Mamma pakkaa

Tänä viikonloppuna en ehdi paljon kotona ihmetellä sotkuja, sillä tänään on vauvauinti ja sen loputtua ajelemme hissuksiin kohti L:n vanhempien mökkiä. Siellä pitää laittaa paikkoja talvikuntoon. Epäilen, ettei minusta ja M:stä ole kamalasti apua, mutta lähdemme henkiseksi tueksi. Sunnuntaina kipitän heti palattuamme kuvataidekoululle.

Matkalaukkuun lähtee värimaailmaltaan sangen merihenkistä vaatetta, vedoten vanhaan kunnon mökin sijaintiperusteluun. Mitä kenkiin tulee, ajattelin selvitä reissusta Hai-saappailla, sillä mökkitontilla täytyy liikkua useamman asuinrakennuksen (ja vessan sekä saunan) välejä usein.

Laitoin tämän värikoordinoidun matkalaukunpakkaussession kuvat ihan kurillani blogiin, että minuakin päästään haukkumaan Kaksplussassa hulluksi, neuroottiseksi, kontrollifriikiksi, huonoksi äidiksi ja puolisoksi, joka vie mieheltään kivekset ja muuten vaan elämässäni epäonnistuneeksi.

Näin kävi nimittäin ihanan Kesällä kerran-blogin Sanna Matildalle, jonka sisustustyylistä pidän hirmuisesti. Tämän kirjoittama lastenhuoneen leikkitelttaa käsittelevä blogipostaus käynnisti erittäin jännittävän haloon internetin ihmemaailmassa.

Hullu maailma, sanon minä. Jos joku katsoi Teemalta mainion Vauvan vuosi-dokumentin, niin siitä viimeistään tajusi, että vauvat kasvavat, oppivat asioita ja kehittyvät ikätasonsa mukaisesti riippumatta siitä, onko heidät ympyröity Fisher-Pricen värikkäillä, vilkkuvilla ja meluavilla leluhirvityksillä ja lukittu neonpinkkiin huoneeseen vai mönkivätkö he vuohien ulosteissa ja leikkivät kepeillä.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *