Tiedän sielubiisini, tunnusmusiikkini, toteemirenkutukseni olevan, ei sen musiikillisten ansioiden tai edes siksi, että kyseistä kipaletta erityisesti rakastaisin, vaan sen lyriikoiden vuoksi, olevan Queenin I want it all.

Miksi?

”Here’s to the future, for the dreams of youth, I want it all, I want it all, I want it all, and I want it now.”

Ja minä todellakin haluan kaiken, mulle, heti nyt. Edelleen, 27-vuotiaana. Tiedän, ettei maailma makaa niin, mutta ei se estä satunnaisia itkupotkuraivareita ja kusipäistä käytöstä muita kohtaan.

Tämä ei manifestoidu teinivuosien mittakaavan railakkuudella, mutta osaan silti olla rasittava perheenjäseniäni ja kollegoitani kohtaan, jos hartaasti suunnitellut menot peruuntuvat tai joudun yhteisen hyvän nimissä jättäytymään pois jostain mukavasta toiminnasta. 

Kun unelma-asuntoni meni sivu suun vuonna 2015, sain käsittämättömät ja epäoikeudenmukaiset kilarit lainasuvulle ihan vain siksi, että kysyivät hyviä kysymyksiä aivan väärään aikaan – minun oman napani näkökulmasta siis. Ei mikään elämäni tähtihetki ja tuoreempiakin esimerkkejä olisi esittää. Siinäpä oiva itsensä kehittämisen paikka, oli uusi vuosi tai ei.

1. ’Tällä yksinkertaisella ohjeella sinusta tulee parempi kollega, sukulainen, äiti, vaimo ja ystävä.’ Älä kaada omaa pettymystäsi muiden niskaan. Huomioi kokonaistilanne ja näe peruutus tai epäonnistuminen oppimisen paikkana tai uutena alkuna. Älä ainakaan suututa kaikkia läheisiäsi totaalisella sekoilulla. 

”So I’m living it all, yes, I’m living it all. And I’m giving it all, and I’m giving it all.”

Sataprosenttisesti asioihin heittäytymisessä, intohimoisuudessa, omistautuneisuudessa ja tavassa rakastaa joka toista vastaantulijaa on oma viehätyksensä. Se kirkas, puhtaan palamisen liekki. Lämpö, valo, mieletön energia. 

Harmi vaan, että tuli vaatii palaakseen polttoainetta, happea, sopivat kemialliset reaktiot. Ja oli liekkini kipinänä sitten uusi työ, ihmissuhde tai mikä vain, se imee pois resursseja muusta elämästäni: harrastuksista, parisuhteesta, vanhemmuudesta.

Olen huono tasapainossa, kohtuudessa, odottamisessa, lehmän hermoista voi tuskin puhua kanssani samalla laitumellakaan.

Onhan tuo duuni imaissut mukaansa. Ehkä sen aluksi kuuluukin. Että oppii tuntemaan ihmiset, nuo tekemisen johtotähdet, keskipisteet, instrumentit ja tarkoituksen. Organisaation rakenteesta, talon nurkista, työmenetelmistä ja sudenkuopista puhumattakaan.

Mutta siitä huolimatta…

2. Tasapainota. Treenaat sitten töissä tai vapaa-ajalla, treenaa säännöllisesti. Nuku, syö sopivan huonosti tai hyvin. Keho kiittää. Muista vuorotyöarjen suunnittelussa perhettä ja ystäviä. Älä luota siihen, että sopiva aika asioille löytyy itsestään, vaan kirjoita ylös, aikatauluta, pistä itsesi vapaalle, ei itsesi vaan muiden vuoksi.

Perseessäni on tuskin vähemmän selluliittia, kun vuosi 2018 alkaa, ellen vahingossa ala syömään kilokaupalla juuriselleriä, joka saa mahani niin sekaisin, ettei mikään ruoka imeydy sen vuoksi. En saa maagisesti reisien väliin yhdistelmäajoneuvon mentävää kulkuväylää. En myöskään opi laulamaan.

Näin vanhana sitä ei enää odota ihmeisiin, mutta ottaa ne kyllä kiitollisena vastaan, jos kohdalle osuvat. Onhan niitä osunutkin, loppuvuodesta oli koko perheellä hengenlähtö lähellä eikä tätäkään pohdintaan välttämättä kirjoittaisi kukaan.

”I’m a woman with a one-track mind: so much to do in one lifetime. Not a woman for compromise and ’wheres’ and ’whys’ and living lies.”

Ihmiselle, jolle huipputunteet ovat kaikennielevä, järjen vievä ja aina yhtä yllättävä huuma. Niitä ei odota, mutta niiden osuessa kohdalle on vaikea pysyä nahoissaan, muistaa nukkua tai osat sulkea suunsa. Ja toisaalta pohja on taistelun paikka, mahdollisuus, joskus jopa voimavara, tilaisuus näyttää, että tästäkin saakeli selvitään. 

Kuulostaa aika hyvältä, eikö? Toisaalta juu, mutta arkisen elämän kannalta on hankalaa, että se yleisin olotila, tuo tasaisten alankojen seutu on vaikeinta. 

3. Joten toivon, että 2017 haastaisin itseni viihtymään tasaisella, etsimään suoralta aakeen laakeelta uusia merkityksiä.

Uuden vuoden kohdalla pysähdytään, luvataan asioita, halutaan kehittyä, kääntää tyhjä sivu, mutta myös mietitään, mitä on tullut opittua.

Opin kaksi asiaa. 

Sen että osaan olla lempeämpi, kärsivällisempi, läsnäolevampi kuin koskaan uskoin mahdolliseksi. 

Ja että rakkautta ei sittenkään ole tiettyä määrää vaan sitä on niin paljon, kuin sitä on valmis antamaan. Väsyneenä ja turhautuneenakin sen rakkauden löytäminen toista kohtaan pehmentää kulmia, antaa ymmärrystä, halua kohdata ja ylittää monenlaisia rajoja.
Minun uuden vuoden toivomukseni teille siellä ruutujen takana onkin:

Rakkautta. Monenlaista, tinkimätöntä, lempeän hoivaavaa tai intohimoisen mukaansatempaavaa rakkautta. Antakaa sen täyttää halkeamat, korjata rikottua, vahvistaa kaikkea kaunista ja antaa rohkeutta kohdata ja olla olemassa toista varten.