Kävimme tiistaina äitini ja Kuutin kanssa tiistaina taide- ja museokeskus Sinkassa: Täytyyhän uusimmat näyttelyt käydä aina tunnollisesti katsastamassa, mielellään heti näyttelyiden auettua, kun paikka on ihan nurkan takana!

Edellisenä viikonloppuna auennut näyttely, Pilvenpitelijän tiellä, piti sisällään muun muassa Inka Niemisen painovoiman kanssa leikitteleviä puuveistoksia ja Kirsi Kaulasen satumaisen herkkiä ja kauniita, metallisia veistoksia sekä kuten lapseni sanoi ”kukkatalon”. Anne Meskanen-Barmanin vedenalainen maailma ihmetytti ja ihastutti sekä seurueemme aikuisia jäseniä että eritoten lasta.

Paikallishistoriaa valottavaa Sirkushevoset sairastaa-ikkunanäyttelyä emme ehtineet kurkistaa ajatuksen kanssa. Onneksi muistomerkin historiaa ja sen kunnostustyön vaiheita avaavan näyttelun voi käydä kurkistamassa vaikka ohikulkumatkalla. Hankkeessa kerätyt valokuvat ja tavarat tuovat hauskoja näkökulmia siihen, miten kaupunkilaiset voivat ottaa jokin taideteoksen omakseen.

Ihan rakkaudesta taiteeseen ja lähimuseoon sanonkin, että käykäähän (vaikka jonain sellaisena päivänä kun ulkoilukelit ovat kehnot) kurkistamassa näyttely aikuisten kesken tai lasten kanssa. Katseltavaa riittää juuri sopivasti eikä hintakaan huimaa päätä. (Aikuisten lippu on vitosen, alennuslippu kolme euroa ja alle 16-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi.) Joka kuun ensimmäisenä sunnuntaina pääsee vieläpä ilmaiseksi sisään!

Kuten huomaatte, sain 52-viikkoa-yhteiskuvaprojektin kahdeksannen viikon kuvat ujutettua kätevästi museoraporttiin. Olisivatko tällaiset toteutukset jatkossa (ainakin välillä) mielekkäämpiä? VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSA, BLOGILISTALLA, FACEBOOKISSA, INSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ    

Vauvauintivuosi loppui toukokuussa ja kuvienkin saavuttua viimein on hyvä tehdä kokemuksesta yhteenveto. Tosin täytyy sanoa, ettei kyseessä ollut ihan kokonainen vuosi. Kuutti syntyi maaliskussa ja ensimmäisen kevään sekä kesän ajan kerättiin painoa ja voimia.

Syksyllä, muistaakseni elokuussa, alkoivat uinnit. Aloitimme uinnin itse asiassa ihan hyvään aikaan sillä ihanteellisin vauvauinnin aloittamisikä on 3-4 kuukautta. Silloin lapsi jaksaa pysyä valveilla ja liikkua enemmän. Riittävän iän lisäksi lapsen tulee painaa vähintään 5 kg, jotta hän pysyy lämpimänä 32 asteisessa vedessä.

Ensimmäisillä kerroilla noin nelikuista vauvaa jännittivät uimahallin oudot äänet, suihkuhuoneen kaiut, isot lämpötilanvaihtelut, suuri määrä vieraita ihmisiä… Myös uimaopettajan kantava ääni vaikutti pelottavan useamman kuukauden. Jännitys näkyi erityisen tiiviisti sylissä kyhnöttämisenä ja kiinni vanhemman iholla viihtymisenä myös vedessä.

Muutamien kertojen jälkeen vauva tottui ympäristöön ja pääsimme oikeasti touhuamaan altaassa. Itkua, parkua tai paniikkia emme saaneet aikaiseksi kuin kerran ja silloinkin perääntyminen hieman kauemmaksi vieraasta aikuisesta rauhoitti tilanteen nopeasti.

