”Tänne on tulossa sellainen tyttö haastatteluun.”
Täytän sykysyllä 26 vuotta. Kaulassani on iso ryppy, poimu, jota räpellän kaulani ollessa taittuneena johonkin suuntaan. Silmieni ympärillä ja suupielissä on juonteita vatsassani on raskausarpia. Kehoni vanhenee vääjäämättä, kuvista ja peilistä takaisn katsoo paljon väsyneemmän näköinen nainen kuin kymmenen vuoden takaisten kuvien tyttö.
Olen asunut omillani seitsemän vuotta. Seurustelua ja naimisissa oloa on kertynyt saman miehen kanssa jo kahdeksan vuotta – lukioaikojen kodeista irtaantumiseen ja itsensä hyväksymiseen käytetyistä vuosista aina vanhemmuuteen ja työurien alkuun. Pisimmillä ystävyyssuhteillani on ikää 16 vuotta, vaikka välissä onkin satoja kilometrejä ja pitkiä reissuja.
”Ai sinulla on lapsi, kolmevuotias, en olisi edes ajatellut, kun olet niin nuori.”
Olen imettänyt, nukuttanut, syöttänyt, pukenut, lohduttanut, innostanut, pelannut, pitänyt sylissä, jututtanut, kuunnellut, piirtänyt, iloinnut mukana, potkinut palloa… Niin, tehnyt noista kaikkia muita paitsi imettämistä varmasti yhtä paljon muiden lapsille kuin omalle jälkikasvulleni. Alkaen laskutavasta riippuen viisitoistakesäisestä hoitokeikkaa tekevästä yläkoululaisesta tai 18-vuotiaasta lukiolaisesta, jonka hoitoon uskottiin kaksi alle vuoden ikäistä lasta, 45 tunniksi viikossa.
Takana on 12 vuotta erilaisia töitä: mansikanpoimintaa, porrassiivousta, lasten koti- ja ryhmähoitoa, avustajana toimimista kodeissa ja päiväkodeissa. Vauva- ja taaperoikäisten hoitamista pitkiä aikoja ja itsenäisesti, moniammatillisten tiimien osana toimimista sekä satoja kohdattuja lapsia ja kymmeniä tutuiksi tulleita vanhempia vuosien varrelta.
Olen opiskellut jonkin aikaa yliopistolla ja saanut tutkinnon viittä tai oikeastaan kahta esseetä vaille pakettiin ammattikorkeakoulusta. Suorittanut lukuisia harjoitteluja toteuttanut enemmän tai vähemmän suunnitteluvastuuta kantavana tiimin jäsenenä erilaisia hankkeita sekä projekteja Perhekoulusta avoimen varhaiskasvatuksen liikuntakerhoihin.
”En viitsi näitä edes kysyä, kun ei sinulla varmaan ole tuota lastenhoitokokemusta vielä niin paljon.”
Kymmenen vuotta lähes yksinomaan lapsien hoitoon ja nuorten parissa tehtäviin töihin liittyviä hommia. Harjoittelu sellaisessa paikassa, jossa nuoret saattaisivat hyvinkin pelata likaisesti, jos huomaisivat aikuisen kyseenalaistavan itse aikuisuuttaan tai kykyään toimia heidän kanssaan.
Ja vapaaehtoistyötä, satoja, ellei tuhansia tunteja. Vapaaehtoista ystävätoimintaa ja lasten kasvatusta partiossa. Retkiä, leirejä, kisoja, leipomista, leikkejä, elvytysharhoittelua, ilojen ja surujen jakamista lasten kanssa – ja joskus tsemppaavia viestejä myös puolin ja toisin vanhempien suuntaan.
—-
”Väistäpä tyttö vähän.”
Laivalla keskitukevassa humalassa oleva setämies kaipasi itselleen liikkumavaraa. Mikä siinä, mutta kun käytävää oli molemmilla puolillani metrikaupalla ja käskyn esittäjä liikkui vaikeuksitta ja apuvälineittä, en nähnyt käskytykselle muuta syytä kuin herran oman, selvästi korkeamman universumin tähtipölyjen sekaan katoavan sijainnin esille tuomisen.
Kamppasin tyypin tämän mennessä ohi. En ole tapauksesta kovin ylpeä, joskin sillä hetkellä se tuotti syvää tyydytystä.
—-
Tässä mietin, että joudunko syömään sanani. Sanoin miehelle nimittäin pari viikkoa sitten, että voisin sitten vastavalmistuneena kartuttaa työkokemusta melkeinpä paikassa kuin paikassa. Kivassa ja mielekkäässä paikassa viihtyisin mielellään todella pitkäänkin eikä useampi vuosi mukiinmenevässä paikassakaan olisi pahitteeksi.
Mutta jos lähtökohtainen asenne on se, etten voi ikäni vuoksi osata mitään, minulla ei voi olla validia kokemusta tai ymmärrystä, näinköhän edellytykset kehittymiselle, työhön sitoutumiselle ja perehtymiselle olisivat parhaat mahdolliset…
Ja mistä lähtien erittäin naisvaltaisellakin alalla on tytötelty, muistettu mainita haastattelussa lähes kymmenkunta kertaa eri tavoilla, miten kolmeakymppiä lähestyvä hakija on niin kauhean nuori. Setämiehiltä vielä jotenkin osaan olettaa tytöttelyä, vaikka se saakin höyryn nousemaan korvista.
Haistanko ikään liittyvän lisääntymispelon vai mistä tässä oikein oli kyse? Erittäin hämmentävää.
Vähän tuntuu siltä, kuin se yllättävän luinen ja sukkahousujen verhoama nilkka olisi osunut tällä kertaa omalle kohdalleni.
Ei viitsi edes kysyä työkokemuksesta, kun ei sitä kuitenkaan ole niin paljon. MITÄH?!?! Eihän 26v ole kauhean vanha, mutta kyllä siinä ehtii kertyä useita vuosia työkokemusta, jossei muuta niin ainakin kesätöistä. Ja ihan pelkät kesätyötkin voi opettaa tosi paljon. Tosin sun cv:stä voi moni nelikymppinenkin olla kateellinen 🙂
Mua kiinnostaisi itseäni haastattelijana kyllä kaikki vähänkin relevantti työkokemus, ylipäätään se, että on tehnyt töitä eli osaa olla täsmällinen, sitoutua, oppia ja muutenkin olla ihmisiksi töissä. 🙂
Joo kyllä tohon törmää tällä alalla, kun suurin osa on niitä keski-iän korvilla/ylittäneitä. Ja vaikka kuinka puhutaan, ETTEI meidän työympäristössä SAA olla ikäsyrjintää, niin kyllä sitä vaan on.
Eihän sellainen tytönhupakko VOI tietää mitään, jonka ikä alkaa kakkosella. Katotaan parin viikon päästä muuttuuko mitään, kun palaan töihin kolmekymppisenä 😀
Käy kertomassa hei, että muuttuuko maailma maagisesti heti kun ikämittari pompsahtaa kolmenkympin toiselle puolelle! 😀
Sopivan iän alue on ilmeisesti aika kapea, jos kerran 26 on kamalan nuori ja 10 vuotta vanhempana alkaakin olla jo aika vanha (kuten mulle on viime aikoina vihjailtu). Hmm.
Huh, ihan mielenkiintoista olisi tietää, onko miehillä yhtä kapea ”sopivan iän” alue työelämässä?
….
Jep. Olen 27 -vuotias toimintaterapeutti, kesällä valmistumisesta tulee kuluneeksi neljä vuotta. Siirryin heti työelämään, kotona on nyt 2,5 -vuotias poika ja maha pystyssä odotan seuraavaa. Silti tytöttelyä kuulee ajoittain useinkin: ”Hei tytöt tulkaa auttamaan!” (Minä ja harjoittelija ryhmäterapiassa ohjaajina) ”Nyt se tyttö tuli käymään!” (Kotikäynnille mennessäni, olin kyllä esitellyt itseni useampaan otteeseen) ”Jaaa, sinä et oo kyllä kovin pitkään ehtiny näitä hommia vielä tehdä” *silmäilee päästä varpaisiin* (Uusi asiakas alkuhaastattelussa). Suurin osa asiakkaista ja verkostosta suhtautuu ehdottoman asiallisesti ja itse koen että nuoresta iästä on myös hyötyä esim. nuorison tai nuorten perheiden kanssa työskennellessä.
Onneksi kuitenkin oma osaaminen ja hommien hoitaminen asiallisesti yleensä voittaa ne ikään skeptisimminkin suhtautuvat asiakkaat ja kollegat puolelleen – tärkeää olisi antaa mahdollisuus.
Ja tuon viimeisen lauseen allekirjoitan itse aika pitkälti myös! 🙂
Kun hain ensimmäistä kertaa luokanopettajakoulutukseen, haastattelija kysyi kokemuksestani lapsista ja nuorista. Kerroin yli kymmenvuotisesta partioharrastuksesta, jossa toimin aktiivisena eri ikäisten lasten johtajana, usean vuoden lastenhoitokokemuksesta, läheisistä väleistä nuorempiin serkkuihini, nuorten kanssa tehtävästä vapaaehtoistyöstä jne. Menin ihan hämilleni, kun haastattelija totesi todella nuivasti, että eikö tosiaan ole muuta kokemusta. Olin toki tuolloin vielä tyttö (19 v.), mutta tuntui, että haastattelija jäi kiinni vain ikääni, eikä vaivautunut edes kuuntelemaan, mitä sanoin. Onneksi nykyään suhtaudutaan sentään vähän potentiaalisempana tyyppinä, vaikka edelleen tyttö monessa paikassa olenkin.
Ihan noilla samoilla kokemuksilla + MLL:n kautta hoidettujen lasten perheiden itse tarjoamilla suosituksilla / todistuksilla minäkin olen keikkatöitä ja opiskeluja edeltäviä / välipätkätöitä hakenut.
Ikää on osa ihmetellyt, muttei sentään kokemusta – positiivista sekin. Ja nyt tuli ensimmäistä kertaa ihan totaalinen ikäseinä vastaan… pääsi yllättämään aika lailla puun takaa.