Pannaan alulle paraikaa?
Vinkki vinkkinen: Kyseessä ei ole uusi kuutti.
Aihearkisto: Ruoka & juoma
Vauva syö itse – eroon karmeasta sotkusta
Puutalobabyn puolella sohaistiin lusikka sosekasaan juuri kun olin saamassa oman juttuni aiheesta valmiiksi.
Ei haittaa! Tässä maailmassa on niin paljon lasten tekemää ruokasotkua ja sen vuoksi hulluuden partailla häilyviä vanhempia, että asiasta voi kirjoittaa monestakin näkökulmasta. Yllättääkö ketään, että tällä palstalla näkökulma on tiukkapipoisempi, takakireämpi ja vilisee koirankoulutusohjelmista tuttuja kikkoja? Toivottavasti ei.
Useimpia vanhempia tuntuu ottavan päähän se sotkun ja tahman määrä,
joka valtaa ruokapöydän, syöttötuolin, vauvan vaatteet (siltä osin, mitä ruokalappu ei peitä), lattian
ja (käsien tai naaman jäädessä sotkuisiksi) mahdollisesti kaikki vauvan korkeudella olevat asunnon pinnat.
Tämä olettamus perustuu käymiini keskusteluihin, lasten ruokailua käsittelevien blogipostausten ja nettikeskustelujen kommentteihin sekä neuvolan toistuviin ohjeistuksiin, joissa painotetaan, että lapsen olisi hyvä saada syödä itse siitä sotkusta huolimatta. Jos sotku ei olisi valtaosan mielestä mikään issue, seikkaa tuskin korostettaisiin jatkuvasti?
Eli päästään olettamukseen, jonka mukaan se pitkin ruokapöytää, kasvoja ja vartaloa hierottu
sose, keitto tai puuro, hiuksiin liiskatut makaronit, koiralle heitellyt jauhelihat (jotka koira sentään onneksi syö pois) tai puoliksi imeskelty banaani, jota on liimattu syöttötuoliin eivät saa suurinta osaa vanhemmista hyppimään riemusta. Saman olettamuksen perusteella siististi ja sivistyneesti ruoan lautaseltaan
suuhun siirtävä, mieluiten ruokailuvälineitä asianmukaisesti käyttävä, lapsi
olisi mukavampaa ruokailuseuraa kuin tapasörssääjä.
Meillä aloitettiin (”vauvan heikon painon kehityksen” vuoksi, vanhat käytät, krhm) soseiden maisteleminen neljän kuukauden iässä yhdellä päivittäisellä maistelulla ja nyt, lapsen ollessa vuoden, lähinnä täysin kiinteitä aterioita nautitaan neljästä viiteen päivässä. Sormiruokailun ja itse syömisen harjoittelua on takana siis peräti kahdeksan kuukautta. Ja (vasta) nyt touhu alkaa tuottaa tulosta.
Neuvolassa ja erilaisissa ruokailuoppaissa kehotetaan aina antamaan lapselle mahdollisuus tutustua ruokaan täysin vapaasti. Edellä mainittuja hienoja ruoan vaihtoehtoisia käyttötapoja ei siis saisi kieltää vaan kuivunut pastakastikkeen ja avokadosalaatin sekoitus tulisi kiltisti selvitellä tukasta veden ja hoitoöljyn seoksella iltasella. Muuten lapsi voi menettää kiinnostuksen ruokaan, mieltää ruokailun epämiellyttäväksi tilaisuudeksi ja vältellä syömistä.
Todella harmillista, mutta mitä tehdään siinä vaiheessa, kun vanhempi on niin väsynyt kuvottavaan ruoan kanssa temppuiluun, että lapsen kanssa ruokailua tekee mieli vältellä viimeiseen asti? Onko tavoitteellista, että ruokahetkien välillä täytyy mennä viereiseen huoneeseen huutamaan?
Mitä lapsi oppii ruokailun nautinnollisuudesta kun keittiössä lentelevät loppusiivouksen koittaessa astioiden ja rättien lisäksi myös sanavaraston kukkaset kuten erinäiset ruumiinosat ja
-eritteet, (genitaalialue-painotuksella) sekä raamatullisessa mielessä epäsuotuisten henkilöiden nimet?
Olen juuri niitä ihmisiä (heh, tuli Menolippu tuntemattomaan-blogin ihan toista aihetta käsittelevä juttu mieleen tuosta ilmauksesta), jotka eivät kestä ihan millaista tahansa pelleilyä ja säheltämistä ruokapöydässä.
Jotka on opetettu siihen, että ruoka syödään valittamatta, ajallaan ja pääpiirteissään siististi (kukapa ei joskus sotkisi vaikkapa spagettia syödessään). Meillä on siis tehty juuri niin kuin ei saisi: Lasta on ruokailuharjoitusten ohessa opetettu ruoan maistelun lisäksi myös syömään oikein.
M on heittänyt keraamisen ruokakulhonsa kerran lattialle ja silloin ruokailu lopetettiin heti ja lähdettiin pois keittiöstä. Kulhon heitto ei ole toistunut sen jälkeen yhtään kertaa. Jos ensimmäinen lapsemme – eli koira, ei ole koulutettu ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan niin hyväksi todetut koirankoulutus lapsenkasvatusvinkit on otettu viimeistään nyt käyttöön.
Jos lusikat alkavat lennellä toistuvasti lattialle, loppuu ruokailu myös siihen.
Nokkamuki lähtee jäähylle heti, jos sillä aletaan roiskia ympäriinsä
tai nesteet valutetaan pöydälle, lattialle tai syliin.
Usein M alkaa sotkea ruoalla silloin kun hänellä ei enää ole nälkä. Olen pyrkinyt kysymään tällöin aina, että ”Oletko valmis? Sanotaanko kiitos?”. Jos olen vienyt kuvatunlaisessa tilanteessa ruoan pois, M ei ole protestoinut vaan vaikuttanut ennemminkin tyytyväiseltä. Viime aikoina hän on sanonut toisinaan myös ”Kiikos” oma-aloitteisesti saatuaan kyllikseen ruokaa.
Pöydässä onkin kuulunut sangen usein muun muassa seuraavia lauseita:
”Laita ruoka suuhun.”
”Ruoka kuuluu suuhun.”
”Miten M avaa suun? Noin, hyvin!”
”Ei käsillä.”
”Hienosti M syö lusikalla.”
”Ei anneta ruokaa Hertalle.”
”Hertta hus, koriin!”
”Jos kerran alat heitellä ja sotkea, ruokailu loppuu tähän.”
”Ei sotketa.”
”Älä sotke.”
Ja niin edelleen.
M:lle mieleiset ruoat syödään nopeasti, lähes ilman sotkua. Vieraampia tai vähemmän suositulla makupaletilla varustettuja ruokia pyöritellään lautasella, maistellaan varoen ja koetetaan kurkkia muiden ruokailijoiden lautasille parempien herkkujen toivossa. Nyt olemme onneksi siinä tilanteessa, että joitain reissupoikkeuksia lukuun ottamatta M syö täysin samaa ruokaa kuin mekin. Aikuisten ruokien kerjääminen on siis vähentynyt melko runsaasta lähes olemattomaan.
Entä se kiinnostus ruokaa kohtaan ja halu syödä itse?
Ruoka kiinnostaa, voi saisi kiinnostaa puolestani vähän vähemmänkin! Kukaan ei voi syödä mitään ilman että M:n kanahaukan katse ja fennekin kuulo havaitsevat tämän aikeet. Lapsi sinkoaa välittömästi kerjuulle ja tahtoo maistaa. Jos maistiaisen saa, usein kiinnostus lopahtaa siihen ja M palaa rauhassa aikaisempiin puuhiinsa
M syö lähes kaiken ruokansa itse. Hän suorastaan suuttuu, jos joku koettaa syöttää häntä. Kiireessä tai erityisen vaikean ruoan ollessa kyseessä, esimerkiksi keittoa saa sujautettua vauvan suuhun vaivihkaa, kunhan vauvalla on oma lusikka, jolla tämä ainakin näennäisesti syö itse. Sitkeän ruoan kuten (kerran maistellun) kotitekoisen pizzan pilkkominenkin täytyy hoitaa vaivihkaa, muuten nousee poru.
Tässä(kin) asiassa olemme toimineet niin kuin meistä on tuntunut parhaalta ja luottaneet siihen, ettei terve lapsi mene syömalakkoon tai ryhdy ruoan vihaajaksi sen vuoksi, ettei hän saa heitellä ruokakulhoaan toistuvasti lattialle. Lopettaako terve lapsi kakkaamisen, jos ei saa tehdä sitä keskelle olohuoneen mattoa? Anteeksi ällöttävä vertaus, mutta minua ärsyttävät ohjeistukset, joista paistaa läpi asenne, jonka mukaan lapselle tulisi antaa aina ja kaikessa periksi.
On mukavaa, kun voi aterioida lapsen kanssa yhdessä. Kumpikin syö omaan ruokaansa itse. Syöttämiseen ei tarvitse varata yhtä aikuista. Saattaapa äiti ehtiä lueskelemaan sisustuslehteä sivusilmällä. Poissa on tarve heittää loput sotkevan lapsen soseesta seinään ja valua soseista seinää pitkin lattialle huutoitkemään. (Luojan kiitos.)
M:n paino on noussut viime kuukausina paremmin kuin missään vaiheessa aiemmin.
Hän liikkuu ja puuhailee paljon, joskus hetkittäin omissa oloissaankin. Ruoka maistuu,
mutta ruokailujen välissä ei vaikuttaisi tulevan erityisen paha nälkä.
Valtakunnassa on siis kaikki hyvin.
Myös siististä kodista nauttivalla äidillä.
Yöimetyks(i)en lopettaminen
Nyt alkaa olla mitta täynnä.
Ei vielä pahasti, mutta siinä määrin että tartteis tehä jotain. Nimittäin yöimetyksille.
Olisi mukava päästä eroon viimeisestäkin säännöllisestä yösyötöstä,
joka tapahtuu nykyisellään kolmen aikoihin yöllä. (Huonoina öinä imetyksiä saattaa siis olla useitakin)
M on kuitenkin jo yli vuoden ikäinen ja syö neljästä viiteen ateriaa päivässä
– sekä juo rintamaitoa viidestä seitsemään kertaan päivässä. En täten suostu uskomaan,
että yösyömisessä olisi niinkään kyse nälästä tai janosta kuin tavasta ja tottumuksesta.
Koska en ole vielä ihan puhki, ajattelin ottaa itseäni niskasta kiinni ja poistaa yösyötöt vuorokausirytmistämme.
Saa nähdä, miten käy. Viime yönä taaperoraivoa kesti kunnioitettavan tunnin ja vartin yhtäjaksoista huutoa,
kun tissiä ei yht’äkkiä saanutkaan. Epäilen vähän, kuinka monta yötä tai viikkoa jaksan taistella
ennen kuin annan jossain vaiheessa totaalisen väsyneenä periksi.
Kysynkin siis:
Onko sinulla omakohtaista kokemusta
tai oletko kuullut huippuhyvän niksin, jolla yöimetykset saa kaikista kivuttomimmin lopetettua?
Meillä mies ei ole käytännössä käytettävissä yöaikoina, joten en voi laskea sen varaan.
Joten mikä avuksi, ettei pää täysin hajoa yksinäisissä yöllisissä taisteluissa
tissin perään huutavaan puoliuniseen ja erittäin sitkeään taaperoon?
Kulinara-arvonta
Ja lupaamani ”140 seuraajan arvonta” saadaan viimein käyntiin.
Tiedättekö Rörstrandin Kulinara sarjan, jota saa muun muassa Iittalan ja Stockmannin kautta?
Minulta koko sarja oli mennyt ihan ohi siihen saakka että kiertelin jokunen viikko sitten etsiskelemässä arvontavoittoa. Ja astiahyllyssä silmiini osui jotain ihanan värikästä, sopivastin retroa, runsasta mutta ilmavaa.
Ihana, ihana Kulinara!
”Kulinara-sarjan astioissa on kesäinen, hieman 50-luvun hengessä laadittu herkullinen kuvitus,
jonka aihe on ammennettu puutarhan ja metsän antimista.”
Minusta kuvituksessa on värimaailmassa ja aiheissa aineksia kesästä syksyyn eikä se ole välttämättä erityisen kesäinen. Ihana se silti on. Valitsin arvottavaksi astiaksi purkin, sillä yksinäinen lautanen, kulho tai muki ei olisi ehkä yhtä mielekäs kuin purkki, jota voi käyttää sellaisenaan mihin tahansa säilytykseen ja pitää esillä.
Purkki on konepestävää posliinia, joka kestää myös kuumennuksen mikroaaltouunissa.
Purkissa on tiivistetty kansi. Korkeus 11,5 cm, halkaisija 9,5 cm.
Design on Hanna Werningin käsialaa.
Jos ihastuit astiastoon päätä pahkaa, kannattaa suunnata Hulluille Päiville.
Astiastosta on halvennuksessa lautasia, mukeja, kulhoja sekä erikokoisia tarjoiluvateja ja kulhoja.
Nyt saisi siis edullisemmin astiaston alkuun…
Astioiden keräilijöitä hellittään Hulluilla Päivillä muutenkin:
Mukavassa alennuksesta on Kulinaran lisäksi muun muassa:
Arabian KoKo:a, Kotikaupunkia ja Runoa,
Iittalan Teemaa, Kastehelmeä, Taikaa ja Satumetsää,
Marimekon Oivaa ja Siirtolapuutarhaa.
Nyt kieltämättä harmittaa pikkiriikkisen, että meillä on
tämän keittiön kaappien vetoisuuden asettamien rajojen vuoksi astiakiintiö täynnä.
Voit osallistua arvontaan jättämällä kommentin tähän juttuun sunnuntaihin 7.4 mennessä.
Kerro kommentissa suosikki-astisarjasi.
Joko sellainen, jota sinulla on tai sellainen, jota haluaisit kaappejasi ja kattauksiasi koristamaan.
Tuttuun tapaan palstan rekisteröityneet seuraajat saavat kaksi arpaa ja muut yhden.
Onnea arvontaan!
(Ensimmäinen kuva löytyi täältä.)
Kyllä muutkin kuin äitipäät
M:n kummitäti ja hyvä ystäväni tuli syntymäpäiville ja löysi käsilaukustaan kypsän avokadon.
Hänellä ei ollut mitään muistikuvaa siitä, milloin avokado on ostettu, onko se päätynyt laukkuun suoraan kaupasta vaiko otettu mukaan kotoa ja kuinka kauan se on kulkenut hänellä mukana.
Miten joku voi unohtaa avokadon laukkuunsa?
Hih.
Avokado jäi meille ja nyt siitä pitäisi kokata jotain. Kaiken kaikkiaan keittiömme historiassa avokado on ollut meillä hyvin vähäisessä käytössä, joten keksin, että L:n kohtaloksi koituu täten kokeilla the avokadopastaa. Ainakin tiedämme, mitä syömme tänään ennen kuin pääsemme syömään oikeaa äitien tekemää ruokaa pääsiäisleirille. Katsotaan, täyttääkö pasta kaiken hehkutuksen mukanaan tuomat odotukset.
Oletteko te syöneet tätä trendiruokaa ja mitä piditte?
Onko viime hetken vinkkejä?
Ja mikä on omituisin asia, jonka olette löytäneet laukustanne?
Synttärit!
Eilen kävimme äiti-poika-porukalla uimassa.
Kuutti ja Kain olivat järkyttyneitä tavallista kylmemmästä vedestä ja äidit tavallista kylmemmästä ulkoilmasta.
Kivaa oli silti ja ilostutimme ainakin muutamia mukavia mummoja sekä saimme vaihdettua kuulumisia.
Illalla kävin crossaamassa ja saunoimme.
Hoitamieni kymmenien pääsiäisleiriin liittyvien asioiden rinnalla
Aviomies-catering on pyöräyttänyt tänään pannacottaa, mustikkamelbaa, suklaakakun, kasvis- ja pekoniperunasalaatit sekä täytekakun ja voileipäkakun,
jotka pitää vielä kuorruttaa ja koristella huomenna.
Aamulla aikaisin alkaa laajennettu viikkosiivous sekä juhlavaatteista, silittelyistä ja viimehetken koristeluista panikoiminen. Onneksi sekä koira että vauva saadaan sentään hetkeksi pois jaloista.
Blogihiljaisuutta on siis luvassa. Toivottavasti ehdin sunnuntaina ennen kuvataidekoulua päivittämään juhlatunnelmia. Mukavahan juhlat on pitää ja yksivuotispäivää sietääkin juhlia.
Mutta kun toiset vaan stressaa, ei mahda mitään.
Juhlan kunniaksi seuraava blogia seuraamaan ryhtyvä
(Lilyn rekisteröitynyt käyttäjä)
saa postin mukana pienen synttäriyllätyksen.
Ilmeeni kun
Kun muilla on lautasellaan tuoksuvaa ruokaa eikä minulle tarjota mitään.
Eräs koira on muuten korvien tahmatilanteesta päätellen
saanut jonkin ruoka-astian nuoltavakseen hieman aikaisemmin.
Eli aivan turhaan näyttää noin surkealta, mokoma.
Synttärisuunnittelua
Pian on lähellä se hetki, että täytyy todeta vauvamme olevan taapero, sillä
liikumisesta iso osa hoidetaan jo kävellen. Myös ensimmäiset syntymäpäiväpippalot kolkuttavat jo ovella.
Aiomme pitää pienet juhlat, joihin kutsutaan vain minun ja L:n perheet, kolme jäljellä olevaa isovanhempaamme sekä muutama läheisin sukulaistäti sekä M:n ei-sukulais-kummitäti.
Kavereiden kanssa kahvittelemme kenties erikseen myöhemmin.
Olen alkanut pikkuhiljaa pohtia koristeluasioita.
Säästin jonkin verran koristeita häistämme ja ajattelin kierrättää niitä jälleen kerran jossain muodossaan.
Väriteemana tulee olemaan musta-valko-harmaa-vihreä.
Pöytäliinaksi olen kaavaillut valkoista liinaa, jossa on mustia ohuita viivoja, joista muodostuu ilmavia ruutuja, serveteiksi Ikean ihania mintunvihertäviä kuumailmapallo-lautasliinoja,
keittiön kattoon konfettinauhoja ja kattauksen koristeiksi origamilintuja.
Astioiksi tulee varmaankin mustavalkoista Taikaa
yhdistettynä vihreisiin Kastehelmi-lautasiin ja Pentikin kuplalaseihin, tähän tapaan:
Keravan Tarjoustalon taannoisista avajaishulinoista ostamani kirjainkynttilät pääsevät koristamaan kakkua.
Mitään ruokasuunnitelmia minulla ei sen kummemmin olekaan.
Kuohuvaa ja Pommacia, kahvia ja teetä on luonnollisesti tarjolla.
Voileipäkakkuja rakastava mies saattaisi haluta syödä sellaista pitkästä aikaa hyvällä tekosyyllä
ja itse haluaisin oikein perinteisen täytekakun. Jokin raikas salaatti voisi olla hyvä lisä voileipäkakuille
ja kakun kaveriksi jokin hedelmäinen tai marjainen herkku. Katsotaan nyt, mihin päädymme.
Miten muissa perheissä on juhlittu ykkössynttäreitä?
Onko ollut erikseen sukulais- ja kaverisynttärit, isot vai pienet pippalot?
Onko koristelut tehty aikuiseen makuun
vai heti lastenjuhlatyyliin ilmapalloineen ja pahvihattuineen?
Onko joistain juhlista jäänyt mieleen kivoja toteuttamiskelpoisia ideoita
tai erittäin huonoiksi osoittautuneita juttuja, joita kannattaisi ehdottomasti välttää?
Väsynyt, mutta onnellinen
Oli kyllä kertakaikkisen vauhdikas, äänekäs ja ilonen päivä.
Neljä äitiä, kukin yhden lapsen kanssa, saapui kyläilemään.
Tapasimme siis kasvoja nimimerkkien ja blogipostausten takaa. Tuntui hassulta,
että periaatteessa osan kohdalla kyse oli täysin vieraista, mutta silti tutun tuntuisista ihmisistä.
Pientä hämmennystä aiheutti sekin, että aluksi piti esittäytyä niin sanotusti oikeilla nimillä ja selvittää osalle,
keitä ovat Kristaliina, HelloAochi, Iksu, Liv ja tietysti phocahispida.
Myös lapset esiteltiin ja voi millaisia ihania persoonallisuuksia kaikki olivatkaan!
Lapsia oli alle vuosikkaista lähes kaksivuotiaaseen ja touhua löytyi
lelujen rauhallisemmasta ihmettelystä kiipeilyyn, keittiöleikkeihin ja eläimiin tutustumiseen.
Olen aina sanonut, että Vanja on harvinaisen surkuteltavan oloinen ja jyrsijämäinen: Nyt se sitten virallisesti todistettiin. Eräs lapsista nimittäin totesi Vanjan olevan ”pupu”, mutta Peppi oli silti ”kissa”.
Olin pelännyt hieman etukäteen, kuinka ahdasta tulisi ja saattaisivatko pienet asunnon uuden remontin partaalle. Asunto jäi kuitenkin ihailtavan siistiin kuntoon pientä
viime hetkellä sattunutta maissitärkkelysräjähdystä lukuun ottamatta.
Sapuskaa oli valmistettu ja siivoiluja hoidettu jo sunnuntaina, joten aamulla täytyi vain pukeutua, petailla sängyt ja kattaa kaikkea tarjolle keittiöön. Virallisesti kutsu oli kiirinyt blogibrunssin nimellä varustettuna, mutta vieraat viihtyivät paikalla yli viisi tuntia eikä pöytä ollut vieläkään tyhjentynyt.
Tarjottavat eivät kuulemma olleet mitenkään kauheita, joten kenties niitä oli reilusti. Varsinkin kun niitä täydennettiin vieraiden toimesta blogipiirakalla ja muffinseilla. Täytyy todeta, että L oli kyllä ahkeroinut taas kiitettävän pyyteettömästi vaimonsa hömpötysten eteen.
Tavarakin vaihtoi omistajaa puoli ja toisin. Kiertoon lähti niin talvitöppösiä, hoitolaukkua kuin sovitukseen suuntaavaa haalariakin. Aineettomana saatiin kenties vertaistukea, yhteisöllisyyden kokemuksen hippusia ja vahvistusta sille, että hankalista päivistä huolimatta lapset ovat arjen pieniä suuria ilonaiheita.
Älysin valokuvata vasta kun suolaisten ruokien pöytä oli joutunut hyökkäyksen kohteeksi eikä kaikista vieraistakaan saatu tärähtämättömiä kuvia. Ainutta kuvaa itsestäni koristaa trendin aallonharjalla lainelaudallaan ratsastava juurikasvu. Tarmokkaampi kuvaus, siinäpä mainio syy ottaa uusiksi?
Lopuksi lähes kaikki lapsista alkoivat olla jo väsyneitä ja kotimatkalla kenties useampikin otti torkut.
M oli ainakin niin puhki, ettei jaksanut enää illalla pahemmin seurustella yli jääneitä ruokia syömään tulleiden sukulaisten kanssa ja yöunillekin simahdettiin tuntia tavallista aikaisemmin.
Kiitos vielä kaikille!
Tuuletus
Nämä vanhemmat suuntaavat vauvauinnin jälkeen ”treffeille” eli ulos syömään ja elokuviin.
Vauva on ollut jonkin flunssanpoikasen vuoksi kärttyinen ja nukkunut levottomasti muutaman päivän (ja yön) ajan, vaikkei olekaan ollut kunnolla kuumeessa tai kipeänä. Olemme arponeet, onko kyse edes mistään pöpöstä vai vaikuttaako kävelyn oppiminen tai mahdolliset tulevat hampaat taas yleisvireeseen.
Niin tai näin, tekee ihan hyvää päästä edes muutamaksi tunniksi tuulettumaan ihan kahden kesken.
Saamme käytettyä joululahjaksi saamamme elokuvaliput ja niihin sisältyneen lastenhoitolupauksen tässä samalla. M palaa kotiin sitten myöhään illalla, että saa heräillä taas yön vanhempiensa iloksi. Minun ei sentään pitäisi nukahtaa kesken elokuvan, sillä sain otettua lyhyet päivätorkut tänään.
Nauttikaa lauantai-illasta!
Minä ainakin aion nauttia.