Kotikurkkaus eli tervetuloa virtuaalikyläilylle

Eräänä pilvisenä, lähestulkoon sateisena torstaiaamuna päätin napsia kotoa kuvia.

 Olohuone-työhuoneemme täytyi kuvata pikapikaisesti ennen kun mies aloitti työpäivänsä.

Huomaatteko (tarkkasilmäiset ja hyvämuistiset), mitä muutoksia olohuoneessa on tapahtunut edellisten olohuonekuvien ottamisen jälkeen?

Myös eteinen täytyi kuvata rivakasti, sillä olohuoneen ovi täytyi saada kiinni työrauhan parantamiseksi. Eikä luonnonvalo riitä eteisessä kuvaamiseen näillä kuvaustaidoilla ilman että olohuoneesta pääsee valoa eteiseen.

Kuluneella viikolla meillä on käynyt useampiakin vieraita ja kiitos yhden ystävämme, eteistä koristavat kesän ensimmäiset pionit. Muun muassa tuikkutalona ja kasvihuoneena toimineessa koristetalossa majoittuvat muuten tällä hetkellä eniten käytetyt kynsilakat ja huulirasvarasia.

Asunnon viralliseen läpikulkutilaan eli eteiseen on taas perinteiseen tapaan kertynyt kaikenlaista tavaraa: Pino laskuja ja kirjeitä, kirjaston kirja sekä huoneesta toiseen vaeltava lelukori.

Otin kerrankin makuuhuoneesta kuvan ihan lattianrajasta, jotta nuo korit näkyisivät. Kiskoin niitä vielä vähän tavallista enemmän esille. Käytetyt, mutta vielä käyttökelpoiset päivä- ja yövaatteet sekä vauvan viltit säilytetään noissa koreissa. Näin vältytään ainakin suurimmaksi osaksi epämääräisien vaatekasojen asunnonvaltaukselta.

Molemmilla aikuisilla on omat korinsa, mutta lapsi ei vielä toistaiseksi tarvitse omaa: Taaperon vaatteet kun harvoin kestävät puhtaina yli yhtä vuorokautta.

Kuva kuvaajasta ja näkymä parvekkeelta makuuhuoneen suuntaan.

Uutta, auenneiden kukkien erää odotellessa perhoset ovat laskeutuneet koristamaan markettaa. Parvekkeelta löytyi yllätyksenä myös junavarikko.

Olohuoneen tyynyistä kaksi on muuttanut parvekkeelle. Sisustustyynyjen saralla tapahtuu muutenkin. Huoneiden välillä vaihtumisten lisäksi niitä on kohdannut viime aikoina karsinta. Osa tyynyistä on nimittäin kymmenenkin vuotta vanhoja ja hankittu jo silloin kun asuin vanhempieni luona.

Tyynymyllerryksessä jotkut tyynynpäällisistä viikataan kaappiin. (Niitä voi vaihtaa halutessaan joskus takaisin.) Osa päällisistä luovutetaan kokonaan eteenpäin. Huonokuntoisimmat heitetään pois. Sisätyynyt säilötään varastoon ja eteisen kaapin päälle.

Kukkia pukkaa. Keittiönpöydällekin saatiin oma nippu eilisten vieraiden myötä.

On muuten hauskaa, että meillä on niin erilaisia kavereita ja ystäviä. Yhden kanssa pohditaan kasvatusteoriaa, toisen kanssa kasvuyrityksiä ja politiikkaa, kolmannen kanssa ihmissuhteita, neljännen kanssa puhutaan kulttuurista ja viides selittää kameroiden ominaisuuksia. Ihania ja elämään paljon lisäväriä tuovia tyyppejä, joita voisi nähdä paljon useamminkin.

Pidättekö muuten keittiö-arkirealismista? Tässäpä sitä tulee, vain kohtuullisena annoksena onneksi: Juuri ehdin tyhjentää kolapullot jääkaappiin, mutta nelipakkauksen muovi jäi ilmeisesti lavuaariin eikä päätynytkään roskikseen. Ja talouspaperirullatelinettämme ei ole kuukausiin käytetty talouspaperin säilyttämiseen vaan siinä kuivataan kaukalollista ruokalappua. Eikä tuo välitilan levykään ole pyyhkimisjälkineen mikään kaunistus, olkoonkin että se on sentään ilmeisen puhdas.

