Joka vuosi se tulee, elokuun viimeisten päivien ahdistus. Ajatus siitä, että kesä on jälleen pian ohi, edessä pitkä syksy ja pimeä, elämänilon ja voimat imevä talvi. Ihmettelen terassilla sadepäivän koleutta ja surkuttelen hukanneeni monta hyvää pihalla lukemiseen sopivaa päivää.

Laahustan keräämässä ruokatarvikkeita kaupassa ja harmittelen, että taas tuli syötyä liian vähän tuoreita mansikoita. Kerättyä luonnonkukkakimppuja, pussailtua auringonlaskussa, istuttua saunan jälkeen laiturilla höyryämässä, käveltyä paljasjaloin märällä nurmikolla. Liian vähän, aina liian vähän.

Tuntuu, että muutamaan kuukauteen vuodessa pitäisi mahduttaa niin paljon elämyksiä, kokemuksia, reissuja, heittäytymistä ja antautumista. Zeniläistä kesäläsnäoloa haittaa nykyään melko usein nälkäkiukkua huutava, hampaita tekevä tai kesken kaiken koko takapenkin matkustajat ja irtaimiston yltympäriinsä oksentava vauva.

Ja se arki, jota ei pääse pakoon. Tiskit, pyykit, valtaosan päivistä töissä viettävä puoliso, laskut, omat keikkatyöt, koko paketin pitäminen kasassa. Lisäksi olemme koko kesän ravanneet asuntonäytöissä ja pankin tapaamisissa, mikä on vienyt aikaa ja energiaa kaikelta muulta. Mutta siitä enemmän joskus myöhemmin.

Vallitsevista olosuhteista (niistäkin lisää joskus toiste) johtuen join aivan liian vähän kuohuviiniä, erityisesti Fresitaa, söin liian vähän sushia ja Brunbergin lakuja. Sen sijaan söin elämäni kirkkaasti parhaan irtojäätelöpallon (piparminttujäätelöä lähetysseuran kesäkahvilassa). Ihan hyvä saavutus siihen nähden, että on tullut elettyä näinkin vanhaksi.

Sain myös viettää hyviä hetkiä esikoisen kanssa ja kokea ilon pilkahduksia kuopuksen oppiessa vähän väliä jotain uutta. Vauvavuosi on vienyt veronsa parisuhteelta, väsymyksen, huonosti nukuttujen öiden, vähäisen kahdenkeskeisen ajan ja vauvan jatkuvan tarvitsevuuden myötä. Välillä kiristyy pinna ja välillä tulee riitaa – olemme kuitenkin hitsautuneet yhä paremmin tiimiksi, joka jakaa vastuuta ja hommia sekä tukee toista heikolla hetkellä. Välillä perheestään kaipaisi omaa lomaa, mutta onneksi näiden tyyppien seurassa on useimmiten tosi kiva olla.

Niin se kesä. Tilinpäätöksenä sanottakoon, että ehkä siitä tuli tänä(kin) vuonna nautittua ja otettua irti se mitä pystyttiin. Ja enempää ei ehkä kannata vaatia.

P.S. Jos ette ole vielä käyneet Loviisassa ja Tammisaaressa, menkää. Olivat kesän uusien lähimatkailukohteiden listalla, eivätkä ollenkaan suotta.