Tässä kehossa, näissä nahoissa

Kannanpa omankin korteni kekoon ja vastaan Mintun heittämään haasteeseen.

Kun kirjoitan nykyhetkessä suhteestani kehooni, viittaan mielelläni taannoiseen tekstiini aiheesta. Jos haluaa saada kattavamman käsityksen kasvamisestani nykyisiin mittoihini, liikunta- ja ruokailuhistoriastani tai kehonkuvaan liittyvän ajatusmaailmani kehittymisestä, kannattaa lukaista aiempi kertomukseni.

Eräs keskeinen asia omasta kehonkuvastani ja sen määrittelystä on jäänyt sivuosaan aiemmissa teksteissä. En ole mielestäni tuonut tarpeeksi selvästi esille sitä, miten vahvasti annan vartalolleni arvoa sen mahdollistamien suoritusten perusteella. Ei se ulkonäkö niinkään vaan kaikki mitä keholla voi tehdä.

Ja jos en ole aina kehoni kanssa sinut, se johtuukin selluliitin tai ryppyjen sijaan siitä että olen auttamattoman jähmeä ja kömpelö. Olen ollut niin kauan kuin pystyn muistamaan eli ainakin kaksikymmentä vuotta.

En ole koskaan osannut kiivetä liikuntasalin köysiä ylöspäin, seistä käsilläni, tehdä kärrynpyörää tai hyppiä hyppynarua. En muista koreografioita tai askeleita. Kompastun jalkoihini ja hätäännyn. Hukkaan rytmin, putoan, satutan itseni, kaadun ja häpeän. Pitkään liikunnasta puuttuikin kaikki ilo ja syytin siitä kehoani, joka oli, mielessäni, pettänyt minut.

Isohko ja vahva. Niinkin minua on luonnehdittu. (Vuosien koulukiusaamisen ja kehoni läskiksi ja rumaksi pilkkaamisen ohella. Mutta se on jo toinen tarina.) Riuska, täpäkkä emäntä. Tekijäihminen.

Suhtautumiseni näihin kommentteihin on ristiriitainen; Toisaalta minusta on hienoa jaksaa kantaa muuttolaatikoita, laukkuja tai rakennustarvikkeita jos tilanne niin vaatii. Ettei minun tarvitse olla koko ajan riippuvainen itseäni vahvempien avusta. En haluaisikaan olla heikko ja avuton. Mutta onko vahvuus ja fyysisyys naiselle tavoiteltavaa? Vai sanooko joku selän takana pian myös ”miesmäinen” ja ”näyttää transulta”.

Entäpä raskauden kehoon tuomat muutokset? (Niistäkin olen kirjoitellut laajemman jutun. Raskausarpien vaalenemisprosessiakin on seurattu.) Raskausarvet eivät ole minulle mitenkään uusi asia, vaikka raskauden mukanaan tuovat arvet kyljissä ja vatsassa olivat aiempia arpia rajumman näköiset; Murrosiässä pyylevä lapsenkehoni levisi kaikkialta muualta kuin vyötäröltä ja pituutta tuli kerralla paljon. Siihen pituuskasvu sitten jäikin. Raskausarpia oli kaikissa kasvukohdissa. Paino nousi, entisillä ruokailu- ja liikuntatottumuksillakin.

Raskaus ja synnytys eivät olleet erityisen voimaannuttavia. Raskaus sujui erinomaisesti, mutta synnytys menikin miten meni. Olin pitkään harmissani siitä, ettei alatiesynnytys ottanut onnistuakseen. Sitäkään, mukamas maailman luonnollisinta asiaa, en kyennyt hoitamaan kunnolla. Ja imetykseenkin olen tarvinnut koko ajan rintakumia. Eli ei näillä voi paljoa kehua retostella.

