Voi kevät

Tule jo.
Nosta sipulikukkien kärjet esiin talojen reunuspenkeistä
ja pienet vihreät ruohotupsut väistyvien kinosten raoista.
Tuo villi linnunlaulukonsertti lähimetsään.

Tuo tippuvan ja solisevan veden ääni, 
päivä päivältä silmissä hupenevat nietokset.

Innosta kevätsiivoukseen ja uusiin alkuihin.
Rohkaise ulkoilemaan ja nauttimaan lämmittävästä auringon hehkusta kasvoilla.

Tuo ensimmäinen niin lämmin päivä, että hiekoitushiekka alkaa pöllyämään kuivavalla asfaltilla
ja koululaiset riehaantuvat auringon lämmöstä ja juoksevat ulkona ilman takkia.

Tule pian, että pääsemme kaivamaan välikausihaalarin kaapista ja lähtemään toden teolla puistoon tutkimaan kiviä, käpyjä sekä ihanaa märkää hiekkaa. Minunkin varpaani kaipaavat hiekan tuntua.

Avaa metsien polut ja pidennä päivää, jotta ulkomaailma aukeaisi sekä aikuisille
että varsinkin pienimmille ihmeellisenä, tuoksuvana.
Ja kasvu kohisisi korvissa, näkyisi kaikkialla ympärillä.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *