Olen aina ollut kauniisti sanotusti naisellisen mallinen. Leveähkö takamus, paksut reidet, isot, muttei jättimäiset rinnat, emäntämäiset käsivarret, lihaisat pohkeet, mutta pituisekseni ja kokoisekseni kapea vyötärö. Mies totesikin raskauden jälkeen, että onpas mukavaa saada vyötärö takaisin!

Mitään suurta vartalokriisiä en pode. Voisin elää ilman raskausarpia, mutta eipä niitä tarvitse kauheasti esitellä: Korkeavyötäröiset bikinit on keksitty eikä mahani ole aiemminkaan ollut napapaitayhteensopivaa materiaalia. Ainut mikä harmittaa, on polvien tämänhetkinen tilanne. On hankala tiputtaa edes pikkuhiljaa viimeisiä raskauden aikana tulleita kiloja tai koettaa kiinteytyä, kun ei pääse kunnolla liikkumaan ja koko ajan olisi nälkä (ilmeisesti imetyksestä johtuen).

Laadukas kuvitus keskittyy lähinnä ylempään ja alempaan keskivartaloon, sillä niillä alueilla tapahtuivat suurimmat (pysyvät) muutokset.

Paino:

Lähtöpainooni ennen raskautta on matkaa noin 4 kiloa. Ihan rehellistä läskiä lieneen suurin osa, ehkä vähän maitoa ja nesteitä raajoissa, mutta pääasiassa läskiä ja lisää läskiä. Sitä oli kyllä jo ennestäänkin, mutta vähintään lähtöpainoon olisi kiva päästä. Olen tehnyt itseni kanssa sopimuksen, että painon pitäisi alkaa numerolla 7, siinä kymmenen kilon haarukassa paino saa vapaasti ajelehtia vuodenajasta, aktiivisuusasteesta ja erikoistilaisuuksien (lue juhlien, matkojen, risteilyjen tms.) määrästä riippuen.

Rinnat:

Kuppikoko kasvoi raskausaikana maksimissaan yhden koon. D-kerhossa siis jatketaan, tosin toisinaan mallista riippuen niitä tarvitaan nykyään kaksi. Alun maidonnousuräjähdyksen jälkeen tilanne on ollut aika maltillinen. Värittömiä arpia on tullut rintoihin vähän, kirjavia ei ole onneksi näkynyt. Kauhulla odotan, millaiset patakintaat kohtaan imetyksen loppuessa. Innolla sen sijaan odotan niitä tulevaisuuden uusia, uheita rintoja.

Maha:

Sektion jälkeen varoiteltiin, että mahalla voisi kestää todella kauan palautua sen näköiseksi, ettei se ole enää raskauden puolivälin ylittäneen oloinen. Oma taikinamahani alkaa näyttää ihan normaalilta. Jonkin verran aiempaa roikkuvampi vatsa on ihan sektioarven yläpuolelta ja siihen jää eri tasossa olevat vatsan alueet. Ihan hyvä maha se on silti. Eniten kammosin raskausaikana kaikkea, mikä liittyi napaan, kuten navan ulos pullistumista, napatyrää tai navan repeämistä. Onneksi napani pysyi kuopassaan loppuun asti ja on edelleen oma soma itsensä. Linea negra on haalistunut huomattavasti, minulla se oli melko tumma ja ulottui alhaalta lähes rintojen alle asti. Mielestäni tuo ylimääräinen ”vauhtiraita” oli jopa hieno, oman pigmentin muodostama tatuointi.

”Down there”

Kiitos leikkaussalin henkilökunnan perusteellisen imuroinnin, vuotoa oli vähän ja se loppui pian. Keskivartalo saattoi tuntua kahtia sahatulta, mutta eipä tullut mitään kiusallisia pidätysvaikeuksia enteileviä repeämiä tai traagisia yllätyksiä luokkaa ”klitorikseni repesi irti” tai muuta tosi karseaa. Kahden viikon karenssin jälkeen tavaran todettiin käyttöönottotarkastuksessa olevan entisenlaisessa kunnossa.

Raskausarvet:

Teini-iässä naisellisten muotojen ilmaantuessa kroppaa saapuivat raidoittamaan vaaleat raskausarvet. Lihaksien kasvaessa aktiivisemmalla urheilukaudella mm. polvitaipeisiini on pohjelihasten kasvun myötä ilmaantunut arpia. Koska kudostyyppi vaikuttaa paljolti raskausarpien syntyyn, osasin odottaa niitä ilmaantuviksi. Arpia tuli kylkiin, sisäreisiin, vatsaan ja nivusiin (?!). Arvet olivat syviä ja kirkkaan värisiä, mutteivät kovin kipeitä. Rasvasin koko keskivartaloa ja rintoja Clarinsin raskausarville tarkoitetulla voiteella ja The Body Shopin kookosrasvalla. Sillä tuskin oli sen ihmeempää vaikutusta kuin se, ettei arpiin sattunut eikä iho kutissut. Nyt arvet ovat haalistuneet vaaleanpunertaviksi ja ”kohonneet” kuopistaan lähes ihon tasolle. Onneksi keskivartaloni ei alun alkaenkaan ole ollut mitenkään jumalainen: Yhtä loikkariarpea lukuunottamatta navan alle jäävä arpien rykmentti ei kaada maailmankaikkeuttani. Arpien näkyminen riippuu paljon valon väristä. Luonnonvalossa ne ovat paljon vaaleammat kuin kellertävässä keinovalossa, (kuten kuvista näkee).

