Tuokioita Tukholmasta

Tukholmaan lähdettiin melkoisella hääsäyksellä, sillä olin älykkäästi päättänyt aloittaa loppiaistouhut
jo ennen lähtöä ja projekteja oli kasassa enemmän kuin ehdin järkevästi hoitaa.

Onneksi saimme sentään autokyydin satamaan ja sain nukkua hetken autossa. M oli nukkunut todella huonosti muutamat edeltävät yöt ja jatkoi huonoilla unilla myös laivalla. Herkästi heräävä ja heikosti nukahtava L valvoi matkan aikana kaksi vuorokautta putkeen ja oli jossain vaiheessa jo erittäin hyväntuulinen.

Laivalle päästyämme suuntasimme hyttiin asetuttuamme katselemaan hetkeksi laivan lähtöä keulabaariin. 
M hermostui kuitenkin pian ja lähdimme ostoksille. M oli koko matkan itkuinen, väsynyt ja viihtyi enimmäkseen vain liikkuvassa sylissä. Ruokailut saatiin kuitenkin hoidettua kunnialla neliöliinassa nukkumisen ja sormiruokailun avulla sekä hoitovuoroa kummien ja isovanhempien kanssa vuorottelemalla.

Huonojen öiden ja kipeältä vaikuttavan vauvan seurauksena reissusta olisi voinut tulla jopa piinaava. Herkkusuuta hyvä ruoka ja erityisesti aamunälkäistä alati ilahduttavat runsaat aamiaiset auttoivat kuitenkin paljon. Riittävän ilmava henkilökohtainen risteilyohjelmakin auttoi varmasti asiaa.

Myös muutama hetkellinen irroittautuminen vauvan seurasta piti mielialaa ylhäällä. Karkumatkoina toimivat käynti kylpyläpuolella sekä joululahjaksi saamani kasvojen puhdistus ja pedikyyri. L hoiti vauvaa hoitojen ajan ja kylpyläpuolelle pääsimme yhdessä vauvan touhutessa isovanhempiensa kanssa.

Keskustassa jatkoimme menneiden reissujen Götgatanin ja Hamgatanin aloittamaa teemakatusarjaa
perinteisellä Drottninggatanilla. Kävimme Lagerhausissa, KappAhlissa, H&M:llä, Indiskassa ja Waynesissä kahvilla. Ei siis mitään eksoottisia liikkeitä, Lagerhausia lukuunottamatta.
(Ostoksista tulee oma juttunsa, kunhan saan naputeltua.)

Hyttinä meillä oli tällä kertaa DeLuxe-hytti, joka on Commondorea pienempi, mutta siitä löytyy kuitenkin kivasti vaatekaappitilaa, parisänky, iso ikkuna, kohtuullisen kokoinen vessa ja televisio. Virvokejääkaapin sisältö ja erikoisaamiaiset kuuluivat hintaan myös kyseisessä hyttiluokassa. Hyttiin sai mahdutettua lastenvaunut ja matkasängyn sisään. Reissusta selvittiin kohtuullisen vähillä kustannuksilla, sillä hytti hankittiin Siljan joululahjakortilla ja kertyneillä kanta-asiakaspisteillä.

Ehkä L:kin uskaltautuu vielä joskus reissaamaan, vaikka toisena aamuna laivalla hän uhosi, ettei lähde enää koskaan minnekään. M käytettiin lääkärissäkin kotiin palattuamme, mutta mitään helposti todettavaa syytä karmaiseville kitinäkirkumistiloille ei löytynyt. Huonotuulisesta vauvasta ja puolisosta huolimatta matka jäi omasta mielestäni plussan puolelle.

 

Pitkästä aikaa: Päivän asu

Tänään oli suunnitelmissa mennä HelloAochin kanssa uimaan, mutta uimahallin lastenallas olikin varattu, niin Tikkurilassa kuin Keravallakin. Uiminen vaihtui siis kirjastossa leikkimiseen ja ulkona syömiseen – passaa sekin!

Ei minullekaan tee pahaa tavata muitakin aikuisia ihmisiä kuin työpöytänsä ääressä kököttävää miestä, mutta erityisesti M:lle tekee hyvää touhuta suurinpiirtein omanikäistensä kanssa; Ehkä M on viettänyt liikaa aikaa koiraseurassa, sillä tämä kommunikoi murisemalla puolustaessaan lelujaan ja läähättämällä innostuessaan.

Tukholman reissulta tarttui mukaan KappAhlin alesta vaaleanpunaiset rannekorut,
mintunvihreät tupsuhelmet ja värikkäillä helmillä koristellut korvakorut,
joista löytyi mintunvihreiden ja vaaleanpunaisten helmien lisäksi tumman sinivihreitä helmiä.
Ja kuten hitaimmatkin varmaan osasivat päätellä, asu koottiin korvakoruista löytyneiden värien pohjalta. 

Koska luoja on luonut minulle ballerinan vartalon, oli tutumekko pakko-ostos, kun sellainen useita vuosia sitten löytyi Menkkahaukan alerekistä. L meinasi kuolla ensi nauruun ja sitten kauhuun nähtyään ostokseni.
(Hienosti muuten toiselta hartialta näkyy rintaliivien olkain. Mutta mitäs pienistä!)

Mekko ja sukkahousut ovat siis H&M:ltä, korut KappAhlista
ja kengät kuvausrekvisiittaa eli eivät kuuluneet alkuperäiseen asuun.

 

PS. Juurikasvu on huolellisen kasvatustyön tulosta
ja kadonnee toivottavasti tämän viikon aikana.

 

Voiko univelkaan kuolla?

Ja käykö pahasti, jos raahautuu kuolemanväsyneenä crossaamaan 
ja nukahtaa crosseriin ja lentää siitä kaaressa seinään?

Tietääkö joku?

Tosi hyvin nukuttiin reissussa, kuten viime aikoina yleensäkin.
Ihanat vähintään yhdeksän yöheräämistä alla niin monena yönä, etten jaksa laskea.

Mutta jos univelkaan voisi kuolla niin yhdeksässä kuukaudessa olisin jo ehkä kuollut.
Niinhän ne sanovat, että haudassa saa nukkua.

Kuvituksena kuva vauvan ensimmäiseltä elinkuukaudelta.
Silloin vielä nukuttiin vain yhden yösyötön taktiikalla.

 

 

Keittiöelämää

Kuutti se vain kokkaa aina vaan.
Ja äitinorppa haalii keittiöön innoissaan lisää rekvisiittaa.

Ruokapakkauksista Clipperin kaakaopurkki läpäisi vauvankestävyysseulan,
käyttämättömänä lojuneet hevosvuoat pääsivät leikkuunikäyttöön,
vihreiden kuulien säilytyskennosta tuli leivoslajittelija
ja olohuoneessa lelukorina toiminut lasten rantakassi muutti ostoslaukuksi minikeittiöön.

Minipieni leikkuulauta siirtyi aikuisten käytöstä vauvan omistukseen ja isoja S-kokoukkuja pitänee ostaa seuraavalla Ikean reissulla lisää, sillä ripustettavia kauhoja ja kapistuksia ilmestyy koko ajan lisää keittiöön.

Ihanaa puuhaa. 
Sisäinen nypertäjälapseni odottaa vielä sitä hetkeä,
kun Kuutista tulee nukkekotiyhteensopivan ikäinen…

 

 

Kohtaloonsa tyytyy, vanki elämän

Mäyräkoirat ovat kertakaikkiaan ja ehdoitta kovapäisin tuntemistani elämänmuodoista.

Tällä kertaa meidän kotipaukapäämme on päättänyt vihata keittiön oviaukkoomme asennettua lapsiporttia verisesti. Koiran mielestä portti on älytön viritys, mutta on sille perusteensakin. Koska keittiössämme ei ole ovea, päätimme asentaa oviaukkoon portin useastakin syystä:

1) Kun vauva oppii availemaan keittiön laatikoita, tämä ei pääse keittiöön omin avuin. Meillä on kaappi- ja laatikkotilaa rajallisesti eli emme yksinkertaisesti voi siirtää kaikkea terävää, särkyvää tai sotkevaa työtasokorkeuden yläpuolelle säilöön.

2) Ruokaa laittaessa voi lukita vauvan keittiöön seurakseen ja näkee koko ajan, mitä tämä puuhaa. Näin vauva ei pääse luikahtamaan omille teilleen ja syömään vaikkapa kiviä eteisen lattialta, kissankakkaa vessasta tai kannettavan tietokoneen laturia makuuhuoneesta.

3) Koira saa syödä ja juoda rauhassa keittiön puolella. Ainakin teoriassa.

Jostain syystä suljettu ovikin ottaa koiraa paljon vähemmän päähän kuin tuo portti, jonka läpi kyllä näkee, muttei pääse; Lähtiessämme  taannoin kiireessä Helsinkiin elokuviin ja syömään, lukitsin Hertan poikkeuksellisesti keittiöön olohuoneen sijaan, sillä ajattelin, että tämä viihtyisi siellä ruoka- ja vesikulhonsa parissa. Enkä jaksanut ruveta siirtämään vauhdissa tarjoiluja olohuoneeseen.

Palatessamme kotiin kahden aikaan yöllä, kynnyksellä odotti vihainen lappu naapureilta. Koiran ketale oli haukkunut pitkin iltaa ja yötä, mitä tämä ei tietääksemme ole tehnyt koskaan aiemmin yksin kotona ollessaan. Valituslappuja ei ole näkynyt sen koommin, kunhan vain olemme muistaneet jättää portin auki.

Haters gonna hate.

 

Kärpäsenä katossa

On se hieno!

Kyseinen paloturvallisuuskärpänen saattaakin olla ainut ötökkä,
joka säilyy asunnossamme jokseenkin yhtenä kapaleena.

Kissat saalistavat ja pistävät poskeensa kaikki meille eksyvät hyönteisparat. 
Myös mehiläiset ja ampiaiset. Valitettavasti tämäkin on testattu eräänä kesänä.

Kevään ensimmäistä kärpästä – ja hullua ajojahtia, odottaessa.

 

 

Joiden päättymistä ei näy

Päätin sitten toissapäivänä purkaa joulun.
Näin sivumennen sanottuna se ei ole mikään ihan pilipalihomma.
Joulukuusi on kootu pois ja viety kellarikomeroon, samoin lähes kaikki joulupallot. Tekstiilit on kerätty pois, lakanat ja verhot vaihdettu osaan huoneista ja kolmisen koneellista pyykkiäkin on niiden tiimoilta pesty. Viimeiset tyynyliinat lähtevät pesuun palattuamme taas Suomeen. Vaikka urakoitavaa riittää, olisi tämä(kin) askare hoidettu paljon nopeammin, ellei assistenttini tuhoaisi paikkoja samalla kun koetan tehdä purkutöitä.

Joulunpurku-urakoinnin lisäksi olen koettanut pakata. Pakkaaminen on edelleen kesken.
Ei paljon naurattaisi, jos huomaisi, että vaikkapa rintakumikotelo on unohtunut eikä vauva näin ollen pystyisi juomaan rintamaitoa koko reissun aikana. Pitääkin mennä heti pakkaamaan yksi kotelo takin taskuun ja toinen matkalaukkuun.

Olen askaroinut blogipostauksia viikonlopulle, tehnyt postitempausta varten osoitekoonteja, suunnitellut aikataulua Tukholman keskustakierrokselle, tehnyt ostoslistaa, vastannut englanninkielisiin viesteihin, taistellut nettikauppojen asiakaspalvelujen kanssa…

Lisäksi kävimme useamman tunnin uintireissulla appivanhempien, L:n siskon ja miniperheemme voimin.
Ihan mukavaa oli, mutta jos olisin tajunnut, miten kiire päivä tänään tulee olemaan,
olisin ehkä ehdottanut jotain muuta päivää.

Ennen kuin pääsen nukkumaan, minun pitäisi vielä:
Pakata koiran hoitokassi viikonloppua varten
Pakata hygieniakamat, korut, vaihtokenkiä, pyykkipussit ja muuta puuttuvaa matkaa varten
Lajitella kaksi koneellista pyykkiä
Pakata viimeinen joululaatikko valmiiksi kellariin viemistä varten
Tehdä työlista huomiselle, tai oikeastaan tälle päivälle
Pestä naama ja hampaat

Uhh. Tekisi mieli vain nukkua.

Lähdemme huomenna tänään perjantaista sunnuntaihin kestävälle Tukholman risteilylle.

Kun oli jouluaatto kahdessa paikassa, kaipa sitä pitää risteilläkin kummankin vanhempien kanssa, joulun molemmin puolin? Tällä kertaa luvassa on elämysmatkailun sijaan ehkä hieman enemmän ostosmatka.
Kuten Oi mutsi mutsissa oivasti todettiin, kyseessä on Helsinki-Lagerhaus-Helsinki-risteily.

Postauksia tulee tästä huolimatta totuttuun jokapäiväiseen tahtiin. 
Pysykää siis kuulolla ja kommentoikaa. Kommentteja on kiva lueskella luppoaikana reissussakin.

Hyvää viikonloppua!

 

Ystävänpäiväpaketit, änyyteenyt.

Tempaus saatiin täyteen laskutavasta riippuen kahdessa tai kolmessa päivässä. 
Eli varsin nopeasti.

Edellisen tempauksen palautteisiin vastattiin ja kohderyhmää laajennettiin äitiysblogeista Lilyn kaikille bloggaajille. Näin saatiin uusiakin palstoja mukaan ja laajennettua blogien kirjoa moneen suuntaan, ainakin käsitöiden ja askartelun saralle, treenimaailmaan sekä lifestyleen päin.
Ja onpa blogeja mukana Atlantin toiselta puolelta asti!

 

Osallistuvat palstat ovat täten:

1. Yksi kaksi meitä on vain kaksi
2. Puutalobaby
3. Vallankumous alkaa kotoa!
4. Chic & Fit
5. Aika kypsä äidiksi
6. Kahvia & Unelmia
7. Harakkamaa
8. hobby crafts
9. Onnenpäivä
10. Why you Little!!
11. Ilman sinua olen lyijyä
12. Kahdet rillit huurussa
13. Odotuksesta onneen
14. Siperian Ella
15. Kasvualusta
16. Mun elämä, milloin siitä tuli näin (ihana)
17. Classy and Fabulous
18. Silkkitassun päiväunet
19. Alisa’s Wonderland
20. Kahta en vaihtaisi, oma pieni perhe ja käsityöt

Sähköpostit on nyt lähetetty kaikille osallistujille. 
Siellä odottaa siis tieto blogiystävästäsi, iik!
Jos et ole jostain syystä saanut viestiä, tarkista roskapostilaatikkosi
ja ellei viesti kyyhötä sielläkään, ota yhteyttä ja selvitellään minne se on kadonnut.

Mies arpoi blogiystävät satunnaislukugeneraattorilla ja lähetti muuten valmiiksi kirjoittamani viestit, joten en itsekään tiedä, keneltä saan paketin. 

Huisia! 
Pitääkin vilkaista oman blogiystäväni palstalta vinkkejä heti,
jos ehtisin hankkia tällekin jotain tuomisia lauantaiselta Tukholman ostoskierrokselta…

 

Uudenvuodenlupauksia universumille?

Uusi vuosi tuli niin nopeasti, etten ehtinyt miettiä, mitä luvata itselleen ja sille tuntemattomalle taholle,
joka seuraa synkeänä kaikkia toteutumattomia uudenvuodenlupauksia ja pitää kirjaa epäonnistumisista.

Blogosfäärissä roikkuessani ja useita uudenvuodenlupauksia käsitteleviä postauksia luettuani, totesin, että nyt olisi varmaan hyvä aika summata viime vuodelta opitut ja tiedostetut asiat, kehittämiskohteet ja toiveet lupauksiksi, joiden avulla alkanut vuosi sujuisi ehkä hieman viisaammin eläen.

Sain kuluneen vuoden loppupuolella aloitettua verrattain onnistuneesti säännöllisen liikunnan ja olen saanut käytyä crossaamassa joka viikko yhdestä kolmeen kertaan. Toivon, ettei tänä vuonna tulisi yhtään ainutta viikkoa, jona en kävisi hikiliikkumassa edes kerran. Olkoon se lupaus itselleni jaksamisen, kiinteyden, vahvemman kehon ja hyvän olon nimissä. Jos raskauden aikana kertyneitä kiloja putoaisi siinä sivussa jokunen ja pääsisin lähemmäksi itselleni mielekkäitä mittoja, ei sekään haittaisi. Oikeastaan päätös jatkaa katkennutta liikuntaputkea sai siis alkunsa jo aiemmin, mutta tarkoitus on kannustaa itseäni jatkamaan.

