Kävimme eilen Helsingissä mieheni, vanhemman pikkuveljeni ja kummitäti H:n kanssa. Illan kohokohta oli Hobitin toisen osan katsastaminen. Ennen elokuvaa söimme vatsamme täyteen kantapaikassamme ja kiertelimme hetken kaupoilla.
Sain täydennettyä blogiystäväni pakettia, ostettua uuden puuterin hajonneen sekä loppuunkulutetun purtiloni tilalle ja löysin itselleni erittäin lupaavalta vaikuttavan huulipunakynän. (Siitä lisää myöhemmin, jos kokemukset ovat jatkossakin yhtä vakuuttavia kuin tähänastiset.) Lisäksi hamstrasin Tigerista muutaman lippunauhan odottamaan Kuutin keväisiä syntymäpäiviä.
Kameralle tarttui koko reissusta vain muutama kellertävä ja rakeinen kuva seuralaisistani sekä tärähtänyt kuva Stockmannin kaloista (?!). Kun kerran olin raahannut kameran mukaani, jälleen kerran, pyysin tihkusateen litistämästä tukastani huolimatta miestä räpsäisemään minusta kuvan ravintolassa. Ihailkaatte lopputulosta.
Että näillä mennään!
VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSA, BLOGILISTALLA, FACEBOOKISSA, INSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ
Hmm.. Aika taiteellinen näkemys! 😀
Sillain aikuisviihde-taiteellinen?
Erittäin onnistunut kuva kieltämättä 😀 eikö hyvä kuvaaja ole sellainen joka saa kuvattavan parhaat puolet esiin? 😉
Totta, totta!
Haha! Mies vieressäni: ”Hei, tissit.”
Olen elänyt siinä käsityksessä että teiltäkin löytyy niitä tissejä katseltavaksi. 😉
Mä en ole edes yllättyny :D.
Mut jos on jotain kuvaamisen arvosta, niin miks ei? 😀 Ja selvästi on sun oma vika, kun on kerta noin avonainen paita 😉
Se oli itse asiassa mekko eikä edes kovin avonainen – minun mekokseni ainakaan. 😉
hahah! Hyvä kuvaaja! 😀
Ehkä tämän otoksen perusteella ei pidä tuomita ihan täysin. 😀