Mitä vauvauinti oikein on?
Vauvauinti on vauvojen ja vanhempien (vanhemman) yhteinen, koulutetun ohjaajan valvoma leikki- ja liikuntahetki lämmitetyssä vedessä. Vauvauinti on koko perheen harrastus, jossa toiminta suunnitellaan ja toteutetaan lapsen ehdoilla. Vauvauinnissa lapsi ei opi itsenäisesti uimaan, vaan leikkimään vedessä ja usein myös sukeltamaan vanhempien seurassa ja heidän avustamanaan.

Välillä kuulee suosituksia, joiden mukaan alle vuoden ikäistä lasta ei kannattaisi viedä muuten vaan uimahalliin polskimaan, koska vesi saattaa olla likaista tai liian kylmää; Vauvauinnissa vesi on puhdistettua, sillä vauvan elimistö ei välttämättä kestä tavallista vettä. Altaan vesi on lämmitetty 32–34 asteiseksi, koska vauvan kehon lämmönsäätelyjärjestelmä ei vielä toimi kunnolla.

Mitä vauvauinnissa sitten tehtiin?
Meidän normaaliin vauvauintikertaamme on kuulunut uimahallille laina-autolla hurauttaminen ja lapsen kantaminen kopassa pukukoppiin. (Lapsen opittua kävelemään reippaasti, hän on saanut kävellä pukeutumistilaan ihan itse). Olemme laittaneet ripeästi uima-asut ja -vaipan päälle ja suunnanneet lämpimän suihkun kautta altaaseen.

Sekä uintikerran alussa että lopussa on ollut laulu- ja uintileikkejä. Välissä on harjoiteltu erilaisia vedessä toimimisessa tarvittavia taitoja, kunkin lapsen iän ja kehitystason mukaisesti. Ohjaaja on kierrellyt perheen luota toiselle ja käynyt läpi, mitä lapsi jo osaa sekä mitä ja miten voisi seuraavaksi harjoitella.

Usein ajatellaan, että vauvauinnissa opetellaan nimenomaan sukeltamaan, mutta kyllä muitakin taitoja on karttunut. Vauvat kelluivat, kääntyivät omin päin vedessä ympäri, puhaltelivat veteen, kehittivät motoriikkaansa tarttumalla hyvinkin epäsäännöllisesti liikkuviin leluihin veden pinnalla ja pinnan alla, tasapainoilivat pinnalla kelluvilla, huojuvilla patjoilla, kahlasivat matalassa päädyssä tukevasti ja pyllähtäessään pidättivät hengitystä, kunnes joku kauhaisi heidät takaisin pintaan.

Sukeltamisessa siirryttiin pikkuhiljaa vesikannun kanssa hengityksen pidättämisen opettelusta lyhyisiin, aikuisen tukemiin sukelluksiin. Niiden kautta päästiin oma-aloitteisiin, pitkiinkin sukelluksiin, jotka päättyivät parhaimmillaan siihen, että lapsi tarttui aikuiseen tai uima-altaan laitaan ja osasi näin tulla itse pois sukelluksista.

Kaikki lapset eivät pyrkineet itse veden alle, mutta lähes kaikki sukelsivat sylistä toiseen kun heidät lähetti matkaan ja jatkoivat tyytyväisinä polskuttelua pintaan nostettaessa. Kahden aikuisen kanssa sukelluksia oli helpompi harjoitella, mutta ohjaajan avulla homma onnistui yhdelläkin ”uittajalla”.  Sukellusten määrä ja kesto rajoitettiin vauvan iän mukaan. Tällä tavalla vältettiin liika veden juominen ja lapsen ylirasittuminen.

Myös aikuisen kanssa voi sukeltaa, kun lapsi on isompi. Lapsi napataan kainaloon, tehdään hänelle selväksi, että nyt mennään veden alle ja sitten sukelletaan. Oli koomisen näköistä kun mies lähestyi veden alla, lapsi kainalossaan, altaan toisesta päästä. Vauvakin ”ui” eli mukamas auttoi omilla käsillään ja jaloillaan. Molemmilla oli keskittynyt ilme ja pintaan noustessa (joskus veden allakin) jo nauratti.

