Lapsena ja nuorena meillä ei ollut perheessä erityisiä juhannusperinteitä: joskus grillattiin ja saunottiin kotoa, joskus risteiltiin tai mökkeiltiin, milloin mitäkin. Ei ollut tarkasti toistuvia juhannusruokia tai -juomia, leivonnaisia tai aina samoja vieraita. Ei luottopaikkaa tai vakio-ohjelmanumeroita.

Sellaiseen oikein perinteikkyyttä pursuavaan juhannuskuvastoon tutustuin vasta ensimmäisen puolisoni perheen kautta. Perhe- tai sukujuhannusta vietettiin aina mökillä, samoja ruokia syöden, samaa aikataulua noudattaen, saunoen ja kokkoa poltellen. Kymmenen vuotta samaa juhannusohjelmaa sai sen viimeisen päälle klassisen juhannuksenvieton tuntumaan uudelta normaalilta.

En ole koskaan ollut erityisesti juhannusfestareiden, kännireissujen tai muutenkaan kosteiden juhannushulinoiden perään. Viime kesän raskauden aikainen holittomuus tai nykyinen, hyvin kuivakka vauva-aika eivät siis tuota luopumisen tuskaa. Onhan lasi tai kaksi kuohuvaa ihan kiva lisä juhlaan, mutta pahimmat juhannushumalani olen riipaissut sellaisena kesänä, jolloin aavistelin kulissien kaatuvan pian rytisten, tavalla tai toisella. Ja niinhän siinä sitten kävi. Alkoholilla kun voidaan hauskuuden korostamisen lisäksi myös peittää, häivyttää ja paeta niitä hankalia asioita.

Vaihtoehtojuhannuksia on tullut sittemmin vietettyä muutamia. Ensimmäisellä kerralla karkasin metsäretkelle ja merimaisemiin Varlaxuddeniin. Toissavuonna telttailimme pitkän viikonlopun Kopparnäs-Störsvikin luonnonsuojelualueen upeissa ja monipuolisissa maisemissa. Viime vuonna vuokrasimme asunnon vanhan kaupungin kupeesta ja poljimme Porvoon kaupunkipyörillä hiekkamontulle uimaan, syömään eväitä, nauttimaan lähes yöttömän yön lempeydestä ja siemailemaan kuohuvaa.

Tänä vuonna vaikeilen ja vaiheilen kotijuhannus-ajatuksen kanssa viime metreille saakka. 

Kestänkö vauvarjen haalistaman lähiöjuhannuksen, kun muut postailevat somen täyteen saaristolaisleipiä, lossimatkoja, loimulohia, paljussa lillumista, pittoreskeja auringonlaskuja, puolilaittomia kokkoja, mielikuvituksellisia drinkkejä, kaveriporukoita, juhannustansseja ja kukkaseppeleitä? Viimeisellä viikolla painan paniikkinappulaa – ei, en kykene tähän!

Selailen lähialueiden kokkotapahtumia, järviristeilyjä, kalabuffetteja ja sääskentapon mm-kisojen sivuja kuumeisesti. Yritän muistuttaa itseäni, että olimme juuri Airbnb-lomalla Loviisassa edellisenä viikonloppuna ja seuraavana suuntaamme risteilylle. Tämä viikonloppu on jätetty alunperin ihan tarkoituksella välipäiviksi, joina pestään pyykkiä, huolletaan taloa ja puutarhaa ja tehdään kumpikin tahoillamme omia, rästiin jääneitä hommia. Järkipuhe ei, kuten tavallista, kuitenkaan tehoa.

Pahin juhannusmania laukeaa vasta siinä vaiheessa, kun keikkatyöpaikasta kilahtaa työvuorotarjous. Hyväksyessäni juhannusaattoa edeltäväksi yöksi keikan, suljen samalla läppärillä auki kummitelleet, kymmenet välilehdet lopullisesti.

Tämä on siis ensimmäinen juhannus varmaan viiteentoista vuoteen, jonka vietän ihan kotosalla. Ja tuntuuhan se vähän… erikoiselta. Aloitan juhannusaaton päivystämällä edellisen yön töissä ja aamulla teen kotimatkalla heräteostoksia torilta. Pyörän tankoon tarttuu keikkumaan saunavihta ja ensimmäiset, kotimaiset mansikat. Ajattelen, että jos ei vielä tunnu juhannukselta, niin ainakin tulee maistumaan ja tuoksumaan siltä.

Kun vauva nukahtaa aamupäiväunille, vietämme rennon letkeää vapaa-aamua sängyn pohjalla tovin jos toisenkin. Parisuhdeaikatankkauksen jälkeen mies suuntaa kavereiden kanssa ulos pelailemaan ja saan siivouskärpäsen pureman. Illemmalla huomaan, että olen kuurannut kuutisen tuntia asuntoa puhtaaksi, sen oltua karusti laiminlyödyssä tilassa alkukesän reissujen ja ilmastoevakon vuoksi. 

Kun kaikki on viimein siistiä ja hyväntuoksuista ja vauva nukkumassa, napsautan saunan päälle ja aloitan oman, yksityisen juhannuksenviettoni. Mies simahtaa keikuttuaan vauvan kanssa yövuoroni ajan, mutta minua ei oikeastaan väsytä. Vihdon kylmässä vedessä uineella vastalla itseäni antaumuksella ja viskon havumetsän tuoksuista löylyvettä kiukaalle niin, että koko asunnon ikkunat huurtuvat. Kuorin naamaa pitkän kaavan mukaan ja sytytän kylpyhuoneeseen tuoksukynttilän. 

Ympäröin itseni kesän tuoksuilla, lämmöllä ja rauhalla. Napsautan pakastimessa sopivasti viihtyneen siiderin auki ja istun pitkän tovin takapihan terassilla kuunnellen luonnon ääniä, miettien mahdollisimman vähän mitään. Vasta kun naapurit kolistelevat omalle terassilleen, havahdun välitilastani ja pakenen takaisin saunaan.

Juuri kun olen nukahtamaisillani ihanan viileisiin lakanoihin, puolison kuorsatessa vieressä ja pääskysten kiljahdusten kuuluessa avoimesta ikkunasta, huomaan jonkin kutittavan. Kaivan rintamuksistani rutistuneen koivunlehden ja naurahdan hiljaa siniseen hämärään. Jouduin odottamaan sitä rennon raukeaa keskikesän tunnetta juhannusaaton viimeisille minuuteille, mutta siinä se nyt on. 

Illalla sytytämme tulet.

Ja kaikki on hetken tässä.