Viimeinen kuva toimikoon selityksenä sille, miksi kuvauskierros tuli päätökseensä. Taaperon hermo kesti jaloissa pyörimisen ja kuvaamisen sivussa puuhailun, mutta karvainen lapseni alkoi vilkuilla omaa ruokien säilytysastiaansa ja parkua siihen malliin että täytyi laskea kamera pois käsistä ja ruokkia kissat.

 

Pitkästä aikaa: Päivän asu

Jätkänpätkä on pitänyt äitinsä enenevissä määrin kiireisenä. Jotain vaatetta on tullut luonnollisesti puettua päälle joka päivä, mutta kuvia asuista ei ole tullut räpsittyä.

Pääasiallisina vaatekappaleina ovat toimineet erilaiset kesämekot, joissa on tullut liihoteltua pitkin poikin Keravaa. Hameiden ja mekkojen ystävänä olen ottanut kaiken ilon irti siitä, ettei ulkolämpötila enää pakota käyttämään sukkahousuja jalkaparkojen suojana.

Yksi kesäsuosikkini on eittämättä tämä perhoskuvioinen, keveä, lähes polvipituinen mekko,  joka peittää reidet, on helppo pukea, ei hiosta ja imetyskin sujuu sen kanssa vaivattomasti.
Kun asuun lisää pikaisesti perhosista värinsä saaneet sydänkorvakorut, vaaleanpunaisia kirpputorilta ostettuja helminauhoja ja muutama haaleanvaaleanpunaisen rannekorun, päivän touhut voivat alkaa.

Tiedättekö muuten, miten nuo keittiössä otetut kuvat on saatu aikaiseksi?
Ikean lasisen spagettipurkin päälle banaanin avulla tuettu järjestelmäkamera kuulostaa varmasti erittäin hyvältä kuvaustekniikalta? Miehellä ei vain tänään hermorakenne kestänyt riittävän pitkällisesti asukuvien ottamisprosessia, joten täytyi improvisoida. Heh.

Mahtavaa päivää kaikille!
Toivottavat rouva Perunapää & Co.

 

Kyläilyä, retro-pyöränistuin ja hikitrikoita

Joskus aiemmin kirjoittelin jo siitä, miten hoitovapaallakin voi olla kalenteri tupaten täynnä kaikenlaista: Täyttyyhän se, kun antaa täyttyä.

On pieniksi ja käyttämättömäksi jääneiden (lue epämieluisten) lastenvaatteiden kaupittelemista eteenpäin, partiosähköpostien lähettelyä (eikö se koskaan lopu?), blogihommia ja syksyn opiskeluihin liittyviä juoksevia asioita, pakettien hakua, kirjaston kirjojen uusimista, ylioppilasjuhlavaatteiden kanssa panikoimista…

Tällä viikolla kalenteri on täynnä mieluisia vieraita. Maanantaille, keskiviikolle ja perjantaille on sovittu kyläilyä. Tiistaina hikoiltiin ja ähkittiin poikkeuksellisen ankarasti crossingissa, kiitos kympin äkkirykäisyn jumittamien jalkalihasten. Torstaina vuoden rupeama partiolippukunnan hallituksessa päätetään syömällä (toivottavasti) hyvin ja ilman lasta. Perjantaille osuu myös miehen työmeno ja lauantaina juhlitaan perhetutun lakkiaisia.

Ja totta kai päätin muuttaa olohuoneemme järjestystä maanantaina, aikaisemmin sovitun suurehkon siivousurakan lisäksi. Tunnollisena lapsemme orastavan uimataidon vaalijana raahauduimme eilen myös hytisemään Keravan uimahallin naurettavan kylmävetiseen lastenaltaaseen. En tiedä, kumpi oli enemmän kananlihalla, äiti vai lapsi. Mutta urheasti polskimme ja saunoimme ja polskimme lisää, kunnes olimme lämpimiä, nälkäisiä ja kypsiä päiväunille.

Tänään poljin kuntoklubille, ensimmäistä kertaa lapsi pyörän tarakalla omassa istuimessaan keikkuen. Sekä lastenistuimen kanssa polkeminen että pysähdys lapsiparkissa sujuivat hyvin. Istuimen saaminen tarakalle asti kesti useamman viikon. Saimme sen varaston perukoilta appivanhemmilta, joten istuin vaati pesun ja ajan haalistaman värinsä vuoksi myös uuden maalipinnan. Istuin koetettiin ensin maalata keltaiseksi, mutta lopputuloksena oli harmaa istuin, joka oli täynnä keltaisia valumia. Onneksi sentään musta automaali tarttui ja sen kuivuttua istuin saatiin pultattua paikoilleen.

Pukuhuoneessa lasta viidettä kertaa pukukaapista ulos nostaessani huomasin toisen treenitopeistani purkautuvan. Myös urheilutrikooni ritisevät ajoittain uhkaavasti. Peppusauman ratkeamista odotellessa.

Käyn urheilemassa kahdesta neljään kertaa viikossa, joten treenikamppeet kaiketi kuluvat auttamattomasti. Erityisesti uudet urheiluliivit ovat ostoslistalla. Hyvät ja tukevat urheiluliivit kun ovat välttämättömät, jos mielii liikkua kivutta edes tällaisten keskikokoisten tissien kanssa ilman kipeytyneitä maitorauhasia.

Mutta kyllä hieman erikoisemmat, parempilaatuiset urheiluvaatteet ovat alkaneet kummasti kiinnostaa. Alemmassa kollaasissa olevat treenipöksyt tilasin sovitettaviksi, kun sattuivat olemaan alennuksessa. Jos ne pysyvät jalassa ja tuntuvat hyviltä, ne saattavat pian täydentää treenivaatevalikoimaani.

Että sellaista tänne arkitohinaan.
Mitäs teille?

 

Neljätoista kuukautta!

Perheemme nuorimmalla jäsenellä on ikää 14 kuukautta ja onkin hyvä käydä taas hieman läpi sitä, mitä tyyppi nykyään osaa ja mistä hän pitää.

Kuutti osaa:
Kävellä sujuvasti erilaisissa maastoissa. Vain kaikista jyrkimmät korkeuserot, ylä- ja alamäet sekä kivikot tuottavat enää hankaluuksia.
Pikakävellä/juosta. Erityisesti iltaisin juostaan ympäri asuntoa, heilutetaan käsiä villisti, nauretaan ja sähistään. (Tulee valitettavan elävästi mieleen taannoisesta Ylen lastenohjelmasta sääski-pahikset.)
Taputtaa, vilkuttaa, antaa pusuja, silittää ja halata, joko pyynnöstä tai lisääntyvässä määrin oma-aloitteisesti oikeissa tilanteissa

Avata ovet, joihin ylettyy. Sytytellä ja sammutella valoja. Käynnistää ja avata iPadin ja puhelimemme.
Kiivetä tuolille/laatikolle/keittiötikkaille ja niiltä esimerkiksi ruoka- tai työpöydälle. Uusimpia kiipeilytaitoja ovat tikkaiden kiipeäminen ja leikkipuiston kiipeilyverkosta selviäminen.
Pestä pyykkiä. Tai oikeammin avata ja sulkea pyykinpesukoneen luukun, säätää pesuohjelmia, laitta koneeseen virran ja käynnistää koneen. Pesu- ja kuivausohjelmat eivät vain vastaa sisällä olevien pyykkien tarpeita.
 Tehdä pieniä askareita pyydettäessä: ”Tuo Hertan hihna/rintakumikotelo/äidin kenkä/isin laukku/pyyhe” tai ”Vie paita pyykinpesukoneeseen/lehti isille/ kastelukannu parvekkeelle” tai ”Laita lelut koriin”

Kuutti ymmärtää:
Keskeisimpien ruumiinosien nimet ja paikat: Osaa pyydettäessä mm. ”Laittaa pään tyynyyn” ja ”Ruoan suuhun”, ”Kurkata napaa” ja ”Laskeutua pylly edellä”.
Helppoja kysymyksiä kuten: ”Missä Hertta/isi/napa on?”, ”Minne Vanja meni?” tai ”Mennäänkö syömään?”
Pyytää vanhemmilta apua esimerkiksi purkkien avaamiseen, ovien avaamiseen, sängylle nousemiseen ja muuhun vastaavaan. Välillä tulee kommunikaatiokatoksia, mutta aika hyvin viesti saadaan perille.

Hauskoja leikkejä ovat:
Hippaleikki eli se, että joku jahtaa, ottaa välillä kiinni, kutittaa tai hassuttelee ja sitten mennään taas uudestaan karkuun
– Puhelimeen/iPadiin tms. kuulokkeiden kiinnittäminen ja niiden ottaminen pois. Kaikki, missä on johto, kiinnostaa samoin kuin näppäimistöt. Myös puhelimeen ”puhuminen” alkaa hiljalleen kiinnostaa.
Kirjojen lukeminen on kivaa, joskin kiinnostus säilyy pidempään vain otollisilla hetkillä puuhaan tartuttaessa
Siivoaminen ja ruoanlaitto: Leikkikeittiöllä kokataan ja imurilla, rikkaimurilla, lattialuutulla, vessan lattiankuivauslastalla, tarraharjalla ja keittiörätillä huidottaisiin ja heiluttaisiin niin paljon kuin vanhemmat sallivat

Ruoka, juoma ja uni:
Lähes kaikki ruoka uppoaa ja itse syödäänkin kohtuullisen siististi. Keittoruokien syöminen on aika hankalaa ja sotku on taattu. Muiden lautasilla oleva ruoka kiinnostaa edelleen ja aina pitää varmistaa, josko muiden ruoka olisi parempaa.
Juotavaa tarjoillaan nokkamukista ja rinnasta: Ennen päiväkodin aloitusta olisi tarkoitus molempien mukavuuden nimissä lopettaa imetys.

Päiväunia nukutaan yhä useammin vain yhdet päivässä, mutta ne saattavatkin kestää pari tuntia, tosin vain kopassa/rattaissa, missä kevyemmän unen vaiheessa voi lykätä hieman vauhtia ja saada taaperon takaisin uneen. Sängyssä ilman ”uniapuja” unet kestävät liian vähän aikaa, yleensä alle tunnin.
Illalla mennään nukkumaan joko nopeasti aikuisen kanssa tai muutaman minuutin karjunnalla yksinään. Yöunet kestävät kahdeksasta kuuteen. (Vaikka nukkumaan mentäisiin yhdeltätoista, lapsi herää kuudelta, mutta erittäin vihaisena, joten unille mennään kohtuullisen aikaisin.) Yhdentoista ja kolmen aikoihin havahdutaan monina öinä kitisemään, mutta lähes aina myös nukahdetaan uudelleen omin avuin.

Tärkeitä asioita:
Vanhemmat – kumpikin tasapuolisesti. Yleensä ollaan enemmän isän kimpussa, mutta tämä johtunee hoitojärjestelyistämme. Ollessani pidemmän aikaa poissa, kuten kuluneena viikonloppuna Naisten Kympillä, tuli kotimatkalta soittamani puhelun jälkeen kuulemma itku ja hätä ja minua täytyi tulla alaovelle vastaan.
Isovanhemmat ja muut läheiset aikuiset. Usein tulee itku kun erotaan tai tavataan liian pikaisesti. Rakkaat myös tunnistetaan kuvista ja näiden kuvat kiinnostavat.
Osallistuminen kaikkeen puuhailuun kuten kotitöihin. Hermo menee, jos ei saa olla mukana.
Lemmikit, varsinkin Hertta. Ne ovat hauskoja ja kiinnostavat, mutta lapsen touhotus ei vielä niinkään kiinnosta eläimiä.

Täytyy sanoa, että lapsen kasvaessa koko ajan enemmän näkee, millainen persoona lapsemme oikeasti on. Millaiset sosiaaliset taidot hänellä on, kuinka aktiivinen hän on päivän mittaan, kuinka säännölliset rytmit hän tarvitsee, kuinka kauan hän jaksaa keskittyä…

Sanoisin näin 14 kuukauden perusteella ja hyvin tiivistetysti että lapsemme on:
Herkästi innostuva, kohtuullisen reipas ja rohkea sekä herkästi muihin ihmisiin kontaktia ottava. Mutta hyvin itsepäinen ja vahvalla omalla tahdolla varustettu lapsi, joka myös tuo toiveensa äänekkäästi tiettäväksi.

