin katsoen, kannattaako lapselleen opettaa että lihavakin voi herkutella. Kun ohi sujahtava pyöräilijä huikkaa aamulenkkiläiselle ettei noihin läskeihin juokseminen auta vaan vähempi syöminen… (Kiitos, jos pysähdyn tähän tienvarteen paastoamaan, pääsenkö siten varmasti töihin kello yhdeksäksi?)

Näissä kaikissa tilanteissa kehoani ovat kommentoineet nimenomaisesti naiset: kaiken ikäiset ja näköiset naisihmiset, joiden ulkonäöstä, mutta ennen kaikkea käytöstavoista ja sielun sivistyksestä keksisin halutessani paljonkin takaisin sanottavaa. Toisinaan kuulee sanottavan, että miehet vaativat naisilta sitä ja tätä, vähintään tietynlaista ulkonäköä: alistavat odotuksillaan ja eriarvoistavat ulkokuoren perusteella. Eikä heitäkään voi vapauttaa vastuusta. Ei piirunkaan vertaa. Mutta onko joku mies pakottanut nuo tytöt ja naiset, teini-ikäisistä eläkeläisiin nauramaan minulle, pilkkaamaan, kommentoimaan ja tuijottamaan? Pyrkimään aikaansaamaan tunteen, että kehoni ja siinä sivussa minä: äiti, tytär, sisar, vaimo, korkeakoulutettu ja kysyttykin työntekijä, vapaaehtoinen, ystävä ja kansalainen en ole oikeutettu liikkumaan ja toimimaan täysivaltaisesti julkisessa tilassa.

Kaikki vain siksi, että painoni keikkuu sen 10-12 kiloa normaalipainon yläpuolella? Mutta tiedättekö mitä? Vuosia sitten, painaessani tuon 10kg vähemmän, sain ihan samanlaisia katseita. Sukulaiset kommentoivat kahvileipiä ja vilkuilivat merkitsevästi telkkarissa pyörivän painonhallintaohjelman aikana, tuntemattomat katsoivat uimahallissa päästä varpaisiin säälivä ilme naamallaan. 

Miltähän siis tuntuisi kulkea päivästä toiseen tässä yhteiskunnassa, jos olisi merkittävästi ylipainoinen, kiistatta lihava? Todennäköisesti joinakin päivinä lähes sietämättömältä. Olen miettinyt sitä tilannetta, jossa joku reilusti lihava päättää pudottaa painoaan vaikkapa parantaakseen urheilusuoritustaan, veriarvojaan, mahdollisuuksiaan tulla raskaaksi tai mistä tahansa muusta syystä. Jaksaako kaiken sen paheksunnan keskellä tsempata ja muuttaa elämäntapojaan, kun kukaan ei huomaa 10, 20 tai 30 kilonkaan pudotusta – tuntemattomalle olet silti aina ja ikuisesti läski.

Ne kuiskaukset kyllä kuulee ja pahat katseet tunnistaa. Kun herkällä korvalla kuunteleminen ja sivusilmällä toisten tarkkaileminen ovat varmistaneet sen, ettei kukaan pääse yllättämään  tuuppaamalla alas rappusia, hajaantuu siinä aika hyväksi. Joten jos sinä, juuri sinä, kuvittelet paheksuvasi toisten läskejä vaivihkaa, on melko todennäköistä, ettet tee niin. Sen verran takuuvarmasti useimmat pyöreät tai ylipainoiset ovat käyneet läpi henkilökohtaisen kiusaamishelvetin joko lapsuus-, nuoruus- tai aikuisvuosinaan. He kyllä huomaavat ja useimmiten se on tarkoituskin.

Läskiä ei tuomita ulkonäön vuoksi, sanovat. Vaan siksi että nämä pylleröt ovat selvästi ahneita, selkärangattomia, saamattomia ja laiskoja. Heiltä puuttuu itsekuri ja elämänhallinta. Selvästi kehnoja vanhempia, puolisoita ja työntekijöitä! Menoerä, terveysriski! Sivuuttaen kätevästi sen tosiseikan, että hieman ylipainoinen (nainen) on usein terveempi mm. luuston ja hormonien osalta kuin alipainoinen kanssasisarensa, (jolla on muuten yhtäläinen oikeus oleilla yhteiskunnassamme ja viihtyä kehossaan).

Kun normaalipainoinen, mutta isokokoinen lapsi menee kouluun, jossa psykopaattinen luokkatoveri (vai varasteleeko normaali lapsi toisten omaisuutta ja uittaa sitä ulosteessa, levittelee toisten veriset pikkuhousut liitutaululle tai kulkee vuositolkulla perässä sihisten solvauksia?) piinaa kaveriensa kanssa vuosikaudet eikä opettajaa kiinnosta rahtusenkaan vertaa, voi vuosikausia läskiksi haukutusta tulla itseään toteuttava ennuste. Kun kukaan ei puutu, ei katkaise kierrettä, ei kymmenvuotiaalle jää välttämättä muita keinoja kuin syödä suruunsa koulun jälkeen. Ja kuten tutkimuksetkin todistavat, lapsena ja nuorena kerätty läski istuu tiukemmassa kuin aikuisiällä hankittu.

Sanotaan että elämä muovaa kehoa: pituuskasvu, raskaudet, onnettomuudet ja leikkaukset. Mutta taustalta puskevat läpi myös geenit. Ja oma lukunsa on myös mielenterveydellä ja jaksamisella – aina omaa kehoaan ei kohtele niin hyvin kuin toivoisi voivansa tehdä. Sikäli oma historiani on osaltaan muokannut kehostani sellaisen kuin se on – kannan edelleen jo ala-asteella hankittuja taakkoja. Siihen tuskin auttavat minun tai muiden kohdalla ainakaan muiden pilkka, sääli tai pitkät katseet. 

Itse olen pääpiirteissään sinut kehoni kanssa. Se on hyvä, vahva, enimmäkseen terve keho, joka tuottaa minulle paljon iloa ja nautintoa. Siksi mietin toistuvasti, miksi ympäristössä liikkuvat tyypit koettavat imeä sen ilon pois, syyllistää, ankeuttaa ja tunkea muottiin, jonka perustella tulisi surra ja hävetä. Ja välillä ei vain jaksa pitää lippua korkealla ja teeskennellä, ettei välitä.

Että jos joskus kirjoitan puolikevyesti siitä, kehtaanko pukea ne minishortsit jalkaani, voi taustalla olla reilun vuosikymmenen tuhahdukset, mulkoilut ja vuosikausien raskas kiusaamistaival.

Just sayin’.

10 kommenttia artikkeliin “Se raskaampi kuriositeettihuomautus

  1. Ihan pienen pienen hetken jossain vaiheessa laihdutusta kuvittelin, että kyllä se siitä. Olen terveempi, se riittää. Kelpaa. Mutta ei. Enkä minä edes syö berliininmunkkeja. Sokeriton proteiinipatukka bussissa riittää siihen, että vastapäinen mies päätyy toteamaan, ettei ”kannata mennä läskin ja hänen suklaansa väliin tai käy huonosti”. Yleensä kommentoijat tosin ovat naisia. Se tuntuu paljon pahemmalta nyt kuin 95 kiloa sitten, varsinkin kun tietää ettei tällä rakenteella muutu enää tämän normaalimmaksi (taidamme olla aika samankokoiset).

    • Kiitos kommentistasi ja voi että pisti vihaksi tuon sinulle sanotun kommentin lukeminen. Tuo (mieletön) painonpudotus tuottaa varmaankin paljon iloa kuitenkin liikkuvuuden ja todennäköisesti terveydenkin osalta ja nostankin hattua – itselleni 5kg pudotuskin on lähes ylitsepääsemätöntä. Tuntemattomat eivät voi tietää, mikä matka on takana, mutta onneksi pääasia on se, millainen olo itsellä on. <3

  2. Amen, juurikin näin.
    Itse olen ollut lapsena jonkin verran ylipainoinen, mutta laihduin noin 20 kiloa lukioikäisenä kun sairastuin syömishäiriöön.

