Tasan viikko on vierähtänyt, ilman yhtäkään imetystä. Viimeksi olen imettänyt viime viikon tiistain aamuna. Mutta miten tähän päädyttiin? Eihän siitä ole kauankaan, kun pohdin, pitääkö imetys lopettaa juuri jonain tiettynä hetkenä, jos se ei tunnu äidin tai lapsen kannalta sopivalta…

Lapsi oli isovanhempiensa kanssa viikonloppuna yhden yön mökillä ja vietti seuraavan yön isänsä kanssa samoissa maisemissa ennen kotiin palaamistaan. Keksin viime viikolla että imetyksen lopullinen alasajo olisi hyvä ajoittaa lähelle erossa vietettyä kahta yötä. Tiistai-iltana imetys jäi välistä koetettuani pitää lapsen kiireisenä nukahtamiseen asti ja keskiviikkona lähdin Helsinkiin pojan käydessä yöpuulle.

Kolmena tai neljänä ensimmäisenä päivänä jouduin tyhjentämään maitoa pois pieniä määriä, useampaan otteeseen päivän mittaan, sillä sitä riitti edelleen tuottamaan pakkautuessaan kipeän ja kiristävän tunteen. Parissa päivässä tuotanto vähentyi niin että saatoin lopettaa varsinaisen tyhjentämisen.

Maidon määrä vaihtelee vuorokaudenajasta riippuen, viimeaikaisina vakiintuneina imetysaikoina eli aamulla ja illalla maitoa olisi tarjolla eniten. Olisikin mukavaa tietää, milloin rinnat aikovat luopua toivosta. Lukemani perusteella siinä voi mennä tovin. Fyysisesti siis kituutan hieman kivuliaan olotilan kanssa ja rintatulehdusta peläten. Katsotaan, alkaako maitoa nousta vielä vuosienkin päästä, kun näen vaikkapa söpöjä kissanpentuja. (EIH!)

Psyykkisesti päätös oli kaikessa spontaaniuudessaan yllättävän helppo. Olo on hieman haikea, mutta samaan aikaan helpottunut, joten ehkä minun kohdallani tämä oli se paljon puhuttu oikea aika™ lopettaa.

Entä lapsen reaktio? Päiväkotiharjoittelun aikana ja ensimmäisellä hoitoviikolla lapsi oli hyvinkin läheisyyden- ja rintamaidonkipeä. Mutta nyt, kun arki on asettunut uusiin uomiinsa, tilanne oli normalisoitunut. Kun pistin tissit telakalle, taapero on käynyt muutaman kerran kurkkimassa paidan alle ja taputtelemassa tissejä, mutta jättänyt asian siihen. Vain ensimmäisinä päivinä tämä koetti protestoida kitisten aamu- ja iltamaitojen puuttumista.

Laulan oodin rintakumeille tässä asiassa! Uskon että tämä vieroitushässäkkä olisi saattanut itsepäisen lapseni tuntien olla massiivisella tavalla hankalampi, jos juominen onnistuisi ilman rintakumeja. Nyt kun ne on piilotettu lapsen ulottumattomiin, tämä ei olisi voinut juoda vaikka olisi halunnutkin.

Kuvitteellinen äiti-poika-dialogimme imetyksen lopettamisesta voisi mennä jotensakin näin:
” Tämä imetyshomma olisi sitten tässä, ei tipu eikä suihkua enää. ”
” Okei, onhan päivässä muutakin puuhaa kuin roikkua tissillä. ”

Hyvin meni, mutta menkööt!

SEURAA BLOGIANI BLOGLOVINISSA, BLOGILISTALLA JA FACEBOOKISSA