Sektioarpi:

Arven alue oli luonnollisesti aluksi todella kipeä. Koko vatsan ja lantion alue oli viikon siinä kunnossa, että sängystä nousemiseen tarvittiin luovuutta. Haava parani tosi nopeasti ja tikit poistettiin terveydenhoitajan kotikäynnillä kahden viikon päästä leikkauksesta ja viiden viikon kohdalla jälkitarkastuksessa haavan arvioitiin parantuneen todella hyvin. Arpi on parantunut siististi ja jää bikinien ja alushousujen alle. Leikkaava kirurgi kehui sen jäävän ”karvoituksen alle”. Jäähän se, jos on sukua simpansseille – itselläni ei kasva karvaa puolessa välissä matkaa kohti napaa.

Kokeilin hölkkäillä yhden kerran puolitoista kuukautta leikkauksen jälkeen. Haava-alue kipeytyi kunnolla, minulla oli vähän kuumetta ja muitakin kivoja sivuvaikutuksia (lue paljon verta). Tulin siihen tulokseen, että odotan raskaamman liikunnan aloittamista suosiolla vielä useamman kuukauden, etten saa loppuelämäksi kiinnikkeitä riesakseni. 

Polvet:

Erikoisin raskauden jälkeinen muutos on ollut se, että polvet eivät tunnu kestävän raskaampaa liikuntaa ollenkaan. Ne kipeytyvät niin huonoon kuntoon, etten pääse seuraavina päivinä kyykystä ylös, portaat pitää kiivetä kaiteissa roikkuen ja särky on jotain ihan järkyttävää. Jos lenkkeilen särystä, kivusta ja jäykkyydestä huolimatta, alkavat polvet muljahdella yli, jolloin kipu siirtyy jo sen oloiseksi, että kohta menee jotain kunnolla rikki. Lääkäri epäili, että polvet ovat kenties löystyneet jotenkin raskausaikana, samalla kun ns. asiaan kuuluvaa löystymistä tapahtuu lantion alueella, ja palautuvat ehkä normaaleiksi imetyksen jälkeen. Syytä haettiin myös jalkojen lihasjäykkyydestä, muuttuneesta lantion ja tukirangan asennosta ja kilpirauhasista. Selvittelyprosessia jatketaan. Lääkäri oli samaa mieltä siitä, että koska olen aikaisemmin lenkkeillyt päivittäin, saman painoisena kuin nyt, eivätkä polvet oireilleet  tuolloin mitenkään, ei syytä kannata ensisijaisesti hakea siitä suunnasta.

Iho:

Ihon kunto tuntuu vaihtelevan lähinnä stressitasojen mukana, ei niinkään hormonaalisista syistä johtuen. Pieni notkahdus huonompaan päin tuli, kun aloitin minipillerien syönnin. Kuukautisten tapaista liikehdintää on ollut kerran, mutta ne taisivat pelästyä vallitsevaa tilannetta, koska eivät ole palanneet. Niiden vaikutus ei ehtinyt näkyä naamassa asti.

Muut:

Monien manaamaa hiustenlähtöä en ole huomannut itselläni; ehkä se tulee vasta imetyksen lopettamisvaiheessa? Hampaatkaan eivät ole pudonneet suusta ja kynnet ovat hyvässä kunnossa.

Pää ja yleisvire:

Väsyttää kroonisesti. Hartiat ja niska ovat ihan hirveässä jumissa. Kun on nukkunut oikein vähän, silmiä kuivaa ja niiden ympäristöä ja koko otsaa alkaa särkeä. Olo on silti vähemmän hirveä kuin etukäteen pelkäsin, niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Nesteturvotus:

Raskauden loppuvaiheessa jouduin käyttämään koon 42 kenkiä, kun kengänkokoni on normaalisti 38. Kasvoni olivat pöhöttyneen näköiset ja sormuksia ei saanut sormiin tai niistä pois. Turvotus on hävinnyt jaloista hyvin, mutta sormiin sitä jäi jonkin verran. Sormetkin alkavat pikkuhiljaa olla lähes normaalit, ellen syö kovin suolaista ruokaa.

Kuvassa näkyvät jalkani seitsemännen raskauskuukauden lopulla. Olin laittanut yhdet isoimmista kengistäni jalkaan ja sullonut niihin myös villasukat, koska ulkona oli todella kylmä. Villasukat olivat painaneet nesteisiin jalkoihin hienot kuvot. Osa noista kuvioista osoittautui vesikelloiksi, jotka poksahtelivat ja tulehtuivat… Neuvolassa lohduteltiin, ettei turvotukseni ollut edes pahimmasta päästä heidän näkemistä tapauksista. Silti tuota pöhöttynyttä olotilaa ei ole lainkaan ikävä.

Ihon viimeaikaisista olotiloista ja kropasta asianmukaisesti puettuna löytyy kuvia, kun valitsee palstan tunnisteista Iho-aiheiset postaukset tai Päivän asu-postaukset.