Talviulkoilu ei ole minun juttuni. Saatan kyllä suostua lähtemään talviretkelle, auttelemaan kaminateltan pystytyksessä, paistella vaahtokarkkeja ja keittää kaakaota nuotiolla sekä topata itseni kestämään kylmyyttä parin vuorokauden ajaksi. Talvivaellukselle en kuitenkaan lähtisi enkä myöskään hiihdä, luistele tai lautaile suinkaan vuosittain. Pulkkamäessä käymisestä tosin pidän, hyvässä seurassa ja sopivalla säällä.
Useimmiten ulkoiluni muodostuvat kuitenkin pakollisista siirtymistä, joita hoidan enimmäkseen jalkapatikassa tai pyörällä, autoa kun ei pihasta löydy eikä sen puoleen ajotaitoakaan. Pyöräilen tai kävelen salille, juna-asemalle, kauppaan, postiin, taidemuseoon, kirjastoon ja partiokololle, ellen satu saamaan sopivasti samaan aikaan liikkeellä olevilta tutuilta kyytiä. Toisinaan mukana kulkee myös lapsi, joka saa siinä sivussa liikuntaa ja raitista ilmaa. Ja tietysti mäyräkoiran pitää päästä lenkeilleen, satoi taivaalta sitten räntää tai rakeita.
Ulos lähteminen ulkoilun itsensä vuoksi, pihalla nököttäminen raitista ilmaa saadakseen – se ei meinaa luonnistua, ei sitten millään. Tai onnistuuhan se, kesäisin, keväisin ja syksyisin; Silloin uin, otan aurinkoa, käyn kävelyllä, potkin palloa, ongin ja siirrän tietokonehommatkin mahdollisuuksien mukaan pihalle. Ongelmana ei ole siitepöly tai ötökät, vaikka olenkin parin kasvin siitepölylle ja hyttysenpistoille jopa naurettavan allerginen. Kestän tulehtuvat pauhamat, turpoavan naaman ja vuotavat silmät. Vesisateen ja tuulenkin kanssa tulen toimeen.
Mutta kylmyys ja maan peittävä märkä moska, niiden vuoksi asemoidun sisätiloihin hieman alle kolmasosaksi vuotta ihan suosiolla. Se toppautumisen määrä, mitä pihamaalla seisoskelun sietäminen vaatisi, vie toistuvana rituaalina järjen, hengen ja terveyden. (Samasta syystä en muuttaisi nykyistä pohjoisempaan mistään hinnasta.)
Pysyn lämpimänä kohtuullisen vähällä, jos saan liikkua omaan tahtiini. Käyn juoksulenkeillä trikoissa, pitkähihaisessa ja pipossa käytännössä ympäri vuoden. Kolmivuotiaan pikkukaverin vauhdilla ei kuitenkaan kiskaista kymppiä tuntiin sitten millään. Toppapuvulla, välikerroksilla, kolmilla sukilla, huopapohjaisilla saappailla, avaruushuovalla ja kuumavesipullolla ehkä selviäisi lapsentahtisesta ulkoleikistä, mutta ei se ole mielestäni enää ihan tervettä touhua.
Eikö lapsiparkamme sitten pääse ulkoilemaan? Vajaat kolme kuukautta kestäneen talvikauden aikana tämä on ollut sisällä kokonaisen päivän maksimissaan kahdella kädellä laskettavan määrän päiviä ja tuolloin joko lapsi tai molemmat vanhemmat ovat olleet oikeasti kipeinä tai valtaosa hereilläoloajasta on kulunut esimerkiksi satojen kilometrien sukulointimatkan taittamiseen. Tästä lienee kiittäminen sitä, että talvikaudella ulkoiluttajina toimivat aika lailla kaikki muut läheiset kuin äiti.