 

Sisustajan iloksi: Granit Helsinki

Ylihuomenna eli torstaina 30.5 Helsinkiin aukeaa uusi sisustusliike:
Innokkaille Tukholman matkaajille ja sisustuslehtien lukijoille ennestään tuttu Granit.

Granitin värimaailma on hyvin hillitty ja valikoimissa on lähinnä mustia, valkoisia, harmaita ja luonnonsävyisiä tuotteita, mutta toisaalta tuotteet sopivat värimaailmaltaan ja tyyliltään hyvin monenlaisiin koteihin.

Ketjun nettisivuilta poimitun inspiraatiokuvan kaveriksi kokosin liikkeen valikoimista muutamia esineitä, jotka sopisivat ainakin meille – ja jotka eittämättä hankkisin, jos tilaa ja tuohta olisi. (Tosin Granitin hintataso on varsin kohtuullinen, joten neliöt ratkaisevat tässä tapauksessa enemmän kuin eurot.) Varsinkin leikkiteltta, trapetsi ja keinu saavat harmittelemaan lastenhuoneemme vähäisiä neliöitä. Pihallekin nuo voisi toki virittää, jos sellainen olisi.

En tiedä, milloin aion liikkua Helsingissä seuraavan kerran, joten voi olla, että itse piipahdan Granitissa, huvittavaa kyllä, seuraavan kerran Tukholmassa. Jotain pikkutavaroita (kuten tuo leimasinsetti ja servetit) saattaa löytyä kotiin palatessani matkalaukusta…

Jos innostuit, Helsingin Granitin avajaiset pidetään tosiaan 29.5, normaali kauppa-arki alkaa 30.5 ja osoite on Bulevardi 2-4.

Kymppi kylmiltään – Miten juosta 10 km vuoden juoksutauon jälkeen?

Vastaus otsikon kysymykseen on heti näin alkajaisiksi, että en tiedä – juoksinpa silti.
Kiittäminen suorituksesta saattaa olla isoja keuhkoja, korkeahkoa hemoglobiinia (edellisessä mittauksessa noin 150 g/l) ja paksuja jalkojani.

Juoksuhistoriani on sellainen että olen hölkkäilyt noin 5-7 kilometrin pyrähdyksiä säännöllisen epäsäännöllisesti. Helsingissä asuessamme kolmisen vuotta sitten kävimme lenkillä jopa päivittäin, mutta muuton myötä juokseminen jäi kokonaan, tiedä sitten miksi.

Raskauden ja sektion jälkeen koetin elvyttää juoksuharrastusta, liki kahden vuoden tauon jälkeen, sillä seurauksella että löystyneet polvinivelet, joilla ei ollut hyväkuntoisia lihaksia tukenaan, kipeytyivät jokaisella lenkillä pahemmin ja pahemmin. Lopulta en pystynyt menemään kyykkyyn tai kävelemään portaita ja hölkkääminen oli silkkaa tuskaa.

Harmitti, ahdisti, tuntui epäreilulta, että kuntoilusta ”rankaistiin”. Maattuani muutaman kuukauden viikon itkeskelemässä sängyn pohjalla päätin kokeilla jotain polviystävällisempää lajia ja päädyin crossaukseen, koska polkupyöräni ei todellakaan ole kuntoiluun sopivaa sorttia ja talvi häämötti horisontissa. Kuntouintikaan ei ole koskaan oikein innostanut. (Toki myös perhealennus ja mahdollisuus kimppakyyteihin auttoivat  valinnassa.)

Luettuani Mutsien Kympistä keksin pistää oman juoksuporukan pystyyn. Lopulta meitä oli koossa oikein näyttävä naisporukka ja monet innostuivat treenaamaankin yhdessä. Juoksuprojektin tai pidempiaikaisen harrastuksen raportoimiselle varattiin oma blogi, Kympin Joukko, jossa on kerrottu edistysaskeleista ja takapakeista, sovittu lenkkitreffejä ja suunniteltu tulevaa juoksutapahtumaa.

