Mun päätäni kiristää taas

Sammaloituneiden kivien välissä kasvaa suurina, herkkinä ja kerroksellisina mattoina valkoista kukkaa, jollaiseksi kuvittelin ala-asteella athelaksen. Malibu Biitsin mökki ei näytä ollenkaan niin pahalta kuin muistelin, vaikka kesälle kaavailtua remonttiurakkaa ei olekaan aloitettu; Tekstiilit ja vaaleiksi maalatut kalusteetkin freesaavat yleisilmettä jo ihan mukavasti.

Aurinko puskee esiin pilvien välistä. Ovia paiskonut ja mattoja pitkin pihaa kierittänyt tuuli hellittää hiljalleen ja meren kuohupäiset aallot tyyntyvät keskikokoiseksi liplatukseksi. Konkreettinen myrsky on väistymässä, mutta vanhemmat kinastelevat keskenään ja lapsi karjuu viereisessä huoneessa jälleen yhden raivokohtauksen saatuaan.

Mies hermoilee, kun työhommien tekeminen on katkonaista ja vaimo stressaa siitä, ettei jälleen yhden uhmavaiheensa huipun saavuttaneen lapsen pitäminen riittävän hiljaisena ja poissa jaloista kotona tai mökillä tapahtuvan työnteon tieltä ole suinkaan mikään helppo homma.

Kaikki ottaa kolmivuotiasta päähän: pukeminen, syöminen, väärälle poskelle tapahtuva pussaaminen, vieraat ja tutut ihmiset, lemmikkien sijainti ja lukuiset sellaiset asiat, joiden ei voisi kuvitella ärsyttävän ketään. Koetetaan keskustella, vähentää kiukun syitä kuten väsymystä tai nälkää mahdollisimman paljon, etsiä keinoja kiukun hallitsemiseen, mutta välillä ei auta kuin rajoittaa, kieltää ja viedä etuja.

Lapsen osalta valtaosa päivästä menee vikisemiseen, kiukutteluun, tiuskimiseen, mulkoiluun, jalan polkemiseen, karjumiseen, ääneen ulisemiseen ja avuttomaksi heittäytymiseen. Näin yhden raskaanpuoleisen viikonlopun ja kolmen koko perhettä raastaneen lomapäivän jälkeen olisin jo ihan valmis palauttamaan erään metrin mittaisen lomalaisen päiväkotiin, kun kesäkuusta pitää kuitenkin maksaa, oltiin lomalla eli ei. 

Ei auta hyvät lomailun puutteet, kukkaset tai joutsenetkaan, kun lapsen on ottanut valtaansa joku lähes tunnistamaton räyhänhenki. Vanhempien pinna ja konstit ovat taas koetuksella, mutta eipä tätä voi tarkastella kuin ohimenevänä ja omat kasvattajan rahkeet haastavana vaiheena. Mutta antakaa sitä päänsärkylääkettä silti tänne.

 

Niin lähellä niin kaukana

Menemme tänään katsomaan taloa, jonka huoneissa olen kuljeskellut ja jonka ikkunoista olen katsellut ulos unissani viime kuukausien aikana. Keskellä elämäämme, mutta silti keskellä ei mitään, monen matkan varrella ja monen samansuuntaisen tien päässä. Lapsuudesta asti eläteltyä unelmaa, joka voi joko toteutua tai olla toteutumatta.

Voin uskotella, että muistuttamalla itseäni realiteeteista, todennäköisyyksistä ja muista arjen ankeuksista, vältyn pettymykseltä, jos talosta ilmeneekin jotain mahdotonta, asuntoamme ei osteta tarpeeksi nopeasti tai joku ehtii hieroa kaupat talosta ennen meitä. Kun taloudellisia mahdollisuuksia kahden kodin välissä elämiseen ei ole, täytyy elää välitilassa, odottaa puheluita, toivoa sähköposteja ja samalla pelätä niitä.

Tosiasia on kuitenkin se, että itku siitä tulee, järkeilystä ja elämäntapaskeptisen puolison synkistelyistä huolimatta, jos aika ja kesän hiljainen asuntojen myyntikausi ajavat onnemme ohi. Niin kuin mekin viime aikoina aika usein, erään haaveilijan katseen seuratessa kohdettaan haikeana mahdollisimman kauan. 

En muista, milloin olisin viimeksi halunnut mitään näin kovasti ja vastaavasti koettanut vahvistaa itseäni menetyksen varalta. Ainakin tietää elävänsä ja kaipaavansa, jos ei muuta.

 

 

 

Söpöysöverit eli mitä shoppaisin tytölle

Vietin sunnuntaiaamupäivää, juhlahumun ja juhlien valmisteluhässäköiden jälkeisissä väsymystiloissa, puolella silmällä nettiä muiden hommien ohella selaillen. Ja totesin, että onni on, ettei meiltä löydy tyttölasta, sillä joko söpöysöverit tai vararikko siitä seuraisi. 

Piti muuten näin Euroopan kestävän kehityksen viikon kunniaksi mainita, että vaikka meille ostetaankin kirppishankintojen ohella lastenvaatteita myös uusina ja muualtakin kuin kotimaisilta merkeiltä kuten Noshilta, Aarrekidiltä, Mainiolta tai Vimmalta, ne kiertävät myös ahkerasti; Viime viikolla postitin yhden ison lastenvaatelaatikon bloggaajakollegalle ja yksi säkki lähtee tänään puolestaan matkalleen kohti Tamperetta.

Ketjuliikkeistä tehtyjen lastenvaatehankintojen osalta huono omatunto soimaa vähemmän, kun samaa vaatetta käyttää neljä tai viisi lasta peräkkäin ennen kun se pistetään kunnosta riippuen joko kirpputorille tai lumppukeräykseen uusiokäyttöä varten.

Vaihtokauppa, eteenpäin sopuhinnalla myyminen ja kirppistely ovatkin lastenvaatefiilistelijän mielenrauhaa himpan verran parantavat kaverit.

Miten teillä hoidetaan lastenvaatteiden kierrätys: Sisaruksille, tuttujen lapsille, kirpputorille, keräyslaatikkoon vai jollain ihan muulla, luovalla tavalla?

Kollaasien vaatteet: H&M ja Lindex