…Tai ainakin paremmin informoituna, satsaisin enemmän aikaa ja vaivaa turvaistuimen hankintaan.
Vauvoihin ja lapsiin liittyvistä tarvikkeista minua ovat kiinnostaneet lähinnä vaatteet: ulkovaatteet, kengät, asusteet, uimapuvut, sisävaatteet – kaikki käy! Olettaen siis että niistä löytyy kivoja materiaaleja tai kuoseja, lisäbonusta saa toki myös ekologisuudesta tai tiettävästi hyvistä valmistusolosuhteista. Ja kyllä sisustustekstiilit ja herkullisen näköiset lelutkin jaksavat innostaa ihan pikkiriikkisen.
Ajattelin pitkään, että sitten kun joskus lisäännyn, voin sysätä kaikki ärsyttävät, vähänkin teknisiltä haiskahtavat hankinnat puolisoni harteille ja huudella vain taustalta omia toiveitani väreistä, työntökorkeuksista tai muista vastaavista kriteereistä. Eli olla mahdollisimman hankala, kieltäytyä tekemästä omia vertailulistoja ja puuttua peliin viime metreillä. Reilu kerho, eikös?
Kiitos yllätysraskauden, mies keskittyi raskausaikanani lähinnä vellomaan omissa eksistentiaalisissa ahdistuksissaan ja isyyskriiseissään eikä pohtimaan heittoaisoja tai ilmakumirenkaita. Oma aikani kului armottoman opiskelutahdin ylläpitämiseen, siinä määrin kuin se raskausväsymyksen aiheuttamien toistuvien torkkujen lomassa onnistui. Ai niin, menimmepä siinä raskausviikon kolmekymmentä korvilla myös naimisiin ja järjestimme häät.
Jossain kohtaa hommasin vaunut parilla kympillä varastoon. Niihin osui ihan sattumalta monia käytössä hyviksi toteamiani ominaisuuksia kuten vaunukopan ja istuinosan käännettävyys ja irrotettavuus; Samalla rungolla selvisi kummastakin vaiheesta ja lapsen kanssa pystyi joko juttelemaan kasvotusten tai kääntämään tämän katselemaan ympäristöään. Pieni koko on auttanut minikokoisen laina-automme kanssa puljeeraamisessa melkoisesti. Varsin nappiostos siis halvoiksi, käytetyiksi kärryiksi – tosin ne alkavat olla jäljiltämme varsin loppuunajetut.
Viimeisten raskauskuukausien siivittämässä paniikissa hankin neliöliinan ja tilaututin miehellä kasan kestovaippoja. Olimme saaneet tutuilta ja sukulaisilta matkan varrella vaate- ja lelukasseja, harsoja, vanhoja pulloja ja Huuto.netistä oli tullut yön pimeinä tunteina ja lastentarvikkeiden hintojen masentamina metsästettyä vaikka mitä lisäimuista pinnasänkyyn.
Mies otti kantaa joidenkin asioiden puolesta vasta lapsen ollessa kuukauden, parin ikäinen. Tuolloin kietaisumalliset bodyt ja nepparilliset kestovaipat saivat hyväksyviä kommentteja osakseen. Ainoat hifistely-fiilistelyt kävin lapsen syntymän jälkeen isäni kanssa (?!). Tämä piti sekä vessajakkara-pyttyrengas-pottaamme että kokoontaittuvaa ammettamme insinöörityön sekä kokemusasiantuntijuuden huippuesimerkkeinä ja nyökytteli tyytyväisenä kuultuaan niiden olevan tanskalaisten isien suunnittelemia.
Niin se turvakaukalo ja istuin… Luulisi ettei kummankin kanssa olisi mahdollista ajaa itseään patti-kriisitilanteeseen, mutta näin vain kävi. Tiesimme tarvitsevamme turvakaukaloa heti synnytyssairaalasta kotiutumiseen, mutta siltikin sen hankkiminen jäi viime tippaan. Sattumalta sukulaisperheeltä löytyi varastostaan hyväkuntoinen turvakaukalo ja sain huokaista helpotuksesta; En joutuisi selailemaan kaukalovalikoimaa ja hakkaamaan päätäni seinään eri ominaisuuksia vertaillessani.
Kuten Helsinkireissun postauksessa kerroin, kävimme Kuutin kanssa pyörähtämässä Liikenneturvan järjestämässä tilaisuudessa, jossa saimme tietoa turvakaukaloiden ja -istuinten valinnasta. Onneksi siellä oli hyvä aamiaistarjoilu, muuten olisin saattanut masentua tajutessani, miten heikosti olin oikeastaan edellämainitut hankintamme hoitanut:
Esimerkiksi mukisematta ja kiitollisena sukulaisilta vastaanotetussa turvakaukalossa olisi voinut piillä parikin katastrofin mahdollisuutta. Tai oikeastaan kolme. Kaukalon kun piti mahtua vauva-aikana kolmeen eri autoon eikä ollut sanottua, että se olisi mahtunut yhteenkään. Ja jos olisimme ajelleet yhtään enemmän samalla autolla, olisin jälkikäteen ajateltuna halunnut kaukaloon myös telakan ja varmistaa, että se on suunniteltu kiinnitettäväksi autoon selkä menosuuntaan eikä Etelä-Eurooppalaisittain ihan toisin päin.
Syytän puutteellista informaatiota. Okei, olisin saattanut saada tietoa, jos olisin lukenut koko raskausajan vauvalehtiä tai äitiysblogeja; Niissä muutamissa perheblogeissa, joita luin, reissattiin lasten kanssa pitkin maailmaa, kiskottiin ylihintaisia kahveja keskustan pikkukuppiloissa tai esiteltiin uusimpia pandapöksyjä eikä esitelty törmäystestien tuloksia.
Missään ei myöskään osunut silmiin tieto siitä, ettei että etupenkillä lasta kuljetettaessa niin sanotun ”pelkääjän paikan” turvatyyny aiheuttaa pikkulapselle aina hengenvaaran; Se pentele kun ei kuulemma aina pysy kytkettynäkään poissa päältä törmäyksen sattuessa. Ainoan kunniamerkin voin sentään myöntää itselleni siitä, ettei Kuuttia ole kuljetettu etupenkillä koskaan, edes silloin kun tämä on karjunut raivoissaan takapenkillä yksinään – mieluummin hetken tyytymättömänä kuin tuttia ojennelleen aikuisen kaverina kuolleena ojanpohjalla.
Turvaistuinta ryhdyimme hankkimaan vasta silloin kun lapsen jalat sojottivat jo ulkona turvakaukalosta, tälle kun kertyi pituutta paljon reippaammin kuin painoa. Olimme taas kiireellisen ostopäätöksen äärellä – mitään lapsen oikeasti tarpeellisia (lue tylsiä) hankintoja kun ei ilmeisesti voi tehdä ajoissa. Päädyimme hankkimaan istuimen, jolla pärjäisi mahdollisimman pitkään eli niskaosaltaan säädettävän systeemin, jossa saa matkustaa lähes nelikymmenkiloiseksi asti.
Ihan kiva, mutta siinä sopassa menivät kyllä turvaistuimet, turvavyöistuimet ja istuinkorokkeet suloisesti sekaisin. Tuo nykyinen systeemimme on niin iso, ettei sitä saa kiinnitettyä selkä menosuuntaan niin millään ja se keikahtaa siirreltäessä kiusallisesti lähes kahteen osaan. Istuimen myyntivalttina oli se, että siitä saisi istuimen isommallekin lapselle ja sittemmin vielä istuinkorokkeen. Liikenneturvan tilaisuudessa selvisi kuitenkin, että istuinkorokkeet ovat ihan ysäriä; Kun kyselin omasta lapsuudestani ja nuoruudestani tutun istuinkorokkeen perään sain kuulla, että turvavyöistuin on istuinkoroketta suositeltavampi vaihtoehto, koska turvavyöistuin suojaa myös sivuilta. Pahus, taas huti!
Ärsyttävän vaikeaa puuhaa, varsinkin jos tiedonhaku jää viime tippaan. Verkkokauppojen sivuilta on mielestäni aika turhan kanssa lukea ylistäviä kommentteja turvakaukaloista, turvaistuimista tai turvavyöistuimista, kun nissä nyt tavataan tunnetusti kehumaan tuotteita eikä haukkumaan niitä.
Jos siis olet hankkiamassa jotain edellämainituista ja löydät tiesi tänne, suosittelen lämpimästi tutustumaan Liikenneturvan oppaaseen, josta löytyvät niin eri istuintyyppien painorajat, lisätietoa Plus-testistä, linkkejä turvaistuimen hankinnassa auttaviin ja muutenkin ja informatiivisiin opasvideoihin. Tuollaisen tiiviin tietopaketin olisin itsekin jaksanut selata läpi kulloistakin hankintaa tehdessäni.
Tsemppiä tiedonhakuun ja ostoksille – muistattehan sovittaa kaukalot ja istuimet sekä testata, että osaatte kiinnittää ne oikein kiireessäkin. Eikä ajella sitten ilman turvavälineitä, kukaan ei halua sitä lapsi-keilapalloa niskaansa tai autonsa takalasiin!