Nyt kun tapahtuma on jälkipuinteja vaille taputeltu, käymiemme keskustelujen perusteella monella siintävät mielessä jo seuraavat juoksutapahtumat, paremmat ajat ja pidemmät matkat. Täytyyhän pallon liikkeelle potkaisseena olla iloinen, että niin moni on innostunut juoksemaan uudestaan tai aloittamaan koko touhun ihan alusta.

Mutta takaisin nykyhetkeen tai edes tähän päivään. Aamulla nahkavekkari herätti tuttuun tapaan kuuden aikoihin. Aamumaito piti kaverin puolihorroksessa seitsemään ja puoli yhdeksään asti tankkasimme läheisyyttä, luimme kirjoja, halailimme ja höpöttelimme lastenhuoneessa. Sitten olikin aika heittää juoksukamppeet niskaan, pakata laukkuun kamera, kuivia vaihtovaatteita ja edellisenä iltana leivottu mustikkapiirakka juoksun jälkeistä piknikkiä varten.

Tankkasin nassuun aamupalaa ja raahauduin juna-asemalle. Lähiössämme oli hiirenhiljaista. Näin matkalla vain kaksi isoa ja lihavaa sepelkyyhkyä, jotka tuijottivat rauhaansa häiritsevää ohikulkijaa paheksuvan näköisinä. Noustessani aseman alikulusta ylös olin äkkiä väkijoukon keskellä. Helsingin suuntaan lähtevien junien laituri oli täynnä pinkkipaitaisia naisia samoin kuin juna, johon pian nousimme seuraan liittyneen kaverini kanssa.

Rautatieasemalta mukaan tarttui vielä pojan kummitäti J ja jatkoimme yhdessä matkaa kohti Kisahallia. Tapahtuma-alueelle selvittyämme kävimme katsastamassa tulevan tapaamispaikan ja raahasimme sitten tavaramme säilytykseen ja pyllymme bajamajoihin.
Lähes minuutilleen ajallaan liityimme meitä odottavaan porukkaan. Esittäydyimme, juttelimme jonkin aikaa, pohdimme lähtöjärjestelyjä ja suuntasimme sitten lähtöviivan tuntumaan.

Surrealistisen alkujumpan jälkeen lähtölaukaus pamahti ja käynnistin kännykästäni Sportstrackerin, jonka tehtävänä oli valvoa ajan ja matkan kulumista. Ensimmäisten minuuttien lähes kaiken liikkeen pysäyttävän väentungoksen jälkeen pääsimme viimein juoksemaan. Alun tungos näkyi kilometriajoissa siten, että ensimmäinen kilometri oli reilusti hitain. Hermoheikon juoksijan tunnisti kenties siitä, että seuraavat kaksi kilometriä olikin tullut juostua reippaasti alle viiden kilometrin tuntivauhdilla, kun viimein pääsi eteenpäin!

Löysin väkijoukosta yhden juoksujoukkueemme jäsenen ja juoksin hänen ja tämän ystävän seurana kuuden kilometrin kyltin tienoille, jossa tiemme erosivat juomapisteen kohdalla. Juoksu tökki hieman 6-8 kilometrin kodalla, mutta kahdeksan kilometrin kyltin kohdalla jalka alkoi jälleen tuntua kevyeltä. Kadun vain sitä, etten puristanut kahden viimeisen kilometrin kohdalla kehosta vielä lisää irti!

Juoksun jälkeen istuskelimme läheisellä kukkulalla, söimme tapahtuman tarjoamia eväitä sekä mustikkapiirakkaa jäätelöllä ja puimme juoksukokemuksia. Väki väheni hiljaksiin kaikkien suunnatessa omiin menoihinsa ja lopulta jäljelle jääneet juoksijamme suuntasivat yhtenä isompana porukkana kohti Pasilaa.

Nyt illalla, saunan ja iltapuuron jälkeen olo on mainio. Tiedän nilkkojen, polvien ja lonkkien olevan huomenna kipeinä, sen verran raju tällainen yhtäkkinen kymmenen kilometrin rykäisy niille on. Ainakin jos massaa on raahattava mukana kolmen muodostelmaluistelijan verran.

