Huomaan ajatuksieni harhailevan koko ajan enenevissä määrin koulu- ja työelämään.
Kaipaan edelleen palautteen saamista, selvästi rajattuja tehtäviä,
mahdollisuuksia saada onnistumisen kokemuksia ja haastaa itseni.
Toisaalta tällä hetkellä en kyllä olisi kovinkaan vahvoilla työelämässä,
vaikka koulumaailmassa luovimisesta selviäisinkin.
Lähdetään tosiasioista: En tule koskaan saamaan yhtään työpaikkaa ulkonäköni avulla.
Pullukat, erikoisesti pukeutuvat naiset ovat kovaa valuuttaa vain fiktiivisinä agenttinörtteinä.
Olen salaujo. Pidän silti puhumisesta ja kontaktin ottamisesta oma-aloitteisesti.
Monissa työ- ja opiskelupaikossani sanavalmiuttani ja sosiaalisuuttani on kehuttu kovasti.
Harmi vaan että kuluneena vuonna ulosantini ei ole ollut erityisen valovoimaista.
Ensimmäisenä kuukautena vauvan syntymän jälkeen itkin varmaan kerran puolessa tunnissa
eikä puhumisesta meinannut tulla mitään kaikelta siltä itkemiseltä.
Sen jälkeen olen nukkunut kuusi tuntia (tai enemmän) yhtäjaksoisesti ehkä kymmenen kertaa.
Oikein heikon yön tai öiden jälkeen ajatus takkuaa, puhe pätkii tai puuroutuu, sanat hukkuvat tai vaihtuvat toisiin.
On välillä todella piinallista, kun jokin itselle luonteva ja tärkeä taito,
ilmaisun väline tai persoonan osa on poissa pelistä.
Kuten muisti.
Muistan ulkoa kokonaisia keskusteluita, otteita kirjoista, tavaroiden paikat asunnossa, jossa olen käynyt muutaman kerran, lankapuhelinnumeroita, joita en ole käyttänyt ala-asteen jälkeen. Muistan millä lukion englannin kurssilla sanastoon kuului sana fertilizer ja mikä kappale oli kyseessä. Jatkuvassa univelassakin pääni toimii melko hyvin, mutta sitten on päiviä, joina perusarjenkaan pyörittäminen ei suju.
Niin kuin tänään. Minun piti viedä postiin kirjakerhon kirja, joka minun piti palauttaa, koska olin unohtanut peruuttaa sen (niin se muisti). Samalla aioin hakea yhden paketin. Alapihalla huomasin unohtaneeni laittaa vauvalle aurinkolasit. Onneksi tämä nukahti heti, joten selvisin kuomun vetämisellä alas ja harsovirityksellä.
Kun pääsin kilometrin päähän kotoa, huomasin kirjan unohtuneen, mutta ainahan voisin edes hakea paketin…
Postissa huomasin ajokorttini jääneen miehen lompakkoon tämän haettua reseptilääkkeeni viime viikolla.
Eli enpä saanut pakettiakaan. Otti päähän. Tarkistin kännykältä rahatilanteeni ja totesin henkilökohtaista käyttövaraa olevan laskujen jälkeen 3 euroa loppu kuuksi.
Päätin ostaa munkin kotimatkaevääksi. Visa Electron ei toiminut kahvilassa minulla tai viereisellä laitteella samaan aikaan maksamassa olleella asiakkaalla. Sain ilmaisen munkin. Koin oikeuden toteutuneen sillä edellisen kerran ko. kahvilassa asiodessani maksoin neljästä munkista, mutta myyjä pakkasi vain kolme munkkia. Sama myyjä oli kassalla nytkin ja höpisi puhelimeensa viikonloppunsa tapahtumista.
Ko. myyjä on ”palvellut” minua kolme kertaa ja puhunut joka kerta koko oleskeluni ajan puhelimessa: Ensimmäisellä kerralla sain ensin väärän tuotteen, toisella kerralla liian vähän tuotteita
ja nyt kun maksulaite ei toiminut, toinen myyjä, joka oli muissa liikkeen töissä joutui tulemaan selvittämään tilannetta. Puheluahan ei voinut keskeyttää. (Terveisiä vain Keravan Uudenmaan herkun keskustan myymälään.)
Tämä viimeisin käänne hieman lohdutti. Jos tuollaisetkin alansa huiput saavat töitä,
ehkä minäkin saisin jotain pullanmyyntityötä jopa puhe- ja muistirajoitteisena.
Onni onnettomuudessa lienee kuitenkin se, että palaan syksyllä koulun penkille vielä kahdeksi vuodeksi.
Kun viimein haen oman alani töitä, saan toivottavasti nukkuakin joskus.
Ja ehkä osaan puhua ja muistan asioita taas normaalisti.
Toisaalta se tarjoilija oli todella kaunis ja …laiha.
Tuollainen käytös asiakaspalvelijalta on kyllä aivan kamalaa… Ja vielä se, että se toistuu ja toistuu kerta toisensa jälkeen. Huh.
Itse (lähes saman alan) yrittäjänä kyllä valitsen työntekijät kokonaisuuden perusteella. Omalla tyylillä ei ole niin väliä, koska työssä työntekijä käyttää työvaatteita. Eikä painokaan ratkaise. Tärkeintä on, että on helposti kontaktia ottava ja reippaan oloinen ihminen kokonaisuudessaan. Käytettävyys on myös ratkaiseva tekijä. Monet työntekijät pystyvät työskentelemään vain tiettyinä päivinä ja tietyn ajan päivässä, joten se hankaloittaa aina valintaa, vaikka tyyppi olisikin muuten mukavan oloinen.
Sinua minä en kyllä ainakaan ulkonäön perusteella jättäisi valitsematta. Vaikutat pirteältä ja kekseliäältä ihmiseltä 🙂
Sä olet juuri sellainen ihminen jonka minä olisin palkannut työntekijäkseni. Vaikutat persoonalliselta, ihmiseltä joka tarttuu toimeen, asiakasystävälliseltä. Yleensä (ei tietenkään kaikki!!!) noi todella kauniit ihmiset ovat nirppanokkia ja kuvittelevat voivansa tehdä ulkonäkönsä varjolla mitä vaan, itse en olisi ikini palkannut tuollaista töihin.
Aika monta työpaikkaa olen elämäni aikana saanut, ja sittemmin kymmeniä ihmisiä palkannut, ja kyllä tuo ulkonäön perusteella valinta on yksi suurista urbaanilegendoista.. Toki jos haastatteluun menee asenteella ”kun nyt olen näin ruma niin et minua varmaan palkkaa”, niin vaikuttaahan se mielikuvaan, joka hakijasta syntyy. Pää pystyyn ja persoona esille!
En usko, että minulta menisi mikään työ ns. sivu suun ulkonäköni vuoksi.
Saisin varmasti paikan, jos olisin siihen pätevä tai sopiva.
Mutta en usko, että minun ulkonäölläni saisi töitä pätevyyteen tai sopivuuteen liittyvistä puutteista huolimatta.
Tunnen henkilökohtaisesti ihmisiä, jotka ovat sanoneet minulle suoraan saaneensa joskus työn sillä perustella, että ovat olleet niin hyvän näköisiä. 🙂
Mulla on ylipainoo jotain 20 kiloo ja aina olen saanut töitä, koska olen muuten reipas ja harrastan liikuntaa (mun alalla hyvä kunto on kohtalaisen tärkeää). Sen lisäksi nykyiseen työpaikkaani, hyvin vanhoillisten ja konservatiivisten asiakkaiden hoitajaksi pääsin vaikka mulla oli pinkit rastat :)). Vaikutat todellakin oma-aloitteiselta ongelmanratkasijalta ja sellaisille on aina töitä alalla kuin alalla.
minä-tässä-hei: Sen ymmärtäisi kyllä tavallaan, jos olisi vaikka joku hlökoht. kriisi ollut myyjällä, jota olisi pitänyt sitten puida työajalla, vaikkei saisikaan, mutta kun joka kerta on sama tilanne niin…
Asiakaspalvelijoissa arvostan itse eniten kontaktinottoa, aitoa halua palvella asiakasta ja kykyä kuunnella ja mukautua kuhunkin tilanteeseen.
JonnaH.: Ehkä sellainen itsevarmuus, mikä syntyy, kun saa paljon (anteeksi) pelkästään ulkonäöllään heijastuu osalla erityisen hyvännäköisistä ihmisistä myös työminään ja käytökseen.
Vierailija: Oman persoonan tuominen sopivasti esille ja oman osaamisen arvostaminen ovat tietysti tärkeitä rekr.tilanteessa.
Marija: Tällä hetkellä vaan tuntuu siltä, että asiat, joita olen pitänyt ns. ”myyntivaltteinani” koulu- ja työmaailmassa eli ulosanti ja muisti, kärsivät univajeesta ja ”vauvakoomasta”. Ei siis oikein tunnu siltä että olisi oma itsensä.
On kyllä hyvä, jos rekrytointiprosessissa katsotaan työntekijän taitoja ja valmiuksia eikä vaikkapa painoa, muuta ulkonäköä, hiustyyliä, lävistyksiä tms.