Tänään on esittelyvuorossa taannoisen Finnish design shopin Pop-up-myymälän syysmyyjäisissä pyörähdyksen asu. Syksyisin iskee erityinen hinku pukeutua intiaani-/villi länsi teeman mukaisesti. Intiaani-tyyliin sopivia vaatteita on kertynyt kaappiin aika paljon, joten tänä syksynä ei tarvitse hankkia intiaanivermeitä, vaikka muun muassa Hömppämaukalta niitä saisi taas.
Kuvat napattiin matkalla kotoamme Keravan asemalle. Vauva viihtyi hetkellisesti vaunuissaan ja valaistus oli hyvä kuvaamiselle. L kauhisteli valitsemaani taustaa, mutta totesi, että omatpa ovat kuvani. Kuvissa edustavan suklaapatukan kääreen raahasin kuvassession jälkeen lähimpään roskikseen; Ärsyttää, kun roskiaan ei voi viedä muutaman kymmenen metrin päässä sijaitsevaan roska-astiaan.
Takki, laukku, sulkapanta ja alustoppi: H&M / Korvakorut ja leggingsit: Gina Tricot /
Tunika: Vila / Kengät ja villasukat: Fida Kerava.
Olet näissä kuvissa niin klassisen kaunis. Varsinkin toinen ja viimeinen; voisin hyvin kuvitella niistä kasvosi soikeissa kehyksissä kummitätini (86v.) seinällä ja ne esittäis hänen äitiään (tai isoäitiään) ihan nuorena (kuvien väritys tietysti osaltaan vaikuttaa, samoin vakava ilmeesi; silloin ennen vanhaanhan ihmiset oli aina kuvissa totisia).
Kiitoksia vain!
Olen aina sanonut, että kropan ominaismallin puolesta olen syntynyt väärälle vuosituhanteelle, kun kurvikkaampia naisia arvostettiin aikaisemmin eri lailla eikä vain poikamaisia ja langanlaihoja. Ehkä kasvotkin ovat samalta (nykyaikaan vähän väärältä) ajalta… 🙂