Lyhyen miehen kanssa elämisen iloja

 

…Ja nyt en viittaa otsikolla siihen, että kunnon korkokenkiä käyttäessäni miehen naama asettuu napakasti tissikorkeudelle.

Oma fysiikka vaikuttaa loppupeleissä tässä älyllisessäkin maailmassamme aika moneen asiaan; Oli sitten pitkäjalkainen tai -selkäinen, jotain muuta kuin juuri mallivaatteen mukaisen muotoinen, vaatteita on vaikeaa löytää. Pitkät kolauttelevat päitään lamppuiihin ja lyhyet eivät ylety keittiön kaappien ylähyllyille tungettuihin tavaroihin.

Tulkitsemme median viestejä oman kehomme kautta; Kun kurvikkaiden naisten asiaa koetetaan ajaa visuaalisessa kuvastossa vallalla olevien hoikkien naisten rinnalle, sorrutaan välillä pilkkaamaan laihoja naisia siinä sivussa. Syntymälaihalle, jolle niitä ihailtuja kurveja ei kerry koettamallakaan, vastakkainasettelu tuntuu yhtäläisen pahalta kuin pullukammasta toiseen suuntaan. Lihaksikas nainen voi tulkita fitnessbuumin ympärillä pyörivän keskustelun näkökannat joko vapauttaviksi tai jälleen naiseuttaan mitätöiviksi.

Usein median vaikutuksista puhutaankin nimenomaan naisiin liittyen, mutta eivätköhän sanotut tai sanomattomat normit ja oletukset vaikuta kuitenkin myös miehiin. Toki miehiä roolitetaan elokuviin realistisemmin mitä ikään tulee eikä parikymppisen roolihahmon viisikymppistä äitiä esitä hädin tuskin kolmikymppinen näyttelijätär. Mutta ei mainosten, televisiosarjojen tai kirjojen ihannemieskuva ole kuitenkaan kovin laaja; Hintelät, nörttimäiset, vähemmän huippuunsa trimmatut tai ylipainoiset miehet esitetään useimmiten ainakin jossain määrin koomisessa valossa. Ja kuinka monta alle keskimittaista kaveria löytyy vaikkapa unelmien poikamiehiä tai muita vastaavia valiouroksia esittelevistä sarjoista?

Näistä lähtökohdista huolimatta hihittelen edelleen sille, miten mieheni vaatimaton pituus ohjaa toisinaan tämän reaktioita ja tulkintoja mitä median kulutukseen tulee. Päivänä eräänä sain osakseni kiukkuista mulkoilua, kun nauroin The Big Bang Theorya katsoessamme Leonardin ja Pennyn keskustelulle juhlakenkävalinnoista.

Yhtenä parhaimpana juttuna pidän silti taannoista väärin kuultua. Mies kun puhisi erääseen kappaleeseen liittyen siinä olevan hänen mielestään aika ankeat sanat. Kävi ilmi, että kyseessä oli Natalie Imbruglian Torn-ysärihitti. Kappaleessahan lauletaan:

I’m all out of faith / This is how I feel I’m cold and I am shamed / Lying naked on the floor
Illusion never changed / Into something real I’m wide awake and I can see / The perfect sky is torn

Kun mies oli onnistunut poimimaan kertosäkeen kahdesta osasta seuraavanlaisen kombinaation:
I’m a little late / This is how I feel
I’m wide awake and see / The perfect guy is tall

Lienee tarpeetonta sanoa, että alan edelleen kikattelemaan, kun kuulen kyseisen kappaleen missä tahansa yhteydessään…

Mitkä ovat teidän parhaimmat väärin kuulemanne tai ymmärtämänne kappaleet tai median viestit? Ja miten oma kehonkuva tai fysiikka vaikuttavat tulkintoihin?

Katso myös: Runoutta ghetosta eli muita kuolemattomia väärinkuultuja vuosien varrelta

3 kommenttia artikkeliin “Lyhyen miehen kanssa elämisen iloja

  1. Mä kuulin ihan tosi pitkään että Get Luckyssa lauletaan kertosäkeessä We’re rubbing mexican monkey! Ja sit vaan ajattelin että ehkä on olemassa joku meksikolainen apina jota koskettamalla saa onnea, näitä erilaisia uskomuksia kun on vaikka millaisia niin kai yhtä apinaakin koskettamalla voi saada onnea 😀 Me kehitettiin tähän parhaan kaverin kanssa vielä uusi musavideo mun kuulemilla sanoilla, Pharrell vois jonkun päheän hatun kanssa seikkailla Meksikon metsissä ja etsiä sitä apinaa ja sit siinä videon lopussa se tietenkin löytää sen apinan ja koskettaa sitä ja sit siinä lopussa olisi paratiisibileet.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *