Tajusin Lilyn perhebloggaajista koostuvassa ryhmässä jutustellessani olevani harrastusasioissa melko tavoiteorientoitunut. Usein julkisessa keskustelussa – ja jossain määrin myös kahvipöytäporinoiden tasolla, numeraalisesti mitattavissa oleviin suoritteisiin tähtävää ja kehittymistä seuraavaa harrastamista pidetään enemmän miesten juttuna ja naisten nähdään painottavan hyvää oloa, elämyksiä ja sosiaalisia suhteita.
En kuitenkaan usko noin yksiselitteiseen jakoon tässäkään asiassa; Vaikka bloggaaminen tarjoaa vertaistukea, uusia ystäviä ja hyvinvointia luovan puuhaamisen kautta, olen myös statistiikkaa kyttäävä ja seuraajista, tykkäyksistä sekä sydämistä innostuva tyyppi. Eikä halu kasvaa ja kehittyä jää vain blogimaailmaan oheistekemisineen kuten valokuvaukseen vaan salilla pitää nousta enemmän rautaa ja lenkillä kasvattaa keskinopeutta. Myös partiossa tietynlainen, vaikkakin hidas, nousujohteisuus on tärkeää.
Ellei kehitystä tapahdu, tuntuu herkästi siltä, että junnaan paikallani; Mietin, onko minulla riittävästi annettavaa tai antaako harrastus itselleni tarpeeksi, jos se ei paranna kestävyyskuntoa tai luvut eivät osoita tekeväni blogisettiäni niin hyvin että se kiinnostaisi laajaa joukkoa ihmisiä. Muun muassa siksi onkin todella motivoivaa, että Lilyn toimituksessa on huomioitu Lilyssä toimiva aktiivinen ja suuri perhebloegeista kiinnostunut porukka, johon kuuluvista moni lukemisen ja kommentoimisen lisäksi tuottaa myös omaa sisältöään.
Uusi perhekategoria nimikko-, suositeltuine- ja kaikkine perhebloggaajineen pitää sisällään monella tapaa taitavaa ja antaumuksella hommaansa tekevää joukkoa. Monet perhebloggaajat rakentavat tietoisesti ja oman panoksensa antaen, yhdessä muiden kanssa Lilystä entistäkin vahvempaa yhteisöä, jakaen kokemuksia kaikilta elämän osa-alueilta, ei yksinomaan perheasioista.
Olen kirjoittanut hiljattain siitä, miksi bloggaan, mutta ajattelin kertoa parin kysymyksen innoittamana lyhyesti myös siitä, miten bloggaan; Ideat postauksiin kumpuavat monesta lähteestä: omasta arkielämästä, emotionaalisista ylä- ja alamäistä, lapsen touhuista, sisustusprojekteista, innostavista tapahtumista, uutisista, oman alan asiantuntijalehdistä, verkossa käytävistä keskusteluista, matkoista, uutuustuotteista, haasteista, parisuhteesta…
Teen listoja postausaiheista ja jonkun aiheen ollessa mielen päällä, mutta ajan ollessa kortilla, saatan luoda postausluonnoksen Lilyyn. Kirjoitan postaukselle otsikon ja tärkeimmät ajatukset ylös ranskalaisilla viivoilla. Pyörittelen aihetta päivän mittaan, haen kenties lisätietoa, ihan jo siksikin etten puhuisi läpiä päähäni ja kyselen muiden mielipiteitä aiheeseen. Kun ehdin istahtaa koneelle, kirjoitan tekstin auki ja lisään alkuperäiseen luonnokseen kypsyttelyn aikana heränneet teemat.
Joihinkin juttuihin jään myös jumiin, kuten Elämä säästöliekillä – asiaa rahasta-juttuun. Rahasta ja sen puutteesta kirjottaessa on usein riskinä, että osa lukijoista raivostuu kommenttihuutamaan että toisilla on vielä vähemmän rahaa kuin meillä eikä teidän tuloillanne parane valittaa – vaikka jutussa kuinka olisikin tarkoituksena pohtia, miten erilaiset tulotasot voivat vaikuttaa sosiaalisiin suhteisiin todellisuudessa, jossa kaikki eivät voi vaan istua trendikahviloissa päivät pitkät ja osalta jää vuokrakin maksamatta, kun ei ole rahaa.
