Viikon parhaat eli katso ainakin nämä

Aloitetaan ilmeisimmästä eli alkuviikosta elokuvateattereihin rantautuneesta Avengers Age of Ultronista; Elokuva oli viihdyttävä, eikä väkisin liian pitkäksi ja toiminnalla tukkoiseksi venytetty. Se oli myös ennalta tuttuja hahmojen tarinoita entisestään laajentava sekä katsojan hahmoihin aikaisemmin perehtymisen oletuksella vitsien ja herjojen osalta ratsastava.

Heikkoutena ehkä se, ettei yhdenkään hahmon tarina edennyt valtavia harppauksia eikä kenenkään psykologiselle maaperälle pysähdytty turhan pitkäksi aikaa. Toisaalta muutamat sivurooliin aikaisemmin jääneet hahmot saivat lisää kontaktipintaa ja ruutuaikaa.

Mutta jos suinkin siedät supersankarielokuvia ylipäätään, tämä kannattaa katsoa. Ja tietysti rakastaa Purppuranoi… okei, ei se vain toimi suomeksi, Scarlet Witchiä. 

Haluaisin jakaa näin Partioviikon kunniaksi yhden hauskimmista viime aikoina löytämistäni blogeista eli Pahempi Lippukunta-blogin, jossa kuvataan (lähes) aikuisen partioharrastajan arkea gif-tekstipäivitysten kautta.

Jaettavat tehtävät eli ”nakit”, lippukunnan pyörittämiseen liittyvä paperisota, kohtaamiset nuorempien partiolaisten kanssa ja metsäerotiikka tulevat blogin kautta tutuiksi myös ei-partiolaiselle. Jos siis haluat kurkistaa aikuisen aktiivin sielunelämään, klikkaa itsesi tänne.

Ja sitten on tietysti Dorian Pavus; Sarkastinen, loistavalla tyylitajulla varustettu, sulava, viiksekäs, lojaali ja auttamattoman hyvällä huumorintajullaan ilahduttava hahmo. Jota muuten sopii syyttää siitä, että tein häviävän lyhyen pelihistoriani ensimmäisen miespuolisen hahmon. Tirsk.

(Kannattaa hypätä videossa kohtaan 0:45)

Mitkä asiat pääsisivät teidän Viikon parhaat-listallenne, mitä viihteeseen tulee? 
Tv-sarjat, elokuvat, kappaleet, levyt, pelit, yhtyeet tai sarjakuvat… Saa ja pitää vinkata!

 

 

Norppaemo valkokankaalla

Kavereilta alkoi joulukuun kuluessa kilahdella viestejä kännykkään ja Facebookin postilaatikkoon. Olivat kuulemma käyneet elokuvissa ja nähneet tutun naaman Finnkinon mainospätkissä.

Tiesin kyllä osallistuneeni heikkona hetkenä mainoskuvauksiin, joissa räpsittiin kuvia niin verkkosivuille, painettuihin esitteisiin kuin muuhunkin markkinointikäyttöön kuten seinätarroihin. Otettiinpa jotain videotakin. Kuvauksissa oli hauskaa ja videon tekeminen oli yllättävän opettavainen kokemus. Yksinomaan jo siltäkin kannalta, että kuinka paljon materiaalia muutaman minuutin lopputulosta varten täytyykään kuvata.

Kuumotti hieman tietää, että pätkä pyörii valkokankaalla, mutta sitä ei löydy verkosta mistään itse vilkaistavaksi. En tiedä itse asiassa edelleenkään, onko tämä samainen pätkä, joka pyörii leffateattereissa mutta tällaiseen törmäsin.

Näyttipä muuten hauskalta tuo maalauskohtaus. Ei ne selkäläskit niinkään vaan kirjaimen nopeutettu valmistuminen sekä pensseli, joka jäi lopuksi paikoilleen. Aika kiva viimeinen silaus, vaikka omakehulta haiskahtaakin.

On muuten sivumennen sanottuna hieman hämmentävää katsella myös jäätävän kokoista kuvasuurennosta itsestään ruokalan seinällä!

 

Lego-fanin arvonta

Polkaistaanpa sen pidemmittä puheitta, tässä syksyn viimeisten kirjallisten opiskeluhommien lomassa, käyntiin pieni Lego-arvonta.

Perheestämme löytyy kaksi aikuista Legofania sekä yksi Dubloista diggaava ja pikkuhiljaa pienempiin palikoihin siirtyvä taapero. Varsin ajankohtainen ja osuva arvonta on siis kyseessä.

Arvontapalkintoina toimivat Lego-elokuva, neljä elokuvan hahmoa sekä avaimenperä – lapsille tai aikuisille!

Voit osallistua kommentoimalla tähän postaukseen jotain Lego-aiheista. 

//Palkinnot on saatu Legolta

 

Kun kyseenalaistan avioliittoni perustan…

 

 

 

 

Selasin Tumblr-sekoilujani ja huomasin jotain mielenkiintoista…

Saanko esitellä: Fiktiiviset mieshahmot, jotka ovat olleet suosikkejani jo lapsena ja saavat jalkani veteliksi myös aikuisena. Todella huh huh. Grr… Ja sitten tietenkin aviomieheni. Pardon my French, mutta mitä helvettiä. Pitäisikö tästä huolestua? Tai kenties vain olla tyytyväinen, muahhahaa. 

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin! Koettakaa selvitä maanantaista!

#trendihaastaa

Arvonta: Voita puolen vuoden Netflix!

Muistuttelisin vielä, että blogin Facebookissa on käynnissä arvonta, jossa kaksi blogin lukijaa voi voittaa itselleen puoli vuotta käyttöäaikaa Netflixiin. Oli sitten tv-sarjojen, elokuvien tai lastenohjelmien suurkuluttaja, uskoisin valikoimasta löytyvän jotain jokaiselle. Joten klik klik ja hauskaa loppuiltaa – menen itse hetkeksi katsomaan sarjoja koneelta!