Viimeisiä hoitovapaaviikkoja viedään. Huomasin perjantaina puistosta kotiin kävellessäni, elokuisen auringon lämmittäessä kasvojani ja lapsen juostessa edelläni kapealla polulla, pienen haikeuden kouraisevan vatsanpohjaa.
Jonkin sortin sentimentaalisuutta on selvästi muutenkin ilmassa, sillä pikkuruiset ensimmäiselle luokalle menijät, jotka seisoivat rykelmissä koulun pihalla maanantaina, saivat kyyneleen kihoamaan silmäkulmaan.
Tähän asti olen odottanut arjen kuvioiden uudelleenjärjestäytymistä jännityksensekaisella innolla, mutta nyt huomaan myös katsovani taaksepäin tajuten, ettei tämä elämänvaihe koskaan palaa.
Koulut alkoivat maanantaina isommillakin lapsilla ja aikusilla; Loputkin isovanhemmista palasivat arkihommiin, samoin kuin peruskoulu- ja lukioikäiset sisaruksemme. Koulun alku toi heille mukanaan uusia kuvioita niin koulun vaihtumisen kuin tulevien lukiolaistouhujen merkeissä.
On hauskaa asua näin lähellä; Voi kuulostella sekä iloisia että jännittäviä kuulumisia helposti kasvotusten. Ja tarjota ruokaa, jos kouluruoka ei ole syystä tai toisesta löytänyt tietään mahaan asti.
Tiistaina palaveerasimme Kuutin ”oman hoitajan” kanssa teekupposen äärellä. Muina päivinä olemmekin käyneet päiväkodilla joko leikkimässä pihalla, mukana retkellä tai osallistumassa sisätouhuihin, toistaiseksi vain muutaman tunnin kerrallaan.
Alkuviikkoa leimasivat myös harrastuskuvioiden aloituksen mukanaan tuomat suunnitteluhommat ja -tapaamiset. Sainpa pidettyä torstaina syksyn ensimmäisen partiokokouksenkin. Huh huh sitä hulinan määrää!
Ennen partiokokousta Puutalobaby kävi äiteineen meillä piipahtamassa ja nippu Kuutille liian pieniksi käyneitä, värikkäitä vaatteita lähti lainaan. Ihanaa kun tavara kiertää!
Keskiviikkona kävimme Helsingissä ja koko päivän kestäneen kaatosateen lisäksi matkaa elävöitti kenkäni pohja, joka irtosi Keravan asemalla vähän kannasta, mutta oli Helsinkiin päästyämme täysin irti. Linkkasin pohjattomalla kengällä Forumin alakerran DinSkohon ja tärväsin viisikymppiä uusiin kenkiin.
Totesin, ettei minun kannata hommata enää yksiäkään kahdenkymmenen euron ballerinoja, kun niitä on kaappi täynnä. Sen sijaan ostan vähän kalliimmalla nilkkurit, joita en omista varmaan yksiäkään ehjiä ja tallustelen niillä sitten syys- ja kevätkeleillä.
Kun jalassa olivat ehjät kengät, jatkoimme matkaa ystäväpariskuntamme luokse. Olin joutunut jättämään kiukkuisen kesäflunssani vuoksi taannoiset juhlat väliin ja teimme nyt yksityisvierailun. Hyvä seura ja ruoka paikkasivat kenkähävikin aiheuttamaa ärsytyksen!
Perjantaina kävimme keräämässä auringonkukkia ja ajelimme sitten appivanhempien mökille. Monen rennon ja lepäilyyn keskittyneen viikonlopun vastapainoksi tällä kertaa oli luvassa perinteisempää mökkitekemistä eli paikkojen kuntoon laittamista. Ohjelmassa oli muun muassa huonekalujen kantamista, kokoamista ja keittiön pystytystä. Lisäpuuhaksi keksin aloittaa leikkimökin siivous- ja sisustusprojektin.
Ehdimme kuitenkin myös syödä hyvin, saunoa useamman kerran, katsoa kisoja ja levätä, joten emme palanneet kaupunkiin täysin loppuunpalaneina. Tänään on vielä hyvää aikaa hoitaa rästiin jääneitä hommia, pestä pyykkiä ja käydä crossaamassa.
Kun kirjoittelin tätä postausta, keittiöstä kuului valtaisa rämähdys. Lapsi oli isänsä kanssa touhutessaan napannut tiskipöydältä Lifefactoryn kohtalaisen painavan juomapullon ja heittänyt sen Pentikin kynttiläkippo-maljakkoon. Sirpaleethan tuovat onnea?