Aihearkisto: Terveys

Jännittävä lähtöpotku äitienpäivään

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Rakkaus & suhteet, Terveys 12 kommenttia

Olen joskus pimeällä, varsinkin talvisaikaan, nurissut miehelle etten halua lähteä viemään koiraa pihalle; Menkööt hän vahvempana ja vähemmän puskaraiskaajia kiinnostavana hoitamaan myöhäisillan tai alkuyön pissatukset.

Eilen illalla mies lähti taas viemään koiraa ulos. Miehellä kesti kauan ja ajattelin tämän lähteneen viemään roskia tai hakemaan pikaisesti jotain äitienpäiväaamiaisen tarviketta läheisen huoltoaseman kaupasta. Kävin jo kuikuilemassa, olisiko tämä voinut tulla sisään niin hiljaa, etten olisi huomannut asiaa.

Sitten ovikello soi. Kello oli yli puolenyön. Tiirailin epäluuloisena pimeään rappukäytävään. Kyseessä oli alaoven ovikello, joten laitoin käytävään valot, jotta näkisin, kuka asuntomme ovikelloa soittaisi ylös asti ehdittyään. Oven takana seisoi mieheni, jonka nenä ja kaula olivat verinaarmuilla, kangastennari spreijattu lilaksi, vaatteet pölyssä, tukka takussa ja kasvoilla pelästynyt ilme. Käsivarren mitan päähän haisi ummehtuneelle, vanhalle viinalle.

Ymmärrettävästi ihmettelin, että mitä oikein oli tapahtunut. Mies oli koiraa ulkoiluttaessaan huomannut pari epäilyttävän näköistä tyyppiä talon ulkopuolella olevan pyöräilytelineen lähistöllä. Kaveri ottaa joko pestinsä taloyhtiön turvallisuusvastaavana turhan vakavasti tai on päästänyt järkensä kesälaitumille. Hän kun oli päättänyt lähteä kyselemään kahdelta isolta korstolta, ovatkohan he voimapihtiensä kanssa asiallisilla asioilla keskellä yötä. Siis ilman apujoukkoja, kättä pidempää, soittamatta ensin poliiseille tai sanomatta edes minulle, minne on menossa. Mitkä kaikki turvallisuuseikat tässä on jätetty huomiotta… kaikki?

Olen saanut joskus ala- ja yläasteaikoinan tuta toistuvasti raapimista, tukistamista, lyömistä, tönimistä ja potkimista, kiitos tiettyjen sivistyneellä sielulla ja hyvällä kotikasvatuksella varustettujen luokkatovereideni. Tunnistan hyvinkin pienistä merkeistä henkilöt, jotka saattavat käyttäytyä äkkiarvaamattomasti ja väkivaltaisesti. Olen monta kertaa kiertänyt tällaisen henkilön kaukaa ja saanut huomata tämän räjähtävän seuraavassa hetkessä ja käyvän jonkun kimppuun. Viimeksi näin kävi Rautatientorilla. Mieheltä tällainen ”uhkatutka” tuntuu puuttuvan täysin

Haistan viinan katkun kauas ja välttelen humalaisia ihmisiä. Mieheni kimppuun käyneiden miesten on täytynyt vieläpä haista sangen voimakkaalle, koska käsirysyssä mieheenkin oli tarttunut niin voimakas haju että haistoin sen jo käytävästä asunnon oven avatessani.      

Mies ei ole isokokoinen, mutta hän on onneksi vikkelä. Päästyään irti päälle hyökänneiden miesten kuristusotteesta hän oli lähtenyt reippaasti karkuun. Ilman toista kenkää hän oli kiitänyt Keravan öisiä katuja, kunnes oli sen verran kaukana että oli napsaissut hyökkääjistä kuvat. Paikalle tulleet poliisit laittoivat kuvat liikkeellä oleville partioille, mutta tuskinpa kadonnutta omaisuutta saadaan koskaan takaisin tai päällekarkaajia kiinni.

Mieheltä ja ainakin yhdeltä muulta taloyhtiön asukkaalta vietiin polkupyörä. Avainnippu katosi ja viime yö kökittiinkin sitten turvalukon takana odottamassa puoliksi tosissaan, kiertävätkö tyypit ovelta ovelle avaimien kanssa kokeilemassa onneaan. Sanomattakin lienee selvää, että teroitin säikähdyksestä selvittyäni, että tämä on juuri niitä asioita, joista olen sanonut, että ei saa tehdä typeryyksiä. Eikä tarvitse leikkiä sankaria, kunhan pysyy terveenä ja turvassa.

Sovittu keittiön siivoaminen jäi siis hoitamatta illalla eikä äitienpäiväkorttikaan koskaan valmistunut. Pääasia kuitenkin on, että mies on pääpiirteissään kunnossa, paljon pahemminkin olisi voinut käydä. Eilen ostetut liljanoksat ja aamulla pöytään ilmestyneet letut tuntuivat ylimääräisiltä bonuksilta, kun ottaa huomioon että äitenpäivän olisi voinut joutua viettämään myös terveyskeskuspäivystyksessä tai teho-osastolla.

Jostain syystä perjantainen heittoni Keravan ghetosta tai inspiraatiokollaasiini poimimani ”turvallisuuskäsilaukku”, jonka kantokahva jäljittelee muodoltaan nyrkkirautaa eivät vaikutakaan enää kovin hauskoilta jutuilta.

Toivottavasti teidän äitenpäivänne sujuu merkittävästi rauhallisemmissa merkeissä kuin meidän äitienpäivämme alkoi!

 

 

Pö pö pölkkypää ei käytä kypärää

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Terveys, Trendit, Uutiset & yhteiskunta 29 kommenttia

Siperian Ella palstalla käytiin kiivastakin keskustelua pyöräilykypärän tarpeellisuudesta, puolesta ja vastaan – onneksi lähinnä puolesta. Voin omakohtaisen kokemuksen perusteella sanoa että kun polkee lähes jokaisena päivänä vuodessa joko töihin tai kouluun, kuten joskus tein vuosien ajan, silloin tällöin kaatuu vaikka ajaisi kuinka varoen. Musta jää, pimeälle tielle heitetyt kepit tai paikaltaan pois viedyt katukaivot, joihin pyörän lamppu ei juuri satu osumaan saattavat tehdä tepposet kokeneellekin pyöräilijälle. Ylinopeutta kaahaavista tai kännissä ajavista autoilijoista puhumattakaan.

Suomessa kuolee vuosittain noin neljäkymmentä ja loukkaantuu vakavasti noin 1000 polkupyöräilijää. Kuolemista jopa 80 prosenttia johtuu päähän kohdistuneen iskun seurauksena syntyneestä aivovammasta. Jos Suomessa kaikki pyöräilijät käyttäisivät kypärää, kuolemat vähenisivät kahdella kolmanneksella ja loukkaantumiset yhdellä kolmanneksella. 

Pyöräilykypärän käyttämättä jättämistä ei voi mielestäni perustella enää edes tyyliseikoilla. Kypäriä on ulkonäöllisesti joka lähtöön sporttisesta siemenkypärästä skeittikupolin kautta hattua muistuttaviin päänsuojuksiin. Nyt siis kipinkapin nettiselaimesta kypäräkauppa auki uuteen välilehteen. Tai suunta kohti lähintä urheiluliikkettä tai isompaa kauppaa ja tutkimaan kypärävalikoimia.

Keräsin inspiraatioksi muutamia omia suosikkejani:
Kypäristä numerot 1-4 ja 6 ovat lasten kypäriä. Kasipallo ja kirsikkakypärä ovat Metka Lastentarvikkeesta ja lippalakki- ja lierihattumalliset Yakkayn kypärät päällisineen ovat Finnish Design Shopista. Nutcasen ihanaa vesimelonikypärää näyttäisi saavan ainakin Matkavarusteesta.

Aikuisten kypäristä K2:sen harmaakuvioinen kypärä ja Warp:n mustavalkoinen sekä mintunvihreä kypärä ovat Stadiumista. Greydana-kypärää voi etsiskellä Nutcasen jälleenmyyntiliikkeistä. Mustavalkoinen lippalakkikypärä on myös Yakkayn (FDS:n linkki yllä) ja oma kypäräni on juuri tuollainen.

Löytyikö näistä kenties tuleva kypäräsi?
Vai onko sinulla jokin muu iki-ihana kypärä, jota haluaisit suositella muillekin?

Turvallisia pyöräilymatkoja!

PS. Kypärän ostamisen lisäksi sitä pitää muistaa käyttää ja se pitää säätää oikein.

 

Kieroni Hormukka

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Iho, Seksi, Terveys 22 kommenttia

Lupasin taannoin ehkäisyasioita ruodittuani palata kertomaan kokemuksia hormonikierukan kanssa elämisestä. Kun raporttia ehdittiin peräti kaipaamaan, päätin ryhdistäytyä ja rykäistä sen kasaan. 
Kierukka on siis ollut nyt käytössä noin puolisen vuotta.

Alussa niukkaa tiputteluvuotoa oli muutaman viikon. Sen jälkeen minulla on ollut yhdet niin ikään lyhyet ja niukat kuukautiset. (En tiedä, kuinka paljon vaikutusta edelleen jatkuvalla imetyksellä on kuukautisiin.)

Ihoni on ollut vähän huonossa kunnossa. Kun puoleentoista vuoteen mahtuivat yhdistelmäehkäisypillerit, raskaus, minipillerit, imetys ja vielä hormonikierukka siihen päälle, ei liene ihme jos ihoon(kin) vaikuttavat hormonit ovat kohtuullisen sekaisin. Apteekista hankitut, kunnolliset pesu- ja kuorinta-aineet ovat rauhoittaneet ihon tilanteen aika hyvin. Kasvoissa ja hiusrajassa on nyt siellä täällä finnejä, selässä ja dekolteella yksittäisiä isoja patteja. Isot finninkuvatukset palasivat kuvioihin muuten jo raskausaikana. (Viimeksi niitä oli teini-iässä.) 

Myös hiukset rasvottuvat hieman aiempaa nopeammin. Entisen kerran viikossa-pesuvälin sijaan tukka täytyy pestä kahdesti viikossa. Mikä huutava vääryys! Sen sijaan en koe kierukalla olleen mitään vaikutusta painonhallintaan, libidoon tai päänsärkytaipumukseeni.

Mielialanvaihteluita on ollut vähemmän kuin e-pillereiden aikana. Välillä on päiviä joina ärsyttää tavallisesta poikkeavasti ja vatsan sekä selän aluetta juilii ikään kuin kuukautiset olisivat alkamassa. Mutta sitten olotilat häviävät yhtä pian kuin ovat tulleetkin. Epäselväksi on jäänyt, johtuvatko keskivartalon jyränallejäämistuntemukset hormoneista vaiko urheillessa aktivoituneista mysteerilihaksista. (Jotka tunnistaa siitä että niitä ei näe, mutta ajoittain ne tuntee.)

Kierukka on ollut muutoin mitä helpoin ja mukavin ehkäisyn muoto, mutta noin neljän ensimmäisen kuukauden aikana esiintyi ajoittaisia, epämiellyttäviä muttei sietämättömiä tärinäkipuja; Jos alavatsan alue taittui tai tärisi liikkuessa, kipu ilmaantui usein. Kierukan sijainnin osalta kaikki oli kunnossa, mikä varmistettiin ultralla ja kivutkin katosivat vähitellen itsestään.

