En ollut sittenkään vielä valmis luopumaan kesästä. Päätettiin lähteä viettämään kesän jatkoaikaa nelisen tunnin lentomatkan verran etelämpään, ennen kuin suurin osa lentoyhtiöistä julistaisi allekirjoittaneen lentokieltoon liian ison mahan vuoksi.

Ja ennen kuin arkemme tulisi koostumaan useamman kuukauden ajan remonttipölystä, maalarinteipistä, kasaantuvista laskuista ja tyhjistä maalitonkista, lapsenvahdin etsiskelystä ja loputtomasta rautakauppojen käytävillä kiertelystä. Kyllä, puhumme omakotitalon laajamittaisesta sisäremontista.

Käytiin sitten Costa Bravan alueella, pikkukylässä nimeltä Tossa de Mar. Aivan ihana paikka: sopivasti rantaa, sopivasti historiaa, kivoja ravintoloita, ihana rantabulevardi, niin pienet etäisyydet että kaikkialle pystyi kävelemään helposti ja upeaa luontoa ympärillä.

En keksi mitään muuta valitettavaa kuin sen, että vauvamme näemmä kuuluu niihin harvoihin, joihin matkapahoinvointi iskee jo ennen kahta ikävuotta. Tuli tärveltyä yhden lentokenttäyhteysbussin sisustus menomatkalla. Jos kuuluisin niihin ihmisiin, joiden mielestä lomaan kuuluu olennaisena pitkät yö- ja päiväunet, valittaisin myös vauvan öisistä sekoiluista vieraissa paikoissa, mutta univelka alkaa olla jo niin vakiotekijä olemisessani, ettei se haitannut lomalla sen enempää kuin kotonakaan.

Saatiin nauttia vielä kerran leppoisista parinkymmenen asteen lämpötiloista, lämpimästä merivedestä, jäätelön syömisestä kesäillan hämärässä ja kaupungilla kesämekossa maleksimisesta ennen talven pimeyttä ja remonttikaaosta. Kiitos Espanja, kiitos Tossa de Mar, olitte meille hyviä.