Vauvauinnissa huomasi hyvin, miten erilaisia lapset ovat myös harrastustouhuissa. Osa hyppi tai ”kaatui” innoissaan patjalta, sylistä tai altaanreunalta veteen ja sukelsi itse. Toiset eivät halunneet veden alle, mutta nauttivat läiskyttämisestä, leikeistä ja uittamisesta. Mitä ilmeisemmin myös vedessä liikkuminen ja uuden oppiminen uintiryhmässä ovat temperamenttikysymyksiä.

Vauvauintiryhmässämme oli jo vähän itsenäisempiä, vauvauinti-iän ylärajalla olevia lapsia, joille sukeltaminen ei maistunut usein tai ollenkaan. Heidän kanssaan harjoiteltiin muun muassa laitaan tai toisen uittajan käsiin tarttumista, ”koalauintia” eli aikuisen hartioista kiinni pitämistä niin että aikuinen saattoi uida lähes normaalisti. Ja laskettiin kelluvan alustan päällä olevasta liukumäestä veteen, heitettiin palloja kelluviin koreihin; Puuhattiin ylipäätään kaikkea mukavaa ja motoriikkaa kehittävää vedessä.

Uintikerran lopuksi peseydyttiin ja lämmiteltiin saunassa. Meillä ohjelmaan kuului usein myös imetys, sillä uinnin ja saunomisen jälkeen Kuutti on ollut usein janoinen ja nukahtanut torkuille kotimatkalla.

Kuinka kauan uinti kestää ja mitä se maksaa?
Vauvauintivuoromme on ollut ensimmäinen illan uinneista, lauantai-iltana kello viideltä. Koska allas lämmitetään valmiiksi ennen vauvauintia eikä meitä ennen ole ollut ryhmää altaassa, olemme joskus tulleet paikalle hieman etuajassa saadaksemme uida pidempään, kun kerran olemme raahautuneet paikalle ja maksaneet uintimaksun. Vauvauinnin yksi uintikerta kestää yleensä noin puolisen tuntia, (lisänä tietenkin pukemiset, pesut ja saunomiset).

Vauvauinnille tulee hintaa kaupungissamme 40-50€ kuukaudessa, riippuen siitä, osallistuuko uintiin lapsen kanssa yksi vai kaksi vanhempaa. Vauvauinnin hinta vaihtelee suuresti paikkakunnittain ja järjestävästä tahosta riippuen.

Oletteko pitäneet harrastuksesta ja mitä tästä eteenpäin?
Taaperoikää lähestyessä vauvauinnista on tullut lapselle koko ajan ilmeisemmällä tavalla mieluinen harrastus. Uimahalliin sisälle astuminenkin saa tämän innostumaan. Kuutti haluaa veteen, sukeltelee usein oma-aloitteisesti pitkiäkin matkoja, räiskii ja touhuaa eikä tunnu väsyvän vesileikkeihin millään.

Aikuisille harrastus on ollut kohtuullisen mielekäs. Mies ei pidä laululeikeistä, mutta on kestänyt ne urhoollisesti ja minä en ole kovin hyvä yksikätissukeltaja, joten mies on hoitanut yhteissukellukset lapsen kanssa. Kun vesi on ollut lämmintä, altaassa on ollut mukava touhuta pidempäänkin.

Vauvauinnissa on ollut myös mahdollisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen perheiden välillä: Ryhmän muista vanhemmista on saanut juttuseuraa saunassa ja pukuhuoneessa. Onpa harrastuksesta tuttuja vanhempia nähnyt myös perhekerhoissa ja puistoissa ja on ollut mukava huomata joukosta joku ennestään tuttu, jolle mennä juttelemaan.

Edellytyksenä vauvauinnin turvalliselle toteutumiselle on vanhempien ohjaus ja koulutetun ohjaajan läsnäolo. Mutta nyt kun perusasiat on jo opittu ja vauvauinti-ikän jäädessä taakse, punnittavaksi jää, osallistummeko ohjattuun perheuintiin vai pyrimmekö käymään viikoittain uimassa omatoimisesti opittujen taitojen ylläpitämiseksi.

Perheuinnissa on uimassa sekä vauva- että tenavauimareita vanhempiensa kanssa. Mukana voi olla myös vanhempia sisaruksia. Perheuinnissakin vesi on lämmintä, tunti on ohjattu ja altaassa on erilaisia leluja. Perheuinnissa ohjaus yksilöllistä mutta asioita harjoitellaan myös yhdessä. Varsinaiseen uimakouluun pääsee vasta kolmevuotiaana.

Mitä hyötyä vauvauinnista on ja mitä lapsi on oppinut?
Vauvauinnista sanotaan että se saa lapsen nauttimaan vedessä olosta. Koen tämän pitävän paikkansa ainakin meidän kohdallamme. Lapsellemme on kehittynyt ennakkoluuloton ja positiivinen suhtautuminen veteen elementtinä. Vedessä on kivaa ja sinne halutaan mennä aina uudelleen. Vain kylmä ja viileä vesi tuottavat vähän vaikeuksia.

Vauvauinnin pitäisi myös edesauttaa myöhempää uimaan oppimista. Jos uintiharrastus pysyy aktiivisena, uskon uimaan oppimisen olevan helppoa. Entisenä vauvauimarina minun ei ole koskaan tarvinnut erikseen opetella uimaan vaan olen aina osannut uida edes jonkin verran.

Kuutilla vedessä oleminen ja liikkuminen on ikään nähden yllättävän varmaa ja hallittua. Eron huomaa erityisen hyvin verrattaessa lapsiin, jotka aloittavat uimassa käymisen yhden tai vasta kahden vuoden kieppeillä. Jos epäilyttää niin verratkaa joskus pikkuvauvasta asti säännöllisesti uimassa käynyttä taaperoa ja ensimmäisiä kertoja kahlailevaa tai uiskentelevaa saman ikäistä lasta.

Vauvauinti on vesiturvallisuutta lisäävä harrastus. Kun vauva oppii sukelluksesta noustessaan tarttumaan leluun tai uima-altaan laitaan, taidosta voi olla myöhemmin hyötyä esimerkiksi veteen pudottaessa. Lapsi osaa tarttua vaikkapa laituriin, aikuiseen tai veneen laitaan heti pinnalla käydessään.

Vauvauinnissa hyödynnetään sukellusrefleksiä, joka on suojareaktio lapsen pään joutuessa veden alle. Se estää veden pääsyn lapsen hengitysteihin. Tätä refleksiä ylläpitäen ja sitä hyödyntäen saadaan lapsi oppimaan hengityksen pidättämisen veteen joutuessaan jo ennen refleksin normaalia häviämistä; Kun lapsi sukeltaa tai kaatuu kahlaillessaan, hän pidättää hengitystä hyvin, vaikkei refleksiä enää olekaan. Tämä parantaa turvallisuutta rannalla tai uima-altaalla leikkiessä vaikkei poistakaan valvonnan tarvetta.

Lapsen taitojen ja varmuuden kehittymistä on ollut iloista ja ihmeellistä seurata. Kenties meidän vauvauintikokemuksemme on ollut keskivertoa parempikin, sillä joku uintiryhmän äideistä totesi saunassa istuessamme lapsemme olevan uimaopettajan ”tähtioppilas”.
(Ja hei kyllähän tuollainen väkisinkin lämmittää äidin mieltä!)

Onko teillä vauvauintikokemuksia?
Tuliko uinnista koko perheen yhteinen harrastus vai loppuiko lysti
lapsen sukelluslakkoon tai uintiaikaan, joka oli sunnuntaiaamuna seitsemältä?

Ethän kopioi tai käytä näitä(kään) kuvia ilman lupaa!
Kuvaaja: Martti Ojama