Sisustushömppää ja sairastelua

Hei alkuun päivän hömppäannos, ettei touhu mene liian raskassoutuiseksi.
Omakaan mieliala ei nimittäin ole ihan katossa viimeöisten kahden tunnin unien 
ja sairaalan käytävillä tuskanhiessä kramppaamisen jäljiltä.

Päätin siis inspiroida itseäni ja kerätä kollaasin tämän kevään kauneimmista pikkubudjetin tyynyuutuuksista. Tuon dinosaurustyynyn ja ”blogityynyn” päädyin tilaamaan meille
ja mustavalkoinen kuviotyyny tulee kenties yhteen toiseen asuntoon… 
(Tyynyt: 1&5 H&M Home / 2,3&6 Ellos / 4 Ikea)

Ja sitten sitä sairausasiaa.

Raskausaikana täytyi syödä koko ajan jotain pientä; leipää tai hedelmiä ehkä juoda kaakaota, tai tuli ällöttävä olo. Raskauden jälkeen tarve syödä tihein välein jatkui, kävi jopa ärsyttäväksi, koska tavoitteena olisi pitää paino aisoissa. Pitkään ajattelin kyseessä olevan kehon tapa reagoida imetykseen, mutta imetyksen hiljalleen väistyessä kiinteiden ruokien tieltä, aloin tosissani pohita, mistä voisi olla kysymys.

Toissayönä heräsin kummalliseen korvennukseen vatsassa, kävin juomassa vettä ja se helpotti.
Eilen oireilu jatkui, kävin terveyskeskuksessa ja minulle määrätiin Buranaa. Iltaan mennessä vatsa kramppasi ja kuristava, painostava, rusikoiva kipu hinautui koko ajan lähemmäs rintalastaa. Yöllä kipu oli niin kova, että totesin, ettei tätä enää kotioloissa siedä ja sain kyydin Peijakseen. Ensiavussa otettiin verikokeita ja sydänfilmi ja annettiin kipulääkettä.

Aamulla päästiin siihen tulokseen, että vatsa, suolisto ja ruokatorvi ovat olleet refluksityyppisen ärsytyksen kourissa jo pidempään ja nyt sille tuli pikastoppi. Sovittiin, että aloitan refluksilääkityksen, seurailen oireiden kehitystä ja haen sopivaa lääkkeiden ohjeistuksen puitteissa itselleni sopivaa annostusta 
ainakin ensi viikon puolelle ja jos helpotusta ei tule tai oireet pahenevat, selvitetään, voisiko kyse olla mahatulehduksesta tai -haavasta. 
Että semmoista tänne.

Toivottavasti teidän viikkonne on alkanut terveemmissä merkeissä!

 

Joukkotuhontaa

Olipa kerran keittiön ylälaatikko, jossa kuivatut banaanilastut elivät rauhallista elämäänsä
yhdessä rusinoiden, teepakkausten, sokeripussin ja muiden laatikon asukkaiden kanssa.

Eräänä päivänä iso käsi avasi laatikon ja nosti sieltä kourallisen banaanilastuja.
Kun toisistaan erilleen joutuneet lastut näkivät pienten, tahmeiden sormien lähestyvän,
ne tiesivät hetkensä koittaneen.

Aivan. Ne syötiin. Yksi toisensa jälkeen.
Eikä yhtään jäänyt jäljelle kertomaan tapahtuneesta.
Snif.

 

Sisarusongelmia

Eilen katsomassani Criminal Mindsissa isosiskon mustasukkaisuus johti tämän äidin ja sisaren murhaan.
Vaikka sisarusten välinen kilpailun vanhempien huomiosta ja rakkaudesta johtaminen kuvatun kaltaisten mittasuhteiden konfliktiin on äärimmäisen epätodennäköistä, voivat tunteet silti käydä kuumana ja sisarusten keskinäiset välit rikkoutua pysyvästikin.

En tiedä, onko kyse sisarusten persoonallisuuksista vai vanhempien ja muun lähipiirin kyvyistä käsitellä riitatilanteita ja luoda tasa-arvoa sisarusten välille. Joidenkin sisarusten kesken vallitsee nimittäin harmoninen rauha ja toiset ottaisivat toisensa lähes hengiltä, elleivät aikuiset olisi alati valppaina
– tai siltä tilanne ainakin ulkopuolisen mielestä vaikuttaa.

Kun pikkuveljistäni vanhempi syntyi, muistan joutuneeni jostain syystä muutamaksi päiväksi isovanhemmilleni tämän ollessa aivan pieni. Ja minua suututti niin. Minusta oli ja on ihanaa käydä isovanhempieni luona, joten suuttumukseni oli aivan perusteetonta. Minua vaivasi tuolloin kaiken lisäksi raju vesirokko. Näppylöitä oli oikeasti satoja, kaikkialla kehossa  –  jopa sormien väleissä ja silmäluomissa. Muistan surreeni ja kiukutelleeni, koska minut oli ”hylätty” ja kaiken lisäksi tuollainen viheliäinen tauti oli iskenyt kimppuuni, suhteellisen vanhana, olinhan jo lähes kouluikäinen.

Harmitus lakkasi kuitenkin yhtä pikaisesti kuin alkoikin;
Valokuvissa pikkuveljeään pitää sylissä, suukottelee tämän jättimäisiä allergiaihottumaisia poskia ja ottaa mukaan ulkoleikkeihin onnellisen ja ylpeän näköinen isosisko.

Nuoremman veljeni syntyessä vietin tämän kanssa paljon aikaa vauvasta alkaen, olipa minusta kaiketi vähän hoitoapuakin, sillä muistan vaihtaneeni vaippoja ja hoitaneeni päiväuni- ja iltanukutuksia omasta halustani silloin tällöin. Minua luultiin ajoittain veljeni äidiksi, mikä oli hieman häiritsevää 12-vuotiaasta.

En muista meidän kolmen lapsen välillä vallinneen mitään suurta mustasukkaisuutta vanhempien huomiosta. Kenties suhteellisen suurilla ikäeroillamme on jotain tekemistä asian kanssa; Sain itse olla kuutisen vuotta ainut lapsi ja veljeni syntyessä olin verrattain omatoiminen ja itsenäinen koulutulokas. Kolmannen lapsen tullessa mukaan kuvioihin, olin itse lopettamassa ”uraani” ala-asteella ja veljeni siirtymässä esikouluun.
Äitini onkin todennut, että hänelle on syntynyt lapsi kolmella eri vuosikymmenellä.

On riitaa ja porua silti riittänyt.
Jos kokeisiin lukua on häiritty, sisaruksista jotakuta on vaadittu panostamaan enemmän kotitöihin
tai jonkun harrastukseen on annettu enemmän rahaa ja resursseja, se on aiheuttanut eripuraa. 

Muistan erään automatkan. Olin jo lukion ensimmäisellä luokalla ja koetin epätoivoisesti käyttää autossa vietetyn ajan hyödyksi lukemalla kemian kokeeseen. Autoradio oli päällä ja koetin vaimealla kuiskausäänellä, mieleenpainamisen edistämiseksi, käydä koealueen asiota läpi: ”MetEtPropButPentHeksHeptOktNonDek”.
Veljeni tarttui muminani ja alkoi tahallaan laulaa ja irvailla häiritäkseen lukemistani. Vanhempani olivat niin kyllästyneitä takapenkillä alati käynnissä olevaan kinasteluun, etteivät puuttuneet asiaan mitenkään, vaikka vetosin heihin saadakseni lukurauhan. Loppumatkan veljeni kinastelivatkin keskenään siitä, missä meni heidän penkkiensä välinen raja ja kumpi oli pudottanut leivänmuruja kaikkialle.

Omakohtaiseen kokemukseen perustuen voisinkin todeta, että
vaikka sisaruksista onkin parhaimmillaan seuraa, iloa ja apua monissa elämäntilanteissa,
voivat he ajaa sisaruksensa yhtä lailla hermoromahduksen partaalle.

Sisaruksena oleminen on oma lukunsa, mutta ei vanhemmillakaan ole helppoa.
Vanhempana omaa toimintaa voi olla vaikea nähdä objektiivisesti.
Saako nuorin lapsi enemmän vapauksia kuin vanhin lapsi sai aikanaan?
Vietetäänkö muiden lasten kanssa ollenkaan kahdenkeskeistä, lapselle ajoittain tärkeää,
aikaa kuin esikoisen kanssa? 

Ja missä määrin sisarusten pitäisi antaa selvittää kahnauksensa keskenään?
Huutoa, kitinää, kantelua, puremista, lelujen viemistä, leikkien tahallista rikkomista, yrityksiä pudottaa vauva syöttötuolista, tukasta vetämistä, toisen naamaan piirtämistä, mustamaalaamista ja pilkkaamista.
Näiden kaikkien kaltaisia viehättäviä asioita esiintyy vaihtelevassa määrin
sisarusten välillä kaikissa tietämissäni perheissä.
Meneekö raja toisen fyysisessä vahingoittamisessa, siinä että tulee jälki
vai onko toisen leikkien tai ihmissuhteiden terrorisoiminen yhtä tuomittavaa?

Joten missä menee sen paljon puhutun ihmisenä kasvamisen raja
ja milloin sisarus tekee lapsen elämästä sietämätöntä?

Entä sukupuolten tasa-arvo?
Millaisen mallin lapsi saa kotoaan, verratessaan saamaansa kohtelua eri sukupuolta edustavan sisarukseen?
Joutuvatko tytöt ja pojat tekemään samoja töitä? Kolaavatko tytöt lunta ja silittävätkö pojat?
Saako jomman kumman sukupuolen edustaja sanella, mitä kotitöitä suostuu tekemään,
toisen tehdessä kaiken mitä käsketään?

Ja sitten on vielä raha, jonka saaminen ja antaminen ei näy useissa perheissä vain käytössä olevien viikko- ja kuukausirahojen määrissä vaan erityisesti harkinnanvaraisissa kuluissa,
kuten isommissa harrastusväline-, elektroniikka- ja vaatehankinnoissa.

Nordean 2000-luvun alkupuolella teettämä kyselytutkimus antaa ymmärtää,
etteivät tytöt ja pojat yhteiskunnassamme keskenään yhteneväisessä asemassa,
mitä tulee raha-asioihin: Kyseissä tutkimuksessa kävi ilme, että pojat saavat
viikkorahaa noin 20 prosenttia enemmän kuin tytöt
.

Tilastokeskuksen internetarkiston artikkelissa lainataan tutkija Terhi-Anna Wilskaa:
”- Se on mielenkiintoinen, ihan tilastollisesti merkitsevä ero – sama kuin palkkaero. 
Ei sitä varmasti tietoisesti tehdä. Ihmisillä vain on sellainen käsitys, että tytöt kuluttavat hömppään ja turhuuksiin, kuten pikkuesineisiin, ja poikien kuvitellaan jostain syystä olevan viisaampia rahankäyttäjiä. Jotenkin ajatellaan, että kun pojat eivät niin paljon shoppaile, niin he kuluttaisivat sitä rahaa järkevämmin.
Ja sehän ei pidä paikkaansa. Tutkimuksissa on osoitettu, että tytöt kuluttavat järkevämmin ja säästävät enemmän. Voisiko taustalla olla joku ihan ikivanha ajatus pojasta tulevana perheen päänä?

Hän arvelee, että taustalla saattaa myös olla poikien kiinnostus erilaisiin teknisiin laitteisiin, jotka maksavat enemmän. Poikien ajatellaan tarvitsevan niitä, kun taas tyttöjen ei. Wilskan mukaan pojat saavat usein rahaa lahjaksi. Tämä voi hänen mukaansa johtua siitä, että monet ajattelevat, että pojalle on vaikea ostaa lahjaa. Tytöille taas on tarjolla enemmän kaikenlaista pientä tavaraa.

Entä jos yhden lapsen harrastus on pohjaton rahareikä ja toinen harrastaa lähinnä kirjaston kirjojen lukemista? Pitääkö hakea tasapainoa vai hyväksyä se tosiasia, että toiselle mieluinen harrastus sattuu olemaan lähes ilmainen ja toisen maksaa muutaman etelänmatkan verran vuodessa?

Sisarukset voivat olla toisensa parhaita ystäviä lapsena, mutta huomaavat aikuisina, ettei yhteisiä asioita tai halua olla tekemisissä usein löydykään enää. Ja toisaalta lapsena jatkuvasti riidoissa olleet sisarukset saattavat löytää yhteisen sävelen vasta aikuisina.

