Lumisateen tuoksu siinä on

Ulkoa kuuluu tuulen humina.
Asumme kuudennessa kerroksessa ja yläpuolellamme ovat vain taloyhtiön saunatilat. 
Sateen ropina ja tuulen aiheuttamat äänet kuuluvat siis asuntoomme varsin hyvin. 
Parvekelasit natisevat ja vastapäisten puiden latvat taipuvat. 
Tuuli kieputtaa lunta villisti ja tekee maahan omia kuvioitaan.

Ulkoa kuuluu myös lasten iloisia huutoja.
Keskustan alueen paras pulkkamäki sijaitsee talomme vieressä. Taloyhtiön vanhempi väki tietää kertoa,
että palokunta jäädytti mäen aikanaan vesiletkujen avulla oikein hienoon kuntoon.
Nykyäänkin mäki on suuressa suosiossa ja koiraa ulkoiluttaessaan tai keskustan suuntaan pyrkiessään sietää olla varuillaan: Sieltä täältä metsän seasta syöksyy pieniä lapsia ja toisinaan aikuisiakin
milloin milläkin laskuvälineellä yllättävänkin kovaa vauhtia.

Sisällä on onneksi lämmin.
Tänään olisi ollut perhekerho, muttemme lähteneet uhmaamaan säätä.
Iltapäivällä kävimme keskustassa syömässä ravintolassa, mutta palasimme sittemmin viettämään koti-iltaa.
Jos kävisi vielä saunassa ja joisi lämmintä glögiä villasukat jalassa. Koetan mennä tänään aikaisin nukkumaan;
Olisi ihana herätä huomenaamulla virkeänä ja tuntea olonsa levänneeksi.

Tulkoon vain talvi, minä olen valmis.
On villakangas- ja kuoritakkia, villasukkia- ja lapasia, vauvalle haalareita, kaulureita ja lämpöpussi. Kaappi on pullollaan kynttilöitä, teetä ja glögitiivistettä. On suunnitelmia joulun ja välipäivien varalle sekä pimeän tammikuun väsyttävää vaikutusta vastaan. Kirkasvalolamppu on ajastettu esittämään aamuisia auringonnousuja ja liikuntaa harkitaan lisäenergian lähteeksi. 

Siniset hetket, jäisen lumen narina kenkien alla, maisemien hautautuminen puhtaaseen valkeuteen,
hiljalleen sateleva lumi ja sulavien havujen tuoksu,
kirpakassa pakkassäässä leijuva takan tai saunan savun haju, 
minä odotan teitä.

 

 

Mmmmmmmmh.

Leivoin eilen talvisia minttusuklaamuffineja.
Olivathan nuo hyviä, mutta niin makeita, ettei niitä onneksi
kovin montaa pystynyt syömään – ainakaan kerralla.
Pätkissydän toimi hyvin ja partiokokouksessa poikien mahoihin päätyneet
vähemmän kuvaukselliset yksilötkin maistuivat kuulemma mainiosti.

Viime talvena ostettuja koristeita pääsi viimein käyttämään.
Pieniä ja isoja hopeakuulia on voinut käyttää leipomispuuhissa ympäri vuoden,
mutta nuo lumihiutaleet ovat auttamatta hieman talvisia heinäkuisiin mansikka-kuppikakkuihin.

Voi kunpa olisin säästänyt yhden tälle päivälle. Kuvia katsoessa alkoi tehdä mieli.
Toisaalta menemme ulos syömään, joten lienee ihan hyvä, että syötin kaikki pois.

 

 

Väsyttävä päivä?

Meillä oli melko tiukka aikataulu tänään.

Lähdimme puoliksi vitsillä aamupäivän vaunuajelun ratoksi kurkkaamaan Keravalle avattua uutta Tarjoustaloa. ”Yllätysämpäri 1000 ensimmäiselle, avajaistarjouksia, kahvia, pullaa ja joulupukki.
Siis ihan selvästi hitonmoinen määrä eläkeläisiä, kotiäitejä ja työttömiä. Eli loistava tilaisuus mennä katsomaan, ketkä kanssaihmiset suuttuvat hirmuisesti, jos koetat liikkua lastenvaunujen kanssa ja keiden mielestä vaunut ja lapset kuuluvat katukuvaan ja sinne, missä muutkin ihmiset ovat.