Laajemmissa ja yhteiskunnallisemmissa jutuissa näkökulmia olisi perinteisesti miljoona erilaista ja mietin usein, pitäisikö niihin lisätä sekaan vielä tilastoja vaikkapa tuohon rahajuttuun liittyen opiskelija- ja lapsiperheköyhyydestä. Ja toki pohtia, miten vanhempainvapaat vaikuttavat perheiden taloudelliseen tilanteeseen. Yhteiskunnallisista aiheista kirjoittaminen on minulle tärkeää, mutta se on tavallaan tosi kuormittavaa, varsinkin juttujen lukumääriin nähden. Hauskat kissavideot, arkimöläytykset ja raflaavasti otsikoidut minijutut keräävät nimittäin paljon enemmän huomiota.
Onkin ehkä vähän tyhmää kantaa mukanaan ”ammattiylpeyttä”, joka pistää luonnostelemaan juttuja, miettimään niiden sisältöä, rakennetta ja kirjoitusasioita tai hylkäämään postausaiheen kelvottoman laatuisiksi katsomieni kuvien vuoksi. Toisinaan tekisi mieli sortua samaan, mitä näkee joissain blogeissa tehtävän eli turvautua muiden sisällöllä ratsastamiseen ja kirjoittaa otsikkoon Lastensuojelu on kriisissä. Ja sitten kertoa lyhyesti tekstikentässä, että kannattaa lukea tämä, jonkun toisen kirjoitama juttu, koska se on hyvä ja aihe koskettaa bloggaajaa. Koen että bloggaajana minun tulisi kuitenkin tuottaa oma sisältöni eli tekstiä, joka antaa aiheeseen jotain uutta sekä vastata pääasiassa omilla kuvillani ja videoillani myös blogini visuaalisesta puolesta.
Edit: Emmi, jota kunnioitan ihmisenä ja bloggajana, huomautti, että olin taas aika kärkevä asian esille tuomisessa. Joten pehmennetään kulmikasta ulosantiani seuraavalla… Seuraan Bloglovinin kautta lähemmäs kahtasataa blogia, blogiholisti kun olen. Ja niistä iso osa on perheaiheisia. Kaikki valtavan hyviä, koska en muuten turhaisi niiden lukemiseen aikaa. Mainitsemani lieveilmiöt, jotka itseäni ärsyttävät, koskettavat murto-osaa blogeista ja jokainenhan voi valita, mitä blogeja seuraa. Suurimmaksi osaksi blogeissa on todella ihania, inspiroivia, koskettavia ja laadukkaita juttuja.
Vierastan vähän ajastusta siitä, että blogijuttuihin pitäisi lisätä selittely- ja hyvittelyosa, ettei kukaan vain loukkaantuisi tai ajattelisi pitäväni itseäni muita parempana, koska siitä ei todellakaan ole kyse, mutta tehdään se nyt jälleen varmuuden vuoksi. Olen vähän tällainen perusnegatiivinen valittajatyyppi, joka unohtaa kehua ja heitellä keijupölyä ympäristöönsä. Että jos unohdan sanoa, miten mainioita bloggaajakollegoita minulla on, miten paljon rakastan kaikkia lukijoitani ja lähettää virtuaalisijaksuhaleja, pahoittelen sitä vilpittömästi. Pus.
Säännöllisesti kysellään myös, milloin bloggaan ja vastasinkin siihen osittain jo aiemmin. Oikea vastaus lienee: aina kun ehdin; Tekstejä ja kuvia syntyy reissuissa, junamatkoilla, samaa asiaa jankkaavilla luennoilla ja luentojen välisillä tauoilla, vessassa, partiotapahtumissa lasten jo nukkuessa, lapsen päivunien aikaan tai tämän ollessa jossain isänsä tai isovanhempiensa kanssa. Sekä tietysti myöhäisiltaisin ja öisin. Saa nähdä, miten työelämään siirtyiminen, tavalla tai toisella, tulee vaikuttamaan aikanaan bloggaamiseeni. Mutta siihen on vielä aikaa, joten katsotaan tilannetta sitten lähempänä.
P.S. Jos joku on päätynyt blogiini kategoriauudistuksen myötä, kannattaa lukaista ainakin Norppalan väen esittely sekä juttuni siitä, miksi pidän perheblogia juuri Lilyssä.