Koetan myös keskittyä potemaan vähemmän huonoa omatuntoa kaikesta mahdollisesta ja keskittyä ennemmin kaikkeen mitä olen tehnyt hyvin ja missä olen onnistunut. Minulle on hyvin ominaista piiskata itseäni koko ajan parempaan suoritukseen: Aina voisi vielä hieman viilata.

Nyt kun koulutöitä ei voi oikolukea tuhannennen kerran, huomaan purkavani tekstinhuollollista himoani blogiin. Tosin huollettu teksti tekee varmasti hyvää blogin luettavuudelle. Ja pikkutarkkuuslista jatkuu. Kotini voisi olla siistimpi ja hallitummin sisustettu, pukeutumistyylini omaperäisempi, hiukseni kivemmin ja voisi jaksaa meikata näyttävämmin.

Entäpä ihmissuhteet sitten?
Koen usein olevani huono vaimo, äiti ja ystävä. Eläimienkin takia tunnen huonoa omatuntoa. Joskus kun vauva itkee ja tätä pitäisi lohdutella, jää kissalta juuri sillä hetkellä tämän kaipaama silitys saamatta. Se sattuu sieluun. (Ja silloin kiitän onneani, ettei minulla ole toista lasta.) Kun joudun huomauttelemaan miehelle kotitöistä tai huomaan purkavani väsymystäni tai turhautumistani tähän, koen olevani kelvoton vaimo. Jos en saa aikaiseksi pidettyä ystäviin niin paljon yhteyttä kuin haluaisin tai saa aikaiseksi lähdettyä vauvan kanssa pois kotoa, syytän itseäni ystävieni laiminlyömisestä.

Huono äiti-olo minulla on jatkuvasti. (Mutta siitä riittää juttua ihan oman postauksensa verran.)

Koko ajan tuntuu siltä, että teinpä mitä hyvänsä, se ei ole tarpeeksi.
Ja silti monet sanovat, että hei, hoidat nämä jutut ihan hyvin. Ajattelin kokeilla uskoa siihen.

Tuskin minusta tulee koskaan kovin rentoa ja letkeää. En usko voivani ikinä asua sekasotkun keskellä tai unohdella tapaamisia huoletta. Mutta jos tänä vuonna muistaisi edes joskus sanoa itselleen, että eiköhän se riitä.

Äitiyden ja kaiken muun, mitä koen tärkeäksi, tasapainottamisessa olen onnistunut mielestäni kohtuullisen hyvin, mutta haluan keskittyä siihen, että ajattelisin mahdollisimman vähistä asioista: ”Ei voi, koska vauva.” Ja tähän liittyen aion laittaa kevyesti tai tosissaan sanotut lupaukset koetukselle. M:n molemman puolen isovanhemmat ovat hoitaneet tätä tarvittaessa oikein kivasti, mutta monet ystävät ja kummit ovat lupautuneet lastenhoitoavuksi, ”kunhan vauva vähän kasvaa”.

Mitä lähemmäksi M tulee vuoden ikää, sitä enemmän aion hyödyntää tukiverkostoamme. Vaikkapa käydäkseni liikkumassa, siivotakseni asunnon oikein perusteellisesti ilman kainalossa kuikuilevaa vauvaa tai lähteäkseni miehen kanssa käväisemään jossain. Kun itseään ei ole pakko viedä äärirajoille väsymyksen tai tekemättömien asioiden kasaantumisen suhteen,
lienee turha tehdä niin?

Eli tiivistettynä: 
Pidä itsestäsi huolta liikkumalla, älä vaadi mahdottomia ja osaa pyytää apua.

Eiköhän tämä analysointi riitä. 
Näillä eväillä mennään ja jos jää nälkä, lähetellään valomerkkejä jääkaapin suunnalta.