Kirjoitin kerran itsestäni lyhyttä, englanninkielistä kuvausta, johon koetin tiivistää olennaisimman. Päädyin kuvailemaan itseäni rimpsulla, joka päättyi sanoihin ”and occasionally a hopeless romantic with a dirty mind” tai jotain muuta vastaavaa.
Pidän tosin monia yleisesti romanttisiksi miellettyjä asioita hieman korneina ja imelinä. Lässytys, ylenpalttinen lahjominen ja onnelliset höttöloput ilman dramatiikkaa – plääh. Viehätyn ennemminkin intohimoisista, vaikeuksien voittamisesta ja yhdessä kasvamisesta kertovista parisuhde- ja rakkaustarinoista.
Eli juuri sellaisista tarinoista ja suhteista, joilla ei ole useinkaan mitään tekemistä keskiverron, helposti käynnistyvän ja etenevän, perusvakaan parisuhteen kanssa. Ja joissa eläminen olisi ihan kauhean kuluttavaa ja pääasiassa piinallista. Pöh.
Olen kuitenkin jossain määrin romantiikkaa ja suuria tunteita kaipaava tyyppi, joka on avioitunut harvinaisen täyspäisen, rauhaa, hiljaisuutta, yksinoloa ja omaa tilaa kaipaavan miehen kanssa… Juuri sen kaverin, joka tuo kukkia käskystä kerran vuodessa, kehuu pari kertaa puolivuosittain ja pitää romanttisimpana mahdollisena tekona satunnaista sängyssä löhöilyä sunnuntaisin.
Eikä peiton alla halailussa ole mitään vikaa – olen valtaosan ajasta täysin tyytyväinen vallitsevaan tilanteeseen. (Kukapa olisi missään parisuhteessa tyytyväinen ihan jokaista yhteiselon minuuttia). Minulla on varsin rakastettava, perhe-elämään ja parisuhteeseemme omilla tavoillaan aikaa, vaivaa ja rahaa satsaava puoliso, joka osallistuu ja kantaa vastuuta.
Siksi en ajoittaisessa säpinän kaipuussani ryhdykään kaivamaan verta nenästäni, haasta riitaa tai koeta tehdä miestäni mustasukkaiseksi. En valita, nurise tai murjota huomionosoitusten tai kehujen puutteesta – ainakaan jatkuvasti. Jos ne eivät tule luonnostaan, ei niitä pakollakaan saa aikaan.
Mitä siis tekee toivoton, hieman kyyninen ja erityisesti sielua riipiviä nyyhkytarinoita janoava romantikko?
Lukee kirjoja, katsoo televisiosarjoja ja viimeaikaisesta päätellen myös pelaa pelejä. Ai miten niin tätä postausta inspiroivat akuutit vieroitusoireet, joita sain jälleen yhden virtuaaliromanssin päätyttyä?
On kauhean kätevää kokea äärimmäisiä tunteita, jotka voi jättää hyllylle sulkiessaan kirjan, klikatessaan Netflixin kiinni tai sammuttaessaan koneen – jättää ihastumiset, vihastumiset tai traagiset kohtalot enimmäkseen taka-alalle ja palata kirjoittamaan kiltisti esseitä, maksamaan asuntolainan korkoja sekä pesemään pyykkiä. Elämään sitä oikeaa, tasaista ja leppoisaa arkea.
P.S. Ja kohdataanpa tosiasiat; Aika harva rohkenisi tai viitsisi varmaan tapailla tällaisia tyyppejä tosielämässä:
En varmaan ole yksin ajatusteni kanssa, joten uskaltaako joku muukin potevansa jatkuvaa tai satunnaista romantiikkavajausta?
Joo tiedän tasan mitä tarkoitat. Pakenen arkea itse tällä hetkellä kirjojen pariin. Myös pelit ja elokuvat tulee hyvänä kakkosena.
Ja sinulle minulla onkin mahtava kirjasarja suositeltavana.”and occasionally a hopeless romantic with a dirty mind” kuvaa täydellisesti mustan tikarin veljeskunta kirjasarjaa.
Hei kiitos vinkistä, kerään lukulistaa kesä”lomalle” eli remppahässäkkää tasoittamaan, joten muitakin hyviä vinkkejä otetaan vastaan. 🙂
Oi kyllä. Minä oon romantikko ja mies ei tosiaankaan, tai erittäin vähän.
Toisaalta oon kyllä yrittänyt saada jotain romantiikkaa (on muuten vaikea sana kirjoittaa väsyneenä) meidän elämään, varsinkin kun eletään vauvavuotta. Ettei ihan unohdettais toisiamme.
Paras ehkä kuitenkin oli tämä tapaus: Mun isä haki mieheni moottoripyörän pyörän korjaamolta. Mies oli maksamassa hänelle takaisin, kun isä totesi hänelle ”hhmmm, ei tartte maksaa takasin jos ostat tolla summalla muutaman kerran kukkia kotiin” Ja sehän osti! Ja on ostanut muutaman kerran sen jälkeenkin! 😀 Go faija!
Kysyin miehisen mielipiteen tähän romantiikka-asiaan. Hän inhoaa tekemällä tehtyä romantiikkaa (esim kynttilät ja kerrostalo on typerää), joku maisema/paikka voi olla romanttinen, esim mökillä, ja sinne sopii kynttilät. Arkiromantiikkaa on kuulemma just se, että jos se kaupassa näkee ruusuja ja tuo niitä mulle ja saan hyvän mielen.
Ja ihan oikeesti valehtelematta, kirjotin joka kerta ensin väärin sanan romantiikka.
Todellakin Go faija! Ihan loistavaa. 😀
Mutta tuo ruusujen tuominen arkiromantiikkana on jo aika hyvä sekin – tosin itselleni ruusujen tuominen olisi kettuilua, koska en pidä niistä yhtään. 😉
Noo, viimeksi toi ”oli alennuksessa tulppaaneja,ni toin nää. Toisen kimpun voit antaa äidilles” :O
What has happened?!
Mä oon kokeillut saada romantiikkaa tekemällä jotain juttuja joita haluaisin itelleni. Noo, mies ottaa vastaan hieronnat, pienet lahjat, aamupalat jne. ihan tyytyväisenä. Mun pitää silti aina anella, että hieroisitko hartioita kun on kaksi viikkoa särkenyt päätä.
Ja silti se yrittää parhaansa. Sille romantiikka on sitä, et se ostaa jääkaappiin mozzarellaa mua varten. Tai tulee hakemaan mua harrastuksesta joka loppuu tosi myöhään et pääsen kotiin nukkumaan..
Kerran kirjoitin sille lapun ulko-oveen. Jotain tyyliin olet ihana. Kävi ilmi, että mies oli luullut sen olevan mulle itelleni, sellai self boost lappu et muistaisin olevani ihana.. Eli minäkin hankin romantiikan sitten jostain muualta. 🙂
”Ja silti se yrittää parhaansa. Sille romantiikka on sitä, et se ostaa jääkaappiin mozzarellaa mua varten.”
Meilläkin osoitetaan rakkautta ruoalla, mikä on aika ihanaa, mutta myös sikäli tuhoisaa, ettei sille linjalle voi lähteä kovin usein, kun muuten vaimo painaa sata kiloa. 🙂
Mä tunnistan itseni tästä tekstistä kanssa. Olemme höpsöttelijöitä miehen kanssa, mutta myös istumme hiljaa koneidemme ääressä ja ollaan asian kanssa ihan fine. Koko aikaa ei ole tarvetta saada toisesta mitään sen suurempaa irti kuin örähdyksen. Mutta kuitenkin sitten on niitä hetkiä kun toivoo suuria romanttisia eleitä (kehuja kyllä kuulen niin paljon että korvat on välillä punaiset), vaikka en mistään kukkamerestä olohuoneessa haaveilekaan. 😀
Tällä hetkellä luen Sookie Stackhouse -kirjoja ja onneks ne on erilaisia kuin tv:stä tuleva Trueblood -sarja. Niissä on mukavasti romantiikkaa ja fantasiaa minun makuuni.
Mä tykkäsin Truebloodistakin kyllä. Lähinnä koska Pam ja Eric. 😀
Joo nepä mullakin on ne suosikit! 🙂
Meillä taitaa se romantiikannälkäinen olla enemmänkin mies.
En oikein ikinä ole lämmennyt ylenmääräisistä kukkasista, sulosanoista ja hellistä silmiintuijotteluhetkistä. Kuten mies sanookin ”sulla on kyllä kytkennät jotenkin sekaisin”.
Esimerkiksi elokuvissa sankarittaren sulattavat yltiöromanttiset serenadit saivat tosielämässä ihokarvani nousemaan inhosta ja vaivautuneisuudesta pystyyn – en ikinä tiennyt mihin silmäni laittaisin ja toivoin vain esityksen loppuvan pian!
Onneksi tämä elämäni viimeinen elämäni rakkaus ei olekaan muusikko ja tyytyy lähettelemään linkkejä hyvistä biiseistä youTubeen imessagena 😉
Jep, ystävänpäivänä mies heitti mulle lähikaupan ruusupaketin syliin ja huoahti, että nyt ei taas onneksi vuoteen tarvii olla romanttinen. Arkena sen mielestä riittää, kun muistaa aina välillä todeta mulle, että ”et ole ihan ruma”.
Romantiikan kaipuutani tyydytän siis lähinnä lukemalla höttöisiä kirjoja ja käyttämällä mielikuvitusta. Kummasti sitä saa kuviteltua arkiaamuihinkin romantiikkaa, mies nimittäin tekee mulle aamiaista joka aamu ennenkö lähtee töihin! …Eli juo kahvia ja syö vain puolikkaan greipin (=halkaisee MULLE greipin valmiiksi ja keittää MULLE kahvia!). 😀
Hihi, toi aamuromantiikan headcanonointi oli aika ihanaa. <3
http://www.lily.fi/blogit/mun-mielesta/mies-miksi-kosket
Tässä romantiikkaa kommenttien osalta 🙁
Ai jumank…, luin noita kommentteja eilen liikkeellä ollessani puhelimelta ja teki mieli käydä vähän huutelemassa…
Tämähän olisi voinut olla melkeinpä suoraan omista ajatuksistani. Onneksi on kirjat (ja monella muulla tavalla niin upea puoliso). 😀
Mä olen kai sitten vähän semmoinen arkiromantikko, kun mun mielestä näin on juuri hyvä. <3