Jos jostain on valitettavaa niin siitä, miten hankalaa oli saada aikaa lääkärille saati sitten ultraan. Oireita vähäteltiin ja annettiin ymmärtää, ettei kuukautiskipujen takia kannattaisi juosta lääkärissä. Hienoa että joku muu tietää, mitkä tuntemukseni ovat kuukautiskipuja ja mitkä tavallisesta poikkeavia kipuja. Mielestäni on arveluttavaa, että kierukka kyllä asennetaan julkisella puolella oikein mielellään, mutta mahdollista jälkihoitoa tai -tutkimuksia ei haluttaisi tehdä, vaikka kierukasta voi todistettavasti seurata vakaviakin haittoja.
(Tosin juttu koskaa sitä, miten jenkkilässä on haastettu lääkefirma oikeuteen, mutta siitä saa kuvan ikävistä sivuvaikutuksista, joita kierukalla voi olla.)

Kuva

Iltapäiväunet ja vähän muutkin unet

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ruoka & juoma, Terveys, Ystävät & perhe 5 kommenttia

Kaksi vuorokautta putkeen on särkenyt päätä.
Tänään piti kirjoittaa väliaikaraporttia hormonikierukasta sekä kertoa, miten yöimetyksien lopettamisen kanssa on käynyt. Koska pudotin eilen kaksi kertaa saman lasin (onneksi molemmilla kerroilla tyhjänä eikä se edes särkynyt) ja huomasin puhuvani vähän sekavia, totesin olevani liian töttöröö kirjoittaakseni mitään perusteellista ja analyyttistä raporttia kummastakaan asiasta. Ehkä huomenna sitten.

Saimme eilen taidenäyttelyn pystyyn ja tulimme hiukan tavallista myöhemmin iltapuuhiin.
Illan nukutuksesta kävimmekin sitten sellaisen taistelun että päätin kunnianhimoisesti iltanukahtamisien siirtyvän meillä vähitellen siihen, että M laitetaan iltatoimien jälkeen omaan sänkyynsä tapailemaan unta; Hädän hetkellä rauhoitellaan, muttei jäädä seuraksi pidemmäksi aikaa.

Eilen kaveri oli kiivennyt jonkin aikaa kestäneen kiukkuraivokohtauksen jälkeen takaisin omaan sänkyynsä ja nukahtanut. Itse olin lähtenyt lastenhuoneen oven perässäni sulkien levittämään pyykkejä. Tähän ratkaisuun päädyin sen jälkeen kun nukuttaminen meni hiuksieni repimiseksi ja käsivarsieni pureskeluksi. Kaikki kiellot kaikuivat kuuroille korville. Ai miten niin lapsi kävi vähän ylikierroksilla?

Mutta olennaista oli se, että tyyppi nukahti ihan omin avuin ja suurin piirtein samassa ajassa
kuin yleensä aikuisen seurassa. Mitä sanotte kokeneemmat:
Olisiko tässä joku niistä kuuluisista herkkyyskausista nyt menossa?
Kannattaisiko napata kiinni ennen kuin se menee ohi?

Joka tapauksessa täytyy kiiruhtaa keittiöön. M nukahti juuri iltapäiväunilleen.
Pitkään lukemista odottaneen uusimman Dekon ehdin ehkä selata sekä vilkaista muutaman blogipostauksen.
Ja tietenkin juoda lasillisen simaa!

 

 

Rasvausraportti eli auttaako mikään raskausarpiin?

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Terveys, Testatut, Ystävät & perhe 5 kommenttia

Ne, jotka eivät tiedä, mistä ihmeestä on kyse, kerrottakoon teille lyhyesti,
että Trendiin tehdään juttua tuotteista, jotka joko lupaavat vaalentaa tai vähentää olemassa olevia raskausarpia tai ennaltaehkäistä arpien syntymistä ja pääsin mukaan testaamaan kahta tuotetta.

Kiitos hienojen raskauden aikana tulleiden arpien (kohtuullisesta painonnoususta, rasvaamisesta ja pienestä mahasta huolimatta), sain testattavaksi nimenomaan raskausarpien vaalenemista lupailevat tuotteet. (Enemmän arpiin ja testaukseen liittyviä ajatuksia sekä lähtötilannekuvat löytyvät tuolloisesta testin aloitusjutusta).

Hyvän kuvan lähtötilanteesta saa, kun kurkistaa kuvia siltä ajalta, kun vauvan syntymästä oli kulunut puoli vuotta.
(Samasta postauksesta saa myös hyvän kuvan siitä, miten kroppa muutoin jaksoi tuolloin.)

Nyt olen saanut käytettyä saamani BioOilin näytteen loppuun ja onkin aika kertoa kokemukseni siitä:

Tuote oli todella riittoisa; Pienestä purkista riitti kahden kuukauden päivittäiseen käyttöön.
Öljy levittyi hyvin ja imeytyi nopeasti, vaikka sitä olisi lorahtanut reilumminkin.
Vaatteet pystyi tällaisessakin tapauksessa laittamaan päälle kymmenen minuutin kuluessa.
Tämä oli erittäin hyvä seikka sillä monet voiteet ja hoitotuotteet imeytyvät yleensä ihooni todella hitaasti.
Tuoksu oli melko neutraali, ei ihastuttanut eikä vihastuttanut. 

Pakkaus oli pienen kokonsa ansiosta helppo ja mielekäs pitää mukana reissuissa ja kyläillessä,
mikä paransi tuotteen hoito-ohjeen noudattamista. Kaipasin korkkiin lisää varmuutta siitä,
ettei öljy valu pullosta ulos, jos se sattuisi kaatumaan.

Entäpä vaikutukset testijaksolla eli helmi-maaliskuussa?
On hankalaa sanoa, kuinka paljon arvet olisivat haalistuneet ja/tai kohonneet kuopistaan ilman minkään tuotteen käyttöä. Mielestäni arpien vaalenemis- ja ”paranemis”vauhti nopeutui kuitenkin aikaisempien kymmenen kuukauden ajanjaksoon verrattuna merkittävästi, mille ei löydy muuta loogista selitystä
kuin Bio Oilin käytön aloittaminen.

Pienimmät ja vähiten syvät arvet ovat hävinneet lähes näkymättömiin ja kylkien isot ja syvät arvet ovat päivänvalossa lähes näkymättömät. Kellertävässä keinovalossa ne näkyvät jonkin verran selvemmin. Arvista on hävinnyt iso osa sinertävänpunaisesta väristä ja ne ovat väriltään lähempänä muun ihoni sävyä.

Eli sellaisia kokemuksia sain BioOilista.
Aloitin Vichyn voiteen käyttämisen toissapäivänä. 
Palailen sen osalta asiaan, kunhan käyttöä on hieman pidempi ajanjakso takana.

Oletteko te käyttäneet arpien vaalentamiseen/pienentämiseen tarkoitettuja hoitotuotteita arpiinne, erityisesti raskaus- tai venymisarpiin?


Koetteko niillä olleen vaikutusta?

PS. Navassani on ilmeisesti ollut kissan karva, mahassani ei onneksi kasva tuollaisia karvoja! Hih.
 

Reissumietteitä ja muutama pikakuva

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Matkat, Syvällistä, Terveys 7 kommenttia

Olimme tosiaan reissaamassa Kuopion seudulla. Sovitut tapaamiset saatiin järjestettyä ja oli mukavaa,
tosin reissun aikana ilmaantunut flunssa veti olotilan välillä alamaihin. Söimme, jutustelimme, laitoimme paikkoja epäjärjestykseen, ulkoilimme, saunoimme ja podimme tautia.

Flunssa antoi kyllä jo varoituksia tulevasta heti reissun alussa.
Kuvassa näkyy maanantaina aamupäivällä ikuistettu tiputtava nenä.
Uskottelin pitkään itselleni, ettei tässä mitään kunnolla kipeäksi tulla. Kun mittasin itseltäni
tiistai-iltana 39,6 asteen kuumeen, totesin että kaipa on pakko ottaa kuumelääke.

Loppuviimeksi olo oli kuin halolla päähän lyöty.
Kurkku turposi ja nieleminen sattui, nenä oli jatkuvasti tukossa ja tihutti koko ajan.
Pää tuntui painavan kymmeniä kiloja ja ajatukset olivat hitaita ja sumuisia. Huimasi.
Oli pakottava tarve yskiä, vaikkei limaa irronnutkaan.

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä M heräsi huutamaan useampaan otteeseen, koska oli niin tukkoinen ettei korotettu nukkumapaikkakaan auttanut. Kuumeeni sahasi ilmeisesti edestakaisin, sillä olin vuoroin yltä päältä hiessä ja välillä palelin kahden peiton allakin. Välillä olo oli niin sekava, että herätessäni yöllä vauvan itkuun, piti miettiä, että missä olen ja kuka itkee.

Edelleen olo on aika hatara, vaikka voisin sanoa, että parempaan päin ollaan ehkä menossa.
Eilinen junaseikkailu oli kyllä aika kuormittavaa ihan vain tavaroiden raahaamisen ja väkisin hereillä pysyttelemisen vuoksi, vaikka M jaksoi oman pöpönsä huomioon ottaen matkustaa hienosti.

Entäs junamatkat noin yleisesti? Huomattavasti odottamaani hienommin sujui.
Menomatkalla, kun taudista ei ollut vielä tietoakaan, olin ihan innoissani.

Oli sellainen superäiti ja -vauva reissaa-olo, kun koko vaunu oli täynnä (kaikki paikat olivat käytössä alkumatkasta) Keski-Suomeen palaavia lomalaisia (hiihtolomaviikko oli siellä juuri loppumassa)
ja vähän väliä jonkun lapsi sai kauhean huutoraivokohtauksen. Mutta ei vaan minun supervauvani.
Vähän lapsellista, mutta kai sitä saa olla onnellinen, että
oma lapsi on edes joskus se vähiten häiriötä aiheuttava.

Söimme rusinoita ja karjalanpiirakoita, haukkasimme lounaaksi varatut eväät,
rymysimme leikkipaikassa, tutkimme iPadiä, leikimme ruokapakkauksilla, otimme päiväunia ja
katselimme maisemia, jotka tosin kiinnostivat M:ää vain kun juna oli pysähdyksissä.

Matkalla oli aikaa ajatella.
Mietin ihmisarvoista vanhuutta, vanhenemisesta huolimatta aktiivisena pysymistä
ja toimintakyvyn säilyttämistä ikääntymisestä huolimatta.

Kahdeksankymmentävuotiaat isovanhempani, jotka asuvat omassa isossa kodissaan, hoitaen ruoanlaiton, siivoamisen, piha- ja lumityöt, hilloamisen, mehustuksen, säilömisen, oman metsän pitämisen kunnossa ja halko -ja lämmityssavotan sekä jatkuvan pienten remonttipuuhien tuoman lisäurakan, ovat mielestäni hyvä esimerkki siitä, ettei vanhuus automaattisesti tarkoita yksinäisyyttä, eristäytymistä muusta yhteiskunnasta tai laitostumista.

Mietin myös sitä, millaisen vanhuuden haluaisin itse kokea, miten korkea eläke-ikä tulee olemaan omalla kohdallani ja mitä voin tehdä tänään ja tulevina vuosina edesauttaakseni hyvinvointiani vielä vanhoillakin päivillä. Kuntoilu on jo aloitettu, tosin flunssan takia tulee pieni tauko, ruokavaliota säädetään alati pikkuasioilla terveellisempään suuntaan. Seuraavaksi pitäsi varmaan aloittaa eläkesäästäminen.
Tai ainakin sitten, kun rahaa jää vähänkin yli.

Sitähän ei koskaan tiedä, milloin tulee kipeäksi. Joten ellei tätä kauhuflunssaa lasketa, koen reissun olleen mukava kokemus myös M:lle. Ehkä matka, jonka aika ei tarvitse miettiä kotitöitä, harrastuskuvioita tai blogiasioita oli meille molemmille hyväksi. Sai keskittyä vuorovaikuttamaan ja olemaan läsnä ilman että täytti tiski- tai pyykkikonetta samalla tai mietti ohjelmarunkoa pääsiäisleirille.
Koska reissussa olimme vain me kaksi, oli kyseessä suorastaan äiti-poika-suhteen vahvistusreissu.

