Koetin käydä yhteiskuntakasvatuskeskustelua kolmevuotiaan kanssa kävelymatkalla äänestyspaikalle. 

”Täällä Suomessa asuu kauhean paljon ihmisiä ja jonkun pitää päättää niiden asioista…”
”Mutta mä en halua nähdä niitä.”
”Mitä?”
”Kun mua ujostuttaa ne ihmiset.”
”Ööh, no siis ne ihmiset on ihan omissa kodeissaan täällä lähellä taloissa ja siellä Helsingissä sekä isoukin ja -mummin kaupungissa ja kaikkialla muuallakin. Mutta ne ei voi kaikki päättää aina yhdessä asioista, kun niitä on niin paljon…”
”Joo mutta en mä silti halua että ne tulee tuonne koululle ja mun pitää nähdä niitä.”
”Ei ne tule sinne, käydään vaan äänestämässä ja mennään kotiin.”
”Okei, hyvä.”

Luovutin ja totesin, että ehkä tätä demokratiaesittelyä voi jatkaa hieman vanhemman lapsen kanssa?

Kävelimme koululle, selitin lapselle, miten äänestys toimii noin niinkuin jumppasalitasolla: Todista henkilöllisyytesi, ota lappu, kirjoita ehdokasnumero, ota leima vastaan, pudota lipuke laatikkoon. Lapsi sai muuten yllätyksekseni hoitaa pudotusvaiheen.

Koska olin ainoa äänestäjä koko salissa, uskaltauduin kuluttamaan aikaa lapselle juttelemiseen ja parin kuvan räpsäisemiseen. Jos porukkaa olisi ollut jonossa, olisin painellut puolijuoksua prosessin läpi ja pois alta. Nyt on äänestetty ja illalla jännitetään tuloksia!

Ja sitten vielä se tärkein: Muistakaa äänestää, vielä ehtii hyvin!

P.S. Muistakaa tykätä blogin Facebook-sivusta sillä ensi viikon aikana siellä puolella on jaossa kaapin pohjalle kasaantunutta ”korruptiotavaraa” oikein urakalla. Pus.