Lapsemme toiseen uhma-aaltoon on saatu uusi, ammatti-identiteettiä pönkittävä, kasvatusalan asiantuntijoiden suosittelema ja äärimmäisen rakentava (so not) vanhemmuuden väline. Varmaan arvaattekin jo: tontut.
Kun lapsi kiukuttelee mielivaltaisista asioista kuten siitä, että seinä on liian lähellä, Nipsulla on väärän mittaiset viikset tai hammasharja ei mene mukiinsa, sitä miettii, että pitäisikö tässä heilua moukarin sekä saksien kanssa ja pistää rakenteet ja pehmolelut uusiksi. Vaiko jättää osittain huomiotta, ottaa syliin rauhoittumaan, neuvotella vai hämätä. Todennäköisesti kaikkia tilanteen mukaan.
Lisäkikat ovat silti ajoittain tarpeen. Kun nukkumaan mennessä on ravattu vessassa pariin otteeseen, lipitetty vettä, kanneltu koiran tekemisistä ja liikkeistä, oiottu sukkia ja pöyhitty tyynyä, on ollut kohtuullisen timanttia huomata, että lapsi hiljenee ja käy unille kertalaakista, kun vilauttaa tonttukorttia.
Perheemme kaanonissa joululahjoja saa läheisiltä. Varovaisen toiveemme mukaisesti lahjoja tulisi lapselle yhdet kummiltakin isovanhemmilta ja yhdet kultakin kummilta. Vähempi tietenkin käy, enempää paheksutaan höyhenenkevyesti. Myös tekemistä ja kokemista sisältävät, yhteiseen aikaan painottuvat ja aineettomat sekä yhdessä hankitut lahjat olisivat kivoja, koska minikokoiseen kaksio-kolmioon ei yksinkertaisesti mahdu loputtomasti ihanuuksiakaan.
Joulupukilta saattaa saada ehkä jonkin erikoispaketin ja joulupukki tuo kaikki lahjat tullessaan. Tontut, nuo joulupukin pienet kätyrit, arvioivat rutiinien sujumista muistikirjojensa kanssa ja hienoista suorituksista saa hyviä merkkejä ja niistä saatetaan mainita yleisen kehumisen ja hehkutuksen kanssa. Pipariksi menneistä pukemis-, syömis- tai nukkumaanmenotilanteista tulee puolestaan kurjia merkintöjä. Uppoaa kuin veitsi voihin, voin kertoa.
Uhmaraivareiden välisinä suvantohetkinä ehdin kuitenkin pohtia, että pilaanko tonttukortin satunnaisesti pöytään iskemällä lapseni. Vähintään loppuelämän traumat tulee, ei mahda mitään… Mitäs sanotte: Tontut – uhka vai mahdollisuus?
P.S. Jouluhullu Norppa tunnustaa leiponeensa tämän talven ensimmäiset piparit eilen.
Nyt voin minäkin tarttua tähän, katson jos toimii… Samanlaisia ongelmia täälläkin, erityisesti tälläiset asiat joita on vain mahdotonta muuttaa 😀 Tsemppiä sinne
Tsemppiä teillekin ja onnea tonttuniksin toteutukseen! 😉
Kuulin juuri tuttavaltani, joka oli varoittanut lastaan tontuista, ettei lapsi uskaltanut nukkua koko yönä, kun odotteli milloin tonttu oikein tulee. 😀 Minä en sisarusten kanssa ole saanut tontuista traumoja, vaikka vanhemmat niillä surutta meitä uhkaili.
Me ollaan kyllä juteltu, että tontut on kivoja, harmittomia tyyppejä, jotka tykkää syödä riisipuuroa ja ruokkia oravia. :,D Luulisi, ettei ne ole kovin pelottavia, mitä nyt lurkkivat nurkissa.
Itse uhkasin lasta illalla sillä, että jos ei nyt laita nukkumaan, niin ei pääse mummin ja papan kanssa uimaan. Hups. (Enkä edes vienyt asiaa loppuun asti, sillä ainakin kerran se hipsi vielä sängystä pois ja silti pääsi uimaan..)
Tommoset ”mökille ei sitten lähdetä, jos…”-uhkaukset on tuon meidän tahtojan kanssa toisinaan ihan arkipäivää. Meni syteen tai saveen – toistaiseksi toimii ainakin vielä hyvin.
Voin lohduttaa, että vaikka itse en ole tonttukorttia käyttänyt kertaakaan (en mitenkään periaatteellisista syistä, ei vaan ole tullut ehkä mieleen?), niin kyllä joku mummo/kummi/naapuri tai joku ihan muu niistä on maininnut ja ne lapsen puheissa vilisee jatkuvasti. Eli et ole pilannut lastasi, olisi se tontuista joistain kuullut jokatapauksessa 😉
Onneksi myöskään mies ei vastusta tällaisen muinaissuomalaiseen uskoon kuuluvan hapatuksen vinksahtaneen version kertomista. Ei siis uskontokasvatuskriisiä – tässä asiassa!
Alunperin ajattelin tulla tänne kommentoimaan, kun näin fb-linkityksesi, että meinasi tulla tiirailevat porilaiset 😀 Porista nimittäin olen, en alkuperäisasukas, mutta riittävästi kotiutunut… Ja aika tiedonhaluisiltahan nämä alkuperäisasukkaat täällä vaikuttavat, tiedä sitten kuuluuko harrastustoimintaan tuo tiirailu 😉
Mutta tonttu-juttuihin minäkin lapsena totuin ja niistä on kyllä jäänyt ihan positiivinen muistijälki (ei traumoja). Ja aion myös jatkaa tänä tonttujen kurkkimis- perinnettä omalle jälkikasvulle. 🙂
Joo en tosiaan tiedä, onko Facebookissa porukka avautunut niin paljon porilaisten tiirailutaipumuksista, että meinasi korjailla omiaan. ;D Ilmeisesti näin voisi jopa olla, kun saatiin paikallislausuntokin asiasta!
Mulla on positiivisia tonttumuistoja a) omasta lapsuudesta ja b) pikkuveljien höpläyttämisestä asian tiimoilta.
Enpä ole tullut ajatelleeksi tonttuja! Niissä piilee kyllä se sama hieman pelottava puoli kuin nukkumatissa.. Tiedäthän, hiipii ovesta sisään ja hyppää kaapin taa unihiekkasäkkinsä kanssa.. :/
Saunatonttu on tytölle tuttu ja viime joulun aikaan luettiin kunnaksen 100(?) lahjaa joulupukille-kirjaa. Pitääkin etsiä samaisen tekijän tonttu-kirja käsille et päästään tutustumaan aiheeseen 🙂
Mulla oli lapsena jo sellainen brute force-lähestymistapa. Olin kuulemma kysynyt joskus perhepäivähoitajalta, että onko tontut, keijut yms. niin pieniä, että pystyisin pistämään niille kampoihin. Kun sain vastaukseksi, että kyllä niille jo riuska nelivuotias pärjää, asia oli sillä pihvi. 😀
12 lahjaa Joulupukille. Pikku-Ville haluaa ilahduttaa Joulupukkia jäljellä olevina päivinä ennen joulua ja aiheuttaa tälle mm. aivotärähdyksen, lumihankeen eksyneen lapsen etsintäoperaation ja vesiväreistä märän toimiston. Loistoteos!