Kävimme eilen katsomassa suloisia pieniä ruttukuonoja. Yksi pennuista oli muita aktiivisempi ja koetti (vasta viikon ikäisenä!) lähteä tutkimusmatkoilleen pois emon hoivista.

Pennut syntyivät viime sunnuntaina ja niitä oli lopulta peräti seitsemän. Kolme mustaa narttupentua ja kaksi mustaa urosta sekä punainen urospentu tummilla peitekarvoilla sekä erikoisen värinen urospentu, joka rekisteröidään puna-keltaisena, koska sen tulevaa väriä ei voida vielä sanoa varmaksi. Arvatkaa vaan, mikä on suosikkini. Ilman mitään järkiperusteluita, luonnollisesti.

Kuinka emo jakseli? Hyvinvoivalta ja silmissä hoikistuneeltahan tuo näytti. Seitsemästä maha-asukista eroon pääseminen hoikistaisi varmaan ketä tahansa. Ruokakin maistuu kuulemma taas paremmin, kun on tilaa, mihin syödä ja pennut juovat melkoisen määrän maitoa.

Koira-parka innostui käynnistämme niin että tämä jätti pesälaatikkonsa melko pitkäksikin aikaa ja kävi tutkimassa kaikki tavaramme. Selvästikään tämä ei tiennyt, olimmeko tulleet hakemaan koiramme kotiin. Näin ei (vielä) ollut ja vähän haikein mielin jätimme Hertan hoivaamaan poikasiaan.

PS.

Olen kauheassa, järjen seisauttavassa ja jo ennestään univelkaista päätä tukkivassa räkätaudissa. Juttuni eivät ole edes tavallisella henkevyystasollaan, joten näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Voisin oikeastaan nukkua hetken, kun vauvavapaasta parituntisestani on vielä tunti jäljellä.