Taaperoimettäjä to-be?

Imetys mietityttää, pitkästä aikaa. Alun kankeuden ja rintakumistressistä luopumisen jälkeen imettäminen on sujunut rutiinilla ja kivuttomasti sekä fyysisesti että henkisesti. Yhtään kammoamaani rintatulehdusta en ole saanut, vaikka olen juoksennellut kaupungilla ja pihalla ylävartalo lähes paljaana. Ei pitäisi manata, iskee kuitenkin heti kun leuhotan täällä, ettei tulehdus ole löytänyt tietään luokseni.

Imetystä on takana kymmenen kuukautta. Lähes pelkkää rintamaitoa meni neljä kuukautta, joista kolmena viikkona annettiin alussa lisämaitoa kerran päivässä painon nostamiseksi ja liiallisen maidontulon rauhoittamiseksi. Neljän kuukauden jälkeen alettiin maistella kiinteitä 1-2 kertaa päivässä ja kuuden kuukauden iästä kiinteitä on mennyt neljästi päivässä ja koko ajan lisäksi rintamaitoa.

M on edelleen aika kiinni tississä. Kun sattuu tai on hätä, tissillä roikkuminen rauhoittaa. Olen käsittänyt, että vauvoilla tai lapsilla on usein herkkyyshetkensä myös rintamaidosta vieroitukselle, ajanjakso, jona lasta saa oikein patistaa syömään rintaa ja tätä ei tunnu koko touhu kiinnostavan pätkääkään. Meillä se hetki ei ole ainakaan vielä, mutta onko se juuri maagisen yhden vuoden rajapyykin kohdallakaan?

En haluaisi lähteä prosessiin väkisin jonkin ulkoa määrätyn päivämäärän pohjalta vaan vähentää imetystä asteittain entisestään, kun vauva tai taapero vaikuttaisi olevan siihen valmis. Onko jotenkin rikollista imettää vaikkapa 14 kuukauden ikään tai puolivuotiaaksi?

Milloin muuttuu hienosti suosituksien mukaan imettäneestä tissisankarista paheksutuksi perverssiksiTässä(kin) tilanteessa ärsyttää se, miten vähän Suomessa annetaan liikkumavaraa perheiden omille valinnoille: Teit niin tai näin, aina menee metsään.

WHO:n sivuilla sanotaan: ”Exclusive breastfeeding is recommended up to 6 months of age, with continued breastfeeding along with appropriate complementary foods up to two years of age or beyond.

Tästä huolimatta muun muassa YLE uutisoi: ”Vuonna 2004* Suomen imetysohjeistus uudistettiin ja sen jälkeen Suomen suositukset noudattavat Maailman terveysjärjestö WHO:n ja Unicefin täysimetysohjeita. Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi syyskuussa uudet imetyssuositukset, joiden myötä suomalaisia vauvoja kehotetaan täysimettämään puoli vuotta ja muun ruoan ohella vielä toiset puoli vuotta päälle.”

Tuota noin. WHO:n suositus on siis täysimetyksestä 6 kk ikään asti ja osittaisimetyksestä kahden vuoden ikään asti, mutta Suomessa voidaan päättää ilman mitään sen ihmeempiä perusteluita, että meillä ”saa” imettää vuoden ikään asti. Haluaako joku selittää tätä hieman?

Suomessa suhtautuminen imetykseen on muutenkin aika merkillinen muihin pohjoismaihin verrattuna ja lisäravinnon tuputtaminen väksin varmuuden vuoksi melko yleistä. Suositusten mukainen imetys suojaa lasta muun muassa ylipainolta, aikuisiän diabetekselta ja atooppiselta ihottumalta, jotka molemmat ovat Suomessa sangen yleisiä. Taaperoimetyksen terveyshyödystäkin saadaan koko ajan lisää tutkimustietoa.

WHO:n tavoite olisi saada maailman lapsista täysimetetyiksi 4kk iässä ainakin 80 %. Vuonna 2000 Suomessa oli tuossa iässä täysimetettyjä 14 % lapsista. Ruotsissa 68 % ja Norjassa 44 %. Suositusten takana on lukuisia tutkimuksia, joiden mukaan tämän pitäisi olla lähes kaikille vauvoille mahdollista ja hyödyllistä.

Usein ilmoille heitetään ajatus siitä, että imetys olisi olennaista vain kehitysmaissa, joissa saatavilla oleva neste, oli kyse sitten vedestä tai maidosta, on usein epäpuhdasta ja aliravitsemus yleistä. Maailman terveysjärjestö WHO on kuitenkin sitä mieltä, että myös teollisuusmaiden vauvoilla on oikeus saada äidinmaitoa. 

Lapsenhoidollisten seikkojen lisäksi minua hirvittävät hieman omaan ulkonäkööni ja ravitsemukseeni liittyvät jutut. Osa laihtuu kunnolla imetysaikana, itselläni paino on jumittanut ilman liikunnan määrän lisäämistä aivan paikoillaan. Toiset sanovat, että imettämisen lopettamisen jälkeen painoa tulee huomaamatta, kun syö samoin kuin ennen ja joissain tapauksissa laihtumista tapahtuu yllättäen vasta kun imetys loppuu. Osaanko syödä tapeeksi vähän, kun imetys ei enää kuluta sitäkään mitä nykyisellään? Ja mitä tapahtuu tisseille? Ääh. Voi ei. 

Milloin teillä on vieroitettu lapsi rintaruokinnasta? Vai päättikö lapsi itse, että nyt riitti, kiitti? Oliko vieroitus isompi juttu äidille vai vauvalle vai naapurin mammalle? Tuntuiko vieroitukselle löytyvän joku ”oikea aika” vai oliko ajankohta pakon sanelema tai yleisen painostuksen vuoksi tehty päätös? Mielipiteitä, tuntemuksia, ajatuksia?

Kuvassa ensimmäinen imetys.

PS.
Pari linkkiä aiheesta kiinnostuneille.

* Vuosiluku muutettu, kiitos tarkkasilmäisen kommentoijian. Äitipää ollut taas asialla!

Yksityiskohtaisesti asusta

Eilen kävimme M:n ja tämän kummitädin kanssa Helsingissä hoitamassa
muutaman pakollisen ja muutaman ei-niin-pakollisen ostoksen.

Jatkoimme Keravalle palattuamme vauvauinnin kautta vanhemmilleni käymään.
Tänään on viikkosiivottu, kohta meille tulee vieras ja illalla suuntaan crossaamaan.

Olin muuten keskiviikkona afrotanssitunnilla, jos joku mietti, mistä horisin blogin Facebook-sivulla.
Ihan tuosta vain menin, vaikkein ole koskaan ennen ollut ohjatulla tanssitunnilla. Oli aika hurjaa.

Viikonloppu on kaiken kaikkiaan siinä määrin vauhdikas,
että blogi puolella on ollut hiljaisempaa. Lupaan palata linjoille taas huomenissa,
niin kommentteihin vastaamisen kuin postauksienkin muodossa.

Paita, takki, sydänkorvakorut, pääkallorannekorut ja neonvärinen rannekoru sekä hame: H&M /
Kaulakoru: Kyprokselta / Kulmikkaat korvakorut ja raidallinen rannekoru: Lindex

Leppoisaa sunnuntaita kaikille!
 

Ystävänpäivän blogipostit


Hei kaikki tempaukseen osallistuvat!
Olemme päässeet voitokkaasti eroon tammikuusta ja helmikuun puolelle,
joten ystävänpäivä lähestyy ripeää vauhtia.

Muistattehan laittaa pakettiprojektin vauhtiin tai paketin postin kyytiin lähipäivinä
niin saamme lukea juttujanne pakettienne sisällöistä pikapuoliin.
Omakin pakettini on hyvässä vaiheessa.

Kommentoikaa ja linkittäkää vaikka tähän postaukseen, kun saatte pakettinne.
Jännittävää!

PS. Inspiraatiota voi hakea salaisen blogiystävän juttuhen lisäksi edellisen tempauksen paketeista,
joihin valtaosaan löytyy juttulinkki tempauksen kommenteista.

 

 

ÄITISI

Puutalobabyn ja Tassuja & Töppösiä palstoilla
olleiden juttujen sekä lukuisten blogien kommenttien
innoittamana selvennän vähän meidän lastenhoitokuviota, vanhempien rooleja suhteessa lapseen
ja sitä, miten järjestelymme on vaikuttanut lapsen suhtautumiseen vanhempiinsa.

Aamu:
Normaalina arkipäivänä M herää kello 6.30-7.00. Äidin kanssa myllätään sängyssä, pussaillaan, juodaan aamumaidot, kyhnötetään vieressä, jutellaan tai kitistään. Isä nousee ylös kello 7.30, heittää vaatteet päälle, sytyttää makuuhuoneeseen kirkasvalolampun ja vie vauvan aamuvaipan vaihtoon ja aamupuurolle.

Vauva palautetaan äidille klo 8.30, jolloin äiti on käynyt suihkussa, meikannut, laittanut hiukset
ja pukenut sekä tehnyt kotitöitä, jos aikaa on jäänyt.

Aamu- ja iltapäivä:
Päivä on äidin vauvanhoitoaikaa. Käymme perhekerhossa, vaunuajelulla, otamme lyhyitä päiväunia, luemme kirjoja, vieritämme palloa, leikimme leikkikeittiöllä, vaihdan vaippoja, näemme joskus kavereita, puuhan partioasioita ja kiellän kymmeniä kertoja päivässä tekemästä sitä ja tätä luvatonta. Teen vauvan kanssa kotitöitä, kuuntelen kiukut, itkut, annan (rinta)maitoa, syömme lounasta ja välipalaa.

Joskus M käy toiveikkaasti koputtelemassa työ-/olohuoneen ovea, josko isä soisi huomiota myös työpäivän aikana. Jos työpäivän aikataulu on väljä, L saattaa pitää lounastauollaan hetken seuraa M:lle, jotta minäkin saisin syödä lounaani rauhassa ja sellaiseen aikaan, että se on ominaista ruokarytmilleni (ja siten painonhallinnalleni hyväksi).

Alkuilta ja ilta: 
L hoitaa vauvaa noin kaksi ja puoli tuntia illassa. Näiden tuntien aikana käyn 1-3 iltana viikossa crossaamassa, pidän yhtenä iltana partiokokouksen, kirjoitan blogia ja teen kotitöitä. Hoidan M:ää vastaavasti saman verran tai vähän vähemmän iltaisin ja laitan useimmiten tämän nukkumaan. Joskus touhuamme jotain myös yhdessä: Käymme vaunukävelyllä tai partion hallituksessa, oleilemme yhdessä
tai kyläilemme isovanhempien tai ystävien luona.

M nukahtaa kello 20 ja 21.30 välissä väsymysasteesta ja olostaan riippuen.
Nukuttaminen aloitetaan aina noin kahdeksalta.

Yö: 
Yö on hyvin pitkälti minun vastuullani eikä olekaan mikään ihan helppo nakki. 
L saattaa hoitaa M:ää yksittäisinä öinä aamuyöstä jokusen tunnin ja on usein ”päivystysvuorossa” myöhäisillasta. Noin kerran kuussa nukun kokonaisen yön. Joinain öinä hampaiden, flunssan tai vatsakivun vaivatessa M saattaa herätä tunnin välein ja kitistä tai huutaa tuntikausua. Joskus vain pyöritään, ynistään ja etsitää seuraa.

Hyvinä öinä herätään vain kerran. Moneen kuukauteen ei olla kuitenkaan nukuttu yhtäjaksoisesti koko yötä. Aina jos L aikookin valittaa vauvan hoidosta, mitä tämä harvoin tekee, voin aina vedota siihen, 
että tämä ei kestäisi millään järjissään samanlaista rumbaa öisin.

Isän työpotti arkena ja viikonloppuna
Päivisin 31,5 tuntia
Töitä 37,5 tuntia
Aktiivista ”työaikaa” 69h

Öisin ”päivystysaikaa” ~17 tuntia

Äidin työpotti arkena ja viikonloppuna
Päivisin 67 tuntia
Aktiivista ”työaikaa” ~67 tuntia

Öisin ”päivystysaikaa” ~46 tuntia
 

Lisäksi mukaan voisi laskea kotityöt, joita teen tuntimääräisesti enemmän,
mutta koska pystyn tekemään niitä usein vauvan kanssa yhdessä päivän mittaan,
jää kummankin työpäivän jälkeen tehtävien kotitöiden määrä suhteellisen tasaiseksi. 

Suosiiko vauva sitten toista vanhempaansa? Tuoko tämä ilon aiheensa tai harmituksensa herkemmin toisen vanhemman tiettäväksi? Pyrkiikö hän useammin jomman kumman vanhemman syliin tai seuraan?

Jos vauva suosii toista vanhempaansa, on tämä isä.
En koe tämän olevan kummankaan meistä syytä tai ansiota.
Vauva saa kanssamme ollessaan molemmilta yhtälailla aktiivista huomiota, tosin hieman erilaista riippuen kummankin tavoista hoitaa vauvaa. Isän kanssa ollaan kuitenkin käytännön syistä sen verran vähemmän, että tämä kieltää harvemmin päivän aikana ja on hyvissäkin asioissa harvinaisempaa herkkua.

Vauvan suhtautumiseen voi vaikuttaa se, että isä tekee töitä kotona, on useita tunteja vauvan kanssa jokaisena päivänä eivätkä työmatkat vie aikaa päivästä käytännössä koskaan vaan isä on saatavilla heti työpäivän päätyttyä ja tälle käydään vilkuttelemassa ajoittain työpäivän aikanakin. Jos vauva oppii uuden taidon tai onnistuu jossain hienosti, isä voi käydä kurkkaamassa tilanteen ja palaa sitten töidensä pariin.

Vauva vaikuttaa ihan tasapainoiselta, haastavahkolla temperamentilla varustetulta, mutta johdonmukaisesti tunteitaan ilmaisevalta, tasaisesti kehittyvältä ja uusia asioita innolla opettelevalta lapselta.
Että tuskinpa on menty ihan metsään.

Minusta lastenhoitomme on järjestetty tasapuolisesti ja molempien tarpeita kuunnellen.
Päivisin jaettu vastuu  on ollut hyvä ja koen sen keventäneen huonosti nukuttujen
öiden tuomaa väsymystä ja vähentäneen uupumisen sekä turhautumisen riskiä.

L on sanonut olevansa myös tyytyväinen järjestelyyn ja ennen kaikkea pitävänsä sitä oikeudenmukaisena.
Toki kumpikin meistä voisi varmasti tehdä enemmänkin itselleen mieluisia harrastusasioita, mutta pienen lapsen perheessä vanhempien menot ja ajankäyttö joutuvat usein joksikin aikaa väistymään osittain.
Se on normaalia ja uskon meidän molempien sopeutuvan koko ajan paremmin tilanteeseen.

Ja hei, koska isät ovat minusta ihana asia ja voimavara lapselle, olen tosi onnellinen osallistuvasta, oikeudentuntoisesta ja tasa-arvoiseen vanhemmuuteen pyrkivästä aviomiehestä.

Kaksi ykkösvanhempaa, uhka vai mahdollisuus?

(Kuvaaja M. Lehtisalo)