”Tänne on tulossa sellainen tyttö haastatteluun.”
Täytän sykysyllä 26 vuotta. Kaulassani on iso ryppy, poimu, jota räpellän kaulani ollessa taittuneena johonkin suuntaan. Silmieni ympärillä ja suupielissä on juonteita vatsassani on raskausarpia. Kehoni vanhenee vääjäämättä, kuvista ja peilistä takaisn katsoo paljon väsyneemmän näköinen nainen kuin kymmenen vuoden takaisten kuvien tyttö.
Olen asunut omillani seitsemän vuotta. Seurustelua ja naimisissa oloa on kertynyt saman miehen kanssa jo kahdeksan vuotta – lukioaikojen kodeista irtaantumiseen ja itsensä hyväksymiseen käytetyistä vuosista aina vanhemmuuteen ja työurien alkuun. Pisimmillä ystävyyssuhteillani on ikää 16 vuotta, vaikka välissä onkin satoja kilometrejä ja pitkiä reissuja.
”Ai sinulla on lapsi, kolmevuotias, en olisi edes ajatellut, kun olet niin nuori.”
Olen imettänyt, nukuttanut, syöttänyt, pukenut, lohduttanut, innostanut, pelannut, pitänyt sylissä, jututtanut, kuunnellut, piirtänyt, iloinnut mukana, potkinut palloa… Niin, tehnyt noista kaikkia muita paitsi imettämistä varmasti yhtä paljon muiden lapsille kuin omalle jälkikasvulleni. Alkaen laskutavasta riippuen viisitoistakesäisestä hoitokeikkaa tekevästä yläkoululaisesta tai 18-vuotiaasta lukiolaisesta, jonka hoitoon uskottiin kaksi alle vuoden ikäistä lasta, 45 tunniksi viikossa.
Takana on 12 vuotta erilaisia töitä: mansikanpoimintaa, porrassiivousta, lasten koti- ja ryhmähoitoa, avustajana toimimista kodeissa ja päiväkodeissa. Vauva- ja taaperoikäisten hoitamista pitkiä aikoja ja itsenäisesti, moniammatillisten tiimien osana toimimista sekä satoja kohdattuja lapsia ja kymmeniä tutuiksi tulleita vanhempia vuosien varrelta.
Olen opiskellut jonkin aikaa yliopistolla ja saanut tutkinnon viittä tai oikeastaan kahta esseetä vaille pakettiin ammattikorkeakoulusta. Suorittanut lukuisia harjoitteluja toteuttanut enemmän tai vähemmän suunnitteluvastuuta kantavana tiimin jäsenenä erilaisia hankkeita sekä projekteja Perhekoulusta avoimen varhaiskasvatuksen liikuntakerhoihin.
”En viitsi näitä edes kysyä, kun ei sinulla varmaan ole tuota lastenhoitokokemusta vielä niin paljon.”
Kymmenen vuotta lähes yksinomaan lapsien hoitoon ja nuorten parissa tehtäviin töihin liittyviä hommia. Harjoittelu sellaisessa paikassa, jossa nuoret saattaisivat hyvinkin pelata likaisesti, jos huomaisivat aikuisen kyseenalaistavan itse aikuisuuttaan tai kykyään toimia heidän kanssaan.
Ja vapaaehtoistyötä, satoja, ellei tuhansia tunteja. Vapaaehtoista ystävätoimintaa ja lasten kasvatusta partiossa. Retkiä, leirejä, kisoja, leipomista, leikkejä, elvytysharhoittelua, ilojen ja surujen jakamista lasten kanssa – ja joskus tsemppaavia viestejä myös puolin ja toisin vanhempien suuntaan.
—-
”Väistäpä tyttö vähän.”
Laivalla keskitukevassa humalassa oleva setämies kaipasi itselleen liikkumavaraa. Mikä siinä, mutta kun käytävää oli molemmilla puolillani metrikaupalla ja käskyn esittäjä liikkui vaikeuksitta ja apuvälineittä, en nähnyt käskytykselle muuta syytä kuin herran oman, selvästi korkeamman universumin tähtipölyjen sekaan katoavan sijainnin esille tuomisen.
Kamppasin tyypin tämän mennessä ohi. En ole tapauksesta kovin ylpeä, joskin sillä hetkellä se tuotti syvää tyydytystä.
—-
Tässä mietin, että joudunko syömään sanani. Sanoin miehelle nimittäin pari viikkoa sitten, että voisin sitten vastavalmistuneena kartuttaa työkokemusta melkeinpä paikassa kuin paikassa. Kivassa ja mielekkäässä paikassa viihtyisin mielellään todella pitkäänkin eikä useampi vuosi mukiinmenevässä paikassakaan olisi pahitteeksi.
Mutta jos lähtökohtainen asenne on se, etten voi ikäni vuoksi osata mitään, minulla ei voi olla validia kokemusta tai ymmärrystä, näinköhän edellytykset kehittymiselle, työhön sitoutumiselle ja perehtymiselle olisivat parhaat mahdolliset…
Ja mistä lähtien erittäin naisvaltaisellakin alalla on tytötelty, muistettu mainita haastattelussa lähes kymmenkunta kertaa eri tavoilla, miten kolmeakymppiä lähestyvä hakija on niin kauhean nuori. Setämiehiltä vielä jotenkin osaan olettaa tytöttelyä, vaikka se saakin höyryn nousemaan korvista.
Haistanko ikään liittyvän lisääntymispelon vai mistä tässä oikein oli kyse? Erittäin hämmentävää.
Vähän tuntuu siltä, kuin se yllättävän luinen ja sukkahousujen verhoama nilkka olisi osunut tällä kertaa omalle kohdalleni.
Kuva vuodelta 2007
