Nämä lapsen kehityspostaukseni eivät näköjään osu nykyään yksiin niin sanotusti järkevien etappien kuten vuoden tai puolentoista vuoden kanssa. Tosin tällä kertaa syy piilee oman sähläykseni sijaan ajanvarauksellisissa seikossa, sillä neuvolasta ei saanut mielekästä aikaa lomien ja lääkäriaikojen vuoksi ennen lokakuuta, jolloin lapsi oli jo ohittanut puolentoista vuoden rajapyykin lähes kuukaudella.

Kävimme siis viime viikolla taaperon kanssa neuvolassa. Kyseessä oli laaja terveystarkastus, jossa paikalla oli oman tutun terveydenhoitajamme lisäksi lääkäri. Tarkastelussa olikin lapsen kasvun ja kehityksen lisäksi myös perheen kokonaisvaltaisempi hyvinvointi.

Meiltä kysyttiin jaksamisestamme, parisuhteemme tilasta, päihteiden käytöstämme, harrastusmahdollisuuksistamme sekä tukiverkostamme. Lisäksi puhetta oli kaikkien perheenjäseniemme liikunta- ja ruokailutottumuksista yhdessä ja erikseen. Koen voineeni vastata rehellisesti, että tilanne on elämäntilanteemme moniin muuttujiin nähden varsin vakaa ja hyvä.

Pysytyn helpotuksekseni allekirjoittamaan myös totemukseni siitä, että päiväkodin aloitus sujui lapsen osalta melko kivuttomasti, vähin itkuin ja hyvin mielin. Päiväkotiin lähdetään touhukkaana ja iltapäivällä pihamaalla odottaa iloinen lapsi, joka ei malttaisi jättää työntökärryralliaan tai sählypeliään millään kesken.

Lapsen pituus ja päänympärys mitattiin ja hänet punnittiin. Silmien ja korvien kunto tarkistettiin myös. (Varsinkin korviin kurkkaaminen oli tervetullutta pitkähkön flunssan jälkeen ja onneksi ne olivat ihan siistin näköiset.) Poikaa tunnusteltiin sieltä ja täältä ja hän sai pallon potkittavakseen ja heiteltäväkseen.

Taaperolle annettiin palikkalaatikko sekä kuvakirja tutkittaviksi. Kirjasta löytyi monta tuttua asiaa ja sanojakin saatiin mukavasti kuuluville. Palikat löysivät tiensä oikeisiin koloihin ja osa palapelin paloistakin loksahti paikalleen. Viimeinen palikkalaatikon pala tosin laitettiin laatikkoon nostamalla koko päällikansi pois paikaltaan. Laiskuutta vai luovaa ongelmanratkaisua? Mene ja tiedä.

Millainen meidän puolitoistavuotiaamme sitten on? 

Pääsääntöisesti rohkea tapaus, joka katselee vieraita aikuisia ja lapsiakin hetken kauempaa, mutta lämpenee kuitenkin melko nopeasti uusissa tilanteissa, kun huomaa, että läheinen aikuinenkin ottaa rennosti.

Uhmaikää lähestyvä tyyppi, jolla minä-ite-vaihe nostaa hiuksenhienosti päätään ja erilaisissa tehtävissä kuten palapeleissä tai vetoketjun avaamisessa epäonnistuminen tuottaa suurta harmia, joka myös näkyy ja kuuluu. Palapelin palat saavat kyytiä ja villapukua kiskotaan auki otsa hiessä ja huutaen.

Väsyneenä ja nälkäisenä melko mahdoton kiukkuaja – sekä isäänsä että äitiinsä tullut siis. Syö ruokansa pääsääntöisesti itse ja hyvin, uusia makuja varsin ennakkoluulottomasti kokeillen. Nukahtaa helposti, mutta herää edelleen silloin tällöin öisin, usein viimeistään viiden-kuuden aikoihin yöllä, mutta jatkaa unia seitsemän tienoille, jos könyän lastenhuoneen sänkyyn hänen viereensä.

Naurava kujeilija, jolle piiloleikit, hippa tai vanhemman kanssa kieppuminen ja jumppaaminen tuottavat iloa. Hupsuttelija, pusuttelija ja kutituskihertäjä, jonka kanssa voisi hassutella kaikki päivät jos vaan kerkiäisi. Välillä ilkikurisuus ja vanhemman pujuttaminen karkailuilla ja omapäisillä tempauksilla on myös aika raivostuttavaa.

Pitää monipuolisesta touhuamisesta ja kyllästyykin ajoittain hyvin herkästi. Innostuu liikuntaleikeistä sekä kiipeilystä, isovanhempiensa ja sisarustemme näkemisestä, eläimistä, musiikista ja laululeikestä. Rakastaa uimista hyvin paljon ja osaa liikkua ja touhuta vedessä luontevasti. On löytänyt selkeitä suosikkikirjoja ja leluja, joiden vaihtaminen toisiin ei sujukaan noin vain.

Juttelee paljon ja ymmärtää hurjasti enemmän. Osaa suorittaa pieniä askareita pyynnöstä ja seuraa tarkasti sekä hänelle suunnattuja että muiden ihmisten välisiä keskusteluja. On koko ajan enemmän aidosti osallistuva ja vuorovaikuttava osa perhettämme ja päivä päivältä hauskempaa ja mieluisampaa seuraa ainakin äidilleen.

Entä ne strategiset mitat?

Pituutta oli kertynyt yksivuotisneuvolan jälkeen kuutisen senttiä lisää ja nykyisellään sitä oli noin 84,5 senttiä. Painoa oli tullut puolisentoista kiloa lisää puolessa vuodessa ja tätä nykyä käsipainollamme on massaa reippaat yksitoista kiloa.

Pituus kulkee kasvukäyrälaskurin mukaan nollakäyrän tuntumassa, paino hieman miinuksella samoin kuin päänympärys; Hyvinkin tasaista ja omaa linjaansa noudattavaa kasvu on ollut, kun verrataan puolivuotis-, yksivuotis- ja puolitoistavuotisneuvolan mittaustuloksia.

Että semmoinen pläjäys!
Miten on, jaksatteko lueskella näitä kehitysraportteja puolivuosittain?

Lue myös:
Neljätoista kuukautta
Täysi kymppi
Kuusi kuukautta
Vauvan neljä kuukautta