She, being born in the body of a maid, had a spirit and courage at least the match of yours

IMG_5489
IMG_5514IMG_5491IMG_5512

Eilisenä päivän asuna toimi Taru Sormusten Herrasta-teemasynttäreiden kostyymi, johon löysin materiaalit enimmäkseen omasta kaapistani. Vain kansallispukuun kuuluvan liivin lainasin äidiltäni ja pienen tikarin veljeltäni. Vyö on kirpparihamstrattu Keravan Fidalta.

Korvakorut sain valmistujaislahjaksi ja ne on hankittu Porvoon DesignDelistä. Pusero ja hame on ostettu aikanaan ihan arkikäyttöön H&M:ltä ja peruukki tarttui mukaan niinkin eksoottisesta paikasta kuin Renkomäen ABC:n sekatavaraliikkeestä.

Jos näissä sitten maanantaina töihin?

 

 

HUPS

IMG_0856

”Äiti, voinko leikkiä tällä?”
”Mmm, millä?”
”No tällä laitteella.”
”Millä laitteella?”
”Se oli sängyn alla.”

. . .

(Ai meillä on tuollainenkin.)

”Ei, et voi leikkiä sillä. Se voi mennä rikki. Viepä se pois.”
”Yääh, millään ei saa leikkiä.”

Rankkaa.

 

Aiheellisesti eeppistä?

  
Töissä tänään… Kollega kipeänä, tupa yhtä vaille täynnä ja oma kroppa edelleen toipumassa taudista. 

Jäi tilanteen hallinnan nimissä lisäkoulutus välistä ja keskityttiin niin sanotusti ydintehtäviin. Kuten vessavahinkojen selvittelyyn, uneen, ruokaan ja perusturvallisuuteen. 

Kun optimoi työtehonsa, tunsi itsensä hetkittäin sänkyjen avaukseen tai puuronjakoon erikoistuneeksi robotiksi: kymmenelle ensimmäiselle puurokauhallinen ja maitoluraus, sitten leipiin levite ja leikkeet. Tahdissa mars! Kaappi auki, sänky alas, peitto, tyyny, peitto tyyny, kaappi auki, sänky alas…

Lisättiin pakettiin vielä vesisade (kuravaatesota), liian lennokkaat leluvasarat (kuhmu), lapset, joiden peruspuheääni on puolihuuto (kaikkia sattui loppupäivästä korviin tai päähän) sekä pari tyypiä, joilla oli rutiinit ja säännöt hukassa vapaiden jäljiltä tai ajatukset vaan muualla.
Lähdin sitten kohti kauppaa (patonkia ja skumppaa!) sekä kotia (juustokakkua ja vieraita!).

Polkaisin pyörän käyntiin ja klikkasin musat päälle. Sattumanvarainen ensimmäinen biisi* hykerrytti, ehkä vähän liikaakin.

Kysymys kuuluu: Niin kauan kun överieeppiset tuuribiisit jaksavat huvittaa, tarkoittaako se sitä, että nollautumiskyky vielä tallella? Vai enteileekö kenties salakavalaa hermoromahdusta?

* Kuuntele TÄÄLLÄ

Hommat hanskassa, hanskat…

image

Poljin päivänä eräänä töihin, kun musiikki katkesi ja joku koetti tavoittaa minua . Mies soitti:

L: ”Missä housuni ovat?”
K: ”Mm, makuuhuoneen isossa vaatekaapissa, siinä missä on kauluspaidat, alhaalla, oikeassa reunassa, housuripustimessa.”
*penkomisen ääniä*
K: ”Löysitkö?”
L: ”Juu, ihme paikassa.”

Todellakin, kummallinen säilytyspaikka…

~~~

Käyn töissä ja salilla. Mies pyörittää ansiokkaasti kotisirkusta iltapäivällä; Käy kaupassa, hakee lapsen ja menee tämän kanssa puistoon. Koukkaan kotimatkalla puiston kautta, vilkaisen lasta ja kysyn:

K: ”Tiedätkö, mitä Kuutin vaatteille kävi?”
L: ”Kuinka niin?”
K: ”Kun sille on laitettu päiväkodille vaihtovaatteiksi varatut vaatteet päälle.”
L: ”Ai, en minä erota, mitä sillä on ollut päällä.”
K: ”Vaikka veit ja puit aamulla? Okei, mutta otithan edes ne pyykit sitten mukaan?”
L: ”….”