Edellisen jutun valokuvaajalla otatetun kuvan kaltaisen otoksen saisi varmasti uudestaankin. Ammattikuvaajan avulla studiovaloissa ainakin. Nämä kuvat on kuitenkin otettu tänä aamuna olohuoneessamme, miehen toimesta ja varsin ripeästi. Kuvauksen kohteena on edelleen 172 senttiä ja 80 kiloa naista, kaksi kiloa enemmän kuin muutama vuosi sitten.

Haluan olla mahdollisimman terve ja voida hyvin. Siksi koetan pudottaa painoani maltillisesti, vaikkapa kilon vuodessa, hikiliikkua ainakin kolme kertaa viikossa ja kunniottaa kehoani kiinnittämällä huomiota myös ravintoni laatuun.

Tekemäni työt ovat opettaneet, miten monella tapaa ihmisen keho voi sairastua, antaa periksi ja rajoittaa elämää. Ja vaikka sairaana tai liikuntarajoitteisenakin voi elää onnellista elämää, haluan jatkossa kiinnittää entistäkin enemmän huomiota kehoni hyvinvointiin, liikkuvuuteen ja terveyteen.

Koska mielestäni keho on elämistä, nauttimista ja tekemistä, ei esittelemistä varten.

 

Kahvittelijan asu

Pikaiseen sunnuntaista kyläilyasua näin aamutuimaan. Myöhemmin on luvassa Mintun heittämään haasteeseen vastaamista, kuvatunnelmia mammaporukan mökkireissulta, alehaukkajuttuja ja munasolupohdintaa.

Mutta se asu. Reikäkengät, housut ja huivi on hankittu H&M:ltä aikapäiviä sitten. Helminauha on kirpputorilta ja pitsipaidan hankin hiljattain Lindexin kesäaleista. Alle sujauttamani tuubitopin hankin lähinnä imetyskäyttöön H&M:ltä, mutta voi sitä toki käyttää muutenkin.

Laukun ostin viime kesänä markkinoilta. Pussukka on valmistettu kierrätyskankaasta ja -vetoketjusta. Valitettavasti en enää muista laukkuja myyneen yrityksen nimeä, (heillä oli nimittäin kaikkea muutakin ihanaa myynnissä).

Suuntaamme tänään Tessan ja Kainin kanssa Linnanmäelle heti crossauksen jälkeen. Saapa nähdä, mitä pojat tykkäävät huvipuistoilusta…

 

Menovinkki: Käsityökortteli

Törmäsin Facebookissa tapahtumaan, josta ajattelin vinkata teillekin: Elokuun viimeisenä päivänä järjestetään Kampin Narinkkatorilla suomalaisten käsityöyrittäjien järjestämä myyntitapahtuma, Käsityökortteli.

Mukana ovat muun muassa Jenni JJ., josta kirjoittelinkin juuri hetki sitten blogissa sekä Teelikamentten, jonka verkkosivuilta löytyi jos jonkinlaisia lasten pipoja sekä suloisia sohvakavereita.

Peikonpoika saapuu paikalle ja löysin verkkokaupan valikoimista muun muassa hienoja neuvolakortin koteloita ja keittiöpyyhkeitä, joita tulee toivottavasti myyntiin. Minttumaa myy käsin tehtyjä saippuoita ja muuta mukavaa ja Tylli tuo myyntiin valmistamiaan mattoja.

Myyjistä olen jo aiemmin törmännyt Susannan Työhuone-blogista tuttuun Susannaan. Hän on myymässä bambuisia tiskirättejään, joiden neulos on tehty ja kankaat ommeltu Suomessa sekä painetaan käsin kotimaisin painovärein. Kuosit ovat Susannan Työhuoneen omaa designia.

Myyjiä varmistuu koko ajan lisää, mutta joka tapauksessa Käsityökortteli vaikuttaa jo tällä hetkellä tapahtumalta, jossa voisi olla mukava piipahtaa.

Markkinatapahtumia leimaa usein huonolaatuisen ja polkuhintaisen tuontikrääsän tulva; Nyt ainakin pitäisi voida shoppailla niin että saa halutessaan tietää tuotteen alkuperän ja valmistajan. Ja onhan hauskaa tavata myös tekijöitä tuotteiden takana.