Täytyy kyllä tunnustaa, että tapahtumaan ilmoittautuessani ajattelin harjoitella hieman.
Onneksi juoksu tuntui silti kulkevan näinkin!

Ai juoksuaika vai?
Päästyäni maaliin ja saatuani miehelle soitetun pikapuhelun avustuksella Sportstrackerin lukituksen avattua, sain juoksuajaksi 64 minuuttia. Maaliviivan ylitin noin 63 minuutin kohdalla.

 

 

Naisten Kymppi tänään – pitäkää peukkuja!

Ihan kohta kipitän juna-asemalle laukussani treenikamppeet (väreiltään tarkkaan harkitut, heh) ja iso rasiallinen mustikkapiirakkaa lenkin jälkeistä piknikkiä varten. Jännittää hurjasti, sekä ensimmäinen juoksu sitten viime kesän että uusien ihmisten tapaaminen.

Jos kaikki juoksuporukkaamme ilmoittautuneet viisitoista naista tulevat, ei piirakkaa valitettavasti onneksi ole kovin montaa palaa nassua kohden. Mutta saahan tapahtumaorganisaation puolesta onneksi eväitä!

Meillä on ihan huikean oloinen naisporukka kasassa ja vaikka juoksijoilla on hyvinkin erilaiset lähtökohdat peruskunnon ja fysiikan (muun muassa omat tohjona olevat polveni) osalta, kaikki vaikuttavat olevan innoissaan. Hyvä me!

Illalla saatte kattavan kuvareportaasin maalista, lähdöstä, piknikistä ja kenties myös kännykkäräpsyjä matkan varrelta. Siis olettaen etten makaa polvi vauvan pään kokoiseksi turvonneena Töölön sairaalan ensiavussa…

 

 

Materialismiahdistus

Keltaisen hulluuden lisäksi minua on riivannut viime päivinä pakonomainen tarve ostaa jotakin. Ja silti en oikeasti tarvitse yhtään mitään. Selailen verkkokauppoja kummallisen pakko-oireen tavoin, täytän ostoskoreja ja poistun ostamatta mitään.

Erityisesti lastenvaatteet kuumottavat. Blogit ja lehdet pursuavat Mini Rodinin pallokalamekkoja, Conversen joustotennareita ja Papun leggingsejä. On naamiopaitaa ja ankkurishortseja, aakkospöksyjä ja ejsikkelejmetsoloita retrokissoineen ja lentokoneineen.
Ja alennuskorissa killuessaankin ne maksavat enemmän kuin minulla on tällä hetkellä varaa käyttää lastenvaatteisiin.

Mistä kumpuaa tämä hetkittäinen tarve hankkia ja omistaa?
Tekisikö sen mansikkapaidan ostaminen minusta kertalaakista paremman äidin, ihmisen, ajan hermoilla olevan kuluttajan?

Ja jos unohdetaan raha-asiat, jää vielä vähintään yhtä tärkeä näkökulma eli ekologisuus. Miten saada pää tyhjäksi, kun pankkitilin tyhjentäminen ja ekoterrorismi ei ole vaihtoehto?
Iskeekö muille joskus samanlainen materialismiahdistus?

Vinkkejä, neuvoja, kohtalotovereita?

 

Äitinsä poika eli Duplojen lattianvalloitus

Olen melko toivoton Legouskovainen, sillä ainut asia mikä minua Legoissa harmittaa on se että minulla oli niitä lapsena liian vähän. Samaa harmitteli myös eräs kaverimme ja myönsi samaan syssyyn olleensa kateellinen mieheni lapsuudenaikaisille mittaville Legokokoelmille.

Harvassa taitavat muuten olla ne lapset, joita Duploilla tai Legoilla rakenteleminen ei ole kiinnostanut missään elämän vaiheessa, vaikka varmasti heitäkin löytyy.)

Jos huonoja puolia lähdetään hakemaan, niin onhan Legoilla hintaa. Jos haluaa paljon palikoita ja hinta kirpaisee, Huutonetistä ja kirpputoreilta löytyy välillä polku- tai ainakin kohtuuhintaan, käytettyjä palikoita.

Palikat ovat toisaalta erittäin kestäviä: Vanhemmiltani löytyvät Primot että Duplot ovat säilyneet ehjinä kahden tai kolmen lapsen käsittelyssä. Isovanhemmillani on Legoja, joilla on leikkinyt yhdeksän vesseliä – kahdessa sukupolvessa. Vain muutama ohut ja pitkä pala on katkennut.

Onneksi luumusosekatastrofin (!) tai muun sotkeutumisen kokeneet palikat voi myös pestä. Krhm.

Kirjoittelinkin jo aikaisemmin blogissa taipumuksestani omia pojan Duplopalikat itselleni ja antaa tälle vain muutama pala, joita en tarvitse omiin suurellisiin rakennelmiini. Jotta sekä äiti että poika pysyisivät tyytyväisinä, on tilanteeseen vain yksi ratkaisu: Raskausaikana hankkimieni peruspalikkapakettien ja ison maatilan seuraksi tarvitaan lisää Duploja.

Kuutti saikin jo syntymäpäivälahjaksi sirkusjunan ja vetolelupalikan sisältävän setin sekä eläinhahmotäydennystä. Ja kun sähköpostilaatikkoon kilahti Buzzadorilta* ilmoitus Duplo-kampanjasta kävin kirjaimellisesti siltä istumalta klikkailemassa itseni mukaan.

Viikon kuluttua kannoin kotiin parissa kuvassa vilahtavan Starter-setin kotiin.
Pakettiin kuului rakennuslevy, kolme eri muotoista rakennuspalikkaa sekä ikkunapalikkaa ja karhuhahmo. Erityisesti ikkunapalat olivat lapsen mielestä viihdyttäviä, sillä niihin saattoi sujauttaa eläinhahmoja sisään (ja ulos) hieman palikkalaatikon tapaan. Isosta ikkunasta sai myös hyvin otteen ja sen sisälle piilotettuja eläimiä oli hauska kurkistella.

Äidin komennosta isä ja poika pistivät Duplolaatikon nurin ja rakensivat ison tornin, jossa eläimet kiipeilivät sekä tuollaisen ajoneuvon, jossa on yhdistetty kahden taaperosetin paloja. Tällä kertaa piti saada kuvia, mutta aika usein kotiin liikkumasta tai asioilta palatessani samankaltainen Duplokaaos tervehtii heti eteiseen astuessani – ihan yllätyksenä ja pyytämättä!

* Mikä ihmeen Buzzador?
Buzzaaminen on tuotteiden testausta ja niistä kertomista omille tuttaville/lukijoille omaan kokemukseen perustuen. Buzzatessa myös raportoidaan tuotteesta yritykselle ja näin yritys saa palautetta tuotteestaan. Buzzadorina voi toimia kuka tahansa, oli bloggaaja tai ei.
Jos haluat päästä kokeilemaan uusia tuotteita ja jakamaan käyttäjäkokemuksiasi, Buzzadorin sivuilta saa lisätietoa.

 

Kesä = keltaisen himo

Keltainen, keltainen, keltainen. Sama juttu joka vuosi. Kun puihin puhkeavat lehdet ja aurinko alkaa paistaa, minuun iskee tuntemattomana pysyttelevästä syystä ihan hirveä hinku saada kaikenlaista keltaista tavaraa.

Täydellisiltä heräteostoksilta onnistun yleensä välttymään, mutta tarpeeseen tulevat ostokset valikoituvat värinsä puolesta keltaisina. Kahden tai useamman tuotteen välinen valintakin saattaa ratketa sillä perusteella, saako niitä keltaisina.

Kokosin esille vähän keltaisia ihastuksiani.
Melko varmasti kotiutan näistä jossain vaiheessa ainakin nuo Bisgaardin kumisaappaat, (joiden hinnasta saa muuten 26.5 asti -25% pois) sekä lasten sakset.

Bisgaardin kumisaappaat: Minimint / Littlephantin Day bag: Lekmer /
Naisten neulepusero, vyö ja lasten jeggingsit: Elloksen Outlet /
Lasten salkku: Finnish design shop / Vitriini-rasia ja Fiskarsin sakset: Iittalan verkkokauppa