Mainittavaa reissussa olivat ne kaikki lukemattomat välittömät ja mukavan oloiset eläkeläiset, joiden kanssa jutustelin jonottaessamme ensin päästäksemme liikkeeseen sisään ja sitten päästäksemme sieltä ulos. Tungoksen astetta kuvannee se, että nuo aiemmin mainitut yllätysämpärit loppuivat puolessa tunnissa.
Kassajonot olivat sen mukaiset.

M viihtyi mainiosti. Hän sai keikkua seisallaan rattaissaan valvotusti, jokellella ja hymyillä eläkeläisille ja kurkistella kaikkia ihmisiä ja tavaroita. Vaikka aina toitotetaan, että vauvat ahdistuvat liiallisista virikkeistä, minusta M nauttii päästessään uusin ympyröihin: Oli kyseessä sitten Ikea, perhekerho tai sukulaisten koti.

Paljon mitään emme ostaneet. Löysin syntymäpäiväkakun kynttilöitä M:lle, (- kyllä, neljä kuukautta etuajassa), koiralle herkkuluita, L:lle tarjouslakuja, itselleni uuden hammasharjan ja Pätkiksiä iltapäivän leivontahommiin.

Päästyämme viimein kotiin, leivoimme M:n avustuksella minttusuklaamuffinseja Kinuskikissan ohjeella.
Tosin kuorrutteena käytin valmista, pursutepussissa myytävää suklaakuorrutetta. Muffinseista tulee kuvia huomenissa. (Ei sillä, että niitä olisi enää yhtään jäljellä, mutta kuvat pitää vielä käydä läpi.) Ystäväni kävi teellä ja vaihtamassa kuulumisia. Tuhosimme myös jokusen leivoksen ja loput muffinsit lastasin pyörän koriin suunnatessani kohti pitkää partioiltaa.

Pidin partiokokouksen ja loppuillan istuimme koko perheen voimin kahdessa yhdistystoimintaan liittyvässä partiokokouksessa. Nyt olotila on hieman samanlainen kuin M:llä aamulla ollessamme lähdössä ulos:
Kun uniaika iskee, ei voi odottaa edes tarvittavaa viittä minuuttia…

Tuli muuten Vuoden Mutsi-olo, kun vauva nukahti eteisen lattialle kiskoessani ulkovaatteita päälleni.

Valmiina uuteen vuoteen

Postiluukku kolahti toissapäivänä.
Paksusta ruskeasta postituskuoresta paljastui Etsystä tilaamani pieni seinäkalenteri.

Nyt pääsen kirjailemaan ensi vuodelle sovittuja menoja ylös.
Kyllähän seuraavan vuoden kalenteri pitää olla valmiina viimeistään joulukuun alussa!

Koska kaikki, mikä vähänkin viittaa Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoihin, tuntuu iskevän esteettisyystumakkeeseeni kuin tuhat volttia, ei tätä voinut tietenkään vastustaa. Merkkejä intiaanivillityksestä löytyy niin sisustus-, jalkine- kuin pukeutumisrintamaltakin.

Tänään olemme käyneet aikaisin aamutuimaan neuvolassa, jossa sattui olemaan vuorossa ”lääkärikäynti”.
Saimme siis samalla reissulla tarkistutettua M:n korvien tilanteen. (Tulehdus oli parantumaan päin.)
Vaikka pikkumies oli räkäinen ja hieman itkuinen, tämän sanottiin kasvaneen ja kehittyneen oikein hyvin.

Olen epäillyt M:n osaavan pinsettiotteen, niin näpsäkästi tämä saa kaikkea pientä roskaa tungettua suuhunsa, mutta aina kun olen yrittänyt asiaa havainnoida, tämä on itsepintaisesti poiminut pienet esineet koko kädellä haromalla. Nyt tietenkin neuvolassa piti näyttää miten homma toimii – ja näin itse toimituksen siinä sivussa.

Iltapäivällä toimin veljeni opinto-ohjaajana ja selvittelimme, mikä opiskeluala tätä mahtaisi
tulevaisuudessa kiinnostaa. Sain myös kirjoiteltua neuvolakuulumiset, uudet opitut taidot
ja tallennettua matkamuistot Tampereen reissusta M:n omaan kirjaan.

Kotityöt etenevät, kivoja tapaamisia ja tapahtumia on sovittu paljon loppuvuodelle
eivätkä polvetkaan kipeytyneet maanantaisesta crossingista. Kyllä elämä hymyilee!

 

 

Kaikki on hetken tässä

Illalla sytytämme tulet
ja kaikki on hetken tässä
illalla sytytämme tulet

ja kaikki on hetken tässä

Joulukorttien kirjoittaminen, joulukorttien saajalistan kasaaminen,
vauvan pieniksi käyneiden vaatteiden vieminen kellariin, pyykkien peseminen ja levittäminen,
treenikamojen etsiminen kellarista, crossingissa käyminen …

… kuntalisäasioiden hoitaminen kasvatusvirastossa, kummitytön joululahjan postittaminen,
paketin hakeminen postista, pikaimurointi ja -siivous ennen vieraiden tuloa,
partiopapereiden kuljettaminen, postituskuorien hakeminen, partio-ohjelman suunnitteleminen,
kynttilöiden sytyttäminen, pöydän kattaminen …

 Työtehtävät alkavat vilistä silmissä, kun listaa tuijottaa tarpeeksi pitkään. Vaihtoehtona on joko antaa ahdistuksen hiipiä kuristamaan sydänalaa ja tykyttämään särkynä päässä tai hoitaa hommat siinä määrin kun ehtii ja pystyy. 

Ja ajatella sitten, että niin kauan kun
minulla on nuo kaksi ihmistä ja otukset ympärilläni, kaikki on hyvin.
Vaikka kaikkea ei ehtisikään tehdä.

 

Kuva: Mari Lehtisalo / Lyriikat: Ultra Bra

 

 

Linnut katsoivat heihin

Tampereen reissulta mukaan tarttuivat Gina Tricotin linnunkallo-korvakorut.
Jotain yhtä aikaa hienoa ja hieman kammottavaa noissa on.

Välillä ei tee yhtään mieli käyttää hempeitä helmi- tai sydänkorvakoruja.
Onneksi silloin voi laittaa pyriittimuruja, pääkalloja tai hakaneuloja korviinsa…

 

 

M-matkustusta

Luvassa on pieni kuvareportaasi reissusta.

Junamatkat sujuivat pääpiirteissään hyvin molempiin suuntiin.
Loppumatkasta väsymys aiheutti hermostunutta kitinää sekä Tampereelle mentäessä että takaisin Keravalle matkatessa. Muutoin tutkittiin junalippua, avainkorttia ja kaikkea muuta kuin omia leluja, kurkittiin maisemia, koetettiin kiskoa verhoja alas sekä ottaa kontaktia kanssamatkustajiin.

Omat lelut jaksoivat kiinnostaa hieman paremmin kun kotona, heti kun ne tuotiin vieraaseen ympäristöön. Hotellihuoneen tutkiminen jaksoi kiehtoa yllättävän pitkään, vaikkei se edes ollut kovin suuri;
Säästyimme suuremmilta tylsisistymisestä johtuvilta kiukutteluilta.

L ei ole tästä asiasta samaa mieltä, mutta kuten kirjoittelinkin blogin Facebook-sivuilla, minulle lomafiilikseen pääsemiseen riittää pienikin maiseman vaihto. Mökillä käyminen, Tampereelle reissaaminen tai yksi yö vaikka kaverin nurkissa riittää hyvin irtiotoksi. Kun selasin reissukuvia läpi, tästä välittyi mielestäni hyvin se fiilis, minkä pieni tuulettuminen, puhtaat lakanat ja arkiaskareiden unohtaminen hetkeksi saa aikaan.

Ruokakin tuntui maistuvan paremmin reissussa, mutta siitä saattaa olla kiittäminen myös antibioottikuuria, joka on toivottavasti auttanut korvia parantumaan ja tehnyt siten nieleskelemisestä jälleen mukavamma tuntuista.

Ruokalappu unohtui pakata matkalaukkuun. Onneksi mukana oli sen sijaan seitsemän harsoliinaa, joten niistä riitti yksi uhrattavaksi ruokalappukäyttöön. Harsoliinaa on viime aikoina käytetty myös vauvan kuivaamiseen uimahallilla, kun unohdin ottaa pyyhkeet vauvauintiin sekä likaisten kestovaippojen kuljetussuojina, kun muovipussin pakkaaminen on vähän jäänyt. Ai mikä univelka…

L:stä otetut matkakuvat olivat taas hieman taiteellisempia, kun olin saanut heilua kameran kanssa. Kuvat keskittyivät matkapuvuston kuten yhteensopivien paitojen ja sukkien ikuistamiseen. Ja olinpa muutaman farkkupeppuotoksenkin saanut siepattua, mutta niitä ei kuulemma saanut julkaista. Höh!

Vauvan mielestä parhaita juttuja hotellihuoneessa olivat:
Kylpyamme, jonne pääsi lutraamaan ja läiskyttelemään äidin seuraksi,
peilikaapin ovi, josta saattoi peilata itseään,
lattialla oleva roskakori, jota yritettiin ahkerasti tyhjentää
sekä reikä pesuallastasossa eli käsipyyheteline, josta saattoi käydä repimässä paperia ja koettaa syödä sitä.

Nyt suuntana olisi crossing-tunti. Ensimmäinen sitten yhden lukioaikana kokeillun. Apua!

 

Täällä me ollaan

Miniperheemme reissaa jälleen. 

Lähdimme tänään puolilta päivin junalla kohti Tamperetta. Junamatka meni viimeisten minuuttien väsymyskitinää lukuun ottamatta hyvin. Saimme matkaseuraksemme erään hyvin viehättävän pojan äiteineen sekä kolme-neljävuotiaan pojan, joka matkusti kuulemma ensimmäistä kertaa junalla. Hieman alkoi huvittaa, kun tajusin, etten osannut suorilta kädin edes laskea, kuinka monta kertaa M on matkannut junalla jonnekin.

Kävimme syömässä New York-ravintolassa, kun tajusimme että meillähän on sinne Cityshoppari-tarjous eikä Tampereen tarjouksia tule pahemmin käytettyä. Ruoka oli ihan maittavaa ja päätimme olevamme siinä määrin siististi pukeutuneita, ettemme toteuttaneet aiottua vaatteiden vaihto-operaatiota vaan lähdimme nopean hoitovarusteiden pakkaamisen jälkeen kohti juhlia.


Sitten tarkistimme, miten Tampereen julkinen liikenne toimii ja suuntasimme ystävämme tupari-läksiäis-pikkujouluihin. Istuimme iltaa, muistelimme menneitä, suunnittelimme tulevaa ja siemailimme (omalta osaltani alkoholittomia) juomia sivistyneesti ja söimme kaikenlaista pientä.

Suurinpiirtein ihmisten aikoihin palasimme hotellille, laitoimme vauvan nukkumaan. Huoneessa oli kylpyamme, jossa pehmitin kipeyneitä jalkojani. Kylvyn jälkeen oli mukava käpertyä pehmeään sänkyyn.

Aamulla nautiskelemme toivottavasti vielä valmiista aamiaispöydästä.


Hotelli näyttää kuvien perustella aika erikoiselta. Ja sitä se onkin, tosin mielestäni hyvällä tavalla. Kauhean vanha ja kulahtanut se ei ainakaan ole, sillä nykyisessä asussaan hotelli on avattu tämän vuoden toukokuussa.
Lupaan koettaa ottaa paljon kuvia ja raportoida reissun kulusta, kunhan kotiudumme.

Nauttikaahan lopusta viikonlopusta!

Kuvat Scandic Tampere Station:in sivuilta.
 

 

Tuunatut ”buutsit”

Tilasin H&M:ltä bootsit kesällä. Ajattelin niiden sopivan hyvin syksyn ja kevään märkiin, mutta lumettomiin keleihin. Jo lähes kuukausi sitten Ikeassa kopistellessani toisesta kengästä oli irronnut koristeketju. Nahkaremmin putoamisen huomasin, mutta ketjua en jaksanut lähteä etsiskelemään vauvan kanssa. (Kummallakaan ei olisi enää siinä vaiheessa reissua riittänyt hermo kierrellä pitkin poikin varaston käytäviä.)

Halusin bootsini käyttöön tämän viikonlopun Tampereen reissulle ja pohdin, miten tilanteessa etenisin.
Ketju ja remmit kun ovat kyseisten kenkien sielu ja ominaispiirre; Ilman niitä kengät ovat vain tylsät tekonahkanilkkurit. Sitten muistin, että minullahan on KappAhlin mallikisasta saamani korruptiokaulakoru. 


Purin korun osiin, korvasin puutuvan koristeketjun kaulakorun ketjuosalla ja kiinnittelin korussa olleet riipukset sinne tänne molempiin kenkiin. Lopputulos on mielestäni yllättävän onnistunut; Eipä kellään ole ainakaan ihan samanlaisia kenkiä. Koko operaatioon tarvittiin vain viitisentoista minuuttia aikaa, kahdet pihdit ja rutkasti tihrustamista ja ähinää.

Mitäs tykkäätte?