Synttärit!

Meillä juhlitaan tänään 46-vuotis syntymäpäiviä. Minun ja L:n ikäero on viikon luokkaa, joten olemme perinteisesti pitäneet syntymäpäiväkutsut ystävillemme samaan aikaan. 

Lähes koko päivä kulunee (vieraiden tuloon asti) siivoilun ja tarjoilujen valmistamisen merkeissä, vauvanhoidon ohella. Onneksi sentään kakut tehtiin valmiiksi jo eilen – ja L:n sisko tulee avuksi! 

M osallistuu juhlintaan alkuillan, mutta vetäytyy sitten rauhoittumaan ja aloittelemaan uniaan vanhemmilleni. (Hän palaa sitten muutaman tunnin kyläilyn jälkeen kotiin yöunille.) Näin vieraat ehtivät nähdä vauvan, mutta juhlista ei muodostu tälle liian stressaava kokemus ja tämä saa mennä unilleen, kun se tuntuu hyvältä. Ehdimme myös seurustella vieraiden kanssa paremmin, kun toinen meistä ei joudu koko ajan olemaan sidottuna vaipanvaihtoon tai muihin siivouspuuhiin, vauvan rauhoitteluun tai syöttämiseen.

Tämän ihmeellisempiä kuulumisia tuskin ehdin tänään päivittelemään, ellen sitten blogin Facebook-sivun puolelle.

Kuvat ovat M:n ristiäisistä ja Liisa Ihmemaassa-teekutsuilta, uusia on luvassa.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *