Olette varmaan kaikki törmänneet ilmiöön, jossa oma lähipiirinne on vaivihkaa vääristänyt käsitystä siitä, miten maailma makaa: Esimerkiksi nuoren, suvaitsevaisuuteen kasvaneen, kaupunkilaisen opiskelijan voi olla vaikeaa käsittää, mistä niitä tasa-arvoista avioliittolakia vastustavia tai räikeän rasistisesti kommentoivia tyyppejä oikein löytyy. Vaikka koettaisi muistuttaa itselleen, ettei oman lähipiirin todellisuus ole todellisuutta kaikille, se pääsee toisinaan unohtumaan.
Kaverini jakoivat taannoin Facebookissa kokemuksiaan sellaisista ihmisistä, joilla on tarve julistaa omien ratkaisujensa erinomaisuutta toistuvasti – ja siinä sivussa antaa ymmärtää muiden hoitavan tonttinsa varsin surkeasti. Oli kyse sitten sukulaisten kommentoinneista kahvitteluilla, sosiaalisen median ristiretkistä tai perhekerhossa kovaan ääneen julistetuista kannoista, ilmassa oli monissa tilanteissa ollut vahvaa oman ja toisien vanhemmuuden arvottamista tehtyjen ratkaisujen kautta.
Jopa toisen käden kokemuksien lukeminen sai pulssini kiihtymään ja kiukun tykyttämään otsassa. Ja siinä sympateeratessani ja kiehuessani tajusin eläneeni kuplassa. Autuaassa tukemisen, välittämisen ja toisten valintojen kunnioittamisen kuplassa; Siinä missä osa tuttavistani on saanut osakseen sättimistä vanhemmuuden, usein äitiyden, alkutaipaleelta asti, vääränlaisista lapsen ruokkimisen, nukuttamisen tai pukemisen tavoista aina vaipparatkaisuihin asti, olen vaikeina hetkinä saanut nimenomaan vertaistukea, hyviä vinkkejä ja avuntarjouksia.
Muutamaa hormonihuuruissa pahasti otettua kommenttia lukuunottamatta voisin pelkkien omien kokemuksieni perusteella väittää että elämme suorastaan äitiyden ja vanhemmuuden erilaisten toteutustapojen lämpimän sallivassa sulatusuunissa. Tiedän ettei näin ole – ja olleeni erityisen etuoikeutetussa asemassa saadessani näin huipulla tavalla vanhemmuuden haasteisiin vastaavia tyyppejä ympärilleni. Haluaisinkin nyt, lapsen lähestyessä leikki-ikää, ihastella ja kiittää julkisesti lähipiiriäni, lapsen isovanhempia, sisaruksiamme, ystäviämme, tuttaviamme ja blogini lukijakuntaa.
Lapsen lähes vuoden kestäneet pirstaleiset yöunet, imetyksen takkuinen alkutaival, vatsakipukitinäiset päivät, vanhemman rooliin sopeutuminen, parisuhteen kestämisestä huolehtiminen ja itse itselle asetetut ristipaineet perheen kanssa olosta ja toisaalta opiskeluun liittyvistä saavutuksista oli paljon helpompi kestää, kun kukaan ei tullut kertomaan tekevänsä asiat hurjan paljon sujuvammin, helpommin ja paremmin. Edes lapsensa useita vuosikymmeniä sitten saaneet perheenjäsenet tai sukulaiset eivät kertoilleet, miten helppoa lasten kanssa oli olla ja miten pikkuvauva-aika oli elämän parasta aikaa. Ei pätemistä, piikittelyä, vanhemmuudessa pärjäämisen epäilemistä vaan auttavia käsipareja, lapsen vahtimista tarpeeseen tulleiden päiväunien aikana, tsemppaavia lauseita silloin tällöin ja kymmeniä rohkaisevia kommentteja myös blogissa.
Koska kirjoitan tämän blogiin, haluan tässä yhteydessä antaa erityismaininnan blogikommentteja jättäneille. Tiedän että monet bloggaajat ovat saaneet osakseen myös melkoista arvostelua ja vihamielisten kommenttien ryöppyjä lasten hoitoon ja vanhemmuuteen liittyviä asioita käsitellessään. Itse puolestani olen saanut häviävän vähän mitään negatiivisia kommentteja, ongelmatilanteissakin ote on ollut kannustava ja hyvää tarkoittavia ohjeita antava. Kiitos siitä!
Olkoon vain lähipiiriharhaa, mutta jos jotain toivoisin niin tällaista, ei niinkään vauva- vaan vanhemmuuskuplaa itse kullekin vanhemmaksi päätyneelle. Koska tässä kuplassa tuntuu turvalliselta kasvaa vanhemmaksi, kokeilla itselle, lapselle ja perheelle sopivia ratkaisuja, erehtyä ja onnistua.
Vanhemmaksi päätyneet tai sellaiseksi ryhtymässä olevat, kertokaa toki kokemuksianne: Millaiseksi olette kokeneet tuttava- tai lähipiirinne suhtautumisen? Oletteko saaneet tukea vai moitteita? Oletteko solahtaneet positiivisen tukemisen kuplaan vai joutuneet haaskalintujen nokittavaksi?
Öö no mä en edes varmaan ymmärtäis, jos mua kovasti kritisoitaisiin, sillä oon niin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos-tyyppinen ratkaisu, jos puhujan mielipiteet eivät minua kiinnosta. Luotan omaan kykyyni hankkia tietoa asioista ja tehdä päätökset ja ratkaisut meidän kantilta parhain päin, joten minulla on yleensä riittänyt oman mielipiteeni tiukkasanainen lyhyt puolustus, jos on tarvinnut.
Kyllä, sain osakseni kummastusta puolen vuoden täysimetyksestä. Kyllä, kestovaippojen käyttöä on kritisoitu. Kyllä, tänään viimeksi aamulla sanoin lapsen hoitajalle, että ”jos se pissaa housuun, niin vaihda housut” kun ilmeisesti yritettiin vihjata että voisi tuoda vaippoja enemmän. Kyllä, moni ihmetteli päätöstäni palata töihin kun lapsi oli 10kk. Kyllä, ihmetellään kun lapsen isi on kotona yleensä, kun lapsi on sairaana. Mikään näistä sanomisista ei kuitenkaan ole saanut minua kyseenalaistamaan itseäni lapsen huoltajana, mutta ei myöskään saanut tuntemaan mitään ylemmyydentuntoa muita kohtaan. Mä ny vaan oon tämmönen ja nää vaan ny on mun ratkaisuja ollut. Ja kyllä, sanon mun ratkaisuja, sillä miehelle on ihasama.
Mutta kupla kai täälläkin joo, tai sitten oon vaan onnistunut haalimaan lähelleni sellaisia ihmisiä, joilla on samantyyppisiä arvoja. Mut toi sukupuolineutraali avioliitto on kyllä todella hyvä esimerkki, eilen varmaan juuri viimeksi pohdittiin miehen kanssa tätä sen delfiinikeskustelun jälkimainingeissa, että kuinka ei vaan voi ymmärtää, että tuollaisiakin ihnmisiä on edelleen mielipiteineen..
Sanoisin muuten että toi toisesta korvasta sisään toisesta ulos-taktiikka on just paras, MUTTA joskus se omasta kannasta kynsin hampain kiinni pitäminen ottaa enemmän kuin antaa. Silloin joku ystävällismielinen höllää hiukan-kommentti voi olla ihan kuulemisen arvoinen. Useimmiten voi kyllä vaan antaa olla.
No jos ei vanhemmuuskuplaa niin eläinoikeuskupla tai tasa-arvokupla ainakin. 😉
Ihana kuulla, että lähipiirisi on ollut niin upeana tukena kaikessa vanhemmuuteen liittyvässä! Olen samoin tässä suhteessa hyvin onnellisessa asemassa, sillä meillä on ollut monesti isovanhemmista aivan korvaamaton apu, eikä kukaan ole kertaakaan kyseenlaistanut tai kritisoinut meidän vanhemmuutta millään tapaa. Tietynlaisessa kuplassa siis täälläkin ollaan, sillä tukea, välittämistä ja rakkautta on ollut aina saatavilla.
(Sen sijaan joistain tasa-arvoisuuteen liittyvistä asioista olen tottunut vääntämään omassakin lähipiirissä joidenkin kanssa ihan kyllästymiseen asti pikkutytöstä saakka, mutta nämä sen sijaan eivät liity vanhemmuuteen, perheeseemme jne. )
Ah, kuplassa on mukava olla, eikös!
Joo muistankin, että teidän suvusta löytyi krhm, jänniä mielipiteitä tietyistä asioista, joidenkin toimesta. On se jännä, miten ne pistävät jopa vihaksi ja aina ei jaksaisi vääntääkään samoista asioista uudelleen…