Jossain kohtaa kulunutta viikkoa tuntui siltä, etten ole tehnyt koko viikon aikana mitään muuta kuin lukenut viime hetken hätäisia muistiinpanoja tenttiin, kököttänyt pikkutunneilla puoliunessa opiskeluihin liittyvissä ”vapaaehtois”hommissa, koettanut setviä kotitöitä edes jotenkin siedettävään pisteeseen, stressannut väliin jäneistä liikuntakerroista…

Ja kirsikkana kakun päällä tiuskinut lapselle, joka huomaa vanhempansa kiireen ja roikkuu kahta kauheammin käsipuolessa sekä heittäytyy täysin avuttomaksi ja kyvyttömäksi leikkimään tai touhuamaan mitään itsekseen.

Tämän hässäkkäviikon, jota tituleerasin miehelle etukäteen koko opiskelusyksyn kaameimmaksi, varoitellen sen mielenterveyttä murentavasta vaikutuksesta jo hyvissä ajoin, valonpilkahduksia ovat olleet piipahdukset tavallisten, täysipäisissä työ- tai opiskelupaikoissa olevien ihmisten seuraan sekä ne kerrat kun ovikello on soinut. Se kun on viime päivinä tarkoittanut ruokalähetyksiä muodossaan tai toisessaan… 

Ensin Netflix muisti StreamTeaminsa jäseniä halloweenin elokuvailtojen kaveriksi tarkoitetulla pussilla, josta paljastui teemaan sopivasti kurpitsa, kynttilöitä ja naposteltavaa. Heti perään ovelta kurkisteli lähetti mukanaan erilaisia Vaasan RuisNachoja dippitarvikkeineen. Mies intoutui myös testaamaan nachovuoan tekemistä. Oli sen verran hyvää, että söimme sen kolmeen norppaan kerralla. 

Kun kiire painaa, tekisi välillä mieli vain jäädä kotiin vääntämään hommia, nukkumaan ja ottamaan ihan rennosti. Viikkoon on kuitenkin mahtunut lauantainen metsäretki partiolasten ja -aikuisten sekä keskenään nahistelevien koirien kanssa, partion hallituksen kokous, varhaiskasvatussuunnitelmakeskustelu, jättimäisen postihässäkän selvittämistä, juoksulenkki ja toivottavasti vielä pidemmän kaavan mukainen tehoisku kuntosalille.

Sekä yhden ihanan naisen polttarit, joihin lähdin lähes suoraan metsäretkeltä. Japaniteemaan sopivasti muu polttariporukka oli jo kirjoittanut haikuja ja askaroinut luonnon antimista muun muassa hiuskoristeen. Itse pääsin mukaan japanilaisessa ravintolassa syömisen vaiheessa, kuten osa ehkä huomasikin instan sushi- ja sashimifiilistelyistäni.

Ulkoilulla, polttareihin karkaamisella ja hyvällä ruoalla kaaosviikosta saatin ihan kelpo viikko – joskin ihan samalla sykkeellä mentävää en heti uudestaan ottaisi, jos saisin valita. Vielä pitäisi kuitenkin keksiä, miten osaisin olla purkamatta pahimpina stressihetkinä kireää oloani miehen tylyttämiseen tai temppuilemalla huomiota hakevalle lapselle tiuskimiseen. Se kun ei oikeasti helpota oloa vaan aiheuttaa kahta kauheammat tunnontuskat.

Tunnistaako joku muukin olevansa herkästi kiihtyvä höyrypää ja purkavansa vaikkapa viime hetken hässäkän aiheuttamaa ärsytystään läheisiinsä? Ja olisiko teillä hyviä vinkkejä sen vähentämiseen?

// Vaakasuuntaiset metsäretkikuvat otti Mikko Rantala; Oma järjestelmäkamerani ei pysynyt enää tämän viikon vauhdissa mukana.