 

Kimaltava kahdeksikko

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Höpsöä, Terveys, Ystävät & perhe 2 kommenttia

Olemme tätä nykyä aika hyvissä väleissä, me ja vauvan hampaat.
Ainakin olemassa olevat hampaat siis: Uusia hampaita ei pullota lähtökuopissaan ikenissä,
joten hampaista johtuvilta kitinöiltä saatetaan olla taas muutama viikko turvassa.

Pieni suu aukeaa hammasharjalle auliisti useaan kertaan päivässä
ja harjalla on mukava pyöritellä suuta ihan itsekin. Monissa perheissä kohdattuja hampaidenpesutaisteluita ei ole vielä esiintynyt meillä eikä toivottavasti tulekaan. Yllä oleva runo toimii muistutuksena siitä, ettei yhteistyöhaluinen pieni hampaidenharjaaja ole itsestäänselvyys.

Kun hampaita on peräti neljä sekä ylä- että alapuolella saa ruoasta haukattua jo palasia ihan kunnolla.
Ainut valitettava seikka tässä on, että vauvan innostuessa tai suuttuessa, 
hampailla saa tukevan otteen myös äidin nahasta, kaikista kielloista huolimatta.

(Tärähtäneessä kuvassa nähtävissä harvinaisuus: Niin leveä hymy, että hampaatkin kurkistavat esille.)

 

 

 

Kuinka tehdä kevätsiivous vahingossa?

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Höpsöä, Muu koti, Terveys 12 kommenttia

Toteat eräänä päivänä lopen uupuneena aviomiehellesi,
että tänä keväänä ei taida olla kevätsiivousta luvassa.
Mies sanoo, ettei haittaa yhtään.

Lisäät vielä, että kuiva-ainelaatikot pitää silti siivota, ettei tule jauhokuoriaisia ja saa samalla käytyä läpi,
onko laatikoissa jotain vanhaksi menneitä ruoka-aineita ja järkeistettyä ne jälleen.
Mies siivoaa kaksi kuiva-ainelaatikkoa iltapuhteenaan.

Aamulla mies kantaa jotain ja melkein kompastuu eteisen käytävällä pönöttävään mustaan Puppyyn.
Alkaa sanasota siitä, tuleeko kulkuväylille laittaa turhia tavaroita. Keskustelu asemoituu lähinnä argumentteihin ”Sinä nyt törmäät ovenkarmeihinkin, pitäisikö niitäkin leventää?” ja
”Tuollaiset turhat tavarat voisi heittää alas parvekkeelta tai viedä vaikka lastenhuoneeseen minne ne kuuluvat.”
Päästään tilanteeseen, jossa toteat että juu, sinne se on menossa, heti kun olet purkanut pinnasängyn varastoonvientikuntoon, kuten lupasit viikko sitten.

Mies purkaa sängyn ja raahaa sen varastoon. Puppy muuttaa lastenhuoneeseen, joka täytyy tietenkin imuroida, nyt kun sen mahtuu viimein tekemään kunnolla. Pinnasängyssä olleet liinavaatteet täytyy pestä petauspatjaa myöten ennen kuin ne voi viedä varastoon. Mies palaa kellarikomerosta ja toteaa järjestelleensä sitä saadakseen sängyn mahtumaan ja toteaa häkissä olleen melkoisesti roinaa. Laitat pyykinpesukoneen pyörimään
ja lähdet selvittämään varaston tilaa vauvan kanssa.

Kellarissa toteat, että kaikille joulutekstiileille ei ole enää tilaa
ja raahaat ylimääräiset tekstiilit, koristeet ja liian pienet vaatteesi taloyhtiön kierrätyshuoneeseen.
Samalla varastoon ostetut lasten ulkoiluvaatteet löytävät omat paikkansa ja aina kokoon 140 asti ulottuvat lastenvaatevarastot lajitellaan toimestasi järkevämmin vain muutaman koon kattaviin erillisiin laatikoihin yhden tursuilevan varastolaatikon sijaan. Kellarikomero lakaistaan ja jätesäkillinen rikkoutuneita kenkiä, peruuttamattomasti sotkeutuneita mattoja ja muuta kierrätettäväksi kelpaamatonta roinaa kannetaan jätekatokseen. Mies naputtelee työhommia kotona ja ihmettelee, miksi asunnossa on niin hiljaista.