~~~

K: ”Hei miksi täällä ruukussa on vettä?”
L: ”Koska kasvit pitää kastella?”
K: ”Juu, juu mutta ei muovikasveja.”

K: ”Mites nuo keittiön kaktukset, näyttävät
aika kuolleilta.”
L: ”Onko meillä keittiössäkin kasveja?!”

~~~

K: ”Kai sulla on joku lahja hommattuna?”
L: ”Mihin?”
K: ”Huomenna taisi olla teidän äidin syntymäpäivä.”
L: ”Eikä ole.”
K: ”No en ole varma, muistelin vaan. Katso kalenterista.”
L: ”Voi hemmetti, niinpä onkin.”

~~~

Jos se ei ole hehkutuksistani jo käynyt ilmi, aviomieheni tekee törkeän hyvää ruokaa (kuten viikonlopun burgerit!) ja hallitsee monia taitoja kirjanpidosta käsilläseisonnassa punnertamiseen.

On niin noheva, että olen salaa hiukan tyytyväinen, että joissain asioissa on sentään käyttöä vaimollekin!

Nimimerkillä äiti, jonka lapsi muistaa edelleen ne palaneet kalapuikot.

~~~

Mitkä osa-alueet tai asiat ovat teidän tai puolisoidenne sokeat pisteet arjessa?

 

Melkein hyvin kasvatettu

FullSizeRender

Eräs tyttö kysyi kerran tässä maailmanajassa, eräässä hoitopaikassa, vilpittömän uteliaasti pihahommissa:
”Miksi tuo poika on noin tumma?”

Kurkistin, ketä hän tarkoitti ja koetin sitten selittää, että usein tummemmilla lapsilla on joko tummempi äiti tai isä tai sitten molemmat. Ei aina, mutta useimmiten. Ja että ihonvärin voi saada vanhemmilta samalla lailla kuin vaikka vihreät silmät tai punaisen tukan.

Juttelimme myös siitä, että ihmisiä löytyy monenvärisinä: valkoisina, mustina, ruskeina, kellertävinä, punertavina ja kaikissa väreissä siltä väliltä.

Vertasimme myös omaa vitivalkeaa käsivarren alapintaani kyseisen lapsen käden väriin ja tätä alkoi naurattaa: ”Sinä olet ihan tosi valkoinen!”

Totesin, että voisin ottaa itselleni mieluusti hieman tummemman pintavärin, jos se suojaisi auringossa palamiselta, sillä käräytän varjoissa luikkimisesta ja rasvaamisesta huolimatta itseni säännönmukaisesti joka kesä ainakin kertaalleen.

Lapselle tuntui tämä selitys riittävän, kunhan oli pohtinut, mistä toisen tummempi ihonväri johtuu. Päivän päätteeksi sain kuitenkin muistutuksen siitä, että lasten tekemät yleistykset ja johtopäätökset ovat aina aivan omaa luokkaansa.

Tyttö, jonka kanssa olin keskustellut asiasta, tuijotti nimittäin huolissaan perhekohtaamista; Puheenaiheena olleen pojan vanhemmat hakivat tämän kotiin… mutta jättivät vanhemman, niin ikään hieman keskivertoa lapsiporukan jäsentä tummemman tytön ottamatta mukaansa.

”Mikseivät ne ottaneet Kirsikkaa* mukaan?”

Niin, seuraavaksi keskustelimmekin sitten siitä, etteivät kaikki hieman eriväriset lapset välttämättä kuuluu yhteen perheeseen. Voi pienet kanelirullaset, miten teidän mielenne muodostavatkin toisinaan sukkelasti olemattomia yhteyksiä ja sutjakoita summauksia.

// Kuvituskuva havainnollistaa sitä, että on mahdollista olla myös liian valkoinen tähän maailmaan. Enkä puhu nyt yhteiskunnassa vallitsevista arvoristiriidoista, joiden osalta toivoisin, ettei värillä olisi väliä, vaikka onkin. Vaan käytännön tasosta – jos Suomessakin palaa vielä loppukesästä, menee heikosti. //

*Nimi tietenkin muutettu

Lapsen jutuista kotinudistin tuntee

IMG_4744

Kuutti: ”Tule äiti hetkeksi junani kyytiin.”

Norppa: ”Odota hetki, pitäisi varmaan laittaa viimein vaatteetkin päälle – ei junaan voi mennä ihan alasti.”

Kuutti: ”Eikun tämä on sellainen Nakupellen Museojuna; Täällä sinäkin viihdyt.”

Norppa: *tyrsk* ”Hyvä on..

… ”Mutta eihän sinullakaan ole kalsareita!”

Kuutti: ”Äh, onko ne pakko taas laittaa.”

 

Like mother like son.

 

 

Joku järki tässä on nyt oltava!

Makoilin mökkisängyssä. Mies oli jo käynyt yöpuulle ja tunkenut tulpat korviinsa. Olohuoneen puolelta kuului kummallista ynähtelyä ja luulin ensin Kuutin heränneen.

Kun kuuntelin tarkemmin, tajusin Hertan näkevän unia ja vingahtelevan lapsen petilaatikon jalkopäässä. Pian Kuuttikin havahtui puoliuneen koiran nytkähtelyn ja vinkaisujen myötä.

Hihittelin yksikseni pimeässä, kun lapsen uninurkkauksesta kuului seuraava, enemmän tai vähemmän unisten osapuolten keskustelu:

Hertta: Uik, uik. Viuk. Hnggh. Uiiih.

Kuutti: Hiljaa siellä! Kyllä sinä tiedät, että sinun pitäisi olla tähän aikaan nukkumassa!

 

Vitsi miten hölmöjä tyyppejä, kumpikin.

 

Missä se oikein luuraa?

Sanotaan näin, että viettämässä laatuaikaa aviomiehensä kanssa. Eikä valitettavasti siinä mielessä vaan työpöydän ääressä, kumpikin omalla koneellaan kököttäen. Aloitimme nimittäin kauan aikaa sitten loppuun saattamamme projektin uudestaan ja kaikkeen täysillä heittäytyvänä koetan saada pelisarjan kahlattua loppuun vielä loman aikana. 

Tarinaa on omakohtaisen kokemukseni perusteella helpompi seurata, kun sen ahmii mahdollisimman nopeasti, oli kyse sitten kirjoista tai peleistä. Eikä maailmankaikkeuden paras avaruuspoikaystäväkään tee puuhasta kurjempaa – tosin mies pisti minut hoitamaan tällä kierroksella myös räiskinnät itse, pöh.

 

Kuvituksena editoituja kuvakaappauksia Mass Effectin ensimmäisestä ja toisesta osasta.

 

 

 

Lomalla sitä kerkiää eli nörttiperheen synttärisuunnittelua

 

Yhden nörttimiehen ja kaikki nörttipiirteensä sitkeästi kieltävän vaimon taloudessa diggaillaan ikään kuin luonnonlakien mukaisesti Taru Sormusten Herrasta-kirjasarjan maailmaa ja siihen sijoittuvia tarinoita. Miehen tapauksessa ennemminkin Silmarillionin kaltaisia kuvitteellisia historiapamauksista ja vaimon osalta tarinallisemmista osa-alueista.

Niin tai näin, Frodon ja Bilbon kanssa samana päivänä syntyneenä ihmettelen yksinomaan sitä, etten ole vielä tätä ennen päätynyt pitämään synttäreitä Keski-Maa-teemalla. Ennakkovaroitus on annettu; Pitäkää velhonsauvoistanne, hobittiviitoistanne ja metsän antimista punotuista haltiakruunuistanne kiinni – ensi syyskuussa pamahtaa..

Josko ei liian pelottavien lohikäärmeilotulituksien muodossa, niin ainakin parit housunnapit irtoavat hobittien makuun sopivan runsaan juhla-aterian jäljiltä!
 

 

Jutussa käytetyt kuvat lähdelinkkeineen löytyvät täältä.