Vuosi 2013 blogissa ja sen ulkopuolella

Tammikuussa…

Annoin uuden vuoden kunniaksi lupauksia. Kävimme heti vuoden alussa Tukholmassa. Kahlasin seksuaalisen häirinnän teemojen tummissa vesissä ja totesin syyllistymisen olevan itselleni tarpeellinen ja ratkaisuihin johtava mekanismi.

Pääsin testaamaan erilaisia raskausarpiin tarkoitettuja tuotteita ja rasvailinkin ahkerammin kuin koskaan aikaisemmin eläissäni. (Testijakson loppukuvat – klik.) Olin myös innoissani edellisen vuoden lopulla aktivoituneesta liikuntatahdistani.

Kuutti täytti kymmenen kuukautta ja tein katsauksen hänen kasvuunsa ja kehitykseensä. Podin pienimuotoista kriisiä siitä, miten äitiydessä onnistumistaan on niin vaikea mitata tai arvioida, toisin kuin vaikkapa opiskelu- tai työsuoritetta. Mietin, tulisiko mahdollinen yksityinen synnytyssairaala ottaa vastaan ilolla vai varauksella.

Helmikuussa…

Kyseenalaistin sisarusten merkityksen lapsen elämässä – siinä mielessä ettei vaikutus ole useinkaan yksiomaan positiivinen. Pitkiä kommentteja ja hyviä kokemuksia kertyi postauksen alle! Avasin myös päätöstäni (ja päätöstämme) tulla vanhemmiksi, vaikka Kuutti olikin aluksi melkoinen yllätysvauva.

Asunnossamme tapahtui järkyttävää joukkotuhontaa. Huomasin voivani tehdä perusteellisen kevätsiivouksen vahingossa. Sain innokasta, joskin vielä melko tehotonta siivousapua. Lapsemme laajeneva leikkirepertuaari sai oman postauksensa.

Kävimme partioporukalla Tirvassa nauttimassa talvisen kauniista luonnosta ja yhdessäolosta. Olimme lapsen huonojen yöunien vuoksi aika väsyneitä ja mietin, päätyisinkö silloisella imetystahdilla pian taaperoimettäjäksi. Laskeskelin myös, miten lapsenhoito jakautuu perheessämme, päivien ja yövalvomisten osalta.

Maaliskuussa…

Fiilistelin lähestyvää kevättä ja pääsiäistä. Kävimme Kuutin kanssa tervehtimässä isovanhempiani Kuopiossa ja pohdin vanhuutta ja vanhenemista. Mietin myös suhtautumistani puolisoni pelaamiseen.

Pidimme Kuutin 1-vuotis syntymäpäivät lähisukulaisten ja kummien kesken kotonamme. Sain pääsiäisleirin järjestämisen sivutuotteena hepulin. Naureskelin sille, miten vaikeaa lapsesta ja eläimistä onkin välillä saada järkeviä kuvia.

Huhtikuussa…

Kuukauden kohokohta oli eittämättä pääsiäisleiri, jolla koimme paljon hyviä hetkiä sekä muutamia turhaumia. Loppukuu oli jostain syystä henkisesti vähän raskas ja siihen mahtui rakkauden punnitsemista ja taaperobluesia. Vanhempien arvonnassa voittama leporeissu Långvikin kylpylään osuikin hyvään hetkeen ja voimia haettiin kesää odottamalla.

Kävimme äiti-lapsi-porukalla tutustumassa hienoon ja vähän jännittäväänkin Metsäretki-näyttelyyn. Lapsi sotkee ruokapöydässä-gate velloi valtoimenaan ja päätin tunkea oman lusikkani soppaan.

Toukokuussa…

Muutin hurjan innostuneena Kideblogeihin ja vaikka päivitykseen liittyi teknisiä haasteita Lilyn samanaikaisen päivityksen vuoksi, tunsin oloni nopeasti kotoisaksi. Jätin häähyväiset Lilylle ja esittäydyin Kidejen puolella.

Mies joutui yllättävän ja väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi kotipihallamme. Lähipiiristä kuului useita erouutisia, jotka saivat miettimään omaakin suhdetta. Onneksi tuli valo ja alkukesän herkut. Terassikausikin tuli korkattua.

Koiran ja lapsen suhteen kehittäminen pitkän linjan koiraihmisten neuvojen avulla oli työn alla. Kävimme haistelemassa alkukesän tuulia mökillä ja kotona kuvailin lastenhuonetta sekä hain (ja jaoin) inspiraatiota lastenhuoneen sisustamiseenTein päivitetyn kurkkauspostauksen kotiimme.

Juoksin Naisten Kympin tuntiin treenaamatta kertaakaan juoksua koko vuonna. Mietin, uskaltaisinko viedä lapsen aina välillä kuntoklubin lapsiparkkiin. Tein Kuutista 14 kuukautta-postauksen ja selvitin, mitä kaikkea olinkaan ehtinyt kasata lapsen vaatekaappiin koossa 86…

Kesäkuussa…

Reissattiin oikein urakalla. Kävimme Suomenlinnassa, Vanhassa Porvoossa, Tukholmassa, roikuimme puistokahvilassa leikkimässä ja höpöttämässä, mökkeilimme – vietimme juhannuksenkin mökillä. Teimme hieman kyseenalaisesti otsikoidun romanttisen pikairtioton. Näin jälkikäteen ajateltuna, kesästressille ei olisi ollut mitään aihetta! Onneksi osasin pitää myös Huvikumpupäiviä ja kuunnella itseäni välttelemällä päiväunien nukkumista, hyvistä syistä sekä lukemalla viimein kaipaamiani kirjoja.

Eikä bloggaaminenkaan mennyt silkaksi reissujen raportoimiseksi, sillä ehdin kurkistaa ainakin lapsemme elämän dokumentoimisen käytäntöihin, tehdä kokemuskoosteen vauvauintivuodesta ja pohdin, miksi yksilapsisten perheiden oletetaan olevan koko ajan lisääntymisvalmiudessa.

Heinäkuussa…

Nautin yllättävän paljon arkisista askareista, vaikka kaaosteorian mukaiset tapahtumat riivasivatkin ajoittain. Tein summauksen reilun vuoden univeloista ja taaperon 15 kuukauden tiedoista ja taidoista. Kuutti sai ensimäisen yökylävieraansa.

Teimme reissun Savon seudulle, nautimme järviluonnosta, sukuloinnista ja kävimme sukujuhlissa. Tämäkin kuukausi oli reissukuu ja mukaan mahtui japanilainen puutarha, bloggaajakollegion piknikpartioleiri saaristossa sekä huvilamatkailua useammankin postauksen voimin. Jossain vaiheessa alituinen pakkaaminen alkoi jo väsyttää.

Osallistuin eri medioissa paljon esillä olleeseen My Beautiful Body-haasteeseen. Imetyksen lopettaminen puhututti ja sisaruksien merkityksen miettimisen ohella piensisustettiin vähän.

Elokuussa…

Kaivattiin aikuistensuojeluviranomaista, taisteltiin kotitöistä, palattiin menneisyyteen muistelemalla teini-ikää ja lapsuutta. Harkittiin munasolujen luovuttamista tulevaisuudessa ja ruodittiin seksiin ja sekuaalisuuteen liittyviä teemoja. Mietittiin lastenvaatteita sukupuolten erottelun näkökulmasta ja tehtiin vaatevaraston selvitys kokojen 92-104 osalta.

Kävimme Linnanmäellä, mammamökkeilemässä, Sealifessä, Luonnontieteellisessä museossaasuntomessuillasatavuotiskemuissa ja vietimme vanhempien vapaata viikonloppua. Blogipojat mellastivat ja blogin kuvia pähkittiin eräitä (paljasta pintaa sisältäviä) mökkikuvia läpikäydessä.

Päiväkodin aloitus jännitti ja pieni haikeus hoitovapaa-arjen loppumisesta hiipi mieleen. Loppukuusta saatiin aikaan päiväkotiahdistus, joka selätettiin onneksi nopeasti.

Syyskuussa…

Lukijat saivat esittäytyä. (Siihen postaukseen saa muuten edelleen käydä huikkailemassa, kuka on; Luen kommentit innolla!) Lukijat antoivat mainioita neuvoja hiuskriisin iskiessä ja poshpolkka päätyi lopulta kampaajalle inspiraatiokuvaksi asti.

Käytiin Habitaressa ja kurkistettiin sisustusuutuuksiin myös Finnish Design Shopin tilaisuudessa – innostuttiin kotikuvaamaan siinä sivussa. Lopetettin imetys (!), sopeuduttiin päiväkotiarkeen ja saatiin raivareita. Osallistuttiin partiotaitokisoihin, valmistauduttiin syntymäpäiviin ja täytettiin vuosia. Kuulostetiin äitiysfiiliksiä ja kierittiin syyllisyydessä. Ensimmäisen koulupäivän fiilikset jaettiin tuoreeltaan ja sukellettiin opiskelijan arkeen.

Bloggaaminen näkyi syyskuussa arjessa erityisen paljon, niin käytännön tasolla blogikahvitteluna,Netfilx-vierailuna, vintagemekkokutsujen emännöintinä, luksuslomalimbossa käymisenä, kuin ajatustenkin tasolla metatekstinätrendien mukana kulkemisen ja kuvaamistottumuksien pohtimisena. Ja Päivä kanssani-postauksena sekä hilpeään Housut pois-haasteeseen vastaamisena.

Lokakuussa…

Vietettiin syntymäpäiviä ja syötiin ihania kakkuja. Kotivärjättiin äidin tukka ja mietittiin, mitä lapsen pitkälle tukalle pitäisi tehdä vai pitäisikö, jos ei huvita. Pohdittiin ekosysteemejä ja jätemyllyeläimiä.

Kuukauden kohokohta oli Espanjan reissu, johon mahtui loma-asunnolla hengailua, uintiharjoituksia, yölentoja ja ötökkäystäviä, lomaodotusten realistisuuden punnitsemista ja eheyttävää rantaelämää.

Käytiin puistossa bloggaajaporukalla, tykättiin syksystä ja kerrottiin neuvolakuulumisia sekä kasvun vaiheita noin 1,5 vuoden ajalta. Haettiin joulufiilistä talven ihmemaasta ja intouduttiin tekemään jouluoksa ja lehtikuusikranssi.

Marraskuussa…

Tehtiin roppakaupalla kirpputorilöytöjä, muun muassa keniajakku, pyykättiin pyykkäämästä päästyään, käytiin kampaajalla ja tonttudiskossa, piipahdettiin kylpyläreissulla kavereiden kanssa, osallistuttiin mekkohaasteeseen, selitettiin opiskelujuttujaotettiin iisisti, varsinkin kun huomasin pimeyden ja kiireen painavan pikkuhiljaa tosissaan päälle.

Äitiysrintamalla huristeltiin onnenhetkistä pieneen kriisiin, jonka aiheutti ensimmäinen lastamme koskeva konflikti tämän päivähoitopaikassa. Pohdin omien liikuntatottumuksieni ja -taitojeni vaikutusta lapseen ja kiitin onneani itseäni motorisemmasta puolisosta. Vaikka olemmekin ekstrovertti-introvertti-akselilla aika erilaisia, (kuten varsin luetusta postauksestakin kävi ilmi). Vietimme hektistä, mutta mukavaa isänpäivää lahjoineen.

Kotia laitettiin jouluasuunsa ja pienet askarteluprojektit, kuten pojan joulukalenteri mahtuivat myös aikatauluihin.

Joulukuussa…

Laitettiin kotia joulukuntoon, paketoitiin lahjoja, otettiin joulukorttikuviakoristeltiin kuusta ja vähän joulustressattiinkin. Kävimme joulutervehdysreissulla isovanhempieni luona, herkuttelimme välipäivinä ja vietimme jouluaattoa yhdessä lapsuudenperheidemme kanssa.

Kouluhommat painoivat päälle ennen lomaa ja se näkyi väsymyksenä ja painajaisina. Hyvinvointiin liittyvät teemat puhuttivatkin ja kirjoitin muun muassa painonhallinnasta, liikunnallisemman elämäntavan toteutumisesta kuluneena vuonna, periaatteitteni syömisestä saliharjoittelun suhteen sekä ekokosmetiikkaan siirtymisestä.

Viisaudenhampaani jouduttiin poistamaan ja lähdimme vuoden lopuksi hääpäivän viettoon kumpikin hieman puolikuntoisina. Väsymyksestä huolimatta arjessa oli monia ilon aiheita ja joululoma sekä oivat joululahjat kruunasivat vuoden loppuosan.

Lisäksi blogiin mahtui…
Paljon sisustusjuttuja ja kotikuvia, eläinjuttuja, partiotarinoita, inspiraatiokollaaseja, päivän asuja (sekä äidin että lapsen), blogitapaamisia ja tietenkin hurja määrä arjen iloja ja suruja.

Osuihan vuoteen myös muutamia yhteistyöpostauksia ja -tapahtumia…
joista parhaiten jäivät mieleen Lumoavan koruarvontaa varten ottamani yhteiskuvat isästäni ja Kuutista, herkulliset blogipikkujoulut sekä hauska Hoodiebuddie-kuvausiltapäivä veljieni kanssa.

Kiitos kaikille lukijoille menneestä vuodesta!
Toivottavasti olette mukana myös vuonna 2014!

Jos ette vielä seuraa blogia Bloglovinin tai Blogilistan kautta, kannattaa klikkailla blogi seurantaan. Myös Facebook-sivun kautta voi seurata blogia, (kunhan muistaa tilata kaikki sivun julkaisut itselleen, ettei postauksia mene ohi julkaisurajoittimien vuoksi.) Facebook-sivulle päivittyy kuulumisia ja arvontoja blogipostausten ulkopuoleltakin. Tilannekuvia ja -videoita latailen usein Instagramiin.

 

Ei voi ymmärtää eli joululoman äitiyssymbioosi

Olen saanut ja saan nauttia vielä hetken keskivertoa pidemmästä joululomasta; Kävin viimeisessä opiskeluihin liittyvässä tapaamisessa 18. joulukuuta ja palaan koulun penkille loppiaisen jälkeisenä maanantaina, seitsemäs tammikuuta. Eli lähes kolme viikkoa lomaa!

Nämä ovat varmaankin niitä paljon mainostettuja, opiskelujen ohessa lapsen saamisen hyviä puolia. Lapsen päiväkoti meni nimittäin kiinni kahdeskymmenes päivä ja aukeaa samana päivänä kun palaan fyysisesti opiskelujen pariin. Lasta ei näin ollen tarvitse viedä ollenkaan niin kutsuttuun varahoitopaikkaan eli toiseen läheiseen päiväkotiin, jossa hän olisi joutunut toimimaan vieraiden tilojen lisäksi myös (osittain) uusien aikuisten ja lasten kanssa.

Puhun fyysisestä opiskelemaan palaamisesta siksi, että olen hellinyt kunnianhimoisena tavoitteenani erään kouluun liittyvän esseen, hurjimmissa unelmissani jopa kahden, tekemistä joululomalla enkä ole vielä edes aloittanut. Syytän Kuopion reissua, laivareissua, jouluaattoa, rääppiäiskyläilyjä, uimista, kavereiden näkemistä, saliharjoittelun aloittamista… Oli miten oli, aion varmaan raahautua tässä lähipäivinä vanhemmilleni ja päästää lapsen irralleen mummolaansa ja upota tietokoneen kanssa sohvannurkkaan; Miehen työt jatkuvat normaalilla tahdillaan huomenna, joten lastenhoitoapua ei ole enää luvassa (työpäivän aikaan) siltä suunnalta.

Joululoman aikana perheessämme on puhjennut tulehtuneen viisaudenhampaan ja joulusiivouksen kuumentaman perheriidan lisäksi myös akuutti äitiyssymbioosi. Se on kauhean kiva asia vauva-ajan alussa, jolloin maitoa pitää saada tulemaan desikaupalla ja itkua, hysteriaa sekä huonommuudentunteita aiheuttavien äitihormonien tulee auttaa palautumisessa. Mutta mitä ihmeen virkaa tällaisella olotilalla voi olla, kun lapsi lähentelee kahden vuoden rajapyykkiä ja olemme juuri saaneet kaikki tottumaan työ-opiskelu-päiväkotiarkeen?

Minulla on ollut hääpäiväreissun verran aikaa analysoida tilannetta. Aikalisä ja niin edelleen. Kahden aikuisen matkallahan ei koskaan saisi puhua tai pohtia lapsiin liittyviä teemoja, kun niistä pääsee kerrankin eroon. Ainakin jos naistenlehtiä on uskominen. Kun olemme lomalla kököttäneet viikkokausia keskenämme, on sitä ehtinyt miehenkin kanssa viettämään aikaa ja keskustelemaan säästä, peleistä, ärsyttävistä tekopyhistä bloggaajista, ruoasta, sukulaisten ominaislaadusta ja työpöydän uusimisesta. Näin muutamia teemoja mainitakseni. Joten en aio ottaa asiasta huono vaimo-stressiä.

Pääsin pohdinnassani kahteen tarpeeksi uskottavalta kuulostavaan selitykseen, joista molemmat pitänevät paikkansa ainakin osittain. Ensimmäinen on äitiysteemojen kuolematon klassikko, joka lähentelee vanhemmuuden suunnattomassa paineessa miltei timantoitunutta ydintä – nimittäin äidin syyllisyys. Olen varmaan potenut opiskelun ilon ja (enimmäkseen) hyvin päiväkotiin sopeutuneesta lapsesta kokemani ylpeyden seassa kuitenkin huonoa omatuntoa lapsen viemisestä päivähoitoon ennen maagista kolmen vuoden ikärajaa.

Lapsikin on kasvanut sen verran, että hän on ehkä tajunnut tällaisen vanhempien kanssa kotona nyhjäämisen olevan vaihtoehto päiväkodissa vietetyille arjen aamu- ja iltapäiville. Tai sitten kyse on jostain päiväkotiin ”hylätyksi” tulemisen aiheuttamasta posttraumaattisesta stressireaktiosta.

Miten tämä äkillinen ja odottamaton äitiyssymbioosi sitten ilmenee? Lapsi ei meinaa mennä päiväunilleen totuttuun tapaan sänkyynsä kipuamalla ja nukahtamalla omine aikoineen vaan äitiä huudellaan silittämään ja unikaveriksi. Sama hässäkkä alkaa keskellä yötä, jos lapsi sattuu havahtumaan valveille jossain vaiheessa uniaan. Päivälläkin huudellaan äitiä leikkikaveriksi ja kyhnötetään sylissä.

Äiti puolestaan ihmettelee, mitä on tehnyt väärin, kun lapsi on taantunut reippaasta taaperosta takaisin sylivauvaksi ja paikkaa huonoa omatuntoaan kehittämällä itselleen stressin siitä, onko lapsi saanut joululomallaan varmasti tarpeeksi perheen yhteisiä kokemuksia vai pitäisikö häntä lähteä kiikuttamaan vielä kaiken maailman teemapuistoihin, museoihin tai sisäleikkipuistoihin.

Ja vuorokauden kestävällä hääpäiväreissullakin ehtii huokailemaan pariin otteeseen, että mitenhän se lapsi nyt pärjää, yhyy. (Mitenkään epäilemättä vanhempieni kykyä pitää lastenlastaan turvassa ja viihdytettynä, ovathan he saaneet kolme paukapäistä lasta kasvatettua, kaksi aikuisikään ja kolmannen toistaiseksi yläasteikään saakka.)

Kristaliina kirjoitti blogissaan pitkän loman jälkeisestä koko perheeseen enemmän tai vähemmän vaikuttaneesta kotiinpaluushokista. Paluushokista olin kuullut monen perheen kokemuksia ennenkin, mutta mikä ihmeen lomallejäämisshokki? Mistä tämä nyt oikein on kotoisin? (Varsinkin kun päiväkodilla on noinkin kivaa kuin mitä lomallejäämispäivänä otetut kuvat kertovat.)

Löytyykö teiltä vastaavia kokemuksia?

Onko lapsillanne tai tutuilla lapsilla ollut kausia, jolloin vanhempiin (vanhempaan) olisi takerruttu tuikemmin ilman sen kummempaa syytä?

Aiheuttavatko pidemmät lomat vanhemmuuden tunnepossujunan (vuoristorata olisi liioittelua) tai erityisiä tunnekuohuja lapsissa?

VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSABLOGILISTALLAFACEBOOKISSAINSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