…millaiset vanhemmat lapsi valitsisi itselleen?
Uskon että lapsen kannalta tärkeintä on vanhempien läsnäolo, johdonmukaisuus, luotettavuus, turvallisuus ja aito kiinnostus lasta kohtaan. Arjen pyörittäminen, perheen taloudesta huolehtiminen ja lapsen perustarpeiden tyydyttäminen kuuluvat luonnollisesti pakettiin. Mutta mitä sitten kun arjen asioiden hoitaminen ei enää sujukaan, vanhemman tekemiseen ja olemiseen ei voi enää luottaa, lapsi kokee olonsa turvattomaksi ja aikuinen käyttäytyy arvaamattomasti?
A-klinikkasäätiön uusin video The Orphanage eli Orpokoti jatkaa paljon kansainvälistäkin mediahuomiota saaneen Hirviöt-videon jalanjäljissä. Monen verkkokalvoille iskostutta ja alkoholiongelmaisen vanhemman pelottavuutta esille tuonutta videota seuraavassa tarinassa esiintyvät lapset pääsevät kurkistamaan erilaisia vanhempia heidän elinympäristöissään.
Siinä missä orpokodeissa vierailevat vanhemmat ovat saaneet ainakin joskus, ja saavat jossain päin maailmaa kenties edelleen (en ole riittävän perehtynyt prosessiin sanoakseni mitään varmaa) valita adoptoitavan lapsen itselleen, on roolit käännetty videolla päälaelleen. Paitsi että lapset eivät lopulta saakaan valita vaan heille osoitetaan vanhemmat, jotka he saavat mukaansa: Joiden kanssa heidän täytyy elää arkista elämäänsä päivästä toiseen.
Osallistuin taannoisilla varhaiskasvatusmessuilla Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessorin Marja Holmilan luennolle aiheesta alkoholinkäyttö lapsiperheissä. Puheenvuorossa käsiteltiin muun muassa suomalaisten alkoholinkäyttöä yleisesti ja todettiin alkoholin käytön lisääntyneen merkittävästi kuluneina muutamina vuorikymmeninä, naisilla enemmän kuin miehillä ja juomatapojen muuttuneen siinä mielessä, että nykyään tyypillisin juomisympäristö on yksityiskoti. Seurana toimii usein oma puoliso. Puheenvuorossa pohdittiin, miten lisääntynyt alkoholinkulutus sekä kotiympäristön muuttuminen alkoholin nauttimisen paikaksi vaikuttaa lasten tilanteeseen.
Puheenvuorossa todettiin pienten lasten päihdeongelmaisilla vanhemmilla olevan usein moninaisia ongelmia esimerkiksi mielenterveyden ja talouden hoitamisen saroilla ja päihdevanhemmilla olevan myös merkittävä riski kuolla ennen kuin lapsi täysi-ikäistyy. Lastensuojelun mahdollisuuksia avustaa päihdeongelman kanssa painiskelevia perheitä pohdittiin ja todettiin, ettei peruspalveluissa usein ole voimavaroja tukea oireilevia lapsia, mikä viivästyttää osaltaan varhaisen tuen palveluiden toteutumista – olkoonkin, että uudessa lastensuojelulaissa edellytetään ehkäisevää lastensuojelua.
Ongelma on todellinen ja koskettaa lukemattomia lapsia Suomessa; Luennolla esiteltiin päihdeongelmaisten vanhempien lapsilta kerätyistä kertomuksista nousseita kokemuksia ja toiveita. Lapset olivat toivoneet muun muassa apua vanhempien juomisesta seuraavaan kiusaamiseen, turvallista nukkumispaikkaa, apua pienemmille sisaruksilleen, joiden hyvinvoinnista he kantavat huolta sekä paikkaa, johon he voisivat lähteä kotoa silloin kun vanhempien juominen karkaa käsistä. Lasten esittämät toiveet kertoivat ilmiasuaan monisanaisemmin siitä, millaista arkea heidän perheessään eletään. Enkä toivoisi sellaista lapsuutta yhdellekään lapselle.
Millaisia ajatuksia video herättää teissä? Miten olette kokeneet vanhempienne alkoholinkäytön lapsena ja miten olette ratkaisseet alkoholin käyttöön liittyvät asiat omassa perheessänne, jos perheeseenne kuuluu lapsia?