Lähteekö joku kaveriksi kurkistamaan tarjonnan?

 

Päivän kapitalistisika-asu

Lapsi on käymässä mökillä isovanhempiensa kanssa. Vanhemmat päättävät lähteä peruuntuneita kesäjuhlia paikatakseen elokuviin ja syömään.

Illalla on tiedossa kaverin teemajuhlat, joihin tarvitaan Kuuban vallankumouksen aikainen kapitalistiasu. Asun täytyisi sopia myös kaupungilla kuljeskeluun siten, ettei se näyttäisi aivan naamiaisasulta.

Jättihelmet ja pitsihanskat sekä hiuskoriste saavat siis jäädä vielä pakkauksiinsa ja ravintolapiipahdus sekä elokuvakäynti hoidetaan hillitymmällä asustuksella. (Vanhempien vapaaviikonlopusta on tulossa juttua vielä ihan erillisessä postauksessa.)

Aina yhtä viehättävä Rautatientori tarjoaa jälleen parastaan kuvaustaustana.
(Huomatkaa erityisesti roskat ja ihmisvirtsan haju, jota kuva ei tosin onneksenne välitä kovin tehokkaasti.)

Mekko ja laukku: Lindex / Kengät: H&M

Miten on, haluatteko nähdä kuvia vielä illan ”kapitalistisemmasta” asusta?

 

Lastenhuoneuutta / Mustavalkoista, tähtiä & eläimiä

H&M Homen verkkokaupasta löytyi taas aika kivoja juttuja vauvojen ja lasten huoneisiin. Musta, valkoinen ja luonnonvärit, ryyditettynä pinkillä tuntuvat olevan syksyn juttu. Pinkki ei oikein jaksa innostaa itseäni, mutta muuten kelpaa kyllä.

Ensimmäisessä kollaasissa on vähän sirkushenkeä. Pullon ja käsipainon muotoiset helistimet ovat mainiot, mutta teurastetun Babarin pää seinällä voi olla joko hieno tai hieman karsea.

Söpöt eläimet ja erikokoiset tähdet, joissa ei ole liikaa jenkkihenkeä, nappaavat myös. Nuo alemman kuvan tyynyt irtoavat muuten tällä hetkellä hintaa 2,95€ eli hinnasta ei pitäisi ostopäätös jäädä kiinni – tuotanto-olosuhteissa voi toki olla hinnan huomioon ottaen jotain häikkää

Mitäs pidätte?

 

Uusi lastenvaatetuttavuus: Jenni J.J.

Jenni J.J. on yhden naisen yritys, joka toimii Helsingissä.

Pukuompelijaksi vuonna 2005 valmistunut Jenni aikoi alun perin tehdä vaatteita aikuisille. Mutta sitten lavan keskiöön astui oma lapsi. Lastenvaatteiden hintoihin ja valikoimaan hermostuminen herätti kiinnostuksen lastenvaatteiden tekemiseen itse. Ja onhan vaatteiden tekeminen lapsille hauskaa!

Vaatteissa käytettävät materiaalit ovat pitkälti kotimaisia ja kierrätettyjä. Colleget, resorit ja trikoot ovat suomalaista työtä ja ne tilataan Orivedeltä. Lahjoituksena saatuja vanhoja kankaita käytetään myös hyödyksi. Kaikki tuotteet ommellaan itse ja siksi niitä ei valmistetakaan valtaisia määriä kerralla. Tilausruuhkan iskiessä ompeluapua palkataan lähipiiristä.

Jennin tyttö saa toimia asusteiden, vaatteiden ja lelujen testaajana. Lapsen mielipiteen kuuntelemisesta syntyy myös uutta: Kaulus College sai alkunsa siitä, ettei parivuotias lapsi yksinkertaisesti sietänyt huppuja.

Verkkokaupasta löytyy kohtuuhintaisia vaatteita, joissa on ideaa. Itseäni miellyttivät erityisesti eläinhupparit, jotka ovat leikkisiä, mutta kuitenkin tyylikkäitä. Suosikkejani ovat kuvassa näkyvät kärpäshuppari, Mario-haalari, keltainen kesähattu sekä Pants One-housut.

Pants One-housuissa vaikuttaisi toteutuvan hyvin pitkäikäisyyden toiveeni. Niiden malli on sellainen, että niitä voi käyttää ensin pussimaisempina ja lopulta tiukemmin istuvina. Housuissa on leveät resorit lahkeissa ja vyötäröllä joten ne voi ostaa isoina ja käyttää pitkään. Esimerkiksi koon yksi housujen pitäisi sopia vähintään koosta 80 kokoon 92 asti. Usein käyttöikä on vieläkin pidempi. Ja värivaihtoehtojakin löytyy lähes kymmenen erilaista!

Jos kiinnostuit, vaatteita ja asusteita löytyy Jenni J.J.:n verkkosivuilta. Sellaisiakin tuotteita, joita ei verkkosivuilta löydy, on myynnissä erilaisissa myyjäisissä. Infoa tulevista tapahtumista, joissa Jenni J.J. on mukana löytyy parhaiten yrityksen Facebook-sivuilta.

Lienee pakko koettaa saada sen verran rahaa sukanvarteen, että voisin ostaa pojalle tuon Otus Hoodien mallissa kärpänen. On nimittäin sen verran hieno!

 

Retkiruokaa, teltta(t)orkkuja, vahtihaukkua ja merellisiä peppupesuja

Eli miten puolitoistavuotiaan lapsen kanssa hoidettiin arkiset, perustavanlaatuiset hoitotoimenpiteet muun leiriarjen lomassa. Mukana myös nelivuotias mäyräkoira.

Vaikka matka Turun saaristossa sijaitsevaan Houtskarin saareen ei ollut kilometreissä hurjan pitkä, kesti ajamisessa yli viisi tuntia. Kiitos pienillä saaristoteillä köröttelyn ja neljän (!) lauttamatkan.

Ajatuksenamme oli pysähtyä ja nousta jaloittelemaan, jos joutuisimme odottamaan jonkin ylityksen kohdalla seuraavaa lauttaa. Olimme sikäli onnekkaita että pääsimme ajamaan lähes suoraan sisään jokaiselle lautalle, mutta toisaalta pysähdys jäi kokonaan tekemättä. Lapsen hermojen kannalta pieni jaloittelupysähdys olisi varmaan ollut ihan paikallaan. Viimeinen puolituntinen oli nimittäin rimpuiluineen ja kitinöineen hermoja raastava sekä lapselle että aikuisille.

Kun pääsimme leiriin, tervehdimme paikallaolijat ja veimme tavaramme odottamaan purkamista. Suuntasin ottamaan kaukaisemmalle parkkipaikalle pysähtyneeltä bussilta tavaroitaan leirialueelle kantavia ”lapsiani” vastaan. Kun alkutervehdykset ja -tsemppaukset oli hoidettu, etsimme perheellemme leiripaikan. Metsän siimeksestä, pienen polun varresta löytyi juuri sopivan kokoinen, yli kymmenen senttiä paksu, sileä sammalpatja, jolle pystytimme kupolitelttamme.

Ruokailut hoidettiin leirikeittiöllä, joka oli kasattu laudoista rakennetuista hyllyistä, muutamasta leirialueelle kuuluneesta pöydästä sekä kuormaliinojen ja narujen varaan viritetystä pressukatoksesta. Myös puupöytien ja -penkkien päälle olisi ollut mahdollista nostaa pressut sadekatokseksi, mutta säät suosivat leiriä siinä määrin ettei sadesuojalle ollut tarvetta.

Keittiön muutamia valmiita pöytiä lukuunottamatta kaikki rakennettiinkin sitten aikuisten ja lasten toimesta itse. Teltat nousivat pysytyyn maasta kerättyjen telttakeppien ja -kiilojen avulla, roskapussitelineet ja roskien lajittelupiste, pesuallaspiste, leiriportti, ilmoitustaulu, rinkka- ja ruokailupussitelineet… Paljon vanhoja oksia, nauloja ja narua kului ensimmäisinä leiripäivinä.

Ruoka valmistettiin leirikokkien toimesta kaasukäyttöisillä rengaskeittimillä. Ruoka-aineita hankittaessa piti huomioida läheisen pienenpienen kyläkaupan rajallisten valikoimien lisäksi kylmäsäilytykselliset seikat: Käytössä oli vain kylmälaukku. Juomavesi ja ruoanlaittoon käytetty vesi haettiin läheisestä pumppukaivosta. Koko perheemme söi samaa ruokaa kuin muutkin, tosin minä söin kasvisversiota. Leiriruoka maittoi myös perheen pienimmille mainiosti; Toiselle omalta lautaselta syötynä ja toiselle tähteiden muodossa.

Peseytyminen hoidettiin rannalle pystytetyssä telttasaunassa ja mereen pääsi pulahtamaan pienen uimarannan kautta. Lämpiminä päivinä lapset uskaltautuivat (valvottuina) uimasilleen ilman saunaakin, tosin teini-ikäisten tyttöjen kanssa piti vääntää siitä, saisiko meressä pestä hiuksia. Pesemiseen varattu lämmin vesi kuumennettiin saunavuorojen yhteydessä puulämmitteisessä padassa ja sitä sekoitettiin kylmään meriveteen.

Taaperon takamus putsattiin kosteuspyyhkeillä tai huljauttelemalla tyyppiä merivedessä. Saunassa emme nelipäiväisen reissun aikana käyneet lapsen kanssa. Aikuisten kesken koetimme saunoa, mutta tunnelma oli makuuni liian savuinen, joten vapautin – kiukaan korjausyritysten jälkeen, lapsen unta valvoneen kummitädin tehtävästään.

Taaperon kanssa piipahdimme leirin lämpimimpänä päivänä uimarannalla kahlailemassa ja läträämässä sekä heittelemässä kiviä. Valvoin samalla isompien lasten uimista.

Lapsen touhuja seurasi koko ajan jompi kumpi meistä, kummitäti, eno tai joku muu tutuista aikuisista. Erityisesti pariskunta H ja leirinjohtajamme jaksoivat aina välillä touhuta lapsen kanssa. Leirinjohtajan kanssa muun muassa pumpattiin vettä, aseteltiin käpyjä tyhjään munakennoon ja opeteltiin kasamaan Trangiaa. (S pärjää näiden suoritusten perusteella lasten kanssa siinä määrin, että omaa osaamista voisi, myös paperilla, laajentaa se lisäkoulutus.)

Myös leiriläisistä iso osa oli kiinnostunut lapsesta ja tämän touhuista. Häntä jututettiin, otettiin syliin ja hänen kanssaan touhuttiin aina ohi mennessä. Vain teini-ikäiset pojat hieman karttelivat lapsen seuraa, paitsi ”omat lapseni”, joille Kuutti taas on jo vanha kaveri.

Taapero oli mukana touhuamassa myös haikin kahdella rastilla. Leirialueella aikaa vietettiin kiipeillen, tutkien maastoa ja kaikkea maasta löytyvää. (Leirin jälkeen kestovaippoja pestessäni pönttöön on pudonnut muutamia pieniä kiviä ja yhdestä vaipasta löytyi myös yksinäinen kävyn suomu.)

Teltassa nukkuminen ihmetytti selvästi hieman. Ulkoa tuleva valo ja lintujen sekä hyönteisten äänet kiinnostivat ja pidensivät nukkumaanmenoa. Itkemiseksi touhu ei kuitenkaan mennyt, omalla paikalla vain pyörittiin pidempään ennen kuin maltettiin nukahtaa. Yöt olivat lämpimät ja sisävaatteissa makuupussiin sujautettu lapsi mönki nukahdettuaan pian pois pussista ja heitti piponsa teltan nurkkaan.

Koira kulki perässämme, haisteli ja tutki leirialuetta omine aikoineen täysin tyytyväisenä kaksi päivää. Kolmantena päivänä koira alkoi jo olla väsyneen oloinen. Öisin se sai nukuttua, mutta päivisin uni jäi vähäiseksi. Olimmehan koko ajan liikkeessä eikä koira malttanut nukahtaa, kun sen piti pysyä ajan tasalla laumansa liikkeistä.

Lisäksi leiriläiset olivat hurjan kiinnostuneita sekä meidän ojatorpedostamme että pariskunta H:n koirasta, joka näkyi edellisen postauksen kuvissakin. Koiria jahdattiin, koetettiin silittää ja ottaa syliin, niitä temputettiin ja niitä maaniteltiin tulemaan luokse – ihan koko ajan.

Lapset eivät myöskään uskoneet kehotuksiani jättää koirat välillä rauhaan ja antaa niiden tulla luokse itse sitä halutessaan. Varsinkin ensimmäisellä tai toisella luokalla olevat sudenpentuikäiset olivat koko ajan kiinni koirissa. Niitä myös villittiin leikkimään ja paettiin sitten koiraa huutaen ja juosten. Koetin sanoa, että moinen riehuminen ja lietsominen voi innostaa koiran hyppimään tai jopa tarttumaan lahkeeseen näykkimällä, mutta selitykset tuntuivat kaikuvan aivan kuuroille korville.

Viimeisenä leiripäivänämme Hertta jäi oma-aloitteisesti vahtimaan tavarakasaamme, joka oli tarkoitus siirtää pian autolle. Tavaroiden joukossa oli myös Hertan omat kulhot ja ruokapussi. Kun porukka mekastavia lapsi oli ohittanut tavarakasan, Hertta oli murissut näille ja näyttänyt hampaita. Moinen käytös on sikäli harvinaista, että tiesimme sen perusteella koiran olevan jo todella väsynyt ja myös stressaantunut lähtötilanteesta.

Jos lähdemme vastaavalle leirille uudestaan, Hertta täytyy varmaan lukita telttaan aina ajoittain, jotta se saisi olla rauhassa ja nukuttua tarpeeksi eikä joku lapsi olisi koko ajan retuuttamassa ja jahtaamassa sitä. Jossain menee seurallisenkin koiran hermojen kestävyyden raja.

Minusta myös vanhemmat voisivat opettaa lapsilleen, miten koiria – ja eläimiä yleensäkin, tulisi lähestyä. Ennen kaikkea lapsien tulisi ymmärtää, että jos omistaja kieltää seuran tuputtamisen koiralle, sitä tulisi uskoa, vaikkei omistaja olisikaan koko ajan vahtimassa.

Koiraparalla taisi siis olla hieman liian rankkaa, mutta perheemme aikuiset viihtyivät varsin hyvin. Vain kerran onnistuin suuttumaan, kun mies aikoi jättää minut pakkaamaan leiriämme keskenään pojan kanssa ja mennä rastimieheksi koko lähtöä edeltäväksi ajaksi.

Että tervetuloa kokeilemaan teltan purkamista, rinkkojen pakkaamista ja omaisuuden keräämistä leirialueelta sekä kaiken tavaran kantamista puolen kilometrin päähän autolle, tavaroita purkavan, mereen juoksevan ja lahkeissa roikkuvan lapsen kanssa. Puuskahdukseni jälkeen mies lastasi lapsen kantoreppuun ja lähti tämän kanssa rastille. Mutta yksi tappelu neljässä päivässä on meidän höyrypääpariskunnallemme kyllä ihan normaali saldo.

Paluumatkalla sain istua pitkästä aikaa etupenkillä, mikä helpotti merkittävästi matkapahoinvointiani. Kummitäti piti seuraa Kuutille, joka otti kahdet torkut ja kitisi jonkin verran, purkkijäätelöstä ja viinirypäleistä huolimatta. En kyllä ihmettele yhtään, että lasta otti päähän; Pikkuruinen, ilmastoimaton auto oli melkoisen kuuma lämpötilan kohotessa ulkonakin lähemmäs kolmeakymmentä astetta.

Kolmen aikuisen, yhden lapsen ja koiran lisäksi autoon oli ahdettu teltta, kolme rinkkaa, kolme makuupussia, neljä makuualustaa, riippumatto, hiekkaleluja, vaihtokenkiä, hyttysverkko, eväskassi, hoitolaukku, kameralaukku ja kosmetiikkapakki. Oli sanalla sanoen melko täyttä.

Tämän postauksen yksi kategoria on ”Vinkit” ja tässä se vinkki tulee:
Suosittelen itse kutakin liittymään lähimpään lippukuntaan ja tunkemaan yksin, kaksin tai lapsien ja eläinten kanssa mukaan leireille ja retkille. Sellaisiakin aikuisia, jotka eivät osallistu viikkotoimintaan, mutta auttelevat pikkuhommissa leireillä ja tapahtumissa, kaivataan varmasti. Ja itse pääsee nauttimaan uusista tuttavuuksista, mukavuusalueeltaan poistumisesta, fyysisestä touhuamisesta, luonnosta – koko perheen edullisesta sekä monipuolisesta harrastuksesta.

Heh, onnistuiko myyntipuhe?

 

 

Partioleirillä taaperon kanssa

Tänään saatte katsella hurjasti kuvia ja huomenna on luvassa vuorostaan rutkasti tekstiä.

P.S. Teknisiä asioita: Osa lukijoista on raportoinut ongelmia blogin lukemisessa mobiililaitteilla. Itselläni ongelman korjasi matkapuhelimeni ohjelmiston päivittäminen uusimpaan mahdolliseen; (Kideblogien mobiilisovellus ei tue kovinkaan vanhoja ohjelmistoja.) Suosittelen blogini lukemisen ja muunkin selailun helpottamiseksi kokeilemaan puhelimen ohjelmiston päivittämistä.

Suuren taidearvonnan voittajat

Suuri taidearvonta on saatettu päätökseensä. Kommentteja postaukseen kertyi 113 kappaletta, joten arvonta herätti ilahduttavasti kiinnostusta.

Tänään olemme olleet arvontatalkoiden kimpussa: Arvat laskettiin ja jaettiin arvontakohteisiinsa. Pyöräytimme satunnaislukugeneraattorin töihin ja saimme arvottavalle maalaukselle ja julisteille uudet omistajat:

Arvonnan ”päävoiton” eli Siamilainen-maalauksen voitti kolmella arvallaan Sillypäänts: ”Siamilainen olisi kuin tehty Tytön huoneen vihreälle seinälle, keltaisten norsuverhojen ja vaaleanpunaisten yksityiskohtien rinnalle. – – Sisäiseen nörttiini vetosi myös Sanna-Maijan FB-sivuilla ollut C-3PO menee rannalleKommentoitu, tykätty FB:ssä ja postaus jaettu Kahdet rillit huurussa-FB sivulla.

Pöllöapina-julistetta tavoitelleiden joukosta onni suosi nimimerkkiä Rosanna:
”Oi mikä Pöllöapina, TAHDON!!”

Auringonlaskuun-julisteen voittaneella Susannalla oli pelissä mukana kaksi arpaa: Kahdella arvalla osallistun julisteiden Auringonlaskuun ja Pukki arvontaan.”

Monen arvontaan osallistuneen suosikiksi nousseen Pukki-julisteen voitti itselleen Tiinakaisa: ”Osallistun yhdellä arvalla :)”

Onnea voittajille! 
Lähetän teille viikonlopun aikana sähköpostia kommentin yhteydessä ilmoittamaanne osoitteeseen. Tarkistattehan roskapostilaatikon, jos viestiä ei kuulu. Laitan arvontapalkinnot tulemaan postissa ensi viikolla, (jos olen saanut postiosoitteet).

 Ja kiitos vielä Sanna-Maijalle hienoista arvontapalkinnoista!

 

Hinkit hiljaiseksi eli milloin ja miten lopettaa imetys?

Kuvassa on pieni tissitaapero.

Lapsen päiväkotiura alkaa reilun kuukauden päästä, mutta päiväohjelmaamme kuuluu edelleen kolme tai neljä imetyskertaa. Ikää taaperolla on syksyllä puolitoista vuotta. (Eli olette oivaltaneet oikein; Voitte polttaa minut saman tien taaperoimettäjille varatulla roviolla.)

Imetän aamuisin saadakseni nukkua pidempään, iltapäivällä, neljän aikoihin tyhjennysimetyksen ja illalla yhden kerran osana illan rauhoittumisrutiineja. Periaatteessa imetykset eivät siis haittaisi päiväkodissa tai opiskelemassa käymistä.

Olen jättänyt tarkoituksellisesti imetyskertoja vähemmälle kesän mittaan. Minulla ei ole erityistä kiirettä lopettaa imettämistä ja lapsellekin imetys tuntuu olevan tärkeä läheisyyshetki – lähinnä iltaisin. Punnittavina ovatkin pitkälti imettämisen jatkamisen hyödyt ja haitat.

Reissaaminen ilman lasta tai edes lapsen antaminen yökylään on hankalampaa kun rinnat täyttyvät maidosta. Liikkumavapauteni kasvaisi tai ainakin irtiotot helpottuisivat hieman imettämisen lopettamisen myötä. Ja voisin viimein käyttää kaikkia vaatteitani miettimättä, soveltuvatko ne imettämiseen. (Toisaalta painonhallinta voisi hankaloitua entisestään.)

Rintamaidon koostumus pysyy suurin piirtein samanlaisena, imetti sitten vauvaa tai taaperoa. Harvatkin imetyskerrat voi ajatella vaikkapa vitamiinilisänä. Ravinnon näkökulmasta maidon merkitys ei ole kuitenkaan enää suuri, joten taaperoimetykssä läheisyyden merkitys kasvaa. Vilkkaalle taaperomme tekee ilmeisen hyvää rauhoittua hetkeksi viereen juomaan maitoa. Mietinkin, lisäisikö imettämisen lopettaminen tässä vaiheessa entisestään lapsen stressiä elämäntilanteen muutoksesta?

WHO:han suosittelee imetyksen jatkamista vähintään kahden vuoden ikään tai niin pitkään kuin sekä äiti että lapsi haluavat. Suositukset perustuvat sekä lääketieteellisiin että antropologisiin tutkimuksiin, joissa on tutkittu imetyskulttuureja eri puolilla maailmaa sekä verrattu ihmistä muihin nisäkkäisiin. Ihmislasten on arvioitu tarkoitetun imemään luonnollisesti noin 2-7-vuotiaaksi. Tutkimustulosten valossa pitkästä imetyksestä ei siis ole lapsella ainakaan mitään haittaa.

Jonkin verran huolettaa myös se, kuinka kauan rinnat tuottavat maitoa ennen kuin ne luovuttavat. En haluaisi joutua aloittamaan opiskelusyksyä tissit pinkeinä ja maitoa tiputtavina.

Missä vaiheessa olette lopettaneet imetyksen? Kuinka lopettaminen sujui?

Lopetitteko kerralla vai vähitellen, tarkoituksella vai melkein vahingossa?

Miten töiden tai opiskelun yhdistäminen imetykseen on onnistunut, jos joku on sille tielle lähtenyt?