    Anyway, mulla on lapsesta asti ollut polven kanssa ongelmia, jotka ovat jossain määrin rakenteellisia ja jossain määrin perinnöllisiä. Kävin tässä muutama viikko takaperin lääkärillä polviongelmiin liittyen, sillä liikun joka viikko ainakin 6 kertaa viikossa ja polveni kipeytymisen vuoksi tämä on hankalaa.

    Arvaas mitä lääkäri sanoi? Käski liikkumaan ja vahvistamaan jalkoja (minähän vedän jalkaprässissä helposti yli 100 kiloa) ja LAIHDUTTAMAAN. Mun vaatekoko on 36 tai 38.

    WTF? Olen ollut nykyään ihan normaalipainoinen, mutta tuo ystävällinen sairaanhoitoalan ammattilaisen kommentti sai mut kyseenalaistamaan koko mun olemuksen.
    Hirveä avautuminen, mutta nyt toi sun kirjoitus vaan osui ja upposi syvälle!

    • Mulla kipeytyy polvet välillä juoksusta yliliikkuvuuden takia. Muljahtelee yli. Jalkalihaksien treenaaminen on vähentänyt ongelmaa jonkun verran, mutta aika pitkälti loput siitä on rakenteellista settiä. Ja eiköhän siitäkin lääkäri huudellut, että painoa pois. Samoin kuin sekaisin olevista kilpirauhasarvoista. Siitä huolimatta, että kaikki muut veriarvot, verenpaineet ja -sokerit on ihan superit kaikissa verikokeissa ja mittauksissa. *huokaus*

      Ja jotenkin th-alan ammattilaisten kommentit saavat oman sapen kiehumaan erityisesti – et siis saa hoitoa sairauteesi, jos olet isokokoisempi? Voinko siis jättää myös verot maksamatta terveydenhuoltokulujen osalta?

  3. Onpas kiva että huomioit kulttuurissamme vallitsevan, todella vinksahtaneen tavan suhtautua naisten pukeutumiseen. Kulttuurimme kuvasto ja viihde-elämän esikuvat kannustavat pukeutumaan paljastavasti, ja sitä pidetään naisen vapauden merkkinä, ettei tarvi olla burkhassa kesät talvet. Ja kun naiset toteuttavat annettuja malleja, joutuvat he säälimättömän arvostelun kohteeksi ja pahimmassa tapauksessa heitä itseään syytetään, jos joutuvat väkivallan uhriksi. Kiukuttaa muutenkin tämä loputon ulkonäkökeskeisyys ja se, että ihmiset suhtautuvat toisiinsa arvostellen ja halveksivasti pelkän kahden sekunnin vilkaisun perusteella. Pöyristyttää lukee kirjoittajan ja kommentoijan kokemuksia tuntemattomien huomautteluista! Voimia kaikille <3

    • Kiva että kommentoit – toi kaksinaismoralismi mitä tulee naisten pukeutumiseen saa tasaisin väliajoin näkemään punaista. Ja ihan totta sekin, että luulisi ihmiskunnan ns. kehittyessä, että joku ulkonäkö merkitsisi vain vähemmän, mutta ei, tuntuu että se merkitsee koko ajan enemmän-.

  4. Siis mitä hittoa noitten ihmisten päässä liikkuu jotka laukovat toisista tollasia kommentteja? Itellä ei tulis mieleenkään kommentoida kenenkään ulkonäköä noin..hemmetti kun ärsyttää!! Ja ethän sä ole edes mikään lihava vaan ihan normaalivartaloinen!!ääähg!!

    • Onhan mulla ylipainoa, muttei se oikeuta ketään kommentoimaan toisten ulkonäköä tai elintapoja. Jälkimmäiset kommentit sallittakoon lähinnä omalääkärille tms., jos ne ovat terveydentilan kannalta relevantteja. Peräänkuuluttaisin toisen ulkonäköön puuttuvilta niitä käytöstapoja tässä(kin) asiassa. 🙂

Vastaa käyttäjälle Norppa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *