Tatuointipohdintaa

Söpöjä tirppoja, mutta joku saattaisi luulla niitä ihosairaudeksi…

Minulla on tällä hetkellä 18-vuotiaana piirtämäni ja ottamani tatuointi vasemmassa nilkassa. Kuva on otettu kaksi päivää tatuoinnin ottamisen jälkeen. Nyt haluaisin ottaa lisää tatuointeja. Ajattelin, että haluaisin tatuoinnit muistuttamaan täysi-ikäistymisen lisäksi ainakin naimisiin menosta ja M:n syntymästä.

Tatuointi olisi todennäköisimmin tulossa yläselkään, lapaluiden tai -luun päälle, koska se alue ei ole niin herkkä lihomisen tai laihtumisen tuomille muutoksille eikä se rypisty iän myötä yhtä näkyvästi kuin vaikkapa käsivarret. Tässä on vuonna 2008 tekemäni lyijykynäluonnos tatuoinnista. Anatomiset seikat eivät ole kuvassa pääosassa, kuten näkyy, vaan siinä on koetettu hakea tyylisuuntaa ja tatuoinnin paikkaa. Edelleen jokin luonnoksessa viehättää, olkoonkin että se on auttamattoman kömpelö. Jatkotyöstämisellä tuossa voisi kuitenkin olla jo osviittaa hakemastani ideasta.

Kun pohdin tatuoinnin kokoluokkaa, selailin kuvia internetistä ja tulin siihen tulokseen että yllä olevan kokoinen kuva olisi ehdottomasti jo liian suuri ja tämän jutun ensimmäisen kuvan linnut taas niin pieniä, että ne näyttävät enemmän luomilta kuin tatuoinneilta.

Lintuteema viehättää edelleen ja saman aiheen käyttäminen liittäisi uuden kuvan jo yhdellä tasolla vanhaan. Värillistä tatuointia en joka tapauksessa haluaisi, en ole jostain syystä koskaan halunnut itseeni värillisiä kuvia. 

Mutta pitäisikö uuden tatuoinnin olla myös piirostyyliltään vanhan kaltainen vai voisiko se olla erittäin aidon linnun näköinen tai siluettimainen, kuten suurin osa kuvista, joista nyt innostuin? Ja tulisiko kokonaisuudesta sekava, jos usealla eri tyylillä tehtyjä lintuja olisi siellä täällä vartalossa?

Viehätyin hurjasti myös ajatuksesta saada selkääni lintuparvi. Sitäkin ajatusta pitänee jatkotyöstää ja tehdä luonnoksia luonnoksien päälle. Tai löytää tatuoija, joka hoitaisi myös suunnittelutyön. Osaisiko joku suositella tatuointien saralla alansa rautaista ammattilaista Helsinki-Vantaa-Kerava-akselilta?

 

Monumentaalinen antirusketus

Kummitusvauva uimassa. Toisille on ehtinyt kertyä rusketusta vähän eri lailla!

En rusketu. Palan. Joskus pahasti; onneksi en enää pariin vuoteen ole siinä onnistunut. Etelän reissuilla makasin joskus nuorempana kahden sentin aurinkorasvakerroksen kanssa marinoitumassa. Joskus paloin silti enkä edes uinut rasvoja pois. Käytin samoja bikineitä aina koko viikon reissun ja Suomeen palatessa saattoi löytää haaleaakin haaleammat rusketusrajat. Kirkkaassa valossa ja kun tiesi etsiä. Niinpä niin.

Viimeistä päivää Kanarian reissulla. Huomatkaa kuparinruskea jumalainen värini!

Olen päättänyt, että kalpeus on ikään kuin tavaramerkki. Olihan aikanaan tapana ajatella, että vain köyhät ja kipeät joutuivat ulos fyysiseen työhön. Fiksuilla ja varakkailla oli mahdollisuus soitella sembaloa sisällä ja juoda teetkin aurinkovarjon alla. Eli olen lähestulkoon aristokraattinen. Odotan soittoa Venäjältä. Jos joku vaikka tekisi vallankaappauksen ja päättäisi, että olen keisarinna! Tai vaihtoehtoisesti riittäisi, jos näyttäisin Charmedin eli Siskoni on noidan Paige Matthewsilta.

 Kerran olin ruskea. Silloin minulla oli ruiskurusketus. Käskin ruiskia läskin keskitummaksi laakista. Oli muuten messevän näköinen iho, kun väri alkoi kulua laikuittain pois. Laitan siitäkin kuvan, mutta älkää pelästykö taannoista pottakampaustani. Kuvittelin silloin, että jaksaisin laittaa sitä, mutta en jaksanut. Ainakaan partioleirillä keskellä metsää, ilman sähköä ja suihkua. En kyllä muutenkaan, mutta [lisää sopiva tekosyy tähän].

Aina voi lohduttautua sillä, että liiallinen auringonpalvonta tunnetusti vanhentaa ja vahingoittaa ihoa. Siis varjoon, suojaan, pitkähihainen päälle, sujahdus maksihameeseen ja UV-suojallista pakkelia naamaan. Näillä mennään. (Mutta kyllä se selluliitti näyttäisi kivemmalta ruskettuneena. Tai sitten ei.)

Kalpea on kaunista? (Kuva otettu heinäkuun loppupuolella.)