Monilla sisaruksilla hyvä ja läheinen suhde kantaa koko elämän ja sitä vanhemmat varmasti toivovat hankkiessaan useampia lapsia. Tätä ei kuitenkaan tulisi pitää itsestäänsevyytenä: Osalla sisaruksista jatkuvat ristiriidat aiheuttavat surua ja hämmennystä:
Miten voi olla niin vaikeaa tulla toimeen sellaisen kanssa, joka on omaa perhettä?

Onneksi toinen lapsi ei ole ajankohtainen nyt, jos on koskaan.
En tiedä, osaisinko olla tasapuolinen, jos tulisin luonnostaan paremmin toimeen jomman kumman lapsen kanssa. Ja osaisinko rakasta yhtä paljon? Kieltää ja puoltaa samalla tavoin? En tiedä.

Millainen suhde teillä on sisaruksiinne?
Ja millaisia kysymyksiin tai tilanteisiin olette törmänneet vanhemmuudessa, 

jos teillä on useampia lapsia

Tunnustukset, kauhujutut tai huippuhetket, kaikki vain kommentiksi asti!

 

 

Kissat

Julkaisen ikivanhan, suuren kissayhteenvetoni uudemman kerran,
ihan salaisen kissaystäväni iloksi:

Toiset kissat mahtuu taskuun, toiset öisin metsästää
ja jos ryhdyt värien laskuun musta-valko-kremeliini, loppua et nää.

Meillä on kaksi kissaa, molemmat narttukissoja. Kirjava on Peppi ja valkoinen on Vanja.
Tiedän, että Vanja on miehen nimi, mutta voin vedota siihen, ettemme ole nimenneet kumpaakaan kissaamme itse. Ne ovat kumpikin tulleet meille aikuisiällä ”turvapaikanhakijoina”.

Kissamme ovat aivan erilaisia persoonallisuuksia:
Peppi on rohkea, utelias, itsenäinen ja leikkisä.
Vanja taas on arka, hellyydenkipeä, kehräysmoottori ja sylivauva.

Peppi viihtyisi varmasti osittain ulkokissana, sillä se nauttii silminnähden satunnaisista mökkireissuistamme, joille se pääsee mukaan. Vanja sen sijaan on molemmilla ulkoiluyrityksillämme kiivennyt turvaan olkapäälleni ja parkunut, kunnes olen vienyt sen takaisin sisään.

Kun Peppi on seurallisella tuulella, se tulee tervehtimään puskemalla ja asettuu sitten alle metrin päähän kehräämään ja torkkumaan. Vanja puolestaan tulee nenäpussailemaan, kehrää kovaäänisesti ja äheltää itsensä ihmisten syliin, päälle tai väliin ja on haltioissaan silityksistä. Vanjaa voisi varmaankin silittää tuntikausia eikä tämä kyllästyisi.

Peppi on kokonaan kotoperäinen maatiaiskissa, mutta Vanjassa on osa turkkilaista angoraa.
Sen huomaa ainakin tämän rakenteesta ja karvan laadusta.

Seuran lisäksi kissoista on toki myös riesaa.
Niin kuin varmaan jokaisesta lemmikistä on jossain määrin. Kissamme eivät pahemmin raavi luvattomia paikkoja, mutta viherkasveja ne nakertelevat nautinnolla. Varsinkin Peppi, joka oli edellisessä elämässään ilmeisesti lipuntarkastaja, sen verran innokkaasti se rei’ittää parvekekasviemme lehtiä.

 Peppi tykkää myös repiä paloja pahvilaatikoista, Vanja puolestaan nakertelee mielellään tietyntyyppistä aikakausilehtipaperia ja muovia. Vessassa ei voi pitää paksua mattoa tai siitä tulee hiekkalaatikon laajennusosa. Ja parvekekasvien pitää joko peittää multa lehdillään tai multa täytyy peittää koristekivin – muuten ruukkuihin pissataan. Myös cocktailtikut upotettuna multaan pitävät pissaushalut aisoissa!

Kolmen eläimen yhteiselo sujuu melko sävyisissä merkeissä.
Peppi säikäyttelee Vanjaa ajoittain liian riehakkailla leikkiyrityksillään ja Hertan tapa leikkiä ei ole kissojen makuun, joten leikkisimmät eläimemme eivät siis hyödy toisistaan. Jos Hertta innostuu Vanjasta liikaa, tämä sihisee Hertan pakosalle. Kaikki eläimet saattavat kuitenkin toisinaan ottaa torkkuja samalla sängyllä tai jopa rahilla, joten ne eivät pelkää toisaan puolin tai toisin.

Kissat suhtautuvat uusimpaan tulokkaaseen hyvin. Peppi ei pelkää vauvaa, muttei tee oma-aloitteisesti lähempää tuttavuuttakaan. Jos vauva yhyttää Pepin jostain, tämä antaa vauvan taputella ja halailla itseään hetken, mutta poistuu sitten paikalta. Vanja ei anna vauvan ottaa fyysistä kontaktia itseensä, mutta jakelee tasapuolisuuden nimissä nenäpusut vauvallekin hellyyskohtauksen iskiessä.

Kissat on huomioitu asunnossamme isolla kiipeilypuulla, joka näkyy mm. parveke-postauksessani sekä parvekkeelle ja vessaan sijoitetuilla hiekkalaatikoilla. Vesi- ja ruokakulhotkin on sijoitettu kiipeilypuuhun, jottei koko ajan tarvitse vahtia koiraa, jolle kissanruoka maittaisi omaa sapuskaa paremmin.

Kissojen lempiasioita ovat lämpimät paikat, kuten juuri kuivausrummusta tullut pyykkikasa, kaikki syötävä, ruoka, ruoka ja ruoka, (vauvan kannalta vaarallisen) pienet pallot, silitykset, kankaiden alla piileskely, oravien ja lintujen katselu ikkunalaudalla tai parvekkeella sekä kissakaverin tai ihmisten peseminen ja ”leipominen”.

Viihdyn parhaiten isossa laumassa ja kolmen eläimen hoitaminen ja hankkiminen ovat kuitenkin varmasti helpompi tapa ison lauman saavuttamiseen kuin vaikkapa kolme lasta…

Kaikki otuksemme ovat rakkaita ja pohdinkin välillä, miten saisimme esimerkiksi tulipalon sattuessa kaikki turvallisesti ulos. Karvakasat lätkäkassiin ja vauva kainaloon ja paloauton nosturiin?

 

Laiska sunnuntai

Pitkään nukutut aamu-unet, katkarapu-ananas-aurajuusto-paprika-pitsaa, Rillejä Huurussa,
sängyssä löhöilyä, päivätorkkuja ja hetki kahdenkeskeistä aikaa kera aviomiehen.

Laiska sunnuntaimme on koostunut näistä ja pikkumiehen isovanhemmillaan viettämästä iltapäivästä.
Nyt pitäisi pikkuhiljaa palata kotitöiden ja pian alkavan crossingtunnin ajattelemiseen ja toteuttamiseen. 
Ja vauvakin palasi kotiin ilmeisen tyytyväisenä.

Mutta kylläpä pieni hengähdystauko teki hyvää!
Onni on innokkaat (iso)vanhemmat.

PS.
Pahoittelut ylisuuresta kuvasta:
Tuo ihastuttavaakin ihanampi little snorlax-fontti ei vain pääse oikeuksiinsa pienemmässä.
Suuret pienet ongelmat ja sillain.

 

Ehkä tänään mun olo alkaa helpottua

Siltä ainakin tuntuu.
Selvisin kuin selvisinkin eilen crossaamaan, saunassa makaaminen avasi hartiajumeja, mies huomasi koko viikon kestäneen matalapaineen kasaantuvan pian myräkäksi ja teki ennakoivana liikkeenä lettuja.
Söin letut hyvällä ruokahalulla ja huomautin vasta sitten, että seuraavalla kerralla läskinkaristuksen nimissä voi tuoda vaikka kukkia. En ole koskaan vielä päätynyt syömään tulppaanejamme.

Tänään vietämme aikaa molempien vanhempien ja lähes kaikkien sisarusten kanssa
ja polskimme 32-asteisessa vauvauintialtaan vedessä. Toivottavasti kierrokseni jatkavat laskuaan.
Voisin kenties lopettaa tämän naamani ihon repimisenkin pikkuhiljaa.

Eilen kävimme MLL:n perhekerhossa. Väkeä oli vähän, mutta kaikki entuudestaan tuttua. Oli ihanan rauhallista verrattuna torstain seurakunnan perhekerhoon. Siellä alkoi olla liikaa lapsia ja aikuisia meidän kummankin makuun. M kävi levottomaksi, vaikka kerho kesti vain puolitoista tuntia ja minuakin alkoi vähän ahdistaa. Päiväkodin aloitusta innolla odottaen…

Sain rintapumpun myytyä pois kuljeksimasta.
Eilen oli kaiken kaikkiaan jotenkin tosi ärhäkkä olo, joten anteeksi hyvä pumpunostaja,
jos säikäytin sinut tuimalla olemuksellani!

Nyt voisin kaivaa kaapista kauniit vaatteet, paikata naamani siltä osin kuin se on mahdollista,
ulkoiluttaa koiran ja unohtaa loppupäiväksi vastaamattomat sähköpostit, karvaisen lattian ja ensi viikon hektistäkin hektisemmän ohjelman. Pelkkä ajatuskin nimittäin saa verenpaineen nousemaan uudestaan.

PS.
M:n leikkikeittiöön löytyi taas pieni uusi juttu taannoiselta Helsingin reissulta.

 

Hei me leikitään!

Hi-hi-hi-hippaa,

rikkaimurin tutkimista

ja skeittilaudan työntämistä ympäri asuntoa.

Kun pahin ylimääräinen energia on purettu, voi keskittyä

syömään

tutkimaan

ja nostelemaan kirjoja.

Ettei tänne blogin puolelle synny videotungosta,
laitan tämän perjantain videomuotoisia leikkitunnelmia blogin Facebook-sivulle.
Tervetuloa kurkkaamaan ja tykkäämään!

Hitsi tämä viikko on ollut henkisesti jotenkin poikkeuksellisen raskas.
Kaikki on tuntunut merkityksettömältä, harmaalta ja epämiellyttävältä. Mikään ei oikein jaksa innostaa ja päiviä on vaikea jaksaa iltaan asti. Fyysinen virekin on heikko. Väsyttää. Alavatsa on koko ajan arka ja kipeä. Vasenta polvea särkee ja vihloo. Silmissä ajelehtii massiivista migreenikohtausta enteileviä valoilmiöitä jo toista päivää putkeen. Kun L ottaa vauvan seurakseen, voisin vain nukkua hetken.

Voi olla, että tämän illan crossingtunti jää taas välistä. Perjantaisin tarvitsisin sekä treeniseuraa, kyydin kuntokeskukselle että vaihtoakun selvitäkseni liikkumaan. Pahaksi onneksi laina-automme on muussa käytössä juuri perjantaisin ja treeniseurallakin muita harrastuksia. Noh, tiistaina selvisin salille asti ja vielä sunnuntaina tulee ainakin liikuttua tällä viikolla. Harmittaa, kun en saa aikaiseksi, mutta ulkona riehuva lumipyry ei houkuta tipan tippaa polkemaan, kun on jo valmiiksi ihan nuutunut olo.

Toivottavasti teidän viikonloppunne alkaa vähän iloisemmissa tunnelmissa!

PS.
Pahoittelen tärähtäneitä kuvia. Tuo täystuho on melko vilkas liikkeissään,
joten tarkentaminen on kaiken touhuamisen lomassa lähes mahdotonta.

PPS.
Muistakaa Blogilista, Bloglovin ja Seurata palstaa. 

 

 

Päivän asu ja kaikkea muuta


Seurakunnan perhekerhossa on käyty, koira lenkitetty, toasteja ja salaattia syöty ja seuraavaksi edessä olisi partiopainotteinen ilta; Ensin nuotion sytyttelykokous umpihangessa ja sitten hallituksen kokous.

Epätasaisesti sujuviin öihin liittyen tilannekatsaus:
Viime yönä M nukkui yhdeksästä puoli neljään, söi ja jatkoi unia kuuteen eli oli vaihteeksi taas verrattain hyvä yö. Kun vielä keksisi jonkin yhdistävän tekijän satunnaisten hyvien tai edes niiden kauheiden öiden välille…

Asukuviin ilmestyi jälleen karvainen kuvausassistentti, joka sai roikkua sylissä kuvien räpsimisen ajan.

(Kengät: Ellos / Hame: Monki / Paita, sukkahousut ja kaulahuivi: H&M)


PS:
Kun seuraavan kerran nurisen, että minulla on liian pienet tissit,
pitänee palata tuon ensimmäisen kuvan pariin.
 

Iltaisin ollaan maailmassa kii

Viime yönä M huusi ja vanhemmat vuorottelivat nukkumisen ja valvomisen kanssa.
Kun taas toissayönä nukuttiin kahdeksan tuntia putkeen.
Näissä öissä ei ole mitään kaavaa, suuntaa tai järkeä,
vaikka nukkumaan mentäisiin minuutilleen samalla tavalla
ja nukuttamista edeltävät rutiinit olisivat ihan samat.

Jos oltaisiin Amerikassa, tuolle lapselle olisi varmaan jo kirjotettu unilääkkeitä.
Onneksi ei olla.

Olen useaan otteeseen sanonut, että jos joku mielii tulla meille näyttämään,
miten tuon lapsen saa pysymään koko yön unessa, nukahtaminen ei ole niinkään ongelmallista,
niin olkaa oikein hyvät. Mutta muutama viikko on sitten minimiaika.

Mutta se siitä valittamisesta. Vaihteeksi jotain mukavaa:
Yhtenä iltana L pyysi minut kuiskaten katsomaan, millaiseen asentoon M oli itsensä vääntänyt isolla sängyllä. Aikuisten viettäessä aikuisten laatuaikaa huuruisten rillien seurassa olohuoneessa,
ei vauvankaan tarvinnut olla yksin; Olihan hänellä uskollinen ystävänsä nukkumiskaverina.
Koira nukkui ilmeisesti koiranunta, sillä valojen sytyttäminen kuvan ottamista varten 
sai tämän mulkoilemaan häiritsijöitä synkästi.

Ehkä tämä tästä joskus.

On muuten tosi vaikeaa pitää pokkaa, kun vauva saa lähes joka ilta nauruhepulin silloin kun pitäisi mennä nukkumaan. Ja jos itse lähtee mukaan naureskeluun, vauvalla lähtee väsymysmopo herkästi ihan käsistä.

 

 

 

 

Mutta kun pimessä makuuhuoneessa kaikuu kikatus, se vaan on älyttömän tarttuvaa!

 

 

Mies joka piti liikaa tortuista

Runebergin päivä on jäänyt lapsuudesta mieleeni lähinnä päivänä, jona saa syödä ja leipoa torttuja. 

Päivän laajamittaisesta muistamisesta kansan keskuudessa sopii kaiketi kiittää Fredrikaa,
kansallisrunoilijan vaimoa. Aikuisiällä olenkin juhlistanut ajatuksissani samalla myös 
Fredrika Runebergin päivää, olihan tämä ensimmäisiä suomalaisia naiskirjailijoita. 

Meilläkin leivottiin tänään torttuja ja tarjottiin niitä muillekin kuin ydinperheen jäsenille,
Fredrikan tarunhohtoista vieraanvaraisuutta siinäkin muistaen. Alkoholilliset kostukkeet jätettiin kokonaan pois tortuista ja niistä tehtiin kauppojen ja kahviloiden torttuja pienikokoisempi versio.

Torttuihin tai niiden karvasmanteliin, liittyy mielestäni sekä hauska että hieman surullinen tarina: Tarina kertoo että Runeberg oli kova naistenmies ja katosi toisinaan yöjuoksuilleen.

Vaimoa tämä ymmärrettävästi häiritsi, varsinkin kun mies ei heidän kahdeksasta lapsestaan
päätellen ollut jäänyt elämässään täysin osattomaksi.

Onneksi ystävät tiesivät kertoa, että karvasmantelin uskottiin hillitsevän pahinta intoa,
jopa vievän mieskunnon väliaikaisesti kokonaan. Niinpä karvasmantelia alettiin lisätä torttuihin, joita mies nautti mielellään, josko ei ihan joka päivä niin ainakin erittäin säännöllisesti. 

Tarina ei valitettavasti kerro, hillitsikö toistuva karvasmanteliannos miehen menohaluja ja alkoiko tämä jälleen viihtyä paremmin vaimonsa seurassa kotosalla. Toivon ainakin, että tarina olisi saanut onnellisen loppunsa.

Meillä karvasmantelia ei laitettu torttuihin tänäkään vuonna; Mies on pysynyt kotosalla ihan mukavasti ja toivoa sopii, että vauvankin saisi ajoissa nukkumaan.

Herkullista ja torttuisaa Runebergin päivää kaikille!