Kuva on otettu mekkoiltamista, jossa pulloja tyhjensi lauma naisia. Yhtään lasta ei vahingoitettu prosessissa, koska seurueen raskaana oleva jäsen vältteli kumoamisprosessiin osallistumista ja muutoin lapset olivat lähipiirin hyvässä hoidossa.
Tuosta adoptiosta, isäni adoptoitiin vuonna -48 ollessaan reilun vuoden ikäinen. Famoni meni Helsingissä sijaitsevaan Sofianlehdon lastenkotiin, ja siellä todella sai valita itselleen lapsen. Isäni oli sairaalloinen ja heikko, joten lastenkodin hoitajat erikseen mainitsivat famolle, että täällä olisi yksi lapsi, joka tarvitsisi kipeästi hyvää kotia. Famo oli sairaanhoitaja, joten hoitajat varmaan ajattelivat, että famo osaisi huolehtia tästä lapsesta.
Kiva että jaoit tämän tarinan; Muistin lukeneeni vastaavia tarinoita joskus tenttikirjastamme, jossa käsiteltiin sosiaalityön historiaa Suomessa, mutten muistanut, mille ajanjaksolle kerrotut kokemukset sijoittuivat.
Ja ihanaa, että tarinalla oli ilmeisesti onnellinen loppu! 🙂
Mielenkiintoinen aihe!
Meillä kotona alkoholia käytettiin maltillisesti ja elämöimättä. Siis niin, että vanhemmat saattoivat juoda parina iltana viikossa saunaoluet, sunnuntaipäivällisillä lasit viiniä ja joissakin ystäväperheiden juhlissa ehkä muutaman lasillisen. En ole koskaan nähnyt vanhempiani humalassa. Alaikäisille ei alkoholia tarjoiltu koskaan.
Toki aloitin itse omat salaiset päihdekokeiluni noin 13-vuotiaana kuten useimmat kaverinikin. Aika pian minusta kasvoi iloinen kohtuukäyttäjä, mutta alkoholi on raskausaikoja lukuunottamatta ollut ehdottomasti viikoittainen osa elämääni jo parikymmentä vuotta. Humalassa en silti ole juuri koskaan. Ehkä kerran vuodessa pikkuisen. Olen enemmän tällaista usein mutta vähän -tyyppiä. 🙂
Nyt aikuisena omassa perheessäni, johon kuuluvat myös puoliso ja lapset, alkoholia käytetään aika samaan tyyliin kuin lapsuudenkodissani. Ennen lapsia, siis opiskeluaikoina, alkoholiannoksia kului ystävien seurassa ehkä keskimäärin 2-3 x 4-6 annosta viikossa (eli perinteiset keskiviikko-, perjantai- ja lauantai-iltojen baarissa istuskelut). Tätä nykyä juon 1-2 lasillista viiniä ehkä kolmena iltana viikossa. Noin kerran kuussa tai kenties vähän harvemmin käyn jossain keikalla tai bileissä, joissa tulee sitten juotua ehkä jopa 4-6 annosta yhden illan aikana.
Olen joskus tehnyt jotain testejä, ja alkoholinkulutukseni taitaa olla melko keskivertoa suhteessa samanikäisiin, samalla koulutustaustalla ja samanlaisessa elämäntilanteessa oleviin sekä samankaltaista työtä tekeviin isossa kaupungissa asuviin suomalaisnaisiin. Puoliso juo pikkuisen vähemmän kuin minä, usein ehkä sen yhden oluen lauantai-iltana saunan jälkeen. Juhlissa kenties sitten taas pari enemmän kuin minä.
Pääsääntöisesti lapset eivät meillä ole läsnä, kun alkoholia juodaan – ihan siitä käytännön syystä, ettei sitä rentouttavaa viinilasillista todellakaan halua eikä edes ennätä istahtaa nauttimaan ennen kuin koko lössi on saatu nukkumaan ja talo hiljentynyt. 🙂 Ja missään baarissa tai keikoilla he eivät (vielä) ole mukana.
Mutta toki lapset ovat mukana juhlallisemmilla aterioilla, ravintoloissa, monissa juhlissa jne., joissa sattaa tulla pari alkoholiannosta nautittua. Silti meidänkään lapset eivät ole koskaan nähneet meitä vanhempia humalassa tai oikeastaan edes hiprakassa. Eivätkä sitä myöten myöskään erityisemmin krapulassa, mikä myös voi olla lapsista outoa ja pelottavaa.
Lapsemme, edes koululaiset, eivät erityisen paljon kysele juomistamme alkoholijuomista eivätkä ole koskaan ainakaan minun nähteni leikkineet ”ryyppäämistä” tai ”humalaista”. (Tällaistahan näkee monesti lapsien tekevän.) Heille viinipullo ravintolan pöydässä tai iskän saunaolut tuntuvat olevan aika neutraaleja asioita.
Sen sijaan kaupungilla ja koulumatkoilla nähdyt humalaiset ovat kyllä herättäneet paljonkin keskustelua. Ja myös pelkoja. Olemme puhuneet monet kerrat siitä, mitä väkeä nuo juopot ja sekakäyttäjät oikein ovat ja miksi he ovat sellaiseen jamaan ajautunet. Sekä tietenkin siitä, kuinka heihin kannattaa suhtautua (fiksusti ja mielellään riittävältä etäisyydestä, mutta ei halveksien).
Siitä olen iloinen, ettei kukaan lapsista ole koskaan millään tavalla yhdistänyt meidän vanhempien alkoholinkäyttöä noiden kaupungilla nähtyjen päihdeongelmaisten alkoholinkäyttöön. Ei sekään tavatonta olisi. Mutta olemme kyllä yrittäneet aina korostaa, että alkoholi on pieninä annoksina aikuisten juhlajuoma – väärin käytettynä taas vaarallinen ja riippuvuutta sekä paljon surua aiheuttava asia. Yllättävän pienetkin ymmärtävät eron, kun vain asioista avoimesti keskustellaan.
Lapsistamme vanhin alkaa tulla pian ikään, jossa ainakin minun nuoruudessani viinaksia alettiin ekaa kertaa maistella. (Nykyäänhän ainakin jotkut tilastot osoittavat, että tässä olisi tapahtunut myöhäistymistä. Toki tämäkin ilmiö on just niin polarisoitunut kuin koko yhteiskuntamme.) Vaikka oma suhteeni alkoholinkäyttöön on varsin maltillinen ja rento, niin kylläpä hirvittää, mitä sieltä tuleman pitää!
Kiitos heti alkuun pitkästä kommentista!
Oli mielenkiintosta lukea, millaisia keskusteluja perheessä, jossa on vanhempia lapsia kuin taapero tai leikki-ikäisiä, on käyty. Kaksivuotiaamme ei ole vielä kysellyt humalaisista ihmisistä, toki aika harvoin heihin törmäämmekään.
Itse juon ehkä viitisen kertaa vuodessa enemmän kuin yhden siiderin ja siidereitäkin ehkä sen viisi kertaa, kun en minkään alkoholijuoman mausta niin välitä. Ja jos olen energiapitoisuuden perusteella pistänyt sokerimehut, -limut ja tuoremehutkin pannaan, olisi aika nurkinkurista juoda alkoholia. Mies juo vielä harvemmin tai saman verran.
Kaksivuotiaskin osaa silti kertoa, että Keravan liittymän kohdalla nököttävä oluttölkki (se ISO) on ”papan saunajuoma”. Ja joistain juomista hän tietää, että ne ovat vain aikuisille, tosin esim. juhlien kuohuviinilasillisten lisäksi samaan kategoriaan kuuluvat mm. kolajuomat.
Aika usein tulee pohdittua, miten sitä saisi keskusteltua ja kasvatettua lapselle terveen suhtautumisen alkoholiin, joi sitä sitten tai ei. Onneksi asia ei ole vielä ajankohtainen, muuten kyllä hirvittäisi!
Suomalaiset muuten tuntuvat olevan tosi höveleitä arvioidessaan alkoholiannoksia. Täällä isojen tuoppien maassa moni ei edes muista, että yksi annos =
0.33 l eli pieni pullo keskiolutta tai siideriä
12 cl mietoa viiniä
8 cl väkevää viiniä
4 cl viinaa (40%)
Totta! Usein kuulee sanottavan, että on juonut vain yhden lasillisen tai kaksi korkeintaan. Noh, on hieman eri asia juoda lasinpohjallinen punaviiniä kuin kaksi puolen litran tuopillista olutta. Noin esimerkiksi. 🙂