Olipa kerran keittiön ylälaatikko, jossa kuivatut banaanilastut elivät rauhallista elämäänsä
yhdessä rusinoiden, teepakkausten, sokeripussin ja muiden laatikon asukkaiden kanssa.
Eräänä päivänä iso käsi avasi laatikon ja nosti sieltä kourallisen banaanilastuja.
Kun toisistaan erilleen joutuneet lastut näkivät pienten, tahmeiden sormien lähestyvän,
ne tiesivät hetkensä koittaneen.
Aivan. Ne syötiin. Yksi toisensa jälkeen.
Eikä yhtään jäänyt jäljelle kertomaan tapahtuneesta.
Snif.
Pitkään nukutut aamu-unet, katkarapu-ananas-aurajuusto-paprika-pitsaa, Rillejä Huurussa,
sängyssä löhöilyä, päivätorkkuja ja hetki kahdenkeskeistä aikaa kera aviomiehen.
Laiska sunnuntaimme on koostunut näistä ja pikkumiehen isovanhemmillaan viettämästä iltapäivästä.
Nyt pitäisi pikkuhiljaa palata kotitöiden ja pian alkavan crossingtunnin ajattelemiseen ja toteuttamiseen.
Ja vauvakin palasi kotiin ilmeisen tyytyväisenä.
Mutta kylläpä pieni hengähdystauko teki hyvää!
Onni on innokkaat (iso)vanhemmat.
PS.
Pahoittelut ylisuuresta kuvasta:
Tuo ihastuttavaakin ihanampi little snorlax-fontti ei vain pääse oikeuksiinsa pienemmässä.
Suuret pienet ongelmat ja sillain.
Runebergin päivä on jäänyt lapsuudesta mieleeni lähinnä päivänä, jona saa syödä ja leipoa torttuja.
Päivän laajamittaisesta muistamisesta kansan keskuudessa sopii kaiketi kiittää Fredrikaa,
kansallisrunoilijan vaimoa. Aikuisiällä olenkin juhlistanut ajatuksissani samalla myös
Fredrika Runebergin päivää, olihan tämä ensimmäisiä suomalaisia naiskirjailijoita.
Meilläkin leivottiin tänään torttuja ja tarjottiin niitä muillekin kuin ydinperheen jäsenille,
Fredrikan tarunhohtoista vieraanvaraisuutta siinäkin muistaen. Alkoholilliset kostukkeet jätettiin kokonaan pois tortuista ja niistä tehtiin kauppojen ja kahviloiden torttuja pienikokoisempi versio.
Torttuihin tai niiden karvasmanteliin, liittyy mielestäni sekä hauska että hieman surullinen tarina: Tarina kertoo että Runeberg oli kova naistenmies ja katosi toisinaan yöjuoksuilleen.
Vaimoa tämä ymmärrettävästi häiritsi, varsinkin kun mies ei heidän kahdeksasta lapsestaan
päätellen ollut jäänyt elämässään täysin osattomaksi.
Onneksi ystävät tiesivät kertoa, että karvasmantelin uskottiin hillitsevän pahinta intoa,
jopa vievän mieskunnon väliaikaisesti kokonaan. Niinpä karvasmantelia alettiin lisätä torttuihin, joita mies nautti mielellään, josko ei ihan joka päivä niin ainakin erittäin säännöllisesti.
Tarina ei valitettavasti kerro, hillitsikö toistuva karvasmanteliannos miehen menohaluja ja alkoiko tämä jälleen viihtyä paremmin vaimonsa seurassa kotosalla. Toivon ainakin, että tarina olisi saanut onnellisen loppunsa.
Meillä karvasmantelia ei laitettu torttuihin tänäkään vuonna; Mies on pysynyt kotosalla ihan mukavasti ja toivoa sopii, että vauvankin saisi ajoissa nukkumaan.
Herkullista ja torttuisaa Runebergin päivää kaikille!
Hyvin se sujuu, vaikka kyseinen ruokalaji olikin ensimmäistä kertaa maistelussa ja sen huomaa ilmeistä!
En tiedä, missä utopiatodellisuudessa elän, mutta olen ollut siinä käsityksessä, että imetystä lukuunottamatta lapsen isä on yhtä lailla kykenevä hoitamaan lapsen syöttämiset kuin äitikin.
Ja muuten kaikki muutkin hoitotoimenpiteet, jos nikseen tulee.
Kuten Kristaliinan kokemus osoittaa, kaikille tämä asia ei ole itsestäänselvyys.
Meille on sattunut sikäli miellyttäviä kohtaamisia niin ystävien, sukulaisten kuin
neuvolan terveydenhoitajankin kanssa, ettei L:n tasaveroista vanhemmuutta ole kyseenalaistettu. Tai ainakin se on tehty hiljaa mielessä tai niin hienovaraisesti, ettei tämä herkästi loukkaantujakaan ole sitä huomannut.
Uskon, että isät vaikuttavat lapsiensa elämässä enenevissä määrin aktiivisina toimijoina, eivät vain elantoa tuovina taustahenkilöinä. Monissa perheissä äiti saattaa olla korkeammin koulutettu ja yltää paremmille ansioillekin. Työmarkkinoiden epätasa-arvosta lasten (koti)hoidon suhteen puhutaan silti paljon – ja aiheesta.
Yhteiskunta olisi siis hiljalleen valmis uskomaan lasten hoidon myös isien harteille. On hieman huvittavaa, että vaikka hoitojärjestelyistä puhuttaan, monilla muilla vanhemmuuden aloilla miehiä pidetään kuitenkin täysin kyvyttöminä tekemään päätöksiä. Räikeimpänä esimerkkinä lapsiin liittyvät hankinnat, jotka kaiketi ovat aivan liian monimutkaisia miesten ymmärettäviksi tai tehtäviksi.
Pyllytuntumalla ja lehtien, blogien ja television mainontaa seuranneena sanoisin, että lapsiin liittyvässä kuluttamisessa miehet eivät ole kohderyhmää eivätkä myöskään kunnostautuneet kenties isoja hankintoja (vaunut, turvakaukalo, huonekalut, harrastusvälineet tms.) lukuunottamatta.
Lastenvaatteita ja -tarvikkeita, vaunuja. leluja,kirjoja, musiikkia, lapsille suunnattuja ruokia ja välipalaherkkuja sekä kodinsisustustuotteita markkinoidaan aggressiivisesti naistenlehdissä, naisille suunnattujen televisio-ohjelmien mainoskatkoilla ja blogeissa. Kuinka monta vauvoihin tai lapsiin liittyvää mainosta olette nähneet miehille suunnatuissa lehdissä?
Tuttavaisät ovat kohdanneet kummallista kohtelua yksin ostoksilla liikkuessaan.
Myyjät ovat pälyilleet palvelutilanteissa ympärilleen, ilmeisesti olettaen naispuoleisen asiakkaan paikalle ilmaantumista hetkellä millä hyvänsä. Osa on jopa kysynyt, että tuleeko ”asioista päättävä taho” pian paikalle.
He ovat kertoneet lastentarvikkeita ostaessaan törmänneensä usein
huvittuneeseen asenteeseen ja aliarvioiviin kysymyksenasetteluihin:
”Laittoiko vaimo asialle?”
”Onhan sinulla tarkat ohjeet siitä, mitä olet ostamassa?”
”Kyllä näiden vaunujen käyttäjänkin olisi hyvä olla mukana.”
”Onhan koko nyt varmasti oikea? Pitäisikö tarkistaa? Kun eivät miehet näitä aina niin tarkkaan muista.”
Eli isät voivat kyllä ulkoiluttaa lasta, mahdollistaa harrastuksia, syöttää lasta ja nukuttaa tämän, mutta ostopäätökset tekevät ja kulutustottumukset luovat naiset?
Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka ison osan naiset käyttävät (euromääräisenä ja suhteutettuna) omista tuloistaan lapsien tarvikkeisiin ja mitkä ovat miesten vastaavat luvut.
Toki muutkin menot kuten asuminen, liikkuminen ja ruoka vaikuttavat kokonaisuuteen, mutta nimenomaisesti kiinnostaisi tällä erää suoranaisesti lapseen käytetyt varannot.
Jos perheessänne on kaksi vanhempaa, kuka teillä valitsee, etsii ja maksaa
lapseen liittyvät hankinnat kuten ruoan, vaunut, vaatteet, vaipat ja lelut?
Kuvan vauva aterioi isän maksamassa, mutta äidin valitsemassa syöttötuolissa,
äidin hankkimassa bodyssa, vaipassa ja ruokalapussa isän ostamaa ja tekemää ruokaa.
Kuutti se vain kokkaa aina vaan.
Ja äitinorppa haalii keittiöön innoissaan lisää rekvisiittaa.
Ruokapakkauksista Clipperin kaakaopurkki läpäisi vauvankestävyysseulan,
käyttämättömänä lojuneet hevosvuoat pääsivät leikkuunikäyttöön,
vihreiden kuulien säilytyskennosta tuli leivoslajittelija
ja olohuoneessa lelukorina toiminut lasten rantakassi muutti ostoslaukuksi minikeittiöön.
Minipieni leikkuulauta siirtyi aikuisten käytöstä vauvan omistukseen ja isoja S-kokoukkuja pitänee ostaa seuraavalla Ikean reissulla lisää, sillä ripustettavia kauhoja ja kapistuksia ilmestyy koko ajan lisää keittiöön.
Ihanaa puuhaa.
Sisäinen nypertäjälapseni odottaa vielä sitä hetkeä,
kun Kuutista tulee nukkekotiyhteensopivan ikäinen…
Kuten olen jo horissutkin, meillä oli tänään vieraita sunnuntaibrunssilla.
Kevytsiivoilin aamulla ja L puuhasi ruokaa pöytään. Osan ruoista valmistimme itse
ja loput vieraat toivat mukanaan. Kun vieraat saapuivat, vaihtelimme joululahjoja
ja kävimme pikaisesti ruoan kimppuun, sillä kaikilla oli kiljuva nälkä.
Sunnuntaibrunssin menu
Kuohuviini
Kahvi ja tee
Appelsiinimehu
Omenamehu
Cocktailpiirakat ja munavoi
Vuohenjuustosalaatti
Paistetut tomaatit
Paahdettuja ruusukaaleja
Marinoituja artisokansydämiä
Paistettu halloumi
Prinssinakit ja pekoni
Kylmäsavulohi ja kalakastike
Juustolajitelma
Mokkapalat
Verigreippejä, banaaneja ja viinirypäleitä
Hyvää oli ja kaikilla oli vatsat pinkeinä, kun siirryimme kuusenkoristelupuuhiin.
Ruokaa jäi yli ja loppuja rippeitä mutustellaan vielä huomennakin.
Oli mukava päivittää kuulumisia ja jutella niin sanotusti tyttöjen juttuja. L oli lähes koko ajan läsnä, mutta tämä on ollut niin paljon touhuissa mukana, että kuuluu jo lähes tyttö-kategoriaan. Myös M jaksoi hyvin olla menossa mukana, mitä nyt väsymys vei loppupuolella voiton tutkimusmatkailusta.
Näillä henkisillä ja fyysisillä eväillä on hyvä jatkaa uuteen viikkoon.
Rauhallista ja akkuja lataavaa sunnuntai-iltaa kaikille!
Leivoin eilen talvisia minttusuklaamuffineja.
Olivathan nuo hyviä, mutta niin makeita, ettei niitä onneksi
kovin montaa pystynyt syömään – ainakaan kerralla.
Pätkissydän toimi hyvin ja partiokokouksessa poikien mahoihin päätyneet
vähemmän kuvaukselliset yksilötkin maistuivat kuulemma mainiosti.
Viime talvena ostettuja koristeita pääsi viimein käyttämään.
Pieniä ja isoja hopeakuulia on voinut käyttää leipomispuuhissa ympäri vuoden,
mutta nuo lumihiutaleet ovat auttamatta hieman talvisia heinäkuisiin mansikka-kuppikakkuihin.
Voi kunpa olisin säästänyt yhden tälle päivälle. Kuvia katsoessa alkoi tehdä mieli.
Toisaalta menemme ulos syömään, joten lienee ihan hyvä, että syötin kaikki pois.
Mitä ravintolapäivä Keravalla tarjosi meille eilen?
Kävimme alkuiltapäivästä Taiteilijakommuunin apurahakahvilassa,
aivan Keravan aseman ja junaradan vieressä. Jo pihamaalle saapuessamme huomasimme muidenkin lapsiperheiden löytäneen paikan; Pihalla oli laskujeni mukaan parhaillaan viidet lastenvaunut.
Miljöössä oli rutkasti puutaloromantiikkaa, vähän rappio-sellaista, mutta viehättävällä tavalla.
Eri vuosikymmenien esineet antiikkisohvineen, teollisuuskaappeineen, täytettyine eläimineen ja taideteoksineen loivat tunnelman, jollaista ei noin vain tekaistaisi mihinkään ravintolaan hetkessä.
Ruokalistaa koristivat herkulliset leivokset, mausteinen vegekeitto, leipä, tee ja kahvi. Siinä tärkeysjärjestyksessä.
Kaikki mitä söin, oli hyvää ja annokset olivat reilun kokoisia.
Kerrankin mokkapalan kokoluokka oli juuri oikea. Sellainen, ettei jäänyt enää itkemään himoa syödä toinenkin, muttei saanut itselleen aikaan pahaa oloa syömällä liikaa.
Pöydälle oli katettu paljon eriparisia teekuppeja, erivärisiä Kartio-laseja, leikkieläimiä, valosarjoja, maatuskoja, vanha kamera ja jos jonkinlaista muuta katseenvangitsijaa. Lusikkapurkit ja maitokannut kurkistelivat esinekavalkaadin keskeltä boheemilla otteella.
Asiakkaiden lapset saivat touhuta lastenhuoneessa, syöttötuoleja löytyi ja omia ruokia sai syöttää lapsille. Tunnelma oli siinä määrin virkistävän epämuodollinen, että jokaisen vauvan kiekaisun jälkeen ei tarvinnut pälyillä ympärilleen paheksuvien katseiden pelossa.
Samassa paikassa oli aikaisemmin Ravintolapäivän kunniaksi Assan Grilli. Tämänpäiväisen tapahtuman Facebook-sivulla lupailtiin jälleen jotain ihan uutta seuraavalle Ravintolapäivälle. On hienoa, että löytyy ihmisiä, joilla on intoa ja taitoa järjestää kaikenlaisia pieniä tapahtumia. Erilaiset tempaukset tuovat kaupunkiin väriä, vetreyttä ja ehkä ripauksen sitä paljon peräänhuudeltua yhteisöllisyyttäkin.
Jospa joskus itsekin…
Huomaa, että jääkaapissa on niin paljon puuroa, että siitä riittää sekä sinulle että vauvalle.
Kaiva kaapeista puurolle jotain kaveriksi ja löydä tiistailta peräisin oleva sokerikanelisekoitus.
Tee äkkiliike pelastaaksesi keittiöjakkaraa vasten kiipeilemässä ollut vauva pään kolauttamiselta pöydän jalkaan.
Siivoa kymmenisen minuuttia kanelipölyä valkoiselta laminaatilta, valkoisista keittiön kaappien ovista, valkoisista reisistäsi ja sääristäsi. Älä siivoa valkoista kissaa, joka vielä äsken kerjäsi keittiössä, sillä se on paennut jonnekin saatuaan kanelia nenäänsä.
Puolet asunnosta tuoksuu kanelilta. Kaikki pöly ei selvästikään ole vielä laskeutunut.
Jalkojesi ja kissan mukana kanelin vienoa tuoksua kulkeutuu muuallekin asuntoon.
Olet saanut kotiisi joulun tuoksua.
Jutussa ei ole kuvaa, koska tällaista ei missään nimessä tapahtunut. Ei ainakaan, jos L kysyy.
Ja koska mitään ei tapahtunut, ei ollut mitään, mistä ottaa kuvaa.
…Olivat miehen ihan itse leipomat sämpylät sekä tämän tekemä porkkana-fetakeitto ja halloumi-tomaattisalaatti.
Mukava vieras, taidepaussi kuvataidekoululla sekä pyörähdys taidekeskus Sinkan mainiossa
Orno -valoa-näyttelyssä kruunasivat päivän.