Palaat hikisenä, mutta voitonriemuisena ylös ja ilmoitat kellarissa olevan tilaa vielä vaikka mille.
Sinulla on siis hyvä tilaisuus käydä liian pienten kestovaippojen, tarpeettomiksi käyneiden tuttipullojen ja rättikasojen sekä pinnasängyn vaihtotekstiilien kimppuun, kantaa ne kellariin
ja täyttää niillä se yksi tyhjäksi jäänyt laatikko.

Tämän kehityksen seurauksena eteisen senkki ja apukaappi on järjesteltävä uudelleen,
heitettävä lisää tavaroita (lähinnä vanhoja laskuja) pois sekä putsattava sekä senkki että kaappi.
Myös makuuhuoneen tekstiilikorit täytyy järjestää ja viikata uudelleen, luonnollisesti.

Koska vierashuoneen kaappiin on tullut muun muassa vanhojen vaippojen lähdettyä tilaa, on sitä järjesteltävä uudestaan ja siirrettävä makuuhuoneen kaapista vierashuoneeseen kuuluvat liinavaatteet oikean huoneen kaappiin. Kasaat eteiseen lisää tavaraa vietäväksi kierrätykseen.
Toteat, että säilytysnurkka täytyy imuroida huolella seuraavassa viikkosiivouksessa,
sillä aivastelet ja ääni on painuksissa kaikesta pölystä.

Innostut raahaamaan makuuhuoneen kaapista äitiysvaatepussin kellariin ja löydät siihen eksyneen koon 50 vauvan bodyn, jonka pienuutta ihmetellään yhteistoimin. Urakkasi paisuu paisumistaan: Vauvan käyttövaatteet viikataan uudelleen ja liian pienet sukat viedään äitiysvaatteiden pussissa kellariin. Myös muutama lakanasetti lähtee liitoon. Lastenhuoneen tyynyjen järjestys täytyy laittaa uusiksi, kun kerran hommaan ollaan ryhdytty.
Muutama taulunkin saat tohinassa seinälle asti.

Asunnon siistiytyessä sohvan ja sängyn koristetyynyistä moni alkaa näyttää nuhjuisilta
ja pyykinpesukone hurisee ja kolisee yhä kiihtyvällä tahdilla. Väsähdät, tirautat muutaman kyyneleen ja päätät, että nyt saa luvan riittää tältä erää. Seuraavana päivänä pikaimuroit, peset vessaa ja pyyhkit pintalikaa ja pölyä kaikista tarpeellisista paikoista kuten keittiön alakaappien sokkeleista. Hih.

Onko ihan normaalia tempautua tällaiseen
kaksi päivää kestävään siivous- ja järjestelyurakkaan ikään kuin epähuomiossa? 

Oli miten oli, kymmenisen tuntia siihen meni, mutta kyllä kannatti.

PS.
Vauvan suosikkileluja ovat viime aikoina olleet rikkaimuri, kylpyhuoneen kuivauslasta,
harja ja rikkakihveli, suihkepullo ja pölyrätti. Pitäisikö huolestua vai innostua?

 

Kauhunhetki

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Raha, Rakkaus & suhteet, Terveys Kommentoi

Voi hiisi millaisen halvauksen meinasin saada tänään kotiin palatessani.
Tai melkein sainkin tai ihan vähän varmaan sain.
Mieskin pääsi juoksemaan täysiä koko kerrostalon portaat ylhäältä lähes alas asti.
Ehdin jo melkein aloittaa vollotus-raivari-epätoivo-kohtauksen.
Mutta tarinalla olikin onnellinen loppu.
Ihme kyllä.

Joskus on onni onnettomuudessa.
Kiitos oi suuri Omppujen suojelija!