On lunta tulvillaan raikas talvisää, mutta mieleni on vallannut väsymys. Olisi mukavaa nauttia lumesta, käydä enemmänkin kävelyillä, rakentaa lumiukko, pakata eväät reppuun ja lähteä talviretkelle. Käytännössä raahaudun kotiin ja hautaan pääni koulutöiden pinoon. Tentteihin luku ja esseiden loputon nakuttaminen alkaa syödä naista eivätkä kiireen ja stressin aiheuttamat painajaiset auta asiaa.
Minulla on muutamia painajaisia, jotka toistuvat aina silloin kun mieleni käy ylikierroksilla. Ahdistavissa unissa kadotan tai menetän jonkun läheiseni, jotain kamalaa tapahtuu hampailleni tai palaan synnytyssairaalan kolkoille käytäville ja eristyksissä oleviin huoneisiin. (Hyvät synnytysmuistot, jeah right.) Ei tässä painajaisten näkemisessä muuta pahaa ole kuin sängyssä kieriminen, jatkuva kesken unien havahtuminen ja miehen herättäminen tuskanhikisenä ja säpsähdellen heräilylläni.
Onneksi joululoma häämöttää reilun viikon päässä ja sen aikana ei toivottavasti tarvitse kuin tehdä pari esseetä, koettaa skarpata liikunnan kanssa ja touhuta perheenä kaikkea mukavaa.
Koetin eilen päästä lomafiilikseen paistamalla loput lettutaikinasta, tanssimalla Spotifyn tanssilistaani läpi ja siemailemalla puolikkaan lasin pilaantumisvaarassa olevaa valkoviiniä lapsen jammaillessa seurana ja leikkiessä lettujen paistamista omassa minikeittiössään. Oli ilmeisen hyvä lomasimulaatio, sillä unet olivat jo hieman rauhallisempia.
Täytyy sanoa että yksi on ollut viime päivinä ylitse muiden nimittäin perheemme musta hevoseni eli lapseni, joka on ollut harvinaisen suloinen ja saanut jatkuvasti hymyn nousemaan äitinsä väsyneille kasvoille. Juttua tulee ensinnäkin ihan hurjasti, päiväkodillakin oli huomattu tarinan määrän räjähdysmäinen kasvu muutamassa viikossa. Voin ihan rehellisesti myöntää että onhan se mukavaa, kun lapsensa kanssa voi pikkuhiljaa keskustella.
Kaikki vaikuttaisi menneen hoidossa kohtuullisen sävyisästi; Päiväkodilta ei ole ainakaan kuulunut puremisgaten jatko-osien tuotantoaikatauluista mitään, joten voisi toivoa edellisen episodin jääneen viimeiseksi. Raivostuneen ja reippaasti ylensyöneen norppaemon paluu ei nimittäin olisi kovinkaan takuuvarma lippukassasensaatio. Vai menisittekö muka katsomaan?
Ja on tuo mieskin ollut mainio. Kävivät pojan kanssa viikonloppuna Luonnontieteellisessä museossa ja ovat muutoinkin pysyneet tiukimpien pänttäyssessioiden aikaan kiitettävästi poissa tieltä. Pääsin luikahtamaan itsenäisyyspäivänä kaverin valmistujaisiinkin ja loppuviikosta saimme nukkua yhden yön ilman lasta, kiitos appivanhempien.
P.S. Varmaan kanssaulkoilijoita naurattivat (tai kauhistuttivat) perheemme touhut, kun kuvasin järjestelmäkameralla miestä, joka kuvasi lasta kännykällään.
VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSA, BLOGILISTALLA, FACEBOOKISSA, INSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ
Huoh, samoissa tunnelmissa. Huomenna viimeinen omien opiskelujen päättösemma ennen joulua ja sitten vielä pari pinoa tenttejä tarkastettavana ensi viikoksi. Toivottasti painajaiset helpottavat. Mä painajaisissani nykyään vaan synnytän ja synnytän ja synnytän… Että on nämä muistot kultaisia, kyllä.
Mä muuten unohdin sillon teillä kysyä sulta, että mistä ne sun ihanat tuikkutalot olikaan tulleet?
Mä päätin et tällä viikolla en tee enää mitään kouluhommia ja ensi viikollakin ihan minimin. On pää niin tyhjä et lukemallakaan sinne ei vaan mee enää mitään.
Synnytyksestä pysyvästi traumatisoituneet Ry:n vois perustaa. Ray voisi sponssata vaikka eheytymisristeilyjä, kun sotaveteraaneista aika jättää?
Jos meinaat sitä kaupunkia, joka oli eteisen lipaston päällä niin se on Party Liten viime talven hässäköitä.
Viisas päätös! Mäkään en tee, koska viimeiset palautukset hoitelin tänään. Mutta vielä kaksi isoa tenttipinoa korjattavana, mutta kyllä tässä pian aletaan olla voiton puolella, tsemppiä sinnekin! Ja toivottavasti pääsette jonnekin ihanaan paikkaan rentoutumaan hääpäiväksi 🙂 Me ollaan joskus oltu Tallinnan vanhan kaupungin Taanilinnassa yötä (pieni hotelli, lyijylasi-ikkunat ja vain muutama muu ihminen hotellissa meidän lisäksi, ah mikä rauha), käyty Boccassa syömässä ja mä kävin vielä Sinisessä salongissa manikyyrissä. Sekin oli oikein rentouttava ja mukava reissu, että vink vink vaan 🙂
Pidän vinkin mielessä seuraavaa Tallinnan reissua silmällä pitäen. 🙂
Mistä teidän vauvapulkka? Hitsi, tiimarista olivat jo loppuneet.
Läheisestä Prismasta raijattiin viime talvena. 🙂
Hammaspainajaiset, tuttua huttua…Yleensä menetän poskihampaat, lähtevät yksi kerrallaan ja yritän peitellä heiluvia/puuttuvia hampaita muilta. Hyvin ahdstavaa, mikähän nuo selittäisi..
http://mamainprogess.blogspot.fi/
Luin jostain unikirjasta joskus, että hampaiden menettäminen on hyvin klassinen unien aihe ja liittyy usein huoleen jonkin taloudellisesti tai muutoin tärkeän asian menettämisestä.
Itselläni hammaspainajaiset tosin alkoivat etuhampaan katkeamisesta…