Arkisin päiväkodissa ulkoillaan pääsääntöisesti kerran tai kahdesti päivässä ja erityisesti viikonloppuisin ulkotouhuista vastaa mies, joka viihtyy lapsen kanssa merkittävästi paremmin koiraa ulkoiluttaen, asioita hoitaen tai pihalla leikkien kuin lastenlauluja loilottaen, kirjoja lukien tai vahaliiduilla tuhertaen. Kumpikin hoitaa vanhemmuutta tyylillään eikä tapoihimme kuulu syyllistää toista siitä – ainakaan kovin usein.
Sangen usein soi myös puhelin. Kuuttia kysellään milloin kelkkamäkeen, milloin harjoittelemaan hiihtoa, luistelua tai muutoin vain pihapuuhiin. Kotikaupungin reippailumaastot ja erilaiset ulkoilutapahtumat on koluttu tarkkaan. On loistavaa ja sangen kätevää, niin lapsen kuin erään talviulkoilua karttavan äidinkin kannalta, että isovanhemmat haluavat touhuta lapsen kanssa pihalla säällä kuin säällä.
Ja ollaanpa ihan rehellisiä; Jos saisitte jättää hyvällä omatunnolma hoitamatta sen asian vanhemmuudessa, joka on teille kaikista raskainta, vaikeinta ja vastenmielisintä, oli kyseessä sitten imettäminen, matematiikan läksyissä auttaminen, loputtoman likapyykkivuoren setviminen, lapseen liittyvien paperiasioiden hoitaminen tai nukutustaisteluista vastaaminen… Pitäisittekö kynsin ja hampain kiinni siitä nihkeilystä?
Mikäli varhaiskasvattaja, lapsen toinen vanhempi, isovanhempi tai joku muu lapselle tärkeä aikuinen hoitaisi homman paremmin, sujuvammin ja iloisemmalla mielellä kuin sinä itse – antaisitko tämän ottaa kopin ja keskittyisit itsellesi luontevampiin vanhemmuuden osa-alueisiin, pitämään ne vähemmän ikävät, mutta silti ei-niin-mukavat-osa-alueet hanskassa ja pääsi kasassa. Sekä luoja paratkoon, hetkittäin jopa nauttimaan vanhemmuudesta, lapsen kasvun seuraamisesta ja yhteisistä oppimisen ja ilon hetkistä?
Lasten kanssa ulkoiluun liittyvä keskustelu on usein todella vinksahtanutta jankkaamista. Julistetaan taivahan totena, että jokaisen lapsen tulisi päästä pihalle mielellään kahdesti joka ikisenä elämänsä päivänä, myös mahataudissa ja keuhkokuumeessa, koska raitis ilma on vaan niin hemmetin terveellistä. Ihmetellään kädet levällään ja suu mutrussa, että mikseivät kaikki rakasta loskaisessa leikkipuistossa istumista yhtä paljon kuin minä ja naapurin Teija.
En minäkään ulise kaikille kavereille ja tutuille, että miksi he lakkasivat imettämästä, kun sehän on niin pahuksen terveellistä tai miten on mahdollista, ettei heillä syödä lähes yksinomaan kasvisruokaa, kun meidän perheessä se ainakin sujuu yhtä hyvin kesät talvet. Varsinkin kun vaikkapa edellämainittuihin ratkaisuihin on yhtä monia syitä kuin on ratkaisijoita. Ja ulkoiluakin on monensorttista; Lastenrattaiden sisään saa tupruttaa ämpärikaupalla häkää vaunulenkillä ja penskat jättää puistoon hakkaamaan kavereita lapiolla, samalla itse instagramia selaillen. Kyllä Siperia opettaa ja katu kasvattaa. Ovathan nuppuset sentään pihalla, toisin kuin joidenkin paskamutsien jälkikasvu.
Minä ainakin otan tästä ”vapaudu vankilasta-kortista” kaiken riemun irti, satunnaisista soraäänistä huolimatta. So long talviulkoilu! Kiitos päiväkoti, isovanhemmat ja mies!
No todellakin annan muiden tehdä! Mä en ole esimerkiksi enää nukuttanut Kainia sen jälkeen kun Mauri ilmestyi kuvioihin – se vaan hoitaa sen niin paljon paremmin. Enkä mä kyllä ulkoilekaan, sen hoitaa mummo, päiväkoti ja samainen siippa. Mä hoidan sosiaaliset hommat, halailut, sadut ja piirtämiset, gallerioissa käymiset ja muissa kulttuuririennoissa, uimahallit ja päiväreissut – eli kaiken hauskan 😀
Mulle kelpaisi kaikki noi lopussa luetellut oikein mainiosti kun taas miestä en näe oikein esim. leikkitreffittämässä lasta yhtään missään. 😀
Näin! Ja kun oikeesti, ei ne lapset siitä pilalle mee, vaikka ne joskus olisi ihan sisälläkin, jopa hyvälläkin ilmalla. En mä ainakaan ole jaksanut ottaa koskaan stressiä hyvän ilman ”hukkaan menemisestä”, jos on tehnyt mieli mieluummin vaikkapa askarrella. (Toki tässä kohtaa täytyy muistaa, että jotkut lapset hyppivät seinille ilman sitä ulkoilua. Mulla on vaan käynyt säkä, että omani ei hypi. Yleensä. :D)
Kyllä meidän kaveri välillä pärisee ei-ulkoilupäivinä, mutta sitten päristään sisällä; Juostaan eteisen käytävällä, kotijumpataan ja jorataan. 😀
Täällä ilmoittautuu myös yksi antiulkoiluihminen! I feel you. Suorastaan ahdistaa ajatus puoliksi jäisellä puoliksi hiekkaisella pihalla tihkusateessa seisoskelusta… ja sen päälle pitäis vielä katsoa, kun lapset uivat loskaisessa kuravesikoirankakkamössössä räät poskella. Ulkoiluvaatteetkin kun ovat nykyään niin halpoja.
Hyi!
Pihalle lähtemiseen koiranilmalla (nätti sana paskakelille) tarvitaan kyllä joku hyvä syy, edes termosmukikahvitreffit kaverin kanssa tai metsäretki läheiseen pusikkoon. Siihen pelkkään seisoskeluun ei oikein vaan kykene. 😀
Joo! Eikä meillä edes ole loskaa tekosyynä (no, kuraa on). Koko ajan poden siitä huonoa omaatuntoa, mutta hei haloo, eipä täällä muutkaan mutsit ipanoitaan sateessa ulkoiluta. Jotenkin Suomesta se raittiin ilman päiväpakko on jäänyt päälle painamaan.
Kiinnostaisi tietää, ollaanko missään muussa maassa, esim. edes muissa Pohjoismaissa kuten Ruotsissa yhtä jumittuneita tuohon ulkoiluasiaan. Vai onko tämä taas jotain puolen vuosisadan takaisia annettuina otettuja totuuksia, joita kukaan ei uskalla haastaa edes omassa päässään.
Mä jo viikko pari sitten jossain hurmoksessani hehkutin kaikille vastaantulijoille, miten IHANAAAAA nyt on olla lapsen kanssa ulkona, kun on sopiva miinusviis ja joka paikassa reilusti puhdasta ja kuivaa lunta. Niin on reipasta ja raikasta! Mut nyt huomaan että nimenomaan se harvinainen talvinen helppous toi sen ihanuuden: pienessä pakkasessa riitti tavallisten yhden kerroksen sisävaatteiden päälle vaan yksi kerros ulkovaatetta, ulkona oli ihan jees touhuta ja sisälle tullessa ei tarvinnut kun vähän pudistella. Nyt taas kun kattelen, miten jäisen pihamaan päällä on kasoittain hiekotushiekkaa, vettä ja välillä ripottelevaa loskaa, niin öööööö se siitä raittiista ilmasta.
Okei kuiva pikkupakkanen on vielä ihan ok, varsinkin jos pysyy liikkeessä. Ja sen kaksi kertaa talvessa, kun paistaa aurinko ja lapsi ei saa raivaria ulkovaatteiden pukemisesta niin että ollaan molemmat ihan hikisinä ja vihaisina jo ennen pihalle pääsyä. 😀
Olen tässä monta kertaa männä päivinä sanonut, että mulla on sellanen paskamutsi-fiilis, kun kaikki superäidit hehkuttaa 10km vaunulenkkejä päivittäin ja me istutaan sisällä.
Kun ei vaan nappaa toi loskassa ja sateessa ja harmaudessa ulkoileminen, niin ollaan sitten paskamutsia. Eikä ton 8kk kanssa voi ees tehdä mitään ulkona!
No äläpä! Some täynnä aurinkoa, lumiukkoja, pulkkailua ja hiihtoretkiä supereväillä. Ja jos katsoo ikkunasta ulos niin pihalla on 3cm lunta + 2cm, loskaa, vesisadetta, hiekoitushiekkaa ja koirankakkaa. Missä nää tyypit oikein käy fiilistelemässä?
Mä olen kyllä keskittyneesti koko äitiurani ajan taistellut tuulimyllujä vastaan tässä asiassa 😀 En oo ikinä ymmärtänyt, enkä tule ikinä ymmärtämään ulkoilua ihan vaan ulkoilun takia. Mulla pitää aina olla joku syy että lähden ulos. Okei, siihen riittää vaikka se, että sisällä on tylsää tai että joku ehdottomasti haluaa mennä keinumaan, mutta sen takia meillä ei ikinä olla ulkoiltu, että niin nyt vaan kuuluu tehdä. Ja onnekseni mulla on lapset, joilla ei hajoa pää siihen, että ollaan joskus koko päivä sisällä 😀
Meillä satunnaisista sisäpäivistä 2/3 menee ihan hyvin, kunhan muistaa säännöllisin välein järjestää lapselle jotain tarpeeksi kiinnostavaa puuhaa ja yhtenä kolmesta huokaa, että nyt pärisee ja pitäiskö mennä pihalle. 😀
Mä en kanssa jaksanut leikkipuistossa olemista yhden lapsen kanssa, kun itsellä ei ole mitään tekemistä. Mutta nyt kun on oma piha, missä touhua riittää kesät talvet, niin ei ole mitään ulkoiluongelmia, koska itse voi tehdä lumi- ja pihahommia samalla. Ja välillä vaan juosta hippaa lasten kanssa. Leikkipuiston (meilläpäin ankeita kaikki) sijasta on kyllä hauskempaa yleensä mennä lähimetsään lasten kanssa. Keksivät siellä touhua ihan toisella lailla ja kiville ja puihin on kiva kiipeillä.
Käydään kyllä joka säällä edes vähän aikaa pihalla. Arvo Ylpön lisäksi just korva-kurkkuerikoislääkäri suositteli sitä meidänkin muksuille, ettei olisi infektioita niin paljon. Vissiin siinä on joku totuuden siemen takana kuitenkin?
Meidän muksut on kyllä tykänneet keinumisesta jo tuosta 8 kk iästä alkaen, eli sitä voi ainakin tehdä jo ihan pienenkin ulkoilijan kanssa, jos löytyy sellainen vauvamallin keinu.
Oma piha voisi ainakin siedettävillä keleillä olla yksi iso parannus tuohon ulkonaviihtymisasiaan! Ja mökillä on osittain sama vaikutus.
Vitsi me rikottaisiin varmaan joku leikki-ikäisten päiväkotilasten sairastamattomuusennätys jos nykyinen 2-3 pahempaa (eli kotona sairastamista vaativaa) pöpöäkin